sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Haistaako kala kompostilta löyhkäävän onkimadon?

Hmmmmm - niinpä - itselläni on sellainen tunne, että kaupan onkimadot ovat ottavampia ja kestävämpiä.
Todettakoon, että isoille ahvenille ovat "siivutetut särkisuikaleet" erinomaista herkkua...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Haistaako kala kompostilta löyhkäävän onkimadon?


Hajuaistilla on merkitystä, millaisen syötin ahven valitsee. Kaloilla on kaksi sierainaukkoa. Hajuaistisolut sijaitsevat nenäkuoppien onteloissa. Kuva:Arja Lento Kuva: Arja Lento

JULKAISTU 24.06.2014 - 15:17. PÄIVITETTY 27.06.2014 - 16:02


Kun kala ei iske kompostimatoon, pitäisikö vaihtaa kaupan syöttiin? Useilla kaloilla on tarkka hajuaisti, joten syötillä on väliä. Tarkasta hajuaistista on kaloille hyötyä myös petojen väistelyssä.
Kalojen aistit

Näkö Kalan näkökenttä on laaja. Silmät ovat kummallakin puolella päätä. Kalat ovat likinäköisiä ja sopeutuneet vähäiseen valoon.

Kylkiviiva-aisti Kalan kyljessä on soluja, jotka tuntevat veden välittämiä paineaaltoja. Aistin avulla kalat hahmottavat vedessä liikkuvia esineitä.

Kuulo Kaloilla ei ole korva-aukkoja vaan ne aistivat äänet sisäkorvallaan.

Hajuaisti Hajuaisti on hyvä lajeilla, joilla näkö ei auta ruuan etsinnässä.

Makuaisti Kehittynyt hyvin sameissa vesissä ja yöllä saalistavilla lajeilla. Ruuan syömäkelpoisuus tunnistetan maun avulla.

Tuntoaisti Ihon hermopäätteet välittävät mm. painetta ja lämpötilaa. Kalat tuntevat kipua, mutta ei tiedetä, mikä niiden kivun tuntemus on ja miten ne sen ymmärtävät.

Kompostin madot eivät kelpaa kaloille. Parempi kaivaa lierot puutarhan mullasta, kuulee onkiharrastajien väittävän.

Tieteellistä näyttöä kalojen kompostimatokammosta ei ole, mutta jätteitä möyhentäneissä madoissa voi olla kaloja karkottavia hajuja.

Kompostiin on ehkä lipsahtanut tupakantumppeja, voiteluöljyä tai muita kalojen inhokkeja.

Syötin turmelee myös pyörittelemällä matoa hyttysöljyisissä käsissä. Kalastusvälineet kannattaa pitää kaukana bensakanisterista tai veneöljystä, sillä polttoaineiden haju pitää kalat loitolla.

Toisaalta jotkut hajut vetävät kaloja puoleensa, minkä vuoksi kaupoissa myydään hajustettuja syöttejä.

Kaloja onkijat narraavat pilaantuneilla katkaravuilla, taikinalla, lenkkimakkaran palasilla ja monilla muilla hyväksi koetuilla konsteilla.

Oikean houkuttimen löytämiseksi erilaisten syöttien kokeilu onkin vielä tiedettä varmempi vaihtoehto.
Hajuaisti auttaa pysymään hengissä

Öljyt, jotkut metallit ja tuholaismyrkyt tuhoavat kalan hajuaistin, millä voi olla kohtalokkaat seuraukset eloonjäämistaistelussa. Ilman hajuaistia lohikalat eivät löydä kotijokeensa kutemaan ja petokalat voivat jäädä ilman ruokaa.

Eri kalalajien hajuaisteissa on eroja. Jotkut kalat saalistavat enemmän näön kuin hajuaistin avulla, mutta monet petokalat tunnistavat saaliinsa hajun perusteella.

Hajuaisti on tärkeä kaloille myös silloin, kun ne ovat vaarassa joutua petojen saaliiksi. Hauen hampaisiin joutunut särki levittää kauhuhajua, joka on lajitovereille varoitus uhkaavasta vaarasta.
Treeniä laitoskaloille

Poikasvaiheessa turvallisesti altaan pohjassa köllötelleille kaloille käy luonnossa usein köpelösti, koska ne eivät tunnista petokalan hajua.

Helsingin yliopiston tutkimusohjelmassa on selvitetty, millaisella treeniohjelmalla laitoskalojen luonnossa selviytymistä voitaisiin helpottaa.

Treeniohjelmaan kuuluu monien muiden harjoitusten lisäksi altistaminen petokalan hajulle. Kokeneemmat kalat opettavat laitospoikasille, miten reagoida, kun veteen ilmaantuu petokalan hajua.

Koonnut: Marja Paavilainen

Artikkeli perustuu pääasiassa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen erikoistutkija Lauri Urhon haastatteluun ja vuonna 2005 TV1:ssä lähettyyn ohjelmaan "Tutkittu juttu: Kalakoulu".
AIHEESEEN LIITTYVÄT LINKIT
Kalapedia
Wikipedia
Behaviour, Egology and Evolution Team
Riistan- ja kalantutkimus
Tiede-lehti
Animal Cognition
08.08.2007Suomalaisia kalalajeja
HAJUAISTI
MADOT
PETOKALAT

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti