tiistai 7. toukokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Olin pistänyt kännykkään aamuherätyksen. Miksi? Siksi, että lähdin aamutuimaan Keminmaan Paakkarille (Auto Patu) vaihdattamaan kesärenkaat Lantikkaan alle.
Toisin sanoen aamukahvin jälkeen ajelin Keminmaahan vanhaa tietä pitkin. Harvoin ajelen tähän aikaan eli ennen aamukahdeksaa. 

Olihan aikamoinen liikenne Kemiin päin. Tilastot ovat kohdallaan, Kemissä käydään paljon Keminmaasta töissä, toki hiukan toisinkin päin. 
Kesärenkaat vaihdettiin, samalla ostin tilaamani tuulettimen moottorin. Sillä on saamani tiedon mukaan vuoden takuu.

Keminmaasta takaisin ajellessani olin päättänyt hoitaa samalla tärkeän, kesään liittyvän tehtävän.
Pieni arvoitus:"Neljä kopautusta ja 10 euroa." Mikä se on? Moottoriveneilijät asian tietävät.

No niin - jauhesammuttimen tarkistus. Kävin siis tulomatkalla sammutinhuollossa. Huoltomies otti jauhesammuttimen, käänsi ylösalaisin ja kopautti kumivasaralla neljä kertaa pohjaan, se oli siinä. Sain uuden tarran sammuttimen kylkeen. Muistaakseni samainen toimenpide maksoi vuosi sitten 8 euroa.

Kotiin tultuani nostin talvirenkaat päärakennuksen autotallin hyllylle odottamaan alkutalvea. 

Kävin hetki sitten katsastuttamassa kesäautomme eli Volkkarin Karjalahden A-Katsastuksessa. 
Tuttu henkilöstö ja hyvä palvelu. Ikävä uutinen oli se, että katsastustoiminta tässä toimipisteessä loppuu lähiaikoina. Itse pääasia eli Volkkarin katsastus sujui hyvin, kolmekymmentä vuotta vanha auto "meni läpi heittämällä", ei moitteen sijaa. Toki siinä käytön jälki näkyy mutta siltikin...

Käväisin samalla reissulla pitkästä aikaa toivottamassa tutulle automyyjälle hyvää kesää Kemin Wetterillä. Keskustelimme hänen kanssaan mm. sähkö-, hybridi- ja dieselautojen tulevaisuudesta.

Olipa mukava ajella kotiin katsastetulla "vanhuksella". Kyllä sillä Haukkari-Hahtisaari-välin varmaan lähestyvänä kesän selvittää.

Taidanpa lähteä työasussa pihalle kohtapuolin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti