keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Mielenkiintoinen päivä 01.03.2017...

Luin aamulla Pohjolan Sanomista tietoja Lapin kuntavaaliehdokkaista. Mielenkiintoisia listoja ja mielenkiintoisia nimiä...

Kävin aamulla Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkillä Kemissä. Olin miesten juhlakampauksen mallina. Opiskelija onnistui mielestäni erinomaisesti. Mikäli oikein ymmärsin myös näytön kolmen arvioijan mielestä.

Käytin 80+ vuotiaan naistuttavaamme Kemin A-Katsastuksessa/Tafin konttorissa hänen uusiessa ajokortin. Palvelu sujui erittäin jouhevasti.

Kävin otattamassa Kemin Valokuvaamossa kuntavaalikuvan. Olin aiemmin ehdottanut Keskustan Kemin kunnallisjärjestön sihteerille, että voisin käyttää vuoden 2012 vaalikuvaa, koska lookkini ei omasta mielestäni ole siitä juurikaan muuttunut.

Ei käy, sain vastaukseksi. Yhtenäisyys mm. kuvamateriaalin taustan suhteen on tärkeää.
Nyt tausta on valkoinen. 
Juttelin valokuvaajan kanssa pitkän tovin kuvausasioista. Hänellä on tarjota myös kuntavaaleihin liittyvää videopalvelua. 

Kotiin tultuani pistin Ylen ehdokasvaalikoneen vastaukset liikkeelle, mitäpä noita vatvomaan. Aikaa olisi ollut 5.3.2017 saakka.

Mutta nyt katselen Lahden MM- kisojen miesten 15 km hiihdon...

Kyllä kannatti katsoa! Suomen Iivo Niskanen on maailmanmestari - upea suoritus!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti