perjantai 24. maaliskuuta 2017

Pohjoinen napajää jäi tänäkin vuonna pienemmäksi kuin koskaan satelliittimittausten historiassa...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan ...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunattauna:

Pohjoinen napajää jäi tänäkin vuonna pienemmäksi kuin koskaan satelliittimittausten historiassa

Henripekka Kallio
Pohjoisnavan jääpeite jäi tänä talvena pienemmäksi kuin koskaan Nasan 38 vuotta jatkuneiden satelliittimittausten aikana, Yhdysvaltain avaruushallinto kertoo.
Edellinen ennätys oli viime vuodelta ja sitä edellinen vuodelta 2015, joten napajää teki pienuusennätyksen nyt kolmatta vuotta peräkkäin.
Myös japanilaisen NIPR-tutkimuslaitoksen satelliittimittausten mukaan pohjoinen napajää jäi tänä vuonna pienemmäksi kuin koskaan.
Uusi ennätys ei ole yllätys, sillä pohjoisen napajään kutistuminen on pitempään jatkunut trendi, joka johtuu ihmisen toiminnan kiihdyttämästä ilmastonmuutoksesta. Myös jään tilavuus pienenee koko ajan, mikä tekee napajäätiköstä ajan mittaan yhä alttiimman lämpötilan vaihteluille ja sulamiselle.
Pohjoinen napajää oli tänä vuonna laajimmillaan maaliskuun 7. päivänä. Jää sulaa kesän ajan ja sen laajuus on pienimmillään syyskuisin.
Myös Etelämantereen ympärillä oleva merijää on supistunut. Sen laajuus on ollut viime marraskuusta asti pienempi kuin koskaan Nasan satelliittimittausten historiassa.
Napajäätiköiden tilan heikentyminen jatkunee vielä pitkään, vaikka kansainväliset ponnistelut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ovatkin koko ajan kiihtyneet.
Yhdysvaltain liittovaltion sää- ja valtamerentutkimusorganisaatio NOAA kertoi pari viikkoa sitten, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi viime vuonna 405 miljoonasosaan, kun osuus oli esiteollisena aikana noin 280 miljoonasosaa.
Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvu on koko ajan kiihtynyt, mutta maailmanlaajuiset päästötalkoot antavat toivoa, että huono kehitys saataisiin käännettyä.
Kansainvälinen energiajärjestö IEA kertoi viime viikolla, että globaalit energiantuotannosta aiheutuvat hiilidioksidipäästöt eivät ole kasvaneet enää kolmeen vuoteen uusiutuvan ja vähäpäästöisen energiantuotannon ansiosta. Ilmastonmuutoksen kannalta tämä saavutus ei vielä riitä, vaan päästöt olisi saatava pikaisesti vähenemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti