torstai 9. toukokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä - mainoksia katseltuani - tutkimaan, onko hyviä puutarhan kasteluun liittyviä kelakärryjä saatavilla. 
Ajelin Karjalahdelle Ojanperän liikkeen parkkipaikalle ja astelin sisään mainoslehti kädessäni. Ei ollut, mutta tilattiin yksi paikanpäälle ilman ostopakkoa - hyvä niin. Mainoksen esittämää laitteistoa täytyy hiukan tuunata lisukkeilla.
Vaimoni oli pyytänyt ostamaan uuden pihanrapsutusharavan - metallisen sellaisen. Sen tein samasta liikkeestä, näytti olevan Fiskarsin tuotteita.

Ajelin Hahtisaaren Nesteelle ja tankkasin kesäautomme, samalla kävin katsomassa sisäsatamassa meritilannetta. Ei ole vielä veneellä asiaa, pääosin meri on sulana, mutta jäälauttoja on liikkeellä ja Selkäsaaren pohjoipääty näyttää olevan vielä jäässä ja lumessa.

Keskustan kautta pois ajellessani iski takaraivoon ajatus yllättää vaimoni kukkaostoksella. 

Pysähdyin Eijan Kukan kohdalle Valtakadulla ja kävelin liikkeeseen. Esitin asiani ja sain ammattitaitoista palvelua.
Kyllä - ostin kauniin keltaisilla kukilla olleen ruusupekonia kukan kevään, pihanrapsutusten sekä tietysti lähestyvän äitienpäivän johdosta.

Vaimoni oli myönteisesti yllättynyt kukkaostoksestani - hyvä niin. Nyt työhaalari päälle ja pihalle...

Ensimmäiset kärrylliset on rapsuteltu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti