Infoa talousalueemme lehtien lukijoille...

Lähetin alla olevan ajantasaviestin Pohjolan Sanomat-, Lounais-Lappi- ja Kemi-Tornio-lehteen... 

Lehtien yleisönosastokirjoitukseni…

Kauppareissulla minulta kysäistiin: ” Etkö enää kirjoita lehtien yleisönosastoihin, kun tekstejäsi ei ole viime aikoina näkynyt?”

”Kyllä varmaan vielä kirjoitan. Tosin en ole aivan lähiaikoina kirjoittanut, koska olen aloittanut kuluvan heinäkuun alussa kirjoittamisessani uuden elämän.” totesin.

Kerroin kysyjälle, että olen heinäkuun alusta avannut Blogikirjoittajan uraputken. Kirjoitan omalle blogisivulleni aina silloin kun siltä tuntuu eli kirjoituttaa…

Blogikirjoittajan tekstit ovat julkisia, ”vapaata riistaa” ja niitä voi kuka tahansa kommentoida, jos siltä tuntuu.

Luonnollisesti asiaa lukijan kannalta rajoittaa se, että täytyy olla tietokone, älykännykkä tai joku muu nykyvempain sekä toimiva nettiyhteys.

Tähän saakka olen blogisivulleni kirjoittanut noin 60 tekstiä ja niitä on käyty yli 700 kertaa lukemassa.

Lähetän varmuuden vuoksi vielä blogisivuni nettiosoitteen. Se on: http://akipyykko.blogspot.fi/

Luonnollisesti toivon, että tämä teksti tulee julkaistuksi talousalueemme lehdissä.

Tähän voin todeta lisukkeeksi Aleksis Kiven Nummisuutarien tekstin sanoin: ”Niin muuttuu maailma, Eskoni."

Tiedottamisterveisin

Aki Pyykkö

Kemi

Tapahtumat Venetsian Pyhän Markuksen torilla heinäkuussa 2003

Hetki sitten aamukahvia juodessani aamuvarjoisella terassillamme kävi mielessä ikumuistoiset tapahtumat Venetsian Pyhän Markuksen torilla heinäkuussa 2003.

Olemme olleet Inter Rail-matkalla kolme kertaa: Vuonna 2000 Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa, vuonna 2002 eri puolilla Eurooppaa, pääosin Ranskassa ja vuonna 2003 Italiassa. Kaikki mukavia mutta rankkoja matkoja, joita on mukava silloin tällöin muistella varsinkin matkakuvia selaillessa.

Erityisesti tapahtumat Italiassa, Venetsian Pyhän Markuksen torilla ovat jääneet mieleen.

Savuimme reppuinemme torille vaimoni ostettua läheisestä pikkukaupasta evästä: tuoretta leipää, kinkkua, juustoa, hedelmiä, jne. ja kyytipojaksi viintä. Vettä täytyi olla koko ajan mukana, sillä silloinkin oli hellettä. Taisipa mittari näyttää yli 30 astetta Celsiusta...

Saavuimme täpötäydelle torille ja hakeuduimme perimmäiseen päätyyn, joka oli sillä hetkellä varjossa. Löysimme sopivan kokoisen tyhjän tilan portaikkossa ja levitimme ns. avaruuspeiton allemme. Aloitimme aterioinnin - oli todella mukavan rento olo.

Kuinka ollakaan eräs pulu, kyyhkynen, joita torilla on varmaan tuhansia, kaarsi komeasti yläpuoleltamme ja paskansi oikeaan kengänkärkeeni! "Mitä helvettiä!" taisin tuhahtaa ja pyyhin jätökset pois. Todennäköisyys em. tyyppiselle tapahtumalle on torilla kohtaisen suuri mutta...
Hetken päästä - todennäköisesti toinen pulu - kaarsi ja paskansi vasemman kengänkärkeni päälle. "Ei voi olla totta, tämä on jo liikaa!" taisin parahtaa ja pyyhin taas jätökset pois.

Kaikesta huolimatta meillä oli mukavan rauhallinen ateriointihetki varjossa avaruuspeiton päällä. Nautimme olostamme täysin siemauksin.

Pois lähtiessämme ihailimme torin reunan upeita kauppoja, teimme eräänlaisen näyteikkunakävelyn.

Silloin kiinnitin huomiota, että aurinkoiselle puolelle, ulkoilmakahvilan reunaan oli iso orkesteri virittelemässä musiikkitapahtumaa turistien iloksi. Korokkeella mukavasti nähtävillä/kuultavilla.

Kahvila oli ilmeisesti vasta sille päivälle avattu, koska siellä ei ollut kuin muutama asiakas, paikkoja oli varmaan satoja.

"Eiköhän mennä juomaan hyvän aterian päälle kahvit tuonne aurinkoon ja kuuntelemaan musiikkia!" totesin vaimolleni, joka hiukan ihmetteli epätavallista, poikkeavaa ja yllättävää ehdotustani. Tunnustan, että kahvilapalvelujen käyttö ei ole minun vahvimpia käyttäytymismalleja.
Taisipa vaimoni todeta: "Mahtaa tuolla olla kahvi kallistakin, tyypillinen turistihoukutin kun on kysymyksessä." Luonnollisesti meillä molemmilla kävi mielessämyös tiukka Inter Rail-budjettimmekin.

Menimme ulkoilmakahvilaan - onneksi näin...

Riisuimme reppumme, istuimme erääseen siistiin pöytään ja kohta paikalle saapui miestarjoilija, jolta tilasimme kahviannoksen. Tarjoilija toi kahviannospannun ja asetteli kupit pöytään. Kaadoimme ensimmäiset kupilliset. Kyllä kahvi maistui lähes taivaallisen hyvältä...

Sanoin vaimolleni: "Uskotko, että jos ajattelemme yhdessä vahvasti jotain kappaletta, biisiä, niin tuo orkesteri soittaa sen seuraavana." Keskityimme asiaan. Taisinpa pistää silmät kiinni ajattelussani. "Mitä kappaletta ajattelit?" kysyin. "Besame mucho!" totesi vaimoni. "Niin minäkin ja ..." sanoin.

Orkesteri soitti seuraavana kappaleen, suoraisen globaaliklassikon Besame muchon.

Suorastaan kuulen monen lukijan, skeptikon tupisevan: "Totta kai jokainen maailman orkesteri soittaa sessionsa aikana kerran tai kaksi kertaa kyseisen kappaleen! Silkkaa sattumaa! Hölynpölyä! Hörönlöröä!"

Niin tai näin, kävin jututtamassa orkesterin jäseniä, kerroin ketä ja mistä olemme ja millä reissulla olemme.
Kerroin heille tapahtumasta.
Vaihdoimme muutaman sanan telepatiasta. Samalla käytin tilaisuutta hyväkseni ja toivotin heidät tervetulleisi Suomeen Kemin seuraavaan Lumilinnaan.

Kahviannoksemme maksoi 26,50 euroa, laskussa oli 8,00 euron musiikki-/orkesterilisä. Emme ole koskaan juoneet niin kalliita kaveja! Mutta kyllä se oli hintansa väärti!

Jatkoimme matkaa illalla. Entä mitä tapahtui muutaman päivän päästä Milanossa, kuuluisalla Duomon aukiolla, se on asia erikseen...

Todettakoon, että olin matkamme jälkeen sähköpostin välityksellä yhteydessä em. tapahtumasta kukaties tälläkin hetkellä Lontoon pohjoispuolella, Hamsteadissa asuvaan maailmanälykköön, Rupert Sheldrakeen.

Hän tai ainakin hänen toimistonsa oli asiasta kiinnostunut. Sain kohteliaan, myötäsukaisen palautteen, vastauksen esittämääni asiaan.

Talossa täytyy olla isäntä, suvereeni isäntä...

Olen aikaisemmin useastikin todennut/kirjoittanut varsin yksiselitteisesti, että Urho Kekkosen jälkeen
meillä ei ole ollut kunnon presidenttiä. Tunnustan, että kaiholla muistelen aikoja, jolloin presidentit olivat vielä kekkosia.

Koivisto oli sympaattinen fundeeraaja, näyttää olevan vähin edelleenkin, puuttumalla asioihin, joista hänen kannattaisi olla hiljaa – no onneksi lööppilausunnot nykyaikana voi seuraavana päivänä unohtaa tai kääntää päälaelleen.

Ahtisaari oli nykytyyppisen äänestystavan lasselehtisen lanseeraama ja esiin tuoma totaalikupla, joka onneksi puhkesi nopeasti aikanaan. Hänen paikkansa tuntuu vakiintuneen myöhäisemmässä vaiheessa erilaisten kansainvälisten solmukohtien aukaisemisessa. En ole kovin vakuuttunut todellisista tuloksista... .

Halonen ilmeisesti muistetaan muutamien kymmenien vuosin päästä ainoastaan siitä, että hän oli Suomen ensimmäinen naispresidentti, joka omilla mieltymyksillään/suuntautumisillaan päästi näennäisen vapaamielisyyden tyrskyt valloilleen…

Nykyisestä presidentistämme, Sauli Niinistöstä saattaa vielä kehittyä todellinen valtiomies, alustavat elkeet, ennusteet ovat kohtalaisen hyvät. Hänellä on upeat ja monipuoliset taustat vaativaan tehtäväänsä. Toki hänellä on myös tuttua "sananpyörittämistä", varovaisuutta lausunnoissaan, joihin ei ainakaan ensi lukemalla/kuulemalla pääse oikein kunnolla kiinni.

Talossa täytyy olla isäntä, suvereeni isäntä. Toivon, että presidentti Sauli Niinistö lunastaa häneen asetetut toiveet.

Suvereeni isäntä täytyy olla myös yritysmaailmassa, Suomen huippuyrityksissä. 

Entisajan patruunat pitivät huolen omistaan. He olivat pääsääntöisesti kiistattomia, erittäin arvostettuja ja kunnioitettuja johtajia. Heidän sanansa lähenteli aika ajoin lain voimaa. Valtaa heillä oli ja sitä he käyttivät arkailematta, sumeilemattakin - toki virheitäkin tehden...

Varmaan Suomen yritysmaailmassa suvereenejä isäntiä on tälläkin hetkellä. Henkilöitä, jotka voivat tehdä lähitiiminsä tukemana itsenäisiä päätöksiä yrityksensä, yritysryppäänsä kehittämiseksi ja hyvän taloudellisen tuloksen saavuttamiseksi.

Valitettavan usein on havaittavissa. että monet, ilmeisen kyvykkäät nykyjohtajat ovat joutuneet lähes kohtuuttomien taloudellisten realiteettien kuristusotteeseen.
"Tulos tai ulos"-sanonta on ollut viime vuosina murheellisen hallitseva Suomessakin. Tosin edellä mainittua tilannetta on mukavasti pehmentänyt hyvin aikanaan sovitut, muhkeat optiojärjestelyt ja ns. kultaiset kädenpuristukset. Heidän osaltaan turvaverkko on toiminut.

He ovat niitä mediassa esiintyviä henkilöitä, jotka joutuvat selittelemään menossa olevat yt- neuvottelut, irtisanomiset, yksikön, mahdollisesti kokonaisen tehtaan alasajon, jne. , näissä tapauksissa työntekijöiden ja toimihenkilöiden osalta turvaverkot ovat usein murheellisen repaleisia...


 

Turhanpäiväistä tarinaa

"Turhanpäiväistä tarinaa!" saattaa ajatella kukaties muutama lukija  minunkin kirjoittamista teksteistä. Em. mielipiteeseen heillä luonnollisesti on täysi oikeus.

Eilen kirjoitin tekstin Hätävarjelun liiottelua(ko), jota mielelläni jatkan. Otsikko voisi tänään olla myös: Ei kannata lähteä/mennä merta edemmäs kalaan...

Kävin tänään myös kalassa. Otin pakastimesta eilisen särjen kappaleet. Ajoin Hahtisaaresta Kojukallion ohi menevää väylää pitkin ja käännyin Ajokseen päin Kojukallion kohdalla ja hetken päästä Selkäsaaren pohjoista hiekkarantaa kohti. Ajoin suunnilleen väylän ja rannan kekivaiheille, johon ankkuroiduin.

Olin siis "keskellä ei mitään" eli en mennyt merta edemmäs kalaan. Olen aikaisemmin nähnyt kyseisessä paikassa kalastettavan, ongittavan, tuskin siellä ihan turhaan kukaan veneessä istuskelee...

Ilma oli kaunis ja ajattelin, että nyt ei kyllä kala, ahven ole syönnillä.

Tuskin olin saanut viritetyiksi pilkin ja kaksi jigionkea, niin johan alkoi tapahtua. Sain nostaa päntiönään merestä ahvenia, pääasiassa pieniä mutta joukkoon mahtui jonkin verran isojakin ahvenenköriläitä.

Tuttuun tyyliin iso lokki tuli norkoilemaan lähietäisyydelle makupaloja. Toteutin lokin toiveet pienillä ahvenilla lähtiessäni.

Valitettavasti ja/tai onneksi sulaneet särkisuikaleet loppuivat, ettei taas mennyt ryöstökalastuksen puolelle koko touhu. Sain ison ämpärillisen ahvenia, jotka kävin viemässä ystäväpariskunnalle soitettuani mereltä, onko heillä kalantarvetta.
Olivat kovin tyytyväisiä: Paistamiset ja kalakeiton valmistelut käynnistyivät välittömästi ahvenet vietyäni.

Niin - onneksi tällä kerralla katiskassa ei ollut kuin pieniä ahvenia, jotka päästin takaisin mereen kasvamaan.

Isänmaallinen teko, osta Nokiaa...

Tällä hetkellä on mukava kaivaa arkistosta vanhoja tekstejä vuosilta 2011 ja 2012.

Kirjoitin em. otsikolla eri lehtiin ja ainakin täällä Perämeren pohjukassa teksti jopa julkaistiin.

Tänään torstaina 24.07.2014 nyky-Nokian julkistama tulos toiselta vuosineljännekseltä, kvartaalilta oli parempi kuin pörssianalyytikot olivat ennustaneet.
Lehdet otsikoivat: Nokian liiketulos ylitti odotukset – hyvä niin ja pörssikurssi näyttää olevan Helsingin pörssissä mukavasti nousussa.

Muistatko vielä...?

Usein kysytään: ”Missä olit silloin, kun…?” Toisaalta kysytään myös: ”Muistatko vielä…?”

Kulutuselektroniikan läpimurto on ollut maailmalla, Suomessakin voimakasta, vaikka meitä välillä
moititaan, me itsekin moitimme maatamme takapajulan takapajaksi…

Muistatko vielä ns. höyryradion, putkiradion? Muistatko vielä, kun transistoriradio mullisti radion käyttömahdollisuuden, kevyen paristoradion saattoi ottaa jopa mukaansa retkelle…
Kuvioihin tulivat myös stereolaitteet, hifi-tason aistimukset äänentoistopuolella.

Muistatko vielä musta-valkotelevision? Kylän/korttelin ensimmäistä televisiota, lähetyksiä
ahtauduttiin katselemaan porukalla onnellisen/onnettoman televisio-ostajan olohuoneeseen. Välillä lumisateistakin kuvaa oli pakko kehua, jotta ilkesi tulla seuraavallakin kerralla nautinnosta nauttimaan…

Sitten väritelevisio valtasi markkinat, sen jälkeen jääkaapin kokoiset televisiot ovat saaneet
väistyä litteiden ns. taulutelevisioiden myötä. Tuli autopuhelimet, tietokoneet, satelliitti tv-laitteet, digiboxit, jne. ja sitten Suomen elektroniikkateollisuuden suorastaan räjäytti maailman tietoisuuteen – matkapuhelin,
kännykkä, lörpötin, tms., rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Muistatko vielä, minkälainen oli Sinun ensimmäinen matkapuhelimesi? Itse väitän muistavani asian kristallinkirkkaasti.
Muistan sen, miten juuri nyt ajatellen naurettavan näköisiä kapuloita ensimmäiset suomalaiset matkapuhelimet olivat…

Siksi Motorolan ns. uuden sukupolven NMT-matkapuhelin, grafiitinharmaa, taitettava läppäpuhelin oli kuin toiselta planeetalta - mahtavaa…

Sellainen ajautui haltuuni 1980-90-luvun vaihteessa. Esselite PERSONAL 900 by Motorola!

Kahdella litteällä akulla ja pöytälatauslaitteella. Akkuja ja latauslaitteita tarvittiinkin, sillä porinoiden pituudesta riippuen, akut kestivät muistaakseni jotakuinkin vain kahdestatoista puoleen päivään - hyvin vähän aikaa…

Motorolan tekniikka oli salaisuuden verhoamaan, samoin kuin amerikkalainen komponenttivalmistus tietotekniikan osa-alueella. Mutta niin kävi, että suomalainen NOKIA suorastaan rynnisti GSM-markkinoille aina vain uusilla matkapuhelinmalleilla ja sovellutuksilla.

Menestystarina vailla vertaa…

Nyt on maailma aivan toinen, uusia tuotteita tulee markkinoille tämän tästä. Suomalainen NOKIA on suuntautumassa entiseen verrattuna uusille toiminta-alueille.

Tänään torstaina 24.07.2014 NOKIA julkaisee nykyisen toimitusjohtajan ensimmäisen osavuosikatsauksen, näyttää ihan hyvältä...

Katseltuani Suomen televisioista taannoin MOT-ohjelman elektroniikan romurallista olen tyytyväinen, että olen säilyttänyt tuon ensimmäisen matkapuhelimeni. Otin silloisen Motorolan huipputuotteen esiin lasivitriinistä, pyyhin pölyt ja aloin muistella kyseisen tuotteen ovh (ostaja vailla hintatietoutta)-hintaa.

Mikäli oikein muistan, niin sen hinta oli ensimmäisessä markkinointirynnistyksessä 17.500
markkaa, sitten 15.000 markkaa, 12.500 markkaa, johon se taisi asettua. Joka tapauksessa ovh-hinta oli nykyrahassa ilmaistuna 2.000-3.000 euroa.

Tällä hetkellä superhyperextramodern matkapuhelimia, ns. älypuhelimiakin saa kohta operaattorista riippuen 1-20 euron kuukausimaksulla.

Näin muuttuu maailma Eskoseni, mutta kuka uskaltaa veikata, mitä seuraavaksi – mielestäni päätä ei ole näkyvissä tai sitten pää tulee kukaties äkkiäkin vetävän käteen.

Ken elää, hän näkee…

Kunniamerkit kiertoon!

Tämä teksti on sarjasta Jutustelua marketin kassajonossa...

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi miestä, toinen ehkä viisikymppinen ja toinen virkeän oloinen eläkeläinen, harmaahapsi –  taisivat olla ihan insinöörejä – keskusteli äänekkäästi Suomen viimeisimmän Itsenäisyyspäivän tapahtumiin liittyvistä asioista ja palkitsemisista…

”En taaskaan saanut kunniamerkkiä!” nuorempi miehistä sanoi. ”Mitä Erkkiä?” kailotti iäkkäämpi vääntäen kuulolaitetta hiukan ottavampaan asentoon.
”En taaskaan saanut minkäänlaista kunniamerkkiä Itsenäisyyspäivän jakotilaisuudessa! Ei löytynyt nimeä lehden palstoilta.” nuorempi toisti.

”Jaa vai kunniamerkkiä! Kuka niitä sinulle olisi esittänyt? Ethän sinä käy kuin Bingossa ja arvailet Keno-numeroita kioskilla iltakaudet! Harvoin siellä tapaa kunniamerkkien anojia! Ja missä sinä niitä sitten muka pitäisit? Kaljakuppilassako?” sanoi kuulolaitteensa trimmannut moittivasti.

”Toista se on minulla! Minä käyn sentään reservinupseerien tilaisuuksissa, rotarien tapahtumissa, taideyhdistyksen tilaisuuksissa, kunnan luottamusjohdon kökkäjäisissä ja mitä vielä? Minullehan niitä merkkejä on siunaantunut, kun toinen toisillemme – niin kuin muutkin silmäätekevät – niitä olemme aina sopivin välein ehdottaneet! Tuntuu, ettei kohta juhlatakkia jaksa hengästymättä kantaa, alkavat painaa ja tulee ryhtivika!” hehkutti harmaahapsi tyytyväisenä.

”Mitä, jos minä pistän vanhimpia merkkejä kiertoon? Kiillotat ne, niin johan sinullakin alkaa rintapielet kiiltää?!” vanhempi jatkoi irrotteluaan.
” Mitä? Että ottaisin sinulta vanhoja kunniamerkkejä! Ei kuule tule kuuloonkaan! Täytyyhän sentään jonkinlainen kunnia olla merkittömyydessäkin!” sanoi nuorempi miehistä tuohtuneena.

”Anteeksi, että otin asian puheeksi! Mutta on se niin väärin! Naapurikin sai, mikäli olen oikein kirjaa pitänyt, neljännen kunniamerkkinsä!” hän vielä jatkoi pettyneenä.

”Mitä sinä niistä kunniamerkeistä välität? Tulihan sinullekin niitä muita merkkejä, mikäli oikein verotietoja selailin, pelimerkkejä!” sanoi vanhempi miehistä.
”No, tulihan niitä optioita puolen millin verran!” sanoi nuorempi jo hiukan rennompi ilme kasvoillaan.

”Niin! Sellaista se maailma on! Haetaan lisää pelimerkkejä, pikkukilinää tuolta nurkasta!” sanoi
vanhempi miehistä ja he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä
iltamyöhälläkin tungosta.
__________________________________________________________________________

Edellä oleva tarina on lievästi kuvitteellinen, mutta on siinä totuutta siteeksi. Muistuupa mieleeni mm. oma ehdotukseni takavuosilta kunniamerkkien kierrätyksestä.
Olin eräässä yhdistyksessä jokseenkin aktiivisesti mukana ja yleensä kerran vuodessa käytiin läpi palkitsemiseen liittyvänä ”kunniamerkkikelpuutettavat”...

Ajatukseni lähti yksinkertaisesti liikkeelle siitä, että esimerkiksi saantijärjestyksessä pronssinen, hopeinen ja kultainen merkki/mitali eri lisukkeineen merkitsee sitä, että jälkimmäinen tavallaan korvaa edellisen ja joku taho sen aina maksaa, se taho lienee yleisesti merkin ehdottaja/esittäjä/anoja eli edellisessä tapauksessa mainitsemani yhdistys.

Ehdotukseni ammuttiin henkisesti välittömästi alas! Sitä pidettiin lievästi sanottuna kummallisena...

Perusteluina mainittiin mm., että kukaan ei varmastikaan luovuta vapaaehtoisesti henkilölle henkilökohtaisesti – ansiosta/ansiotta – myönnettyä kunniamerkkiä, vaikka niillä ns. alempiarvoisilla merkeillä ei ole itselle enää käyttöä.
Toki löytyyhän niitä sitten aikanaan pesänselvitysten jälkeen kirppareilta – joka lähtöön! Sieltä ne lähtevät loppujen lopuksi kuitenkin kiertoon, yleensä arvottomaan ja aika turhanpäiväiseen kiertoon, monesti rihkamalaatikoiden täytteeksi...

Puu kasvaa levynä - toistaiseksi unessa...

Suora nettilainaus:

Yhteyttäminen eli fotosynteesi on biokemiallinen prosessi, jossa kasvisolut tuottavat hiilidioksidista ja vedestä auringon säteilyenergian avulla happea sekä glukoosia, jota kasvi käyttää ravintona. Prosessin havaitsi ensimmäisenä brittiläinen botanisti Jan Ingenhousz.

6 H2O + 6 CO2 + valo → C6H12O6 (glukoosi) + 6 O2

Kuusi molekyyliä vettä H2O ja kuusi hiilidioksidia CO2 muodostavat glukoosin lisäksi kuusi
happimolekyyliä.

Yhteyttämisellä, eli assimilaatiolla tarkoitetaan tapahtumaa, jossa epäorgaanisessa muodossa otetut aineet sidotaan orgaanisiin yhdisteisiin. Puhuttaessa yhteyttämisestä tarkoitetaan yleensä tärkeintä ja mittavinta tapahtumaa, eli hiilidioksidin yhteyttämistä, mutta sana voi tarkoittaa kasvi-fysiologiassa myös hiilen ja typen, toisinaan myös rikin sitoutumista.

Maailman tärkein kemiallinen reaktio on kiistatta em. kasvien vihreissä osissa tapahtuva yhteyttäminen eli fotosynteesi.

Biokemiallinen tapahtuma pistää täällä karuissa pohjoisenkin luonnonolosuhteissa puun kasvamaan pituutta ja nimenomaan paksutta. Syntyy tiheäsyistä, lujaa puuta puunjalostusteollisuuden ja biotekniikankin tarpeisiin.

_____________________________________________________________________

Näin unta.

Unessa oli kehitelty menetelmä, jossa puuta voitiin kasvattaa levymäisenä – solukerros solukerroksen päälle. Vuodenajat ja vuosirenkaat sai heittää romukoppaan!
”Viljelyalustaksi” sopi melkein mikä tahansa; paperi-, pahvi-, puu-, lasi-, muovi-, teräs-, tms. –levy tai –palkki.
Unessa minulta taisi päästä ihan klassinen ihmetyshuuto: ”Kaikkea se saksalainen keksii!”

Mutta ei, senhän olikin keksinyt suomalainen tutkijaryhmä ihan tuossa nurkan takana – hyvä niin…

Ajattelin vihdoinkin! Vihdoinkin on saatu kehiteltyä jotain uutta, jolla korvataan Suomen puunjalostusteollisuuden tuotannon, bulkkituotannon osittainen siirtyminen riisikuppi-,
bambu- ja eukalyptusmaihin.

Uusi mullistava keksintö pistää maamme puutuotannon aivan uusiin puihin. Kohta ovat takana massiiviset, valtavia investointeja vaativat tehtaat. Lankkua, lautaa – kartonkia, paperia tuotetaan kohta ns. ”autotalliverstaissa” tai ainakin melkein.
Mekaanisen puunjalostusteollisuuden, lähinnä saha- ja levyteollisuuden näkymät kohentuvat eksponenttikäyrää pitkin kertalaakista, kemiallisen puunjalostusteollisuuden, lähinnä massa-, kartonki- ja paperiteollisuuden osalta muutosprosessi on vielä huikeampi!

”Olipa mukava vielä tämäkin muutosprosessi kaiken viimeaikaisen synkkyyden keskellä nähdä! Toivottavasti eivät vuodata innovaatiota heti ensi tilassa maailmalle.” ajattelin…

Vilahtihan tuo unessa vielä mielessä, että perinteinen suomalainen puu kyllä kisassa pärjää tulevaisuudessakin.

Boikotti

Suoraa nettilainausta:

Boikotti tarkoittaa ostamisesta, myymisestä tai muusta, usein taloudellisesta, kanssakäymisestä kieltäytymistä. Yleensä boikotin tarkoituksena on pakottaa kohde muuttamaan käyttäytymistään, esimerkiksi epämoraalisena tai epäoikeudenmukaisena pidettyä liiketoimintatapaansa.
Boikotti on yksi eettisen kuluttamisen kahdesta päämenetelmästä. Eettiseen kuluttamiseen liittyy olennaisesti myös liiallisen kuluttamisen välttäminen ja tuotteiden huolto, kierrätys tai uudelleenkäyttö.

Boikotti sai nimensä irlantilaisen Charles Boycottin mukaan. Tämä hääti tilaltaan maanvuokraajia vuonna 1880. Tällöin maatyöläiset julistivat hänet boikottiin, eikä mies saanut sadonkorjuuaikana palkattua työläisiä. Boikottia on kuitenkin käytetty jo ennen termin keksimistäkin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa monet orjuuden vastustajat boikotoivat orjatyövoimalla tuotettuja tuotteita ennen sisällissodan syttymistä.

Hyvin organisoidun boikotin avulla voidaan tuottaa suuria taloudellisia tappioita vastustajalle, oli se sitten ylikansallinen suuryhtiö tai kotimainen yritys…

Boikottia voidaan käyttää paitsi tarkoin määrättyjen tavoitteiden ajamiseen myös yleisemmin tietoisuuden herättämiseen. Boikotit ovat konkreettista toimintaa, joiden avulla kiinnitetään ihmisten huomiota tärkeisiin ongelmiin. Boikotit vaikuttavat kohteena olevaan yhtiöön lähinnä kahden mekanismin kautta.

Ensinnäkin yhtiölle tuottaa tietysti tappiota, jos suuret ihmisjoukot lopettavat boikotin takia sen tuotteiden ostamisen, ja siirtyvät käyttämään kilpailijoiden tuotteita.
Toiseksi, boikotit ovat erittäin kiusallisia yhtiön suhdetoiminnan kannalta. Sekä kansalliset että ylikansalliset yritykset myyvät tuotteitaan yhä enemmän nimellään, pyrkivät luomaan itsestään yleisölle mahdollisimman positiivisen ja luotettavan yrityskuvan. Boikotti, joka tahraa tätä myönteistä tuotekuvaa yleisön silmissä, voi merkitä yhtiölle vakavaa uhkaa (yhtiön yrityskuvaa voidaan toki vahingoittaa myös muunlaisten kampanjoiden kuin boikottien avulla).

Jos boikotilla pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan yrityskuvan turmelemisen kautta, kannattaa etsiä yhtiön itsestään antaman kuvan ydintä, sitä symbolia tai asiaa, joka ihmisten mielissä liittyy kaikkein tiiveimmin juuri kyseiseen yhtiöön.

Tämä ydin on yhtiön arin paikka. Kun se yhdistetään negatiiviseen sanomaan, joka halutaan tuoda esille, yritys on hyvin nopeasti varpaillaan.
_________________________________________________________________________

Boikotti voi toimia myös siten, että yhtiölle ei toimiteta sen tuotannossa kipeästi tarvitsemia raaka-aineita, vettä, energiaa, jne. ...

Boikotti on aina kaksiteräinen miekka.

Tunnettu suomalainen "kansanviisaus" toteaa: Kun toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät! Näin se on aina ollut, on tälläkin hetkellä ja on varmasti myös tulevaisuudessa.

Olkoon edellä mainittu teksti, johdattelu superpitkä ns. aasinsilta itse asiaan: Onko Sinulla käynyt mielessä viime aikoina boikotoida jotakin tuotetta, tuoteryhmää, yritystä? Jos niin miksi et ole sitä tehnyt...

Hätävarjelun liiottelua(ko)?

Yritän hakea = oppia tätä blogikirjoittajan henkeä. Otan itselleni luonnollisesti vapauden kirjoittaa: tosi pienistä (mikro) kuin suuristakin (makro) asioista ja varmaan edellisten välimaastosta. Ajankohtaisuus lienee myös oleellista.

Kirjoitan iltapäivän pikkutapahtumasta, jossa saattaa hiukan opetuksellistakin elementtiä löytyä, se jää lukijan harkintaan/vastuulle...

Päätin lähteä noin klo 14 aikaan ahvenia narraamaan, kun oli havillista, joutilasta aikaa. Minulla oli muutama ohut, lähes aneeminen mato purkissa, joille piti löytää pikakäyttö. Ajoin veneellä Hahtisaaresta Laitakarin kaupunginpuoleiseen päätyyn - ilma oli helteinen ja lähes tyven.

Onkipaikalle päästyäni ankkuroin veneen tuttuun paikkaan rannan tuntumaan. Tuskin olin saanut onki- ja pilkkivälineitäni veteen, kun alkoi viritä maatuuli ja vettä sataamaan. Tuuli voimistui ja aallot alkoivat olla pieniä vaahtopäitä, sade yltyi ja kasteli minut totaalisesti.

Ja juuri hetki sitten oli tyventä ja aurinko paistoi!

Pilkillä sain taas sen toivomani pienen särjen, jonka operoin ahvensyöttimuotoon > suikaleiksi. Ensimmäiset ukkosen jyrähdykset kuuluivat.

Itätaivaalla oli tosi synkkiä pilviä!

Ajos-saarta tuskin enää näkyi saderintaman takaa. En jäänyt odottelemaan, vaan keräsin onki- ja pilkkivälineeni, nostin ankkurin, käynnistin koneen ja ajoin osan matkaa aika haipakkaa takaisin satamaan...

Ehkä nopeaan lähtööni vaikutti osittain aamukahvin yhteydessä tämän päivän Pohjolan Sanomista lukemani artikkeli: Kunnioita ukkosta ja varoituksia..

Uskokaa tai älkää, mutta muutama minuutti sitten sähkö käväisi pois ja sammutti tietokoneeni. Onneksi sain tekstini palautetuksi ruudulle - on tämä ihmeellistä...

Niin ja osittain nopeaan lähtööni varmaan vaikuttivat myös aikaisemmat ukkoskokemukseni: Pikkupoikana kova ukkomyrsky yllätti potkupalloporukan Mikonrannan Lammenmetsässä ja aikuisiässä vaimoni kanssa kovaan ukkosmyrskyyn joutuminen Aakkenustunturin Vasalaella.

Sähkö käväisi toisen kerran pois ja sammutti taas tietokoneeni. Onneksi sain tekstini palautetuksi ruudulle.

Edelliset sähkökatkokset ovat osoitus ympäristössä liikkuvasta ukkosrintamasta, parasta lopetella tämä teksti.

Todettakoon, että osittain em. ukkosrintama purkaantui kovaan vesisateeseen mm. täällä Haukkarissa, joka tuli kyllä tarpeeseen.

Itse en pelkää ukkosta - en jyrinää enkä salamointia - toki kunnioitan sitä.

Niin edellä mainitun särjen pesin huolellisesti ja pistin muovipussissa pakastimeen. Yritän huomenna iltapäivällä käväistä uudelleen merelle, sillä katiska on joka tapauksessa käytävä kokemassa Kojukallion kupeessa...

Haja-ajatuksia Juha Siltalan luennolta

Minulla on ollut mahdollisuus päästä kuuntelemaan neljä kertaa professori Juha Siltalan esitelmiä pääasiassa jonkun seminaarin yhteydessä.

Kyllä kannatti lähteä muun muassa kuuntelemaan muutama vuosi sitten esitelmää: Työelän muutos ja työntekijän itsesäätely silloisen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kehittämispäivän päätteeksi. Esitelmä oli vakuuttava...

Sanat tipahtelevat hallitun verkkaisesti – täyttä asiaa lähes joka ainut sana, siihen ei moni pysty!

Hänellä oli mielenkiintoinen aloitus puolillaan olevan vesilasin muodossa. Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? Se on asenteesta kiinni.

Muutamia haja-ajatuksi esitelmästä:

Mistä tässä globalisaationykymenossa on loppujen lopuksi kysymys? Kaikki on loppujen lopuksi turhan tuotannon syytä, liikaa turhia tavaroita, joita ei välttämättä kukaan loppujen lopuksi tosiasiassa tarvitse.
Kaikki revitään työntekijän selkänahasta. Kenelläkään ei ole aikaa keskittyä mihinkään, varsinkaan oleelliseen.
Vanhempien energia menee uraohjusportofolio-tyyppisessä kohelluksessa ja lapset ovat heitteillä, syntyy ongelmia…

Juha Siltala kuvasi - silloista - maamme nykymenon todella selkeästi tehoajatteluun keskittyväksi,
osittain turmelemaksi, dynaamiseksi, yhä suurempia voittoja sijoittajille tavoittelevaksi kokonaisuudeksi, joka ei pitkässä juoksussa kuitenkaan ole kestävällä pohjalla…

Yksityisen teollisuussektorin tehoajattelua on hänen mukaansa alettu matkia myös julkisella sektorilla ikään kuin sielläkin on saavutettava, saavutettavissa aina tulosta, voittoja – mutta voittoja kenelle?

Rajuilla, uuvuttavilla säästötalkoilla saavutettavat hetkelliset, kyseenalaiset voitot ovat todennäköisesti suuria, ennennäkemättömän suuria tappioita esim. opetussektorilla!

Opetussektorilla Juha Siltala kuvasi em. tyyppisen tehoajattelun taustavoimia kertauksenomaisesti ”yläkerran puppugeneraattoreiksi”, jotka suoltavat projektia projektin perään ja jotka näännyttävät ainaisella muutoksella ja erinomaisuutta tavoittelevalla profiloitumisella kaikki siinä mukana olevat: oppilaat, vanhemmat ja nimenomaan opettajat…

Ei ole enää aikaa levähtää, hengähtää, palautua, vaan kaikkia painaa ainainen kiire! Kontrollibyrokratian näennäismarkkinat ovat voimissaan. Pitäisi kuitenkin löytää reiluja pomotyyppejä.

Esimiehen on suosittava joustavuutta, vapautta, motivointia, ei siis kyttäilyä esimiehen taholta, ei turhaa paperipyörittämistä, ei turhaa raportointia, ei turhaa sälää…

Maailman parhaaksi ei kannat väkisin pyrkiä, sillä se on vain hetken huumaa. Turhasta suureellisuudesta on syytä luopua. Suuri ei välttämättä ole kaunista…

Juha Siltalan mukaan opetussektorilla tehdään onneksi edelleenkin oikeaa työtä, jopa kutsumustyötä pienellä/vaatimattomalla palkalla sekä yhä edelleen myös talkootyötätehden.

Käsite vertaisuus painottui useasti luennon aikana. Kukaan opettaja ei halua menettää persoonallisuuttaan ja oman vaikutuksen kokeminen on tärkeää, sillä jaksaa pitkälle.

Samalla voidaan toteuttaa opettajille henkilökohtainen jouston vara, aikaa kasata itsensä, etsiä uusia ratkaisumalleja/metodeja ja sitä kautta lähitulevaisuudessa yhä parempaa opetusta/yhä parempia oppimistuloksia…

Edellä olevan vanhan tekstin haja-ajatuksin toivotan ansaittujen lomien jälkeen kaikille opettajille jaksamista ja vaativan työn iloja muutaman viikon päästä töiden taas käynnistyessä...

Kokouksia ja kokouspapereita!

Jo vuosikymmeniä on puhuttu "paperittomasta konttorista" tietotekniikan yhä kiihkeämmin vyöryessä jokaisen elämään muutoinkin.

Hävittäessäni taas kerran aikamoisen määrän (yhteensä kolme noin puolen metrin korkuista kasaa eli yhteensä puolitoista metriä pääasiassa A4-paperia ja muutaman kymmentä kirjekuorta, jos 5 cm vastaa noin riisiä eli 500 kpl arkkia, niin arkkeja oli yhteensä noin 15.000 kpl, vähintäänkin 12.000 kpl ottaen huomioon
kirjekuorivähennyksen) kokouspapereita.

Puhutaan usein ns. A4-saasteesta.

Papereita hävittäessäni kävi mielessä takavuosina lukemani mielenkiintoinen artikkeli, jonka otsikko oli ” Eiköhän ruveta pikkuhiljaa aloittelemaan…”

Kyseisessä, kokouksia käsittelevässä artikkelissa väitettiin, että Suomessa pidetään ainakin kymmenen miljoonaa kokousta vuodessa - tällä hetkellä mahdollisesti ns. videoneuvottelut/-kokoukset ovat kukaties vähentäneet em. lukua.

Aikanaan se merkitsi, että vuoden jokaisena päivänä pidettiin vajaa 30 000 kokousta.
Mikäli jokaisessa kokouksessa on läsnä keskimäärin viisi henkilöä, joka päivä Suomessa istui  kokouksessa vähintäänkin 150 000 ihmistä.

On vuosikokouksia, puoluekokouksia, valtuustokokouksia, hallituskokouksia, lautakuntakokouksia, junttakokouksia, tupailtoja, lakkokokouksia, yhtiökokouksia, sopimusneuvotteluja, hätäkokouksia, asiantuntijaraateja, osastokokouksia, vanhempainiltoja, luokkakokouksia, ompeluseurailtoja, ideapalavereita, viikkomiitinkejä, jne. …
Suurin osa edellä mainituista kokouksista on ilmeisesti tarpeellisia, suorastaan välttämättömiä asioiden päättämiseksi, eteenpäin viemiseksi ja käytäntöön panemiseksi.

Vai ovatko sittenkään? Ettemme vaan ole ajautumassa ruotsalaistyyppiseen jonninjoutavaan diskuteerikulttuuriin…

Joka tapauksessa kokouksiin liittyvä paperimäärä on mittava, vaikka tavoitteena on ollut jo vuosikymmeniä siirtyä ”paperittomaan” konttori- ja kokoustoimintaan! Toistaiseksi ”paperittomaan” siirtyminen on oikeastaan entisestään lisännyt liikkeellä olevan A4-paperisaasteen määrää.

Kunnallispolitiikassa monissa kaupungeissa on hankittu kannettavat tietokoneet hallituksen jäsenille, jolloin olisi täysin mahdollista siirtyä tältä osin kokonaan paperittomaan käytäntöön. Viime aikoina myös valtuustojäsenet ovat päässeet em. tietokonenautinnan piiriin.
Vähintäänkin valtuustojen jäsenien linjayhteydet maksetaan kaupungin/kunnan toimesta, joten myös valtuuston paperisista esityslistoista voitaisiin periaatteessa luopua. Sama pätee kohta lautakuntatasollakin.

Esityslistat liitteineen ovat nykyisin luettavissa liitteineen internetistä. Osa asiakirjoista saattaa sisältää kuitenkin tietosuojan kannalta aineistoa, jota ei voida julkistaa internetissä, joten näiltä osin on vielä turvauduttava postiin tai kuljetuspalveluun asiakirjojen toimittamisessa.

Käytännön tehostamiseksi ekologisesti ja ympäristöystävällisesti tavoitteena on yhä enemmän siirtyä paperittomuuteen ja panostaa entistä tehokkaammin internetin käyttöön.

Toki A4-arkki on edelleen tehokas ja tärkeä tiedonvälitin – kokonaiskäsityksen hahmottamiseksi
suorastaan välttämätön. Itse uskon ja luotan paperiin, nimenomaan A4-paperiin kaikesta huolimatta.

Nyt apuun nykyajan Paroni von Münchhausen!

Todennäköisesti lähes kyllästymiseen saakka kirjoitan: Olen aina pitänyt tarinoista.
Miksi?
Ehkä siksi, että elämä koostuu lukemattomista, monimuotoisista tarinoista. Mielellään kerron itsekin tarinoita, jotka yleensä perustuvat omiin kokemuksiini. Tarinani ovat pääasiassa varsin vaatimattomia.

Sitä vastoin sarjastamme maailmanhistorian parhaimpia tarinaniskijöitä on ollut kiistämättä mies nimeltään Karl Friedrich Hieronymus, Freiherr von Münchhausen , 11.05.1720-22.02.1797.

Hän oli saksalainen, Hannoverissa syntynyt aatelismies, joka asui Latviassa ja palveli Venäjän armeijassa. Hän sepitti mielellään liioiteltuja kertomuksia sotamuistoistaan.

Münchhausen tuli tunnetuksi huimien mielikuvitustarinoiden kertojana ja sankarina. Suomeksi tarinat ilmestyivät ensimmäisen kerran vuonna 1856 nimellä Parooni Mynkhausin kummalliset matkat ja retket maalla ja merellä. Tarinat on käännetty ja julkaistu sittemmin monta kertaa uudelleen. Terry Gilliam ohjasi vuonna 1988 elokuvan Paroni von Münchhausenin seikkailut.

Tarinoissa Paroni von Munchhausen mm. ratsasti tykinkuulalla, kävi kuussa ja maan keskipisteessä.

Eräs parhaimmista tarinoista on mielestäni kuitenkin se, jossa seikkailujen tiimellyksessä uskomaton kerskailija muun muassa vajosi ratsuineen päivineen suonsilmään. Münchhausen pelastui kuivalle maalle nostamalla itsensä ja hevosensa tukastaan, letistään ylös.

Meri-Lapin kaikki kunnat ovat taloudellisesti jotakuinkin suossa, suonsilmässä, josta on vaikea
mutta ei mahdoton päästä ylös, kuiville…
Mistä löytyvät ne nykyajan paroonivonmunchhausenit, jotka nostavat itsensä ja siinä ohessa meidät rivikuntalaisetkin kuiville?

Tämä on toistoa. Varoitan; Tämä aihe todennäköisesti toistuu blogiteksteissäni jatkossakin.

Hiuksista ei taida tällä kertaa olla juurikaan apua, mutta jotakuinkin lähes uskomattomilla
oivalluksilla, innovaatioilla ja ennen näkemättömillä visioilla se onnistuu.

Lisäksi tarvitaan totuuden puhujia ja realiteettien todellisia ymmärtäjiä. Viimeksi mainitut asiakokonaisuudet merkitsevät selkeästi myös valtionhallinnon lisäpanostusta – porkkanaa ja/tai keppiä, veroprosentin korottamista, rönsyjen purkamista, aktiivisen ja aidon yhteistyön lisääntymistä ja viime kädessä kuntaliitoksia.

Talousalueemme kuntaliitokseen liittyvä selvitystyö käynnistyy. Itse en jaksa uskoa Kemi-Keminmaa-Simo-Tervola-Tornion kuntaliitokseen.

Jos lopputulemana on edes alkurypistyksenä Kemi-Keminmaa-Simo-kuntaliitos, niin mikä ettei tai kolmannella kotimaisella kielellä why not?

Tietotekniikka on ihmeellistä!

Tunnustan, että en ole tietotekniikan asiantuntija. Minulle riittää, että käytössäni olevat laitteet ja ohjelmat toimivat luotettavasti. En kaipaa tietotekniikan osa-alueella mitään erikoisia hienouksia, minulle riittävät perusasiat.

Tuntuu siltä, että välillä onnistun "tumpeloimaan" painamalla jotain "hyttysenpaskan kokoista" symbolia kuvaruudulla hiirelläni ja silloin alkaa tapahtua...

Hetki sitten näin tapahtui ja tekstieni otsikot alkoivat näyttää osittain kummallisilta: Muun muassa isoa fonttia ja ään ja öön häipymistä. Avattuani tekstejä ne kuitenkin näyttivät ihan asiallisilta - ok!

Ilmeisesti olen painanut jotain käännössovellutusta. Yritän palauttaa asiat ennalleen.

Välistä tuntuu, että vanha kunnon Remington-kirjoituskone ja A4- paperiarkit olisi minulle ihan riittävä varustus tai leveätelainen Adler-kirjoituskone, jonka ostin aikanaan yhden (1) markan (mk) hinnalla...

Molemmat kirhjoituskoneet ovat erinomaisessa toimintakunnossa, tosin kirjoitusnauhat ovat varmaan kuivuneet ja uusimisen tarpeessa.

Edellä mainitulla Remington-kirjoituskoneella "hakkasin" ensimmäisen yleisönosastokirjoitukseni alkusyksyllä vuonna 1964. Niin kuin olen todennut, siitä julkaistiin vain pieni pätkä.

Em. tapahtuma on "syypää" tähän kirjoittamisharrastukseeni. Ei tämä harrastuksista ihan huonoimmasta päästä ole - oikeastaan päinvastoin...

Aina ajankohtainen asia

Selailin vanhoja tekstejäni, joista erityiseti silmiini asui - taas kerran - aina ajankohtainen asia.

Lainaan kasvatustieteen professori Kari Uusikylän taannoin Opettaja-lehdessä olleen artikkelin
sanomaa: ”Kollektiivisen kovuuden ja tyhmyyden pahimpia ilmentymiä on vanhusten hylkääminen koteihinsa ja hoitolaitoksiin!”

Hoitohenkilökunta tekee arvokasta työtä avuttomien parissa, pienellä palkalla. Se joutuu perustelemaan jatkuvasti päättäjille, että tarvitaan lisää resursseja, lisää nostavia, peseviä ja ruokkivia käsiä, lisää ehjiä sänkyjä, lisää pyörätuoleja...

Perustelut kaikuvat enimmäkseen kuuroille korville.

Vielä voimansa tunnossa olevat kieltävät sen, että heistäkin tulee yllättävän nopeasti heikkoja ja hauraita vanhuksia, hekin sairastuvat ja kuolevat...

Onneksi on vielä kuitenkin hyviä ihmisiä, jotka eivät ystäviään, vanhuksiaan hylkää. Edellä mainitun tyyppinen kovispäättäjien tyly piittaamattomuus heijastuu kaikkialla muuallakin, jossa on kysymyksessä yleensä yhteiskunnan vähäosaisen ihmisarvoisen elämän säilyttäminen ja suoranainen olemassaolotaistelu.

Tämä koskee vanhusten lisäksi luonnollisesti kaikkia, jotka ovat osittain yhteiskunnan turvaverkkojen, repaleistenkin turvaverkkojen varassa.

Rahaa, taloudellisia resursseja kyllä riittää – elämän perusarvoihin verrattuna – moniin turhanpäiväisiin, totaalitarpeettomiin kohteisiin.
Muun muassa mukadynaamisen kaupunkikuvan ja imagon rakentaminen ajaa kiihtyvällä vauhdilla perusarvojen ohi niin vasemmalta, keskeltä kuin oikealta joka paikassa, missä sikakalliit lakeerikenkäkonsultit Armani-puvuissaan ovat päässeet valtoimenaan mellastamaan...

On tämä kummaa aikaa!
______________________________________________________________________
Tämä on suhteellisen kevyt ja kiltti sormiharjoitelma, joka ei varmaankaan paatunutta poliitikkoa vielä ravistele ehkä päinvastoin.
Mutta faktoilla, todellisilla faktoilla ryyditettynä em. tyyppiset tekstit ohjaavat meidät oikeiden valintojen ja arvomaailmaratkaisujen äärelle lähitulevaisuudessa, näin haluan vielä uskoa...

Ne ovat kuulemma päättäneet, että...

Tämän aamuiseen Vallankahvassa-tekstiini sopinee eräänlaisena jatkomona seuraavaa:

Kirjailija Väinö Linna kuvaa ansiokkaasti menestysteoksessaan Tuntematon Sotilas vaikeiden, kriittisten aikojen orastavaa optimismia ja toisaalta huhumyllypyöritystä.
Sodanaikaiset logistiikkaketjujen olennaiset lenkit, hevosmiehet olivat tärkeitä informaatiokanavia.
Puhuttiin myös arveluttavassa, halveeraavassa sävyssä ”hevosmiesten tietotoimiston
uutisista”.

Ketkä ovat nykyaikana yhtä olennaisessa roolissa? Koulumaailmassa olen aikanaan, itse vielä työssäollessani usein todennut erilaisten huhumyllypyöritysten keskellä, että kannattaa kysyä siivoojilta, he kyllä tietävät asian...

Kunnallispolitiikkaan liittyvänä kuulee usein sanottavan kansan karttuisassa suussa: ”Ne ovat kuulemma päättäneet, että…!”
Ne-maininnalla tarkoitetaan kunnalliseen päätöksentekoprosessiin liittyviä luottamushenkilöitä tai virkamiehiä.
Tuo ne-maininta antaa mielestäni hiukan etäisen, erheellisen ja kyseenalaisenkin kuvan meneillään olevista asioista.

Muistutettakoon, että ne = he ovat niitä meidän valitsemiamme päätöksentekijöitä,
esimerkiksi valtuustojäseniä ja lautakuntajäseniä tai em. päättäjien välillisesti valitsemia
virkamiehiä aina ylintä virkamiesjohtoa myöten.

Sanottaessa: ”Ne ovat kuulemma päättäneet, että…!” , jää sellainen mielikuva, että asia ei
oikeastaan kuulu millään tavalla sanojalle. Kuitenkin yleensä em. sanonnan jälkeen tulee varsin kärkevää kritiikkiä, jopa tulikivenkatkuisia sanoja ja joskus myös reippaita näkemyksiä, miten asia pitäisi tai olisi
pitänyt hoitaa – sanojan mielestä järkevästi.

Sanotaan, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Itsekin olen em. sanonnan, väitteen todenperäisyyttä välillä epäillyt. Aivan viime aikoina olen kallistunut uskomaan, että näin todella kaikesta huolimatta on asia.

Huhupuheisiin eikä aina lehtikirjoituksiinkaan ole syytä näkemyksiään, kannanottojaan perustaa, vaan on syytä mennä itse tiedon alkulähteille. Kunnallispolitiikassa on mahdollisuus aina kysyä asiaa suoraan henkilöiltä, jotka ovat päätösten takana; valitsemiltamme luottamushenkilöiltä ja/tai virkamiehiltä.

Muun muassa Kemin kaupungin kotisivuilla on tiedot kaikista niistä henkilöistä, jotka ovat päätöksentekoprosesseihin ottaneet osaa, sieltä löytyvät niin luottamus- kuin virkamiehet.

Samat tiedot löytyvät varmaan myös soittamalla kaupungin keskukseen tai menemällä paikan päälle kaupungintalolle.
Siellä oletettavasti löytyy oikea henkilö alakerran infopisteen henkilöstön opastamana. Siellä osataan ohjata oikean henkilön luo eli kyseisessä tapauksessa tiedon, päätöksentekoprosessin alkulähteelle.

Vallankahvassa

Oletko nähnyt koskaan vallankahvaa? Etkö? Älä välitä, en minäkään! Se tuntuu olevan
yhtä mystinen käsite kuin Veikko Huovisen kirjoittaman kirjan sankarin, superajattelijan, Konsta Pylkkäsen välikäsi, kukaties vielä mystisempi…

Kahvasta puheen ollen muistan elävästi vieläkin mahtipontiset mustavalkoiset elokuvat Kemissä Ritikan työväentalon hämyisessä salissa, joita minäkin pääsin/osittain taisin joutuakin vähän yli vaahtosammuttimen mittaisena katsomaan. Taisinpa joitakin elokuvia katsella salaa. Muistelen, että kyseistä vanhaa rakennusta sanottiin kansan karttuisassa suussa Höpöläksi…
Ne olivat niitä 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun silloisen Neuvostoliiton saavutuksista kertovia tarinoita, joissa mm. suuria pato- ja vesivoimalaitoshankkeita kuvattiin valtavien kaivinkoneiden myllertäessä maamassoja atleettivartaloisten, hymyilevien ammattimiesten/-naisten ohjaamina. He olivat silmin nähden voimansa tunnossa.

Kyseisissä kaivinkoneissa oli valtavia kahvoja, oikeastaan tankoja, erilaisia ”hantaakeja”, joita em. ammattihenkilöt vääntelivät sinne ja tänne. Se oli vaikuttava näky!

Varmaan monet muutkin pikkupojat minun lisäksi toivoivat pääsevänsä joskus vääntelemään samantyyppisiä, niin vaikuttavia kahvoja, jotka aikaan saivat valtavien kaivinkonekauhojen liikkeet kirskuvien vaijereiden säestyksellä.

Ylivoimaisia tekniikan sovellutuksia!

Väitetään, että monet poliitikot/virkamiehet ovat nykyaikana vallankahvassa: Presidentti, eduskunnan puhemies, pääministeri, ministerit, kansanedustajat, jne. …

Kunnissa kaupungin- tai kunnanjohtajat, valtuuston puheenjohtajat, hallituksen puheenjohtajat, jne. ja kuntayhtymissä johtavat virkamiehet ja turhan moniportaisten organisaatioiden vetäjät…

Yritysmaailma onkin sitten aivan asia erikseen.

Kaikki muuttuu! Valtavia voimia aikaan saadaan nykyisin varsin vaatimattoman, melkein tekee mieli sanoa mitättömän näköisten elektronisten laitteiden avulla. Pienillä, leluista tutuiksi tulleilla Joystik-tyyppisillä vempeleillä pistetään hydrauliikan avulla megavoimat liikkeelle!

Iän karttuessa minulle on tullut vahva tunne, että perinteiset, vielä tällä hetkellä vallankahvassa rimpuilevat alkavat tuntea olonsa yhä epävarmemmaksi, turhautuneemmaksi havaitessaan, että vallankahva ei enää perinteisesti tottelekaan heitä.
Ennen selvittiin hitailla, systemaattisesti etenevillä, pääasiassa turvallisilla työelämän muutoksilla.

Nämä nykyajan Joystik-virtuoosit pienillä, suorastaan höyhenenkeveillä liikkeillä ja verkostoitumalla saavat nopeasti ja tulevaisuuteen nähden myös harkitsematonta epävarmuutta aikaan – valitettavasti.
Se on aivan eri asia kuin entisaikainen ”metrikampien vääntely ja vaijereiden kirskuminen”.

Nyt on saneeraus = ”yrityksen kuntoon saattaminen” ja repivyys valttia…

Se on yleensä tarkoittanut useissa tapauksissa mm. sitä, että kokonaisia tehtaita, taloudellisesti kannattavia tehtaita lopetetaan, ammattitaitoista työvoimaa on muodollisesti toteutettujen yt-neuvottelujen saattelemina irtisanottu...

Yleisesti on todettu ahneuden vallanneen osan suomalaisista pörssiyrityksistä, vaikka suomalaisen yhteiskunnan menestystekijät ovat edelleenkin osaamisessa, työnteossa ja siitä syntyvässä tuloksessa.

Ahneuden huumassa saatetaan yrityksiltä imeä sitä varantoa, jolla pitäisi kasvattaa tutkimus- ja tuotekehityksen osuutta sekä myös sitä puskurirahaa, jolla selvittäisiin vaikeista ajoista.

Se on taas oma aamusaarnansa…

Sateentekijät > rauhantekijät esiin - NYT!

Käsite sateentekijä on monivivahteinen. Ehkä yleisesti tunnetuin sateentekijä- sanan
merkitys liittyy siihen, että jollekin globaaliselle, kansalliselle, talousaluekohtaiselle,
kuntakohtaiselle, jopa henkilökohtaiselle ongelmalle toivotaan löytyvän ratkaisija,
sateentekijä.

Entisaikaan käsite on liittynyt uskonnollisiin menoihin tai pakanallisiin rituaaleihin,
poppamiesmäisiin irrotteluihin, jotka tuottivat tai olivat tuottamatta toivottuja tuloksia.
Konkreettisimmillaan toivottu tulos oli esimerkiksi kesäaikaan säähän liittyvänä, elämän
kuihduttavan kuivan jakson jälkeen todella toivottu, uuden kasvun käynnistävä ja virkistävä
sade. Siihen tarvittiin sateentekijää…
Sateentekijä käsitteeseen usein liitetään jokin lähes yliluonnollinen kyky, se liitetään
ihmemiehiin ja/tai – naisiin, jotka kykenevät löytämään käytännön ratkaisumallin
ongelmaan.

Monet globaalit ongelmat juuri tällä hetkellä kaipaavat kipeästi sateentekijöitä, oikeastaan rauhantekijöitä 

Seurasin hetki siten Suomen TV 1:n A-studio-ohjelmaa. Ohjelmassa haastateltiin Ulkopoliittisen instituutin (UPI) ohjelmajohtajaa Mika Aaltolaa.

Hän analysoi mielestäni selkeästi, suorastaan kristallinkirkkaasti Ukrainan, lähinnä Itä-Ukrainan tilannetta ja nimenomaan murheellista, raukkamaista sivilikoneen alasampumista ohjuksella.
Hänen sanomansa oli yksiselitteinen: "Venäjä tuntuu ostavan aikaa, jottei totuus paljastuisi."

Jos näin on, niin tuohon ei ole syytä lisätä yhtään mitään. Totuus paljastunee huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, syksyllä, vuoden päästä - joka tapauksessa totuus tulee esiin, se ei kuulemma pala tulessakaan...

Turhaa ja tuhoavaa uutisointia

Kirjoitin alla olevasta asiasta hiukan toisella otsikolla alkuvuodesta eri lehtien yleisönosastoille, artikkeli julkaisiin useissa lehdissä. Sain tekstistäni myönteistä palautetta.

Päivitän tekstin tähän päivään...

Ei viikkoa ettei Talvivaara ole otsikoissa. Ei riitä, että ns. keltainen lehdistö irrottelee, suorastaan hekumoi irtonumeromyyntiä lisäten asiasta lööpeissään Talvivaaran nykyahdingosta. Samaan kuoroon ovat yhtyneet sanomalehdet ja nimenomaan tv-uutiset…

Jokainen lukutaitoinen suomalainen tietää tarkalleen Talvivaaran tämänhetkisen tilanteen vai tietääkö sittenkään.

Tietääkö suomalainen matti tai maija meikäläinen, että em. yrityksessä on meillä jokaisella paljon kiinni valtion – Solidiumin – omistuksen kautta.

Solidium lyhyesti nettilainauksena:

Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö, jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista arvoa. Solidiumin sijoitustoiminta perustuu taloudelliseen analyysiin. Solidiumin sijoitusstrategian perusta ja keskeisin tavoite on nykysalkun hyvä hoito ja sen arvon kasvattaminen. Solidiumin osakesalkussa on yksitoista pörssilistattua yhtiötä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana.

________________________________________________________________________

Erityisesti Kainuun Talvivaaran tilanne ei ole saanut kummoista kouluarvosanaa lööpeissä eikä asiaa ymmärtävien ammattimiestenkään puheissa. Viimeaikaisissa teksteissä/tv-uutisoinnissa ovat vilahtaneet sanat: yhteiskunnan saamattomuus, kyvytön johto, nikkelin maailmanmarkkinahinnan romahtaminen, allasongelmat, ympäristön saastuttaminen, prosessin tehottomuus, jyrääminen, luparikkomukset, valvonnan puute ja aivan viime päivinä nimenomaan kassan tyhjeneminen.

Kuitenkin tälläkin hetkellä: Kainuun työllisyyteen liittyvänä Talvivaaran kerrannaisvaikutukset ovat tuhansia työpaikkoja ja yli miljardin euron edestä metallia jo valmiina kasassa. Uusilla kasoilla prosessi toimii – lehtitietojen mukaan – erinomaisesti…

Tiedän, että monet lukijoista ajattelevat Talvivaaran olevan suuri kupla. Näkemyksen taustalla on olennaisesti pörssikurssin kehitys. Se on syöksynyt alas kuin kivi taivaalta.

Muutamassa vuodessa 7 eurosta alle 10 senttiin. Tällä hetkellä (maanantaina 21. päivänä heinäkuuta 2014) se on noin 7 senttiä.

Yrityksen arvo tämänhetkisellä pörssikurssilla mitattuna on naurettavan alhainen. Sen joku raharikas voisi ostaa lähes taskurahoillaan, jos se olisi näin myytävissä.

”Meillä suomalaisilla ei yksinkertaisesti ole varaa ajatuttaa Talvivaarasta alas. Se on liian suuri ruumis! Jos eduskuntavaalit olisivat juuri nyt edessä, Talvivaaralle löytyisi ruuhkaksi saakka myötätuntoa, paitsi ehkä viherpiipertäjiltä!” totesi taannoin eräs asiaan perehtynyt.

Mielestäni Suomen valtio on ollut viime vuosina murheellisen passiivinen monissa valtionomistukseen liittyvissä hankkeissa. Niitä on ihan luetteloksi saakka. Se on tosi syvältä se…

Tuntuu välillä siltä, että ministereitäkin ohjailevat ns. keltaisen lehdistön kevyehköt kesälööpit.

Talvivaaran rahoitustilanne on tiukka. Kassassa ei ole liiemmälti pelivaraa. Juuri nyt rahoitustilanteeseen haetaan kiihkeästi uusia ratkaisumalleja. 

Talvivaara irtaantui Lontoon pörssistä - hyvä niin - se oli nykytilanteeseen peilattuna liian suureellista.

Toivottavasti suomalaisten piensijoittajien usko ja luottamus säilyy kuitenkin pääosin aidosti Talvivaaran tulevaisuudessa.

Väliin tuntuu siltä, että pitäisikö pannan hattu asian ratkaisemiseksi kiertämään...

Itse odotan Talvivaaran tilanteesta myönteisiä uutisia lähitulevaisuudessa, toivottavasti niitä alkaa tipahdella kesän kääntyessä alkusyksyyn...

     

Kuolemankauppiaiden pörssitiedote

Tämä on eräänlainen erittäin ajankohtainen ajantasateksti juuri viime aikoijen globaalimenosta:

Seuraan kohtalaisen tarkasti uutisia eri medioista, mitä maailmalla tapahtuu. Väitän olevani pääasiassa - ainakin hehtaarihaarukassa - ajan tasalla.

Seuraan myös lähes päivittäin nykyisin Suomessa Helsingin pörssin pörssiuutisia, asia kiinnostaa minua.

Viime vuosina olen tympääntynyt, tuskaantunut tapaan, jolla esim. Ukrainassa, Syyriassa, Gazassa, Irakissa, Iranissa, Pakistanissa, Afganistanissa, Libyassa, jne. tapahtuneita järjettömiä itsemurhaiskuja uutisoidaan.

En kerta kaikkiaan ymmärrä, että kaikki suomalaiset päämediat: tv, radio ja sanomalehdet
revittelevät muhkeilla otsikoilla ja pitkillä teksteillä em. järjettömiä, käsittämättömiä ja
murheellisia tapahtumia.
Sitä juuri iskujen tekijät teoillaan hakevat, valtavaa julkisuutta ja sitä kautta ihmisten keskuudessa epävarmuutta, pelkoa ja sekasortoa.

Maailmalla em. tyyppinen uutisointia harrastetaan oletettavasti vielää laajemmassa mittakaavassa, sillä tehdään rahaa, riihikuivaa rahaa.

Suomi on monessa suhteessa maailman edistyksellisimpiä maita. Toivon, että lähitulevaisuudessa em. tapahtumiin liittyvänä mediat ilmoittavat vain em. tapahtumien suoranaiset menetykset, kuolinmäärät eräänlaisessa kuolemankauppiaiden pörssitiedotteessa.
Toisin sanoen esimerkiksi pörssiuutisten tavoin ilmoitetaan surureunustetussa vaakaosiossa kuvaruudun tai sivun alareunassa mahdollisimman pienellä fontilla tyyliin: Ukraina -300, Syyria - 250, Irak – 130, Iran -45, Pakistan -180, Afganistan – 90, jne. …

Radiossa vastaavat tiedot voidaan lukea pörssitiedotusten tapaan surumusiikki taustalla kerran vuorokaudessa jos sitäkään…

Em. tyyppinen informaatio riittää meille suomalaisille, sillä maailmalla on onneksi huomattavasti
tärkeämpääkin tiedotettavaa, jopa myönteistä tiedotettavaa…

Sähköpostin siunaus ja kirous...

Suoraa nettilainaustekstiä lyhenneltynä:

Sähköposti (electronic mail, sähköinen posti) tarkoittaa digitaalisten, yleensä kirjallisessa muodossa olevien viestien välittämistä tietokoneiden käyttäjien kesken. Yhä useammat tietokoneen käyttäjät siirtyvät lähettämään viestinsä tietoverkkojen kautta.

Etuja:
Sähköposti on nopea, edullinen ja vaivaton viestintätapa, sähköpostiviesti menee perille sekunneissa tai muutamassa minuutissa maapallon toiselle puolelle, yleensä Internet-verkkoa hyväksi käyttäen. Käyttäjä maksaa usein vain paikallispuheluun verrattavissa olevan hinnan, laajakaistassa ei sitäkään.

Verkkoyhteyden ei tarvitse olla auki kirjettä kirjoitettaessa vaan viestin voi laatia valmiiksi ennen yhteydenottoa. Puhelimeen verrattuna sähköpostin etu on vastaanottajan saavutettavuus. Vaikka vastaanottaja ei olisikaan tavoitettavissa, sähköposti voidaan lähettää odottamaan. Kun vastaanottaja tarkastaa postilaatikkonsa, on sähköposti odottamassa häntä. Sähköposti on myös helppo tallentaa ja tarkistaa jälkikäteen.

Ongelmia:
Sähköposti kulkee verkossa selväkielisenä, ellei viestiä erikseen salata. Salatunkin viestin "kuoressa" kulkevat tiedot (lähettäjä ja vastaanottaja yms.) ovat näkyvillä. Toisaalta kirjesalaisuus koskee myös sähköposteja ja verkon salakuuntelu ei onnistu helposti kuin lähiverkossa ja teleoperaattoreiden tiloissa.
Eräs ongelma on myös vastaanottajan osoite. Osoitteen on oltava tarkasti oikein, jotta viesti saavuttaa vastaanottajan.
Nykyisin yhä lisääntyvänä ongelmana on roskaposti, joka tukkii postilaatikoita mainoksilla tai muuten epätoivotuilla viesteillä. Myös haittaohjelmat voivat levitä sähköpostin välityksellä.

Itse asiaan:
Otsikkoon viitaten sähköposti on mielestäni kaikesta huolimatta siunaus, se on kiistatta nykyajan moderni peruskommunikaatioväline.

Tiedän, että monet työelämässä olevat ovat tuskaantuneet heidän tietokoneilleen tulevasta päivittäisestä sähköpostitulvasta ja he todennäköisesti aika ajoin pitävät sähköpostiviestintää häiritsevänä, suorastaan kirouksena.
Olen käyttänyt jo kauan erittäin paljon sähköpostiviestintää. Pääasiassa viestintäni on asiapitoista perusviestintää mutta myös mielipiteitteni testaamista erilaisilla kohderyhmillä. Henkilökohtaiseksi ongelmaksi on muodostunut se, että en välttämättä saa pyytämiäni tietoja, vastauksia, kommentteja esittämiini – mielestäni asiallisiin kysymyksiini.

Olen havainnut, että ihmisten, mutta myös organisaatioiden kynnys vastata sähköpostiviesteihin, on erittäin korkealla.
Arvelen monen lukijoista olevan samaa mieltä. Nykyisin on trendikästä lörpötellä kännykällä, ei tarvitse välttämättä miettiä pilkun päälle sanomisiaan – voi porista suunnilleen sinne päin niitä näitä.

On aivan eri asia pistää ajatuksensa tekstinä liikkeelle. Se on tarkistettavissa, siitä saattaa tulla sanomista, pahimmassa tapauksessa voi joutua tilille, jopa vastuuseen…
Olen lähettänyt tuhansia, ilmeisesti kymmeniä tuhansia sähköpostiviestejä tähänastisen elämäni aikana.

Virallisesti minulle on vain muutama henkilö ilmoittanut toivomuksen, että voisinko poistaa nimen lähetyslistaltani. Tuo luku on erittäin pieni suhteutettuna lähettämääni sähköpostimäärään.

Siksi esitänkin julkisesti toivomuksen: ”Mikäli et halua olla minkään tyyppisen asian osalta vastaanottamassa sähköpostiviestejäni lähitulevaisuudessa, ilmoita siitä, niin deletoin Sinut välittömästi lähetyslistaltani!”

Toisaalta jos haluat, että lähetän Sinulle sähköpostiviestejä esim. lehtiin suunnatuista artikkeleista, myös julkaisemattomista, liitetiedostoina, lisään Sinut listalleni…

Täällä blogisivuillani on pääasiassa tätä lähes päivittäistä ajantasapohdiskeluani ja mahdollisia kannanottojani vapaasti mm. Sinun kommentoitavana.

Niin se sähköpostiosoitteeni on aki.pyykko@netti.fi

Oli se hyvä, että se sattui juuri sinulle!

Tämä on tarina sarjasta Jutustelua marketin kassajonossa. Arvelen, että se on monen lukijan mielestä aivan liian pitkä, uuvuttavan pitkä.

Yritin sitä toki lyhentääkin, mutta tarinan juoni alkoi pahasti tökkiä, joten luovuin lyhentämisyrityksestä.

Siis tähän tyyliin:

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta muutama viikko sitten jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi keski-ikäistä miestä - taisivat olla yrittäjiä - keskusteli jokseenkin äänekkäästi viime aikojen tapahtumista…

”Olenko kertonut Sinulle Tauno, kuinka minua korpee, kun muistelen, mitä tapahtui kolmisen vuotta sitten hirvestyskauden alkupuolella? kysyi miehistä pönäkkä, ”pallopaitainen”, mutta aika lailla sporttinen miehenköriläs.

”Enpä tosiaankaan näin yhtäkkiä muista Erkki! Mitä?” kysäisi Taunoksi nimitelty...

”Ajoin tuolla takalistoilla hirvikolarin aivan uudenkarheella autolla, jossa oli vain muutama sata kilometriä mittarissa!” sanoi Erkiksi osoittautunut tiukansävyisesti.

”Eihän tuo nyt mikään uutinen ole, niitähän sattuu tämän tästä ja onhan ne vakuutukset olemassa!” sanoi Tauno vakavana.

”Niin sattuu, niin sattuu, mutta kun en ollut ottanut saituuttani muuta kuin aivan pakolliset vakuutukset! Voit uskoa, että v...ttaa s......sti p....le! Arvaappa tuliko kotiväeltä pyyhkeitä? Mistä ihmeestä minuun iski sellainen säästövimma! Uuteen autoon ei kaskoa! Rahat pistin kyllä ”pirssistä” autokauppiaalle nyrkkiin sileinä seteleinä, oli se muuten aika nippu ja levee tunne!” sanoi Erkki hiukan ylpeäntuskaisena.

”Oli se hyvä, että se sattui juuri Sinulle!” totesi Tauno myötätuntoisesti. ”Sinä kyllä pystyt sen klaaraamaan!”

”Olin säästää kituuttanut siihen autoon kuule vuosikausia! Auto oli niin kuin rusina kolarin jäljiltä! Onneksi se oli jo testeissä osoitettu turvalliseksi, sillä muuten en olisi Sinulle tätä kertomassa!” sanoi Erkki jatkaen tarinaansa. ”Arvaappa, mitä naapuri sanoi tai oikeastaan, miten hän reagoi ollessamme ryytimaan kääntöpuuhissa ja kertoessani hänelle pensasaidan yli tapahtuneesta?”

”No miten, oli tietysti pahoillaan ja osaa ottavainen? sanoi Tauno myötätuntoisesti tosin hiukan ounastellen, mitä oli tulossa...

”Mitä naapuri sanoi? Pahoillaanko? Vielä osaa ottavainenko? Hevon paska! Sanoi, että totta kai vähäjärkinenkin tajuaa, että vakuutukset on oltava kunnossa, kun uudenrarheella autolla irrotellaan hirvestysaikaan! Vähäjärkinenkin! Voi hevon vee! Olisin huitaissut sitä lapiolla, mutta vaimo tuli - onneksi - väliin, ehdin sentään huitaista nyrkillä mokomaa!” sanoi Erkki kiihtyneenä.

”Entä sitten?” kysyi Tauno jo hiukan asiasta kiinnostuen.

”Entä sittenkö? Sehän teki minusta rikosilmoituksen! Olin muka pahoinpidellyt häntä. Liipaisin pikkuisen luuvitosella, pari tikkiä terveysasemalla poskipäähän, ei sen kummempaa! Pahoinpitelyä muka!” Erkki sanoi tuohtuneena.

”Niin sakothan siitä tuli, eikä ole ollut viime aikoina juurikaan naapurin kanssa asiaa pensasaidan yli.” totesi Erkki ykskantaan.

”Oli se hyvä, että se sattui juuri Sinulle!” totesi Tauno myötätuntoisesti. ”Sinä kyllä pystyt sen klaaraamaan!”

 ”Niin, mutta se oli vielä firman nimissä se auto ja sehän nakkasi vähän pikkufirman taseita sekaisin! Muutenkaan ei viime vuosina kassavirta ole ollut kohdallaan.” Erkki jatkoi tarinaansa. ”Meni saman tien loppujen lopuksi firma alta, se on kuule joskus vähästä kiinni! Olisin kyllä selvinnyt pikku luototuksella, mutta lainahanat menivät yhtäkkiä ja yllättäen kiinni. Aikaisemmin olin hoidellut vasemmalla kädellä suurempiakin luottoja! Hanat kiinni! Arvaappa alkoiko keittää?” sanoi Erkki tuohduksissa...

”Sain myöhemmin kuulla, että naapurilla, sillä jota käytätin terveysasemalla, on kytköksiä lähipankkiin. Vaimon veli on siinä pankinjohtajana!” Erkki totesi hiukan masentuneena ja harmistuneena.

”Oli se hyvä, että se sattui juuri Sinulle!” totesi Tauno myötätuntoisesti. ”Sinä kyllä pystyt sen klaaraamaan!”

”Oli se todella hyvä, että se sattui juuri Sinulle Erkki!” Tauno tsemppasi. ”Oli se todella hyvä, ...”

”Niin, niin kai se on! Niin se maailma koulii!” sanoi Erkki ja he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä iltamyöhään tungosta.

Kuulin samaiselta naapurilta viikko sitten, että Erkki oli voittanut lotosta rapiat miljoona euroa, oli kuulemma käyttänyt voittonumeroina hirvikolarin päivämäärää, kellonaikaa ja naapurin poskipäähän ommeltujen tikkien määrää!

Tarinoita elävästä elämästä, uskotko tätä...  

Saamaani ohjeistusta:"Terävöitä tekstiä!"

Olen saanut aika usein ohjeistusta:"Terävöitä tekstiä!" Totta, tekstini ovat usein varsin kilttejä. Miksi? Siksi, että yrittäessäni terävöittää, skarpata tekstejäni, ne ovat jääneet yleensä julkaisematta...

Toki blogikirjoittajana minulla olisi erinomainen mahdollisuus "avata uusi lehti" tekstieni suhteen - ladata tämän tästä täyslaidallinen globaaliin jakeluun.

Tälläkin hetkellä siihen olisi käytettävissä joukko murheellisia aiheita: Ukrainan yhä kirityvä tilanne, kiristyvä tilanne Gazassa, tilanne Syyriassa, tilanne monissa Afrikan maissa, tilanne monissa Aasian maissa, jne. aiheita maailmalla riittää.

Puhumattakaan kotimaisista kestoaiheista: Taloustilanteen heikkeneminen, viikottaiset irtisanomisuutiset, huolestuttava työllisyystilanne, sote- ja kuntauudistusratkaisujen viivästyminen, jne. aiheita kotinurkilakin on riittävästi...

Niin ja kyllä niitä hyviä aiheita täällä Perämeren pohjukassakin riittää. Niihin on minun luontevaa keskittyä yhä enemmän jatkossa.
______________________________________________________________________________

Olen seurannut Ukrainan tilannetta aika kiinteästi koko nykyisen kriisin ajan. Miksi? Siksi, että minulla on ukrainalaissyntyisiä kuvataideystäviä Luoteis-Venäjällä, Barentisin meren rannalla Severomorskissa.

Aivan viimeaikaiset tapahtumat, jotka liittyvät siviililentokoneen järjettömään alasampumiseen ohjuksella, voi kuka tahasa todeta, että asiaa liittyvänä valehdellaan täysin estottomasti "suut ja silmät täyteen" ja jälkiä yritetään peitellä. Viimeksi mainittu ei nykyaikana onnistu - onneksi näin.

Kuka, mitkä tahot näin tekevät? Minun on turha lähteä niitä luettelemaan, vaikka käytettävissä olevan median mukaan asia on yksiselitteisen selvä - ainakin 99,99%:lla varmuudella.

Totean vaan toistamiseen, että tulee aika, jolloin perseet tervataan - näin se onneksi menee.

Kemi, Suomen Mato-onginnan Mekka

Niin kuin olen aiemmin maininnut, uusien tekstien lisäksi selailen vanhoja, lähinnä 2000-luvun alkupuolen tekstejäni ja mahdollisesti niitä hiukan päivitän.

Tein 2000-luvun alkupuolella alla olevan, virallisen esityksen Kemin kaupunginhallitukselle:

ASIA: PERIAATEPÄÄTÖS JULISTAUTUMISESTA ”KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA”, AJATUKSEN AVOIN TUTKIMINEN JA ASIAN ETEENPÄIN SAATTAMINEN

_______________________________________________

Ihmisen henkilökohtainen vetovoimaprofiili - ne osatekijät, jotka ratkaisevat esim. paikkakunnalla/talousalueella viihtyvyyden, vaikuttamisen ja aktivaatiotason - rakentuu mm. seuraavista tekijöistä:

+ monipuolisista työnsaantimahdollisuuksista
+ hyvistä koulutusmahdollisuuksista
+ liikenneyhteyksistä
+ toimivista julkisista palveluista
+ kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista
+ liikuntapalveluista
+ henkisestä ilmapiiristä
+ kansainvälisistä yhteyksistä
 

Vetovoimaprofiiliin liittyy myös olennaisesti elinympäristöön liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Kemi on kiistatta merkittävä merikaupunki. Olemmeko kyenneet hyödyntämään merta, ranta-alueita ja läheisyyden saaria riittävästi?

Tyytyväisyys koostuu usein pienistä, yksinkertaisista asioista...

Kemin uusi rantamakasiini on valmistunut, sille löytynee monipuolista käyttöä lähitulevaisuudessa, oletettavasti myös Kemin kaupungin ohi kiitävän turistivirran pysäyttämiseksi/ohjaamiseksi rantaan liittyvää käyttöä.

KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA? KYLLÄ!

Perinteinen mato-onginta on yksinkertainen, perin juurin suomalaiseen elämänmenoon liittyvä asiakokonaisuus, joka on erittäin rentouttava jopa terapeuttinen harrastus.

Monet, myös turistit haluaisivat kesällä onkia tai talvella pilkkiä, mutta siihen ei useinkaanole asiallisesti järjestettyjä mahdollisuuksia riittävän täydellisine oheispalveluineen.

Ehdotus

Ehdotan, että Kemin kaupunginhallitus tekee ensi tilassa periaatepäätöksen Kemin julistautumisesta SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKAKSI, tutkii/tutkituttaa avoimesti mahdollisuudet nimenomaan harrastuksenomaiseen pienkalastukseen liittyvien palvelujen toteuttamiseksi tarvittavat asiakokonaisuudet.

Ehdotus- ja yhteistyöterveisin

Aki Pyykkö

kaupunginvaltuuston varajäsen

kulttuurilautakunnan jäsen

_______________________________________________

Valitettavasti asia ei ole - toistaiseksi -edennyt toteutukseen. Aikanaan sain epävirallisesti kuulla, että tuo mainitsemani Mekka-sana oli aiheuttanut ehdotuksessani keskustelua.

Joskus se on vähästä kiinni! 

Tosin myöhäisemmässä vaiheessa tehtiin lähes vastaavantyyppinen esitys mutta sekään ei ole johtanut konkreettisiin toimenpiteisiin...

Ihmisen työelämän jalanjälki

Viime vuosina on puhuttu paljon ihmisen jättämästä ns. ekologisesta jalanjäljestä, joka kuvaa lähinnä ihmisen luontoon ja luonnonvarojen käyttöön liittyvästä asiakokonaisuudesta ja problematiikasta.

Henkilökohtaisesti olen pohdiskellut viime aikoina ihmisen työelämään liittyvästä jalanjäljestä tai oikeastaan valitettavan monissa tapauksissa jäljettömyydestä...

Kunnioitan suuresti niitä, osittain jo haudan lepoon saatettuja ns. vanhan kansan ihmisiä, tervaskantoja, jotka minullekin ovat kertoneet omasta työelämän jalanjäljestään jotakuinkin tyyliin: ” Kuulehan, minä olen käynyt vain viisi luokkaa kiertokoulua ja senkin vastapäivään, mutta katso, mitä olen saanut aikaan! Minulla on oma, itse alusta alkaen – sokkelista vesikattoon viimeistä listaa myöten – rakennettu koti, perhe, lapset, lastenlapset ja nyt jo lastenlastenlapset! Minä olen omalla työlläni ja uutteruudella saavuttanut sen, mitä ihminen voi ikinä toivoa! Ei ole kuule tarvinnut sossun luukulla norkoilla ja avustuksia anella!” jo edesmennyt tuttavani usein sanoi vauhtiin päästyään.

”Minun onneni on se, että minulla on olut aina työtä! Kovaa, mielekästä työtä, jonka olen aina hoitanut niin hyvin kuin olen kyennyt. Työstä olen ollut aina kiitollinen.” hän totesi aina vakavana...

”Tiedätkö, että minä kouluja käymätön etenin peräti kympiksi, pomoksi työpaikallani, niin minuun luotettiin! No, nyt eläkepäivillä näitä on mukava muistella.” hän usein totesi lievästi kehaistuaan omaa työelämäkaartaan, työelämän jalanjälkeään.

Kyseinen henkilö teki todella pitkän työrupeaman, laskelmieni mukaan palkkatyötä noin 15 vuotiaasta 65 vuoteen miinus armeija ja sotavuodet. Hänen työelämän jalanjälki oli erittäin mittava ja kunnioitusta herättävä. Hän oli myös monessa muussa mukana. Hän oli aikansa vaikuttajia...

Kuinka moni meistä mahtaa yltää vastaavaan?

Tai oikeastaan kuinka monelle meistä ja nimenomaan nuorille koulutetuille henkilöille annetaan siihen edes vähäinenkään mahdollisuus?

Meillä on aivan liian monissa perheissä kohta sukupolvi, pahimmassa tapauksessa jopa kaksikin, joka ei ole päässyt koko elämänsä aikana palkkatyön syrjään kiinni!

Heidän työelämän jalanjälki jää pakostakin hyvin kevyeksi sipaisuksi, johon he itse eivät ole useinkaan syyllisiä.

Toisaalta taas monilla aloilla työssä olevien jalanjälki on todella syvä, pelottavan syvä, lähestulkoon pieni monttu mm. jatkuvana kiireenä työssä, riittämättömyyden tunteena työsuorituksestaan, runsaine ylitöineen, epämukavien työaikoineen, työuupumisineen, jne. ...

Ikävä kyllä monien työelämän jalanjälki ajallisesti päättyy valitettavan usein 55-60 vuoteen jopa aikaisemminkin, työkyvyttömyyteläkkeelle tai pahimmassa tapauksessa kuolemaan!

Kysymys kuuluu:

Onko Suomi-nimisessä mukahyvinvointivaltiossa löydettävissä uusia, mielekkäitä, luovia ratkaisumalleja em. työelämän jalanjälkeä kiihkeästi toivovien ja toisaalta liian syvää, mutta usein valitettavan lyhyttä jalanjälkeä laahustavien työntekijöiden/toimihenkilöiden ongelmien ratkaisemiseksi?

Viime vuosien/vuosikymmenien hallitusten tavoitteena on ollut luoda niin ja niin monta sataatuhatta uutta työpaikkaa vaalikauden aikana!

Kovia ja kunnianhimoisia tavoitteita, joista on yritetty pitää kynsun ja hampaina kiinni, vaikka epäilijöiden joukko suurenee päivä päivältä.

On selvää, että viime vuosien perinteisillä konsteilla tavoite ei toteudu.

Mikä ratkaisuksi?

Uudentyyppinen, aggressiivinen, työhön tiukasti sidottu ajantasatäsmäkoulutus? Joustavat työaikakysymykset? Kokemuksen/kokemattomuuden nykyistä laajempi huomioon ottaminen palkkauksessa = nykyistä joustavammat palkkausjärjestelmät? Työnantajamaksujen uudelleenarviointi=alentaminen? Laiteverotuksen toteuttaminen? Uudet, selektiiviset eläkejärjestelmät? Entisaikaiset, mutta uusimuotoiset valtion ja kunnan (hätä)aputyöt? Erilaisten palvelujen käytön yhä laajamittaisemmat verohelpotukset? Kansalaispalkka, jossa velvoitteena on osallistua ns. kolmannen sektorin työhön? Yleinen yhteisvastuullisuuden uusimuotoinen ja laajamittainen esiinmarssi? Jne. ...

Kesäaivoterveisin hellesäässä virkistäviä sateita odotellessa

Onko maisemalla väliä?

Sanotaan, että värillä on väliä. Väitetään myös, että työkalujen, esineiden, koneiden, rakennusten, tms. muodolla on erittäin suuri merkitys jokaisen ihmisen aivan jokapäiväisessä, arkisessa elämässä. Niillä lienee laajemmin ottaen suuri merkitys työelämässä työviihtymiseen, -motivaatioon ja -tulokseen.

Entä onko maisemalla väliä?

Kyllä on ja onneksi yleensä voimme asiaan edes hiukan vaikuttaa.

Muutimme takaisin Kemiin Etelä- ja Kaakkois-Suomesta kaiken kaikkiaan noin kolmentoista vuoden opiskelun ja työn merkeissä vietetyn ajanjakson jälkeen vuonna 1981.

Tulimme tavallaan juurillemme eli asuinpaikalle, jossa isoisäni Aukusti Pyykkö oli viljellyt viime vuosisadan alkupuolella maata, vanhempani asuivat paikalla vuosikymmeniä, niin luonnollisesti minäkin lapsuuteni ja osan nuoruudestani.

Entinen, tasapainoinen ja tarkoituksenmukainen paikka, pihamiljöö, maisema oli totaalisesti muuttunut.

Onneksi sen on kemiläinen taidemaalari Olavi Korolainen meille aikanaan pienestä mustavalkovalokuvasta piirtänyt. Taulu on tällä hetkellä olohuoneemme seinällä - kunniapaikalla.

Kemin kaupungin sen aikainen epätarkoituksenmukainen, epäoikeudenmukainen ja poukkoileva tonttipolitiikka; rakentamiskehotukset ja pakkolunastusuhkaukset olivat merkinneet kaavoitetulla asuinalueella olleen entisen perunapeltomme myymistä rakennuskäyttöön ja suuren varastorakennuksen ( sauna, makasiini, liiteri, navetanporstua, navetta, sittemmin autotalli, puusee) purkamista.

Keskellä pihaa törötti kaivo!

Ei vesijohtoa, ei viemäriä, puusee väliaikaisesti pieneen hirsimökkiin, elämä lähti meidän osalta käyntiin ja luonnollisesti uuden talon suunnittelu/rakentaminen.

Mekin lähdimme muokkaamaan omalta osaltamme revittyä, raiskattua maisemaa. Nyt olemme uuden, kolmannen rakennuksen, Pikkupuolen myötä palauttaneet maisemaa modernin pihapiirin muotoon, josta itse olemme tyytyväisiä

Puustoa olemme pakoitettuja karsimaan jatkossa, lähitulevaisuudessa...