Tunsin Marina Takalon. Tulin tuntemaan hänet hänen tyttären, Helli Pennasen o.s. Takalon pojan Jorman kautta. Kävimme Jorman kanssa hänen Jawa-moottoripyörällä Kuusamossa 1960-luvun alkupuolella - mahdollisesti juuri vuoden 1960 kesänä, taisimme olla Marina Takalon ja hänen miehensä Ollin vieraan - kesälomalla - viikon toista...
Mukava käynti kaiken kaikkiaan. Vedimme Jorman Kirpistöjärvellä perholautaa ja olimme vaan kaupunkilaislomalaisia. En ole eläissäni saanut niin hyviä, hyvin paistettuja muikkuja kuin silloin. Toinen ainutlaatuinen kokemus oli suolalla maustetun kahvin "nauttiminen" käydessämme vierailulla jossakin järvenselän takana. Matka vierailukohteeseen oli aikamoinen. Kapealla, täyteen lastatulla perämoottoriveneellä mentiin aika haipakkaa Ollin kipparoimassa aluksessa aika ajoin puuskittaisen tuulen nostaessa muutoin tyvenellä järvellä ristiaaltoja. Siihen maailman aikaan pelastusliivejä ei ollut käytössä ainakaan syrjäkylillä...
Aika usein jututin Marinaa Kemissä Haukkarinkadulla Pennasilla käydessäni 1960-luvun alkupuolella.
Tulimme mielestäni hyvin juttuun...
Pätkä Wikipediatekstiä:
Marina Takalo (1890 Oulanka, Vienan Karjala – 22. heinäkuuta 1970 Kemi) oli vienankarjalainen Suomeen muuttanut runonlaulaja.
Takalo tuli perheensä kanssa Suomeen helmikuussa 1922 pakolaisina ja he asuivat sitten Kuusamossa muun muassa Määttälänvaaralla ja Heikkilässä. Vuodesta 1961 Takalo asui Kemissä lastensa luona.
Takalo sai Kalevala-seuran tunnustuspalkinnon 1965. Takalon kertomia satuja ja tarinoita sekä runonlausuntaa on tallennettu yhteensä 60 tunnin verran ääninauhoille. Helsingin yliopiston uskontotieteen professori Juha Pentikäinen tapasi nuorena opiskelijana Takalon Kuusamossa 1960 ollessaan siellä kotiseututukimusretkellä. Pentikäistä kiinnosti Takalon uskonnollinen maailmankuva johon oli sekoittunut kalevalaisia ja vanhauskoisia aineksia ja hän kirjoitti tästä aiheesta 1971 teoksen Marina Takalon uskonto.
Vuonna 1990 paljastettiin Kuusamon kansanopiston edustalla Marina Takalon muistomerkki jonka on suunnitellut taiteilija Nina Sailo. Kemissä on Marina Takalon katu ja Kemin kaupunginkirjastossa on Takalon pronssinen muistoreliefi (Sanna Koivisto, 1991).
Marina Takalo (1890 Oulanka, Vienan Karjala – 22. heinäkuuta 1970 Kemi) oli vienankarjalainen Suomeen muuttanut runonlaulaja.
Takalo tuli perheensä kanssa Suomeen helmikuussa 1922 pakolaisina ja he asuivat sitten Kuusamossa muun muassa Määttälänvaaralla ja Heikkilässä. Vuodesta 1961 Takalo asui Kemissä lastensa luona.
Takalo sai Kalevala-seuran tunnustuspalkinnon 1965. Takalon kertomia satuja ja tarinoita sekä runonlausuntaa on tallennettu yhteensä 60 tunnin verran ääninauhoille. Helsingin yliopiston uskontotieteen professori Juha Pentikäinen tapasi nuorena opiskelijana Takalon Kuusamossa 1960 ollessaan siellä kotiseututukimusretkellä. Pentikäistä kiinnosti Takalon uskonnollinen maailmankuva johon oli sekoittunut kalevalaisia ja vanhauskoisia aineksia ja hän kirjoitti tästä aiheesta 1971 teoksen Marina Takalon uskonto.
Vuonna 1990 paljastettiin Kuusamon kansanopiston edustalla Marina Takalon muistomerkki jonka on suunnitellut taiteilija Nina Sailo. Kemissä on Marina Takalon katu ja Kemin kaupunginkirjastossa on Takalon pronssinen muistoreliefi (Sanna Koivisto, 1991).
Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiuakn tuunattuna:
Iiron ja metsänhaltija tuo Marina Takalon sadut nykylukijalle
NORDBOOKS
Iiron ja Metsänhaltija kerää kansiin 21 Marina Takalolta kerättyä satua.
Lapin uutiset
Nykylukijat pääsevät perehtymään vienankarjalaiselta runolaulajalta Marina Takalolta kerättyihin satuihin, kun Inkeri Karvosen satukirja Iiron ja metsänhaltija julkaistaan toukokuussa.
Karvonen on kirjoittanut sadut nykykielelle. Takalo käytti puheessaan paljon karjalankielen sanastoa, joka voi olla nykylukijalle läpipääsemätöntä.
– Tarinat pohjautuvat kansanperinteeseen, mutta ne ovat Takalolle omaperäisiä. Niissä korostuu Viena ja vienankarjalaisuus, Karvonen sanoo.
Kirjan teksti on ollut Karvosella olemassa pöytälaatikossa tovin.
– Kirjoitin tekstit jo hyvissä ajoin, 1990-luvun alussa. Silloin Marina Takalo oli pinnalla, mutta loppujen lopuksi kävi niin, että kirja jäi ilmestymättä.
Siitä lähtien tarinat ovat olleet Karvosen pöytälaatikossa. Tuolloin tekstiä tehtiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralle. Tänä keväänä kustantaja on kuitenkin Matti Alapiessan Nordbooks.
Kirjassa on kaikkiaan 21 satua. Karvonen kertoo, että Takalolta kerättiin ainakin 34 satua, ja Karvonen kirjoitti niistä nykykielelle yli kolmekymmentä. Jo 90-luvulla määrä kuitenkin karsittiin kustantajan toiveesta 21:een.
– Kirjoitin silloin tekstit yhdessä kesässä.
Kirjassa tarinat jakautuvat haltija-, eläin-, ja ihmissatuihin sekä legendoihin.
Kerätty materiaali Iiron ja metsänhaltijaan on peräisin uskontotieteen emeritusprofessori Juha Pentikäiseltä. Hän keräsi Takalolta kansanperinnettä sekä satuja ja antoi ne myöhemmin Karvoselle.
– Marinalle satu oli totta. Ne olivat omaelämänkerrallisia ja kertovat rankasta elämästä, Pentikäinen sanoo.
Sadut myös kertovat Takalon maailmankuvasta.
– Hänelle eläinsaduissa eläimet olivat myös ihmisiä. Hän sanoi minulle, että ”karhu on ihminen, usot sie sen”.
– Ihmisen ja eläimen raja oli Takalolle eri kuin meille muille. Samoin hänelle elämän ja kuoleman raja oli eri kuin meille muille.
Karvonen sanoo, että kaikista ronskeimmat alkutekstien kohdat eivät välttämättä ole päässeet mukaan nyt ilmestyviin tarinoihin.
– Kuitenkin Marinan usein käyttämä syöjätär esiintyy paljon tarinoissa. Syöjätär oli hänelle noita, joka edusti pahuutta. Tarinat ovat myös hyvin mustavalkoisia, ja niissä paha saa palkkansa.
Liiallista siloittelua Karvonen pyrki välttelemään. Grimminkin veljekset siistivät keräämiään kansantarinoita, mutta niiden sisältö on edelleen voimakasta.
– Minun versioitani Marina Takalon saduista pystyy lukemaan lapsille, mutta aina pitää harkita milloin ja kenelle niitä luetaan. Mielestäni liiallinen siistiminen kadottaa tarinoista kontrastin ja elämän särmän. Nykyään Grimmin veljestenkin tarinoita on siloiteltu ja mielestäni niistä katoaa silloin voimaa.
Iiron ja metsänhaltijan sadut ovat kuitenkin edelleen peräisin Takalon kerrontaperinteestä. Nyt ne jatkavat elämäänsä uudelle sukupolvelle.
KIRJA
Iiron ja metsänhaltija
Vienankarjalaisen runonlaulaja Marina Takalon satuja nykykielellä.INKERI KARVONEN
Marinalle satu oli totta. Ne olivat omaelämänkerrallisia ja kertovat rankasta elämästä.
Juha Pentikäinen,
uskontotieteen emeritusprofessori
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti