lauantai 16. joulukuuta 2017

Laiska töitään luettelee, mutta siitä huolimatta...

Tänään aamulla fiilistelin vähäisten pakkaslumien kolauksella. Kärräsin päärakennukseen ensi viikon polttopuut, koivuklapit kuivumaan. Menin Pikkupuolelle ja sytytin tulet leivinuuniin, sillä vaimoni paistaa iltapäivällä lanttu- ja punajuurilaatikoita - perinteinen joulun läheisyyden toimenpide.
Istuskellesani Pikkupuolen alakerrassa lähti ajatus lentämään. Pohdiskelin rakennuksen syntyvaiheita ja kuinka paljon eri ammattilaisia siinä oli loppujen lopuksi mukana. Kyseessähän on kuitenkin poikkeusluvalla rakennettu, osittain 2-kerroksinen noin 80 neliömetrin rakennus. Se on rakennettu Outokummun ferrokromikuonan päälle > hyvä ratkaisu.
Alkuperäiseltä nimeltään rakennus oli Ekoateljee. Tuo eko-etuliite tarkoittaa sitä, että rakentamisessa käytettiin paljon käyttökelpoista = hyvälaatuista kierrätysmateriaalia hyväksi > kattotiilet, ikkunat, osittain ovet, ulkoseinätiilet, väliseinätiilet, tulisijojen tulitiilet, jne. kyllä rauta- ja puutavarakaupassakin joutui käymään ihan riittävästi.

Rakennus tehtiin noin kymmenen vuoden aikana ja jonka loppukatselmus oli vuonna 2009.
Kerroin vaimolleni pohdiskeluistani ja siitä, että se oli meille loppujen lopuksi - kaiken muun ohessa - valtava ponnistus...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti