lauantai 29. kesäkuuta 2019

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Perinteisten aamutoimien jälkeen olimme kahden vaiheilla: Lähdemmekö vai emme? Minne?
Selkäsaareen. Päätimme lähteä käväisemään. Asiasta olimme informoineet Pikkupuolen kesävierastamme Veeraa...

Lähdimme Selkäsaareen. Pilvinen ilma, kohtalainen tuuli ja "vesiä oli melkein ilmassa".
Vedenpinta oli hiukan normaalia korkeammalla, joten rantautuminen sujui asiallisesti.

Huomasimme rantahietikolla hirvenjälkiä, ilmeisesti myös ketun tai supikoiran jälkiä.

Mökille päästyämme tavoitteemme oli lähes olla vaan. Siihen kuului vaimoni pihasiistimistä ja minun puupölkkyjen pilkkomista. Niin sanottu Kiinankirves osottautui tarpeelliseksi. Oli Fiskars-kirveskin käytössä. Pienimmät puut kyllä sillä hoitui...

Totesimme, että kaikki kivikasvustot olivat voimissaan. Erityisesti salaatit olivat erityisen hyvin kasvaneet - kivimassa ja Kekkilän puutarhamulta olivat ilmeisesti asian takana. Toki kasvupaikka on aurinkoinen...
Totesimme tulistelupaikan muurauslaastikokeilun onnistuneen. Se saatetaan loppuun seuraavalla saarikäynnillä. Teemme uuden pinnan jämäkämmällä satsilla, jonka annamme hiukan "asettua", jospa nuo satsiliimat toimivat paremmin...

Kävin lähimaastossa sauvakävelyllä - voimaantumassa. Mukava pieni kävelylenkki.

Kahvittelumme yhteydessä vaimoni totesi:"Miltähän se tuntuu, jos tuolle tontille rakennetaan?" Lähinnä rantaa oleva tontti on RT-tontti. Siis retkeilyä ja telttailua palveleva tontti.

"Ei kai sen kummemmalta kuin se, että siirrämme kulkumme viereiselle uralla." totesin vaimolleni.

Todettakoon, että tein 06.08.2003 Kemin kaupunginhallitukselle virallisen ehdotuksen, joka sivuaa em. tontin käyttömahdollisuutta.

ASIA: PERIAATEPÄÄTÖS JULISTAUTUMISESTA ”KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA”, AJATUKSEN AVOIN TUTKIMINEN JA ASIAN ETEENPÄIN SAATTAMINEN

Asia ei ole nytkähtänyt eteenpäin. Siihen maailman aikaan kesämatkailu Kemissä ei juuri kiinnostanut ketään. Kukaties nyt asia on hiukan toisin - Kemin Matkailu Oy:llä on pelottavan kova aktiviteetti monella sektorilla...

Käy takaraivossa ajatus: Jos olisin nuorempi mies, ostaisin em. RT-tontin ja lähtisin kehittämään sitä kalastusmatkailuun.

Teimme lähtöä. Mukava fiilistellä alkumatkassa soutamalla. 

Oli mukava saaressakäynti - taas kerran. Kukaties seuraavalla kerralla olemme saaressa yön yli... 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti