Olen joutunut tähänastisen elämäni aikana pohdiskelemaan käsitettä usko. Se on mahdollista liittää moniin asiakokonaisuuksiin.
Sillä on yhtymäkohtia erilaisiin uskomuksiin mutta erityisesti uskontoon, joka alkaakin olla vakavammansorttista asiaa...
Tunnen monia henkilöitä, joiden kanssa en suostu keskustelemaan politiikasta enkä uskonnosta.
Miksi?
Siksi, että minulla ei ole kummastakaan riittävästi tietoa, ainoastaan omia kokemuksiani ja tuntojani...
Itse olin evakelisluterilaisen seurakunnan jäsen pitkään. Aina siihen saakka kun isäni kuoli liikenneonnettomuudessa kotinurkilla syksyllä 1974.
Isäni siunattiin haudan lepoon Kemin Peurasaaren kappelissa. Äitini istui etupenkissä vieressäni. Pidin hänen kädestään kiinni.
Siunaustilaisuuden papin sanat olivat järkyttävän huonosti valitut ja epäonnistuneet.
Hän puhui mm. ruhjotusta ruumiista. Lisäksi hän puhui, oliko isäni valmis kuolemaan. Valmis kuolemaan, kun hän oli lähtenyt kotoaan ja tutussa risteyksessä joutui Oulun suunnasta tulleen henkilöauton yliajamaksi...
Papin sanat aiheuttivat erityisesti äitiini rajun tunnekuohun, hän suorastaan tärisi vieressäni. Oli vähällä, etten noussut pystyyn ja huutanut:"Nyt riittää!" Sitä en tehnyt, mutta silloiseen kotiini Imatralle palattuani erosin kirkosta.
Myöhemmin - lastenlastemme syntymisien jälkeen - liityin takaisin kirkon jäseneksi.
Sittemmin nykyistä arkkipiispaa edeltävän henkilön - minun arvomaailmaani peilattuna - äkkiväärät ja mielestäni typerät lausunnot aiheuttivat uudestaan minun kirkosta eroamisen. En kertakaikkiaan voinut hyväksyä hänen toimintaansa.
Uuden arkkipiispan myötä ja lähipiirissä esiintyvien kirkollisten tapahtumien seurauksena liityin takaisin evankelisluterilaisen seurakunnan jäseneksi - hyvä niin...
Joku lukijoista voi ajatella:"Sinähän se varsin äkkinäinen olet!" Niin olekin, mikäli em. tyyppiset asiat negatiivisesti ja rajusti minussa kolahtavat.
Tällä hetkellä olen erittäin vahvasti niin sanotusti sinut em. asiakokonaisuuksien kanssa.
Mihin minä uskon? Uskon vahvasti itseeni ja siihen, että lähipiirissäni asiat järjestyvät parhain päin.
Kyllä tunnustan, että joskus tykönäni mietiskelen, että jotain tässä maallisessa meuhkaamisessa täytyy olla kuitenkin takana. Ei tämä niin järjettömän hektistä ja lyhytkestoista voi olla...
Olenpa tainnut joskus mainita, jopa kirjoittaakin, että seuraavassa elämässä hoidan muutamat asiat hiukan toisin.
Tähänastiseen elämääni olen tyytyväinen. Olen ollut porukoissa elämänkumppanini, vaimoni kanssa vuodesta 1964 lähtien, meillä on kaksi aikuista poikaa ja kolme lastenlasta. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että tämän sukuhaaran Pyykkö-nimelle on jatkaja. Se on kova juttu se - minun mielestäni...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti