keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa:

Kävi takaraivossa ajatus, että lähden käväisemään merellä...

Niin - illansuussa tuntui tuo ilma sen verran viileältä ja tuuliselta, että ei hotsettanut kuitenkaan lähteä. Lähinnä olisin mennyt katsomaan, onko Unto Kärjen kaivikone näkyvissä Selkäsaaren pohjoispäädyssä. Pyydän Untoa siirtämään muutaman kiven ja kukaties "tallaamaan" hiukan kulku-uraa.
_________________________

Sain eilen kuulla, että Unto Kärjen kaivinkone on Selkäsaaren pohjoispäädyssä. Lähetin Untolle infoa Facebook-foorumin ja sähköpostinkin välityksellä. En saanut aamuun mennessä vastausta.

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin käväisemään Selkäsaaressa.

Kyllä - ilma oli mitä parhain, aurinko paistoi, oli lähes tyven mutta aika kylmänlainen. Viime yönä on ollut lämpötila miinuksella. Pakkanen on käynyt...

Ajoin kesäautollamme Hahtisaareen. Ei ollut Unton autoa paikalla ja vene oli laiturissa. Ajelin Hahtisaaresta aina Selkäsaaren länsirannalle todeten, että kaivinkone oli parkissa pohjoispäästä lukien kolmannen mökin kohdalla.
Ajelin omaan poukamaan ja kipusin mäen ylös mökille. Pistin tulistelupaikalle tulet. Päätin poltella roskapuuta ja risuja silläkin uhalla, että olen osasyyllinen napajäätiköiden sulamiseen.

Jähti lipui ohi upeasti kaukaisessa näkökentässä.

Elätin toivetta, että Unto saapuisi saareen. Varuilta kirjoitin hänelle A4-arkille "kiviensiirtotoiveitamme", tekstiäni täydensin maastokartalla. Vein infon muovitaskussa kaivinkoneen telan päälle. Pistin ison kivenmurikan infoni painoksi. Unto ei voi olla näkemättä infoani/toiveitamme.

Kävin sauvakävellä viereisellä, kepitetyllä tontilla. Auringonvalo siivilöityi upeiden kuusien välistä. Kyllä on mukava ihailla noita "kahen kuution puita".

Mukava saarikäynti.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti