lauantai 4. toukokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen - toivuttuani Lapin Kansan äärimmäisen typeristä yleisönosastokirjoituksista - päätin täyttää päärakennuksen puuvarastot. Siihen liittyvänä tyhjensimme puulaatikon ja puukorin pohjjille kertyneestä sälästä. Kärräsin ne tulistelupaikallemme. Oli sopiva ilma poltella pienellä tulella roskia.

Tommi käväisi hetken aikaa touhuamassa päärakennuksen autotallissa. Kolmihenkinen miesporukka tuli hakemaan isolla pakettiautolla moottoripyörän vanteita, jotka Tommi oli oikonut. Juttelin erään pakettiautolla liikkeellä olevan ja kerrostalon rajanaapurini kanssa museokatsastusasioista. Asia lähti liikkeellä katsellessamme päärakennuksen päädyssä olevaa VW Doppel TD autoamme vm. 1989...

Pois lähtiessään Tommi totesi menevänsä moottorivenettä värkkäämään. Vaimoni tultua kauppareissulta sanoin lähteväni vilkaisemaan Tommin värkkäämistä Torvisenperällä. Samalla aioin käväistä jututtamassa aikuisiän tuttavaamme, eläkkeellä olevaa Kemin kaupunginarkkitehtia Tero Elorantaa Vainioperällä. 

Niin tein, samalla sain hyvän syyn käydä fiilistelemässä Volkkarilla eli kesäautollamme, joka täytyy pikapuolin katsastaa.

Ihan mukava pikareissu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti