maanantai 2. syyskuuta 2019

Aamuaktiviteettia tontilla tänään...

Päätin eilen, että tänään on se päivä/aamu, jolloin teen muutamat rästiin jääneet perustyöt. 

Perinteisten aamutoimien jälkeen puin työhaalarin päälle ja patikointikengät jalkaan. Ensimmäisenä otin puukatoksen seinustalta pitkät alumiinitikkaat, kiipesin päärakennuksen terassikatoksen päälle ja avasin päärakennuksen yhden päätyluukun. Minulla oli voimakas taskulamppu mukana. 
Tutkin silmämääräisesti piipun kunnon välikatolla näin lämmityskauden alkaessa. Kaikki tuntui olevan kunnossa.

Seuraavana "ulkoilutin" Mersua ajamalla se päärakennuksen ykkösliittymään ja annoin sen käydä lämpimäksi. Alkoi tihuuttamaan vettä, ajoin auton takaisin talliin...

Päätin vihdoinkin kopsia isot tuomipökylät halki. Ne olivat syntyneet kevään tuomenkaadosta tontin kulmalta. Pääosa tuomesta vietiin Karjalahdelle Kemin kaukolämpölaitoksen kentälle.
Puut halkesivat kohtuudella Fiskarsilla ja Kiinankirveellä. Poltan ne(kin) = tuomipuut takassa koivujen jatkeena...

Kärräsin orapihlaja-aidan ja viinimarjapensaiden juurille syyslannoitetta. Saapa nähdä iskevätkö myyrät ensi talvena orapihlaja-aitaan. 
Tutkiskelin tontin kulmalla kompostiastiaa. Pisitn hiukan "kompostiherätettä" varmuuden vuoksi.

Hmmmmm - niinpä - edellä oleva taitaa olla sarjastamme "laiska töitään luettelee". Oli niin tai näin, mutta kyllä mökkiläisellä on jatkuvasti niin paljon töitä kuin kehtaa/viitsii touhuta.


Niin - jatkoa edelliseen: Remonttimiehemme kävi kertomassa Kalkkinokan rivitaloasunnon remontin väliaikatietoja. Kaikki vaadittava on purettu, siistitty ja nyt alkaa uuden rakentaminen pesuhuoneen, kodinhoitohuoneen lattian ja seinien osalta sekä saunan lattian osalta...

Lähden pistäytymään Kalkkinokalla - nyt.

Kyllä - hyvältä näyttää, tästä on hyvä jatkaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti