lauantai 13. tammikuuta 2018

Presisidentinvaali tulee, oletko valmis?

Suomen presidentinvaali 2018 järjestetään 28. tammikuuta 2018. Vaaleissa valitaan Suomen tasavallan presidentti toimikaudelle 2018–2024. Ennakkoäänestys alkaa jo ensi viikon puolessavälissä.

Eri foorumeilla mm. Facebookissa on kirjoiteltu perinteisistä mielipidekyselyistä, gallupeista ja niiden mielekkyydestä.

Niitä järjestää lähinnä Yle ja Helsingin Sanomat. Gallupit ovat eräänlaista kansanhuvia ja alkulämmittelyä vaalien alla, niihin mielestäni täytyy osata suhtautua. Kuitenkin, jos mm. lähestyvien presidentinvaalien yhteydessä joku ehdokkaista - tässä tapauksessa istuva presidentti Sauli Niinistö - saa toistuvasti lähes kolmen neljäsosan kannatuksen, sitä ei voi ohittaa.

Gallupit eivät näitäkään vaaleja ratkaise, mutta näkeehän sen sokea Reettakin, että toista kierrosta ei tule, sitä on kenenkään turha haikailla.

On murheellista, että Suomessa kuluu kohtalaisen suuri rahasumma > miljoonia euroja ja valtavasti henkistä ponnistusta näissäkin vaaleissa. Mutta se on sitä kansanvaltaisen valtion demokratiaa. Diktatuurimaissa sitä mahdollisuutta ei olisi. 
Meillä on edelleen jokaisella yksi ääni. Toivottavasti yhden ehdokkaan ylivoimaisuus ei jätä äänestäjiä kotisohville...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti