perjantai 10. toukokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Väitetään, että laiska töitään luettelee mutta siitä huolimatta...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin viemään peräkärryn huoltoon Keminmaan Paakkarille (Auto Patu). 
Takaisin tullessani kävin Ekoasemalla hakemassa kesäautomme lavalle puolikauhallisen erinomaista hiekkaa perunapeltoamme varten.

Ilmeisesti peräpää oli sen verran painuksissa, että Kiveliökadulla, joka vastaantulevista autoilijoista pääsi vilkuttelemaan valojaan.

Kotona peruutin auton niin pitkälle kuin mahdollista tontin kulmalle. Sain ohjausapua vaimoltani, joka oli pihanrapsutustöissä. 
Lapioin aikamoisen määrän hiekkaa perunapeltoon tasaisena levityksenä. Ennen konemöyhennystä kalkitsen sitä vielä Tervaharjun puukeisarin/harrasteperunaviljelijän ohjeiden mukaisesti.

Lavalle jäi vielä sen verran hiekkaa, että pistämme sen jemmaan ensi talven hiekoituksia varten.

Valmistelin traileri+pulpettivene+perämoottoti-yhdistelmän siirtämisen tarkistuksia varten toiseen liittymäämme. Em. yhdistelmä oli kiinni Lantikan koukussa, kun sain erinomaisia ohjeita naapureilta. 
Kiitin ohjeista toteamalla, että olen tämän operaation muutaman kerran toteuttanut. En ole erityisen hyvä pitkän trailerin liikuttelemisessa ahtaassa liittymässä, mutta aina se on kuitenkin pienen ähellyksen jälkeen onnistunut. Niin nytkin...

Nyt on kahvitauko.

Pihanrapsutustyöt jatkuvat. Päätimme puuvajan ja kerrostalon raja-aidan välissä olevan "aarrekasan" tarkistamisen ja osittain siirtämisen varastorakennuksen päätyyn. Sinne siirretään ainakin kattotiiliä, tulitiiliä, tavallisia tiiliä ja painekyllästetystä puusta tehtyjä aitalautoja - kaikki rahanarvoista tavaraa. Osa kasata lähtee Vilmilään Ekoasemalle ensi viikolla...


Kävin iltapäivällä hakemassa peräkärryn Keminmaasta. Tommi oli vaihtamassa tutun miehenkilön pakettiautoon laturia. Kyllä - tuttu henkilö - Eteläntien Esson aikakaudelta. Hän muisteli, millä autolla minä siihen maailman aikaan ajelin. Kerroin lyhyen kaavan mukaan etelänreissumme - opiskelun ja työn perässä.
Totta - Tommi syntyi keväällä 1971 Tampereella. Meillä oli silloin ns. "pahanapuhaltaja" VW Kleinbuss vanha kuin mikä ja sinivalkoinen. Sillä toin muuttokuorman Tampereelta Kemiin loppukesästä 1972, vaimoni Tuula ja Tommi tulivat junalla perässä.
Minut oli valittu Kemin teknilliseen kouluun päätoimiseksi tuntiopettajaksi. Tuo "hippibussi" oli siinä kunnossa, että edesmennyt Karjalaisen Osmo osti sen romuutettavaksi.

Kemistä muutimme loppukesästä 1973 Imatralle. Minut oli valittu Imatran ammattikoulun ammattiaineiden opettajan virkaan paperilinjalle. Imatralla ostimme VW 1300 Kuplan. Sillä kävimme useana kesänä Kemissä. Kuplan perässä oli pieni, katettu peräkärry...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti