Tein opiskelun jälkeisen ammattiurani pääasiassa ammattiopettejana ammattikouluissa/ammatillisissa oppilaitoksissa/ammattiopistoissa > nimet muuttuivat ajan funktiona.
Olin myös sivutoimisena tuntiopettajana teknillisessä oppilaitoksessa ja opetinpa sivutoimisesti pienen pätkän työväenopistossa/kansalaisopistossa. Silloin oli virtaa, vaikka muille jakaa...
Olin siis päätoimisesti ammattiaineiden opettajan virassa, teorianopettaja. Opetettavien aineiden kirjo oli laaja. Ammatillisten aineiden lisäksi mm. matematiikkaa, fysiikkaa, kemiaa mutta myös ammattitaloutta, jonka nimi muuttui myöhemmin taloustiedoksi.
Muistan viimeksi mainitusta muun muassa sen, miten yritin psyykata oppilaitani "elämään taloudellisesti oikein". Mahdoinko siinä onnistua, se on asia erikseen.
Tyyliini kuului avoimesti kertoa omaa talousfilosofiaani. Koska olin opettaja, oli pakko tuoda esiin tosiasia:"Ei ne suuret tulot vaan pienet menot."
Muistan jokaiselle opettamalleni luokalle piirtäneeni liitutaululle oman varallisuuteni ajan funktiona.
Pystyakselilla oli varallisuus - ei tarkkoina lukuina vaan suhteellisina pylväinä, jotka yhdistin käyrämuotoon - ja vaaka-akselilla oli aika vuosina. Aika liikkui 0-100 vuoden välillä.
Kerroin, että henkilökohtainen varallisuus todennäköisesti kaikilla käy jossakin elämänsä vaiheessa "pakkasella".
On opintolainaa, asuntolainaa, autolainaa, jne. , kerroin myös, että vähän yli 50 vuoden iässä, mikäli töitä on riittänyt ja ei ole isommasti "humputellut" ja "rellestänyt", varallisuutta alkaa pakostakin kertyä...
Mikäli vielä oikein muistan, kyllä minun käyrälläni esiintyi avoimesti myös kuoleman hetki.
Sitä ei onneksi kukaan tiedä, mutta silloin - nuorena miehenä - ajattelin, että pitäisi elää siten, että jälkeenjääville ei jää suuria varallisuusmassoja riesaksi.
Pitäisi elää itselleen, nauttia oikeista asioista, jos siihen vielä ikäihmisenä kykenee. Toisin sanoen nollata varallisuus jakaen sitä elämänsä aikana läheisilleen tai omasta mielestään hyvään tarkoitukseen, jos sen katsoo tarpeelliseksi ja jos siihen on pakottavaa tarvetta.
Vakiosanontani:"Täytyy elää kuin viimeistä päivää mutta järkevästi/fiksusti!" Olenko siinä onnistunut, se on asia erikseen. No ainakin em. aikajanasta on kolme neljännestä jo eletty.
Mistä tällainen pohdiskelu illan päättyessä?
Olen seurannut läheltä erästä "talousprosessia" yli vuoden ajan, joka alkaa käydä työstä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti