Kaivoin taas vanhan teksini esiin.
Tunnustan pitäväni tarinoista. Poikkeuksellisiin olosuhteisiin liittyvänä syntyy usein ainutlaatuista, hyvää tarinaa...
Esimerkkinä otan Veijo Meren kirjaan perustuvan televisionäytelmän Manillaköysi, jossa on mielestäni useita mieleenpainuvia tapahtumia, kohtauksia, joissa kirjailija on erinomaisesti onnistunut luomaan mielikuvan ihmismielen moninaisuudesta.
Yksi esimerkki:
Tapahtuma, jossa vääpelin Esko Hukkanen toimenpiteet hullun, Kari Franckìn alas saattamiseksi hullujenhuoneen katolta, on todella oivallinen ja upea jatkorepliikkeineen.
Vääpeli uhkaa kaataa talon, mikäli katolle kiivennyt potilas ei tule heti alas katolta...
Kun potilas on turvallisesti tikapuita pitkin tullut alas ja suorastaan syöksynyt - tukka putkella - sisälle huoneeseensa lääkäri, Harri Tirkkonen kysyy vääpeliltä:” Mutta mitäs te olisitte tehnyt, jos tuo konsti ei olisi jostain syystä tepsinytkään?”
Vääpeli hetken mietittyään vastaa: ”Minä olisin kaatanut talon!”
Lääkäri ihmeissään: ”Mitä se oli?” Vääpeli: ”Olisin kaatanut talon…!”
Lääkäri:”Vai niin! Sillä lailla! Se olisi ollutkin rysäys! Tämä talo ei olekaan mikään halpa, se on maksanut monta miljoonaa!”
Johon vääpeli ykskantaan: ” No parempi sitten, että tuli hyvällä, kävi halvemmaksi!”
Sotilaiden lähtiessä hullujenhuoneen pihalta tilanteen lauettua lääkäri kysyy kyseisen televisionäytelmän päähenkilöltä sotamies Joose Keppilältä, Erkki Pajalalta: ”Olisiko tuo vääpeli todella ryhtynyt kaatamaan taloa, jos se mies ei olisi tullut alas katolta?”
Joose Keppilä vastaa: ” Kyllä se olisi sen kaatanut! Kyllä se niin hullu on...”
_____________________________________________________________________
Em. tilanne on mainio osoitus toisaalta kirjailijan sananjuoksutuksesta mutta myös mielestäni syvällisestä luottamuksesta sanojen ja tekojen tiukkaan yhteyteen, eräänlaiseen uskoon todella tukalassa tilanteessa...
Minua viehättää älyllinen oivallus, sananvalinnat, joita em. kohdassa on todella upeasti toteutettu.
Minua viehättää myös jostain syystä tehdä jotain sellaista, joka tuntuu monissa tapauksissa lähes mahdottomalta toteuttaa.
Nykyaikana tarvitaan rohkeita, poikkeuksellisen rohkeita oivalluksia, jotta meillä on yleensäkään mahdollisuuksia selvitä lähitulevaisuuden haasteista.
Valitettavasti olen joutunut usein toteamaan, että asiat etenevät kuitenkin ryöminnällä...
Joose Keppilä vastaa: ” Kyllä se olisi sen kaatanut! Kyllä se niin hullu on...”
_____________________________________________________________________
Em. tilanne on mainio osoitus toisaalta kirjailijan sananjuoksutuksesta mutta myös mielestäni syvällisestä luottamuksesta sanojen ja tekojen tiukkaan yhteyteen, eräänlaiseen uskoon todella tukalassa tilanteessa...
Minua viehättää älyllinen oivallus, sananvalinnat, joita em. kohdassa on todella upeasti toteutettu.
Minua viehättää myös jostain syystä tehdä jotain sellaista, joka tuntuu monissa tapauksissa lähes mahdottomalta toteuttaa.
Nykyaikana tarvitaan rohkeita, poikkeuksellisen rohkeita oivalluksia, jotta meillä on yleensäkään mahdollisuuksia selvitä lähitulevaisuuden haasteista.
Valitettavasti olen joutunut usein toteamaan, että asiat etenevät kuitenkin ryöminnällä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti