perjantai 17. maaliskuuta 2017

Valkoisen talon mukaan Trump ei syyttänytkään Obamaa salakuuntelusta...

Selittelyä! Sairasta touhua! Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Ulkomaat

Valkoisen talon mukaan Trump ei syyttänytkään Obamaa salakuuntelusta



Donald Trump ja Sean Spicer
VALKOISEN talon lehdistöpäällikkö Sean Spicer selitti maanantaina parhain päin esimiehensä, presidentti Donald Trumpin syytteitä siitä, että hänen edeltäjänsä Barack Obama olisi salakuunnellut Trumpia vaalikampanjan aikana.

Spicerin mukaan Trump ei tarkoittanut ’salakuuntelua’ kirjoittaessaan syytteestään viestipalvelu Twitterissä.

”Ei ole epäilystäkään siitä, että Obaman hallinto, että oli tiedustelu, ja muita toimia, jotka tapahtuivat 2016 vaalien aikaan. Presidentti käytti salakuuntelu-sanaa tarkoittaessaan laajemmin tiedustelua ja muita toimia”, Spicer muotoili uutiskanava CNN:n mukaan.

TRUMPIN Twitter-viestistä maaliskuun alussa ei jäänyt kuitenkaan epäselväksi, että hän syytti salakuuntelusta yksinomaan Obamaa. Viestissään hän arveli Obaman olevan ”paha” tai ”sairas” ihminen.


How low has President Obama gone to tapp my phones during the very sacred election process. This is Nixon/Watergate. Bad (or sick) guy!


Spicer katsoi, ettei Trump suorista sanoistaan huolimatta syyttänyt salakuuntelusta Obamaa henkilökohtaisesti, vaan Obaman hallintokoneistoa laajemmin.

Yhdysvalloissa on vaadittu, että Trumpin on esitettävä todisteita väitteidensä tueksi, mitä hän ei ole tehnyt. Obama on todennut syytteiden olevan perättömiä.

”Presidentti Obama tai kukaan Valkoisen talon virkailija ei koskaan määrännyt tarkkailemaan ketään Yhdysvaltain kansalaista. Kaikki muut väitteet ovat yksinkertaisesti virheellisiä”, Obaman edustaja kommentoi syytteitä aiemmin.


Terrible! Just found out that Obama had my "wires tapped" in Trump Tower just before the victory. Nothing found. This is McCarthyism!


MYÖS TRUMPIN neuvonantaja Kellyanne Conway otti sunnuntaina kantaa Trumpin salakuunteluväitteisiin.

“Voin sanoa, että on monia tapoja tarkkailla toista, ikävä kyllä. Luin jutun siitä, miten voit tarkkailla jotakuta heidän puhelimensa kautta, heidän televisionsa kautta – monin eri tavoin. On mikroaaltoja, jotka muuttuvat kameroiksi ja niin edelleen. Nämä ovat modernin elämän faktoja”, Conway totesi haastattelussa.

TRUMPIN ON arveltu saaneen ideansa salakuuntelusta mahdollisesti äärioikeistolaiselta Breitbart-uutissivustolta, joka on tunnettu muun muassa räyhähenkisistä salaliittoteorioistaan.

Breitbartin johtajana on toiminut Steve Bannon, joka on nykyisin Trumpin strateginen neuvonantaja. Syytteillään Trump on saattanut myös yrittää ohjata julkisuutta toivomaansa suuntaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti