Olin päättnyt lähteä kokemaan katiskan ja samalla istua jigiongella ja kesäpilkillä.
Ajelin Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle ja tarkistin katiskan. Muutama pieni ahven, jotka päästin takaisin mereen. Katiskan jätin suunnilleen samaan paikkaan.
Kevyt tuuli oli lähes pohoisesta, joten Kojukalliolta Ajoksen suuntaan kulkevalta väylältä annoin veneen lipua rannan suuntaan. Tutut pyyntivälineet olivat vedessä.
Melkein välittömästi iski jigionkeen iso lahna. Kymmenien vuosien aikana en ole saanut kuin yhden käden sormin laskettavat lahnat.
Ajoin "keskelle ei mitään" ja pistin ankkurin veteen. Kemin sisäsatama jäi selkäni taakse. Olin aika lähellä Selkäsaaren pohjoisrantaa. Pieniä ahvenia tuli tasaiseen tahtiin, pääosan päästin takaisin mereen.
Siirryin hiukan syvemmille vesille. Sain särjen, jonka käsittelin tuttuun tyylini. Pistin särkeä koukkuihin. Eivät olleet isot ahvenet syönnillä.
Tällä kerralla ei tullut kuin pieniä ahvenia. Otin pieniäkin ahvenia, aivan pienimmät heittelin takaisin mereen, sillä olin saanut ne ylös viottamatta niitä.
Alankohan minä pehmoilla? Otteet ovat varmaan hiukan entisestä hidastuneet eivätkä ole niin äkkinäisen rajuja.
Ennen totesin, että kalastamisessa on oltava "tappamisen meininki". Minä en ole kalojen silittelijä. En ymmärrä enkä hyväksy - pyydystä ja päästä - kalastajia. Kaloille aiheutetaan turhaan vahinkoa...
Tätä kirjoittaessani, kalat on perattu, perkeet matopellossa ja kalat pakastimessa.
Todennäköisesti seuraavalla kerralla Selkäsaaressa käydessämme, savustamme em. lahnan ja muutaman ahvenen.
Uteliaisuuttani punnitsin lahnan > paino perattuna 1.1 kg - ei hassumpaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti