maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kommentteja kirjoituksiini - kiitos...

Olen kirjoitellut tekstejä sanomalehtien ns. yleisönosastoille 1960-luvun puolesta välistä alkaen. Yli viidenkymmenen vuoden ajan...

Varsinkin eläkkeelle jäätyäni kirjoitustahti on kiihtynyt, on niin paljon mielenkiintoisia asioita, joista on lähes pakko kirjoittaa. Kaiken lisäksi tämä oman Blogisivun pitäminen 01.07.2014 alkaen ja Facebook-aloitus 23.01.2017 alkaen on lisännyt huomattavasti "pätkäkirjoittamista". Edellä mainitut uudet kanavat ovat merkinneet lehtiin lähetettävien kirjoitusten vähenemistä, lähes loppumista. Twitteriin en taida heittäytyä, sillä en osaa kirjoittaa 140 merkin verran...

Sähköpostihan minun varsinainen työkaluni on, sen sijaan puhelinta käytän äärimmäisen vähän, tuskin ollenkaan.

Olen siis kirjoittanut aika monta tekstiä. Tekstejäni kommentoidaan erittäin vähän, tuskin ollenkaan. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että otan mielellään palautetta vastaan.

Tähän asiaan liittyy myös "vaieta kuoliaaksi"-käsite. Monet henkilöt, jotka ovat suuna päänä kaikenlaisissa sioissa, eivät ole koskaan, toistan eivät koskaan kommentoineet minun kirjoittamistani. Yli viidenkymmen vuoden aikana!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti