torstai 5. syyskuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen valmistauduin kaupungille lähtöön. Sitä ennen vilkaisin vielä sähköpostini.
Olin saanut - viimetipan - kutsun hiusten-ja parranmuotoiluun huomiseksi eli perjantaiksi Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille. Kyllä - ilmoitin, että sinne menen, mikäli maailmankirjat aivan sekaisin mene/ole...

Kaupungille mentyäni päätin testata Suomen Postin toimivuutta. Tähän saakka olen luottanut, että mm. kirjeet menevät perille. 
Lähetin kirjeen Maanmittauslaitokselle Vaasaan. Aluksi ajatuksissani oli lähettää se kirjattuna kirjeenä, mutta S-Marketin "postitoimistossa" päätin lähettää sen tavallisena kirjeenä. Taisinpa todeta postimerkin kirjeeseeni liimanneelle nuorelle naishenkilölle, että eiköhän se mene perille näinkin ...
Käväisin pankkiin tipauttamassa kaksi maksumääräystä, perästä kuuluu, sanoi torventekijä, väitetään.

Ajelin Karjalahdelle Wetterin autoliikkeeseen jututtamaan tuttua automyyjää eli Markku Oinasta.
Markku tietää meidän kolmen auton tarinan enemmän kuin tarkkaan. Kerroin hänelle, että meillä oli olevinaan jo potentiaalinen Mersu-ostaja, mutta miehestä ei ole sen koommin kuulunut mitään.
Tiedustelin erästä tiettyä autoa, se oli liikkeen luettelossa, mutta eihän sitä löytynytkään sillä hetkellä käytettyjen autojen joukosta. Olisikohan ollut koeajossa.
Keskustelun ohessa ihailimme uusia Mersuja, jotka ovet tulleet liikkeen valikoimaan. Niemelän Auto Keminmaasta ei enää edusta kyseistä automerkkiä, henkilökuntaakin oli tullut Wetterille automerkin mukana.
Wetterillä on yksitoista automerkkiä tällä hetkellä edustettuna. On valinnanvaraa.

Kotiin ajellessani kävi jo syksyiset ajatukset mielessä. Muun muassa perunamaan kuokkiminen tyhjäksi maakellariin...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti