sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Käväisin tänään - hetki sitten - Kemin Selkäsaaressa. Luulin pääseväni hiihtelemään tehtyjä latuja pitkin mutta ei - ne odottavat kyltteineen vielä tuloaan.
Menin jäälle sisäsatamasta ja losusin ensin tulevan latu-uran kohdalla ja käännyin Kinnusen poikien Bankon jäljille. oli aika kova vastatuuli.
Saaren pohjoisrantaan tullessani huomasin taakse katsoessani latujäljet kostuneen, lumen alla oli vettä...
Rantaan tultuani rinteeseen nousua helpotti moottorikelkan jäljet. Joku oli käynyt kääntymässä mökkitontin kulmilla.
Ympäristössä ei näkynyt hirvenjälkiä. Sensijaan jäniksenjälkiä oli ristiin rastiin, taisipa olla ketunjälkiäkin. Odotin korppien saapuvan tervehtimään, mutta tällä kerra sain sen suhteen pettyä.

Mökillä tein aivan pakolliset lumityöt. Pistäydyin sisällä ja istuskelin kuumaa vettä juoden ja eväsleivät syöden ulkosalla. Tuulenpuuskat tiputtelivat kuusista lunta...

Tulin takaisin samaa reittiä mukavassa myötätuulessa. Pursiseurojen edustalla oli pari pilkkimiestä, ei kuulemma kala syönyt.
Rantaan tullessani oli mukava kuunnella pursiseurojen läheisyydessä olevien puhjeveneiden mastojen soittoa tuulessa > vaijerit mastoja vasten olivat kuin tuulikelloja.

Tämän reissun aikana näin kaukana yhden hiihtäjän ja kaksi moottorikelkkailijaa. Ei ole vielä tungosta merenjäällä...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti