Minä vs. Erkki Tuomioja

Olen ollut erittäin tyytyväinen moniin ulkoministeri Erkki Tuomiojan julkisiin lausuntoihin, joissa harkitsevainen, kiihkoton ammattitaito on selkeästi aistittavissa.

Siksipä tänään, aivan hetki sitten Helsingin Sanomien nettilehden sivuilla käydessäni intouduin vastaamaan/vertailemaan näkemyksiäni em. henkilön näkemyksiin...

__________________________________________________

HS:n testillä voit kokeilla, kuinka samaa mieltä olet ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd) kanssa.

Vastaa testin kysymyksiin, niin näet, miten Tuomioja on vastannut niihin. Testi antaa tulokseksi prosenttiluvun, joka kertoo, kuinka samanmielisiä olette.

__________________________________________________

Vastaukseni lopputulos oli lievä pettymyt: Olen vain 43%:sti ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa samaa mieltä esitettyihin kysymyksiin.

Kumpi meistä on enemmän väärässä/oikeassa? Mahtaako olla fifty/sixty kuuluisan lööppijulkimon kommentteja siteeratakseni!

Todettakoon, että vastattuani aikanaan vastaavaan kysymyssarjaan nykyisen pääministeri Alexander Stubbin näkemyksiin olin totaalisesti yllättynyt, että pitkästi yli 50%:sti olin hänen kanssaan samaa mieltä.

Pikakommentti Helsingin Sanomien journalismista

Olen aina arvostanut Helsingin Sanomien ammattitaitoista journalismia. Arvostan sitä edelleenkin mutta...

Luin hetki sitten Helsingin Sanomien artikkelin otsikolla "Selviääkö syyllinen koskaan?" torstain 27.7.2014 lehdestä. Artikkeli liittyi Itä-Ukrainassa tapahtuneeseen siviilikoneen alasampumiseen ohjuksella.

Kyseisen lehden pääartikkelin otsikko on väärin aseteltu. Sen pitäisi mielestäni olla esimerkiksi: "Halutaanko syylliset todistettavasti selvittää?"

Miksi?

Siksi, että muistelen katselleeni jo kauan sitten, Yhdysvaltojen käymän Vietnamin sodan aikoihin valokuvia, joissa satelliittikuvissa mm. kuorma-auton etupenkillä olevan sanomalehden otsikot olivat selkeästi luettavissa.

Oikeastaan silloin suuresti ihailin em. tyyppistä tekniikan erinomaista saavutusta.

Väitän, että tällä hetkellä monilla mailla, ei yksistään Yhdysvalloilla, on hallussa aineistoa, joilla voidaan yksiselitteisesti ja todistettavasti osoittaa syylliset. Aineistot ovat 110%:n varmuudella niin pikkutarkkoja, että kenellekään ei jää pienintäkään epäilystä asiasta.

Tämä murheellinen asia ja sen selvittäminen on tahtoasia. 

Onko globaaliomatunto niin vahva? Toivon niin olevan...

Pohdiskelua logokuusien katveessa...

Olipa mukava lukea taannoin asiallisenmyönteinen artikkeli Pohjolan Sanomista otsikolla Paperikoneet kiinnostivat yli 700 kävijää. Artikkeli käsitteli Kemin Veitsiluodon ns. avoimien ovien päivää.

Artikkelin viesti oli selkeä: Niin kauan kuin savut/vesihöyryt mm. Veitsiluodosta nousevat, se on merkki kaiken kaikkiaan - siihen aikaan noin tuhannen ihmisen - välillisestä työpanoksesta ja seurannaisvaikutuksiltaan moninkertaisesta…

Edellä mainitun tapahtuman jälkeen on Veitsiluodon saarella käyty useat yt-neuvottelut tunnetuin lopputuloksin... 

Siitä huolimatta pieni historiapohdiskelu on paikallaan:

Olin nuorena miehenä 1960-luvulla töissä Veitsiluoto Oy:ssä sellutehtaalla. Sittemmin opiskelun ja työn perässä etelän keikan jälkeen saavuimme takaisin Kemiin 1980-luvun alussa.

Olin omalta osaltani kouluttamassa vuosina 1981-2008 sellu-, kartonki- ja paperimiehiä/-naisia aluksi Veitsiluoto Oy:öön ja Kemi Oy:öön.

Sittemmin tehtaiden nimet ovat muuttuneet. Muun muassa Veitsiluoto Oy>ENSO Oy>StoraEnso Oyj:ksi ja tehtaiden aitojen sisäpuolella toimii useita eri yrityksiä, toimintoja on voimakkaasti ulkoistettu…

Pienenä yksityiskohtana todettakoon, että suunnilleen samalla hetkellä, kun Veitsiluoto Oy:n logo – V, jonka ”sisällä oli kolme kuusta” – riisuttiin PK 5:n tehdasrakennuksen päätyseinästä pois ja vaihdettiin ENSOn ”rullalogoon”, istutin keskelle tonttiamme kolme kuusta tasasivuisen kolmion muotoon.

Kolme noin puolen metrin mittaista kuusta olin hakenut Keminmaan Törmästä Sunnarinkulmalta Petterinpolun varrelta. Otin varmuuden vuoksi kuusille aika möykyt tuttua kasvualustaa ja hyvin ne lähtivät kasvamaan. Onhan niitä toki aktiivisesti joutunut puhtaalla puuntuhkalla lannoittamaan. Kehumatta enemmälti kotipihamme logokuusia totean, että harvoin näkee niin elinvoimaisia ja säännöllisiä kuusia…

Tosi viime vuosina olen em. kuusien alaoksia joutunut karsimaan, joten kuusien ilme on hiukan muuttunut, toki komeita ne ovat edelleenkin.

Toivottavasti talousalueemme puunjalostusteollisuus säilyy kaikesta huolimatta myös elinvoimaisena lähivuosikymmeninä globaalimyllerryksistä huolimatta.

Lisäksi kyllähän mm. tuonne Kemin Ajokseen biodiesellaitoksen rakentaminen olisi kova juttu… 

Oletko Sinä havainnut kenenkään Suomen poliittisen, merkittävän poliittisen päättäjän liputtavan julkisesti Kemin biodiesellaitoksen puolesta? Valtio > Vapo on luonnollisesti asiassa ratkaisevassa roolissa. 

Tämä riittänee tämän aamun avaukseksi.

Väärä puolue!

Juttelin kuluvalla viikolla erään tuttavani kanssa huolestuttavien maailmantapahtumien ohessa Kemin kunnallispolitiikasta. Hän tuntui olevan asiasta aidosti kiinnostunut.

Tuttavani tiesi minun vähin toimineen kunnallispolitiikassa vuodesta 2000 lähtien. Hän tiesi myös minun olevan tällä hetkellä varavaltuutettu ja tarkastuslautakunnan varsinainen jäsenen.
Keskustelumme kääntyi eri vaalialueiden potentiaalisiin äänestäjämääriin.

Kerroin hänelle yleisesti, että nykyisin kunnallisvaalituloksissa on mm. Kemin osalta poimittavissa jokaisen äänestysalueen jokaisen ehdokkaan saamat äänimäärät sekä puolueiden kannatusprosentit. Sanoin hänelle, että tiedän tarkalleen, kuinka paljon miltäkin äänestysalueelta olen esim. vuoden 2012 kunnallisvaaleissa saanut ääniä. Suhteellisen vaalitavan saloihin ja suhdelukuihin emme puuttuneet, tuskinpa meillä siihen olisi ollut todellista, tarkkaa tietoakaan.

Kerroin tuttavalleni analysoineeni omalta osaltani edellisen kunnallisvaalin tulosta nimenomaan ns. omien lähimpien äänestysalueitteni osalta. Äänestysalueita Kemissä oli vuonna 2012 yhteensä 11 kpl.

Kerroin hänelle saaneeni Syväkangas-Ritikka ja Peurasaaren äänestysalueilta käytännössä alle kymmenen ääntä, mikäli mahdollisia ennakkoääniä ei oteta huomioon.
Kyseisellä äänestysalueella oli vuonna 2012 2809 äänestyskelpoista henkilöä, joista vain 1539 kävi äänestämässä."Nukkuvia" oli valitettavan paljon, aivan liian paljon.

"Onko tosiaan näin? Taisi alkaa masentaa!" sanoi tuttavani ihmetellen ja ikään kuin osaa ottaen.

"Totta mutta ei masentanut!" totesin ja lisäsin: "Tavoitteeni on vielä tutkia, mistä asia oikeastaan johtui." Totesin hänelle, että tältä alueelta minäkin - paljasjalkaisena kemiläisenä - tunnen muutaman sata henkilöä, osan, ainakin kymmeniä erittäin hyvinkin.
"Mikäli olen mukana kunnallisvaaleissa 2016, minun on saatava kontakti, keskusteluyhteys näihin ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa." totesin keskustelukumppanilleni.

Tuttavallani oli selkeä näkemys asiaan. "Sinulla on väärä puolue! Väärä puolue, sano minun sanoneen!" hän yksiselitteisesti totesi.
"Vasemmistoliitto se Kemissä täytyy olla, vielähän sinä ehdit vaihtaa puoluetta seuraavissa kunnallisvaaleissa!" hän hiukan provosoivasti lisäsi.

Kerroin hänelle, että en ole minkään puolueen jäsen ja valitsin aikanaan Suomen Keskustan ryhmän symbolisena eleenä isovanhempieni maanviljelijä-taustojen perusteella. Eihän tuo Santeri Alkiokaan ihan turha jätkä ollut ajatuksiltaan! Omien vanhempieni ammatti- ja aatetausta oli hyvin tuttavani mainitsema peruskemiläinen...

Minun vaatimaton tavoitteeni oli saada Kemin Keskustalle yksi lisäpaikka omilla äänilläni, se tavoite toki onkin vuonna 2000, 2004, 2008 ja 2012 toteutunut.

Musiikkitestaus lähiaikoina

Olen todennut useaankin kertaan, että blogisivujen kirjoittamisessa, tuottamisessa olen aloittelija, täysin noviisi.

Tekstejä yleisesti ottaen olen suoltanut "nakkisormien ja erilaisten näppäimistöjen kautta" jo noin viidenkymmenen vuoden aikana tuhansia. Satoja niistä on tallennettuina ja kymmeniä niistä on tämän blogisuvuni kautta jo täysin julkisessa jakelussa.

Tavoitteena on kokeilla seuraavaksi musiikin liittämistä blogisivuilleni lähiaikoina. 

Asialle hiukan taustaa:

Ystäväni Pentti Korpela sävelsi ja sanoitti minulle tilauksestani vajaa kymmenen vuotta sitten 60-vuotissyntymäpäivilleni biisin: 60 vuotta elämää. Annoin aikanaan Pentille mielestäni hyvät pohjatiedot asialle ja hän onnistui tehtävässä ammattitaitoisesti, erinomaisesti.

Rajanaapurini, ystäväni Arto Perkiö lauloi sen Kari Hautalammen musiikkipajalla minulle syntymäpäivälahjaksi – jotakuinkin minuutti ja vuosikymmen. Myös molemmat edellä mainitut henkilöt ovat tunnetusti monipuolisia ja todellisia musiikin ammattilaisia.

Mikäli olen oikein ymmärtänyt, kyseinen, hiukan pohjavireeltään surumielinen mutta loppujen lopuksi voimauttava biisi on "kolahtanut" kuulijassa.

Itse joudun voimakkaiden tunnekuohujen valtaan joka kerta sitä kuunnellessani, ei ihme, sillä sehän on osa minua...

Ennen kuin pläjäytän biisin blogisivuilleni, minun on syytä, korrektia keskustella Pentin, Arton ja Karin kanssa asiasta, miten asian suhteen menetellään.

Infoa talousalueemme lehtien lukijoille...

Lähetin alla olevan ajantasaviestin Pohjolan Sanomat-, Lounais-Lappi- ja Kemi-Tornio-lehteen... 

Lehtien yleisönosastokirjoitukseni…

Kauppareissulla minulta kysäistiin: ” Etkö enää kirjoita lehtien yleisönosastoihin, kun tekstejäsi ei ole viime aikoina näkynyt?”

”Kyllä varmaan vielä kirjoitan. Tosin en ole aivan lähiaikoina kirjoittanut, koska olen aloittanut kuluvan heinäkuun alussa kirjoittamisessani uuden elämän.” totesin.

Kerroin kysyjälle, että olen heinäkuun alusta avannut Blogikirjoittajan uraputken. Kirjoitan omalle blogisivulleni aina silloin kun siltä tuntuu eli kirjoituttaa…

Blogikirjoittajan tekstit ovat julkisia, ”vapaata riistaa” ja niitä voi kuka tahansa kommentoida, jos siltä tuntuu.

Luonnollisesti asiaa lukijan kannalta rajoittaa se, että täytyy olla tietokone, älykännykkä tai joku muu nykyvempain sekä toimiva nettiyhteys.

Tähän saakka olen blogisivulleni kirjoittanut noin 60 tekstiä ja niitä on käyty yli 700 kertaa lukemassa.

Lähetän varmuuden vuoksi vielä blogisivuni nettiosoitteen. Se on: http://akipyykko.blogspot.fi/

Luonnollisesti toivon, että tämä teksti tulee julkaistuksi talousalueemme lehdissä.

Tähän voin todeta lisukkeeksi Aleksis Kiven Nummisuutarien tekstin sanoin: ”Niin muuttuu maailma, Eskoni."

Tiedottamisterveisin

Aki Pyykkö

Kemi

Tapahtumat Venetsian Pyhän Markuksen torilla heinäkuussa 2003

Hetki sitten aamukahvia juodessani aamuvarjoisella terassillamme kävi mielessä ikumuistoiset tapahtumat Venetsian Pyhän Markuksen torilla heinäkuussa 2003.

Olemme olleet Inter Rail-matkalla kolme kertaa: Vuonna 2000 Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa, vuonna 2002 eri puolilla Eurooppaa, pääosin Ranskassa ja vuonna 2003 Italiassa. Kaikki mukavia mutta rankkoja matkoja, joita on mukava silloin tällöin muistella varsinkin matkakuvia selaillessa.

Erityisesti tapahtumat Italiassa, Venetsian Pyhän Markuksen torilla ovat jääneet mieleen.

Savuimme reppuinemme torille vaimoni ostettua läheisestä pikkukaupasta evästä: tuoretta leipää, kinkkua, juustoa, hedelmiä, jne. ja kyytipojaksi viintä. Vettä täytyi olla koko ajan mukana, sillä silloinkin oli hellettä. Taisipa mittari näyttää yli 30 astetta Celsiusta...

Saavuimme täpötäydelle torille ja hakeuduimme perimmäiseen päätyyn, joka oli sillä hetkellä varjossa. Löysimme sopivan kokoisen tyhjän tilan portaikkossa ja levitimme ns. avaruuspeiton allemme. Aloitimme aterioinnin - oli todella mukavan rento olo.

Kuinka ollakaan eräs pulu, kyyhkynen, joita torilla on varmaan tuhansia, kaarsi komeasti yläpuoleltamme ja paskansi oikeaan kengänkärkeeni! "Mitä helvettiä!" taisin tuhahtaa ja pyyhin jätökset pois. Todennäköisyys em. tyyppiselle tapahtumalle on torilla kohtaisen suuri mutta...
Hetken päästä - todennäköisesti toinen pulu - kaarsi ja paskansi vasemman kengänkärkeni päälle. "Ei voi olla totta, tämä on jo liikaa!" taisin parahtaa ja pyyhin taas jätökset pois.

Kaikesta huolimatta meillä oli mukavan rauhallinen ateriointihetki varjossa avaruuspeiton päällä. Nautimme olostamme täysin siemauksin.

Pois lähtiessämme ihailimme torin reunan upeita kauppoja, teimme eräänlaisen näyteikkunakävelyn.

Silloin kiinnitin huomiota, että aurinkoiselle puolelle, ulkoilmakahvilan reunaan oli iso orkesteri virittelemässä musiikkitapahtumaa turistien iloksi. Korokkeella mukavasti nähtävillä/kuultavilla.

Kahvila oli ilmeisesti vasta sille päivälle avattu, koska siellä ei ollut kuin muutama asiakas, paikkoja oli varmaan satoja.

"Eiköhän mennä juomaan hyvän aterian päälle kahvit tuonne aurinkoon ja kuuntelemaan musiikkia!" totesin vaimolleni, joka hiukan ihmetteli epätavallista, poikkeavaa ja yllättävää ehdotustani. Tunnustan, että kahvilapalvelujen käyttö ei ole minun vahvimpia käyttäytymismalleja.
Taisipa vaimoni todeta: "Mahtaa tuolla olla kahvi kallistakin, tyypillinen turistihoukutin kun on kysymyksessä." Luonnollisesti meillä molemmilla kävi mielessämyös tiukka Inter Rail-budjettimmekin.

Menimme ulkoilmakahvilaan - onneksi näin...

Riisuimme reppumme, istuimme erääseen siistiin pöytään ja kohta paikalle saapui miestarjoilija, jolta tilasimme kahviannoksen. Tarjoilija toi kahviannospannun ja asetteli kupit pöytään. Kaadoimme ensimmäiset kupilliset. Kyllä kahvi maistui lähes taivaallisen hyvältä...

Sanoin vaimolleni: "Uskotko, että jos ajattelemme yhdessä vahvasti jotain kappaletta, biisiä, niin tuo orkesteri soittaa sen seuraavana." Keskityimme asiaan. Taisinpa pistää silmät kiinni ajattelussani. "Mitä kappaletta ajattelit?" kysyin. "Besame mucho!" totesi vaimoni. "Niin minäkin ja ..." sanoin.

Orkesteri soitti seuraavana kappaleen, suoraisen globaaliklassikon Besame muchon.

Suorastaan kuulen monen lukijan, skeptikon tupisevan: "Totta kai jokainen maailman orkesteri soittaa sessionsa aikana kerran tai kaksi kertaa kyseisen kappaleen! Silkkaa sattumaa! Hölynpölyä! Hörönlöröä!"

Niin tai näin, kävin jututtamassa orkesterin jäseniä, kerroin ketä ja mistä olemme ja millä reissulla olemme.
Kerroin heille tapahtumasta.
Vaihdoimme muutaman sanan telepatiasta. Samalla käytin tilaisuutta hyväkseni ja toivotin heidät tervetulleisi Suomeen Kemin seuraavaan Lumilinnaan.

Kahviannoksemme maksoi 26,50 euroa, laskussa oli 8,00 euron musiikki-/orkesterilisä. Emme ole koskaan juoneet niin kalliita kaveja! Mutta kyllä se oli hintansa väärti!

Jatkoimme matkaa illalla. Entä mitä tapahtui muutaman päivän päästä Milanossa, kuuluisalla Duomon aukiolla, se on asia erikseen...

Todettakoon, että olin matkamme jälkeen sähköpostin välityksellä yhteydessä em. tapahtumasta kukaties tälläkin hetkellä Lontoon pohjoispuolella, Hamsteadissa asuvaan maailmanälykköön, Rupert Sheldrakeen.

Hän tai ainakin hänen toimistonsa oli asiasta kiinnostunut. Sain kohteliaan, myötäsukaisen palautteen, vastauksen esittämääni asiaan.

Talossa täytyy olla isäntä, suvereeni isäntä...

Olen aikaisemmin useastikin todennut/kirjoittanut varsin yksiselitteisesti, että Urho Kekkosen jälkeen
meillä ei ole ollut kunnon presidenttiä. Tunnustan, että kaiholla muistelen aikoja, jolloin presidentit olivat vielä kekkosia.

Koivisto oli sympaattinen fundeeraaja, näyttää olevan vähin edelleenkin, puuttumalla asioihin, joista hänen kannattaisi olla hiljaa – no onneksi lööppilausunnot nykyaikana voi seuraavana päivänä unohtaa tai kääntää päälaelleen.

Ahtisaari oli nykytyyppisen äänestystavan lasselehtisen lanseeraama ja esiin tuoma totaalikupla, joka onneksi puhkesi nopeasti aikanaan. Hänen paikkansa tuntuu vakiintuneen myöhäisemmässä vaiheessa erilaisten kansainvälisten solmukohtien aukaisemisessa. En ole kovin vakuuttunut todellisista tuloksista... .

Halonen ilmeisesti muistetaan muutamien kymmenien vuosin päästä ainoastaan siitä, että hän oli Suomen ensimmäinen naispresidentti, joka omilla mieltymyksillään/suuntautumisillaan päästi näennäisen vapaamielisyyden tyrskyt valloilleen…

Nykyisestä presidentistämme, Sauli Niinistöstä saattaa vielä kehittyä todellinen valtiomies, alustavat elkeet, ennusteet ovat kohtalaisen hyvät. Hänellä on upeat ja monipuoliset taustat vaativaan tehtäväänsä. Toki hänellä on myös tuttua "sananpyörittämistä", varovaisuutta lausunnoissaan, joihin ei ainakaan ensi lukemalla/kuulemalla pääse oikein kunnolla kiinni.

Talossa täytyy olla isäntä, suvereeni isäntä. Toivon, että presidentti Sauli Niinistö lunastaa häneen asetetut toiveet.

Suvereeni isäntä täytyy olla myös yritysmaailmassa, Suomen huippuyrityksissä. 

Entisajan patruunat pitivät huolen omistaan. He olivat pääsääntöisesti kiistattomia, erittäin arvostettuja ja kunnioitettuja johtajia. Heidän sanansa lähenteli aika ajoin lain voimaa. Valtaa heillä oli ja sitä he käyttivät arkailematta, sumeilemattakin - toki virheitäkin tehden...

Varmaan Suomen yritysmaailmassa suvereenejä isäntiä on tälläkin hetkellä. Henkilöitä, jotka voivat tehdä lähitiiminsä tukemana itsenäisiä päätöksiä yrityksensä, yritysryppäänsä kehittämiseksi ja hyvän taloudellisen tuloksen saavuttamiseksi.

Valitettavan usein on havaittavissa. että monet, ilmeisen kyvykkäät nykyjohtajat ovat joutuneet lähes kohtuuttomien taloudellisten realiteettien kuristusotteeseen.
"Tulos tai ulos"-sanonta on ollut viime vuosina murheellisen hallitseva Suomessakin. Tosin edellä mainittua tilannetta on mukavasti pehmentänyt hyvin aikanaan sovitut, muhkeat optiojärjestelyt ja ns. kultaiset kädenpuristukset. Heidän osaltaan turvaverkko on toiminut.

He ovat niitä mediassa esiintyviä henkilöitä, jotka joutuvat selittelemään menossa olevat yt- neuvottelut, irtisanomiset, yksikön, mahdollisesti kokonaisen tehtaan alasajon, jne. , näissä tapauksissa työntekijöiden ja toimihenkilöiden osalta turvaverkot ovat usein murheellisen repaleisia...


 

Turhanpäiväistä tarinaa

"Turhanpäiväistä tarinaa!" saattaa ajatella kukaties muutama lukija  minunkin kirjoittamista teksteistä. Em. mielipiteeseen heillä luonnollisesti on täysi oikeus.

Eilen kirjoitin tekstin Hätävarjelun liiottelua(ko), jota mielelläni jatkan. Otsikko voisi tänään olla myös: Ei kannata lähteä/mennä merta edemmäs kalaan...

Kävin tänään myös kalassa. Otin pakastimesta eilisen särjen kappaleet. Ajoin Hahtisaaresta Kojukallion ohi menevää väylää pitkin ja käännyin Ajokseen päin Kojukallion kohdalla ja hetken päästä Selkäsaaren pohjoista hiekkarantaa kohti. Ajoin suunnilleen väylän ja rannan kekivaiheille, johon ankkuroiduin.

Olin siis "keskellä ei mitään" eli en mennyt merta edemmäs kalaan. Olen aikaisemmin nähnyt kyseisessä paikassa kalastettavan, ongittavan, tuskin siellä ihan turhaan kukaan veneessä istuskelee...

Ilma oli kaunis ja ajattelin, että nyt ei kyllä kala, ahven ole syönnillä.

Tuskin olin saanut viritetyiksi pilkin ja kaksi jigionkea, niin johan alkoi tapahtua. Sain nostaa päntiönään merestä ahvenia, pääasiassa pieniä mutta joukkoon mahtui jonkin verran isojakin ahvenenköriläitä.

Tuttuun tyyliin iso lokki tuli norkoilemaan lähietäisyydelle makupaloja. Toteutin lokin toiveet pienillä ahvenilla lähtiessäni.

Valitettavasti ja/tai onneksi sulaneet särkisuikaleet loppuivat, ettei taas mennyt ryöstökalastuksen puolelle koko touhu. Sain ison ämpärillisen ahvenia, jotka kävin viemässä ystäväpariskunnalle soitettuani mereltä, onko heillä kalantarvetta.
Olivat kovin tyytyväisiä: Paistamiset ja kalakeiton valmistelut käynnistyivät välittömästi ahvenet vietyäni.

Niin - onneksi tällä kerralla katiskassa ei ollut kuin pieniä ahvenia, jotka päästin takaisin mereen kasvamaan.

Isänmaallinen teko, osta Nokiaa...

Tällä hetkellä on mukava kaivaa arkistosta vanhoja tekstejä vuosilta 2011 ja 2012.

Kirjoitin em. otsikolla eri lehtiin ja ainakin täällä Perämeren pohjukassa teksti jopa julkaistiin.

Tänään torstaina 24.07.2014 nyky-Nokian julkistama tulos toiselta vuosineljännekseltä, kvartaalilta oli parempi kuin pörssianalyytikot olivat ennustaneet.
Lehdet otsikoivat: Nokian liiketulos ylitti odotukset – hyvä niin ja pörssikurssi näyttää olevan Helsingin pörssissä mukavasti nousussa.

Muistatko vielä...?

Usein kysytään: ”Missä olit silloin, kun…?” Toisaalta kysytään myös: ”Muistatko vielä…?”

Kulutuselektroniikan läpimurto on ollut maailmalla, Suomessakin voimakasta, vaikka meitä välillä
moititaan, me itsekin moitimme maatamme takapajulan takapajaksi…

Muistatko vielä ns. höyryradion, putkiradion? Muistatko vielä, kun transistoriradio mullisti radion käyttömahdollisuuden, kevyen paristoradion saattoi ottaa jopa mukaansa retkelle…
Kuvioihin tulivat myös stereolaitteet, hifi-tason aistimukset äänentoistopuolella.

Muistatko vielä musta-valkotelevision? Kylän/korttelin ensimmäistä televisiota, lähetyksiä
ahtauduttiin katselemaan porukalla onnellisen/onnettoman televisio-ostajan olohuoneeseen. Välillä lumisateistakin kuvaa oli pakko kehua, jotta ilkesi tulla seuraavallakin kerralla nautinnosta nauttimaan…

Sitten väritelevisio valtasi markkinat, sen jälkeen jääkaapin kokoiset televisiot ovat saaneet
väistyä litteiden ns. taulutelevisioiden myötä. Tuli autopuhelimet, tietokoneet, satelliitti tv-laitteet, digiboxit, jne. ja sitten Suomen elektroniikkateollisuuden suorastaan räjäytti maailman tietoisuuteen – matkapuhelin,
kännykkä, lörpötin, tms., rakkaalla lapsella on monta nimeä!

Muistatko vielä, minkälainen oli Sinun ensimmäinen matkapuhelimesi? Itse väitän muistavani asian kristallinkirkkaasti.
Muistan sen, miten juuri nyt ajatellen naurettavan näköisiä kapuloita ensimmäiset suomalaiset matkapuhelimet olivat…

Siksi Motorolan ns. uuden sukupolven NMT-matkapuhelin, grafiitinharmaa, taitettava läppäpuhelin oli kuin toiselta planeetalta - mahtavaa…

Sellainen ajautui haltuuni 1980-90-luvun vaihteessa. Esselite PERSONAL 900 by Motorola!

Kahdella litteällä akulla ja pöytälatauslaitteella. Akkuja ja latauslaitteita tarvittiinkin, sillä porinoiden pituudesta riippuen, akut kestivät muistaakseni jotakuinkin vain kahdestatoista puoleen päivään - hyvin vähän aikaa…

Motorolan tekniikka oli salaisuuden verhoamaan, samoin kuin amerikkalainen komponenttivalmistus tietotekniikan osa-alueella. Mutta niin kävi, että suomalainen NOKIA suorastaan rynnisti GSM-markkinoille aina vain uusilla matkapuhelinmalleilla ja sovellutuksilla.

Menestystarina vailla vertaa…

Nyt on maailma aivan toinen, uusia tuotteita tulee markkinoille tämän tästä. Suomalainen NOKIA on suuntautumassa entiseen verrattuna uusille toiminta-alueille.

Tänään torstaina 24.07.2014 NOKIA julkaisee nykyisen toimitusjohtajan ensimmäisen osavuosikatsauksen, näyttää ihan hyvältä...

Katseltuani Suomen televisioista taannoin MOT-ohjelman elektroniikan romurallista olen tyytyväinen, että olen säilyttänyt tuon ensimmäisen matkapuhelimeni. Otin silloisen Motorolan huipputuotteen esiin lasivitriinistä, pyyhin pölyt ja aloin muistella kyseisen tuotteen ovh (ostaja vailla hintatietoutta)-hintaa.

Mikäli oikein muistan, niin sen hinta oli ensimmäisessä markkinointirynnistyksessä 17.500
markkaa, sitten 15.000 markkaa, 12.500 markkaa, johon se taisi asettua. Joka tapauksessa ovh-hinta oli nykyrahassa ilmaistuna 2.000-3.000 euroa.

Tällä hetkellä superhyperextramodern matkapuhelimia, ns. älypuhelimiakin saa kohta operaattorista riippuen 1-20 euron kuukausimaksulla.

Näin muuttuu maailma Eskoseni, mutta kuka uskaltaa veikata, mitä seuraavaksi – mielestäni päätä ei ole näkyvissä tai sitten pää tulee kukaties äkkiäkin vetävän käteen.

Ken elää, hän näkee…

Kunniamerkit kiertoon!

Tämä teksti on sarjasta Jutustelua marketin kassajonossa...

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi miestä, toinen ehkä viisikymppinen ja toinen virkeän oloinen eläkeläinen, harmaahapsi –  taisivat olla ihan insinöörejä – keskusteli äänekkäästi Suomen viimeisimmän Itsenäisyyspäivän tapahtumiin liittyvistä asioista ja palkitsemisista…

”En taaskaan saanut kunniamerkkiä!” nuorempi miehistä sanoi. ”Mitä Erkkiä?” kailotti iäkkäämpi vääntäen kuulolaitetta hiukan ottavampaan asentoon.
”En taaskaan saanut minkäänlaista kunniamerkkiä Itsenäisyyspäivän jakotilaisuudessa! Ei löytynyt nimeä lehden palstoilta.” nuorempi toisti.

”Jaa vai kunniamerkkiä! Kuka niitä sinulle olisi esittänyt? Ethän sinä käy kuin Bingossa ja arvailet Keno-numeroita kioskilla iltakaudet! Harvoin siellä tapaa kunniamerkkien anojia! Ja missä sinä niitä sitten muka pitäisit? Kaljakuppilassako?” sanoi kuulolaitteensa trimmannut moittivasti.

”Toista se on minulla! Minä käyn sentään reservinupseerien tilaisuuksissa, rotarien tapahtumissa, taideyhdistyksen tilaisuuksissa, kunnan luottamusjohdon kökkäjäisissä ja mitä vielä? Minullehan niitä merkkejä on siunaantunut, kun toinen toisillemme – niin kuin muutkin silmäätekevät – niitä olemme aina sopivin välein ehdottaneet! Tuntuu, ettei kohta juhlatakkia jaksa hengästymättä kantaa, alkavat painaa ja tulee ryhtivika!” hehkutti harmaahapsi tyytyväisenä.

”Mitä, jos minä pistän vanhimpia merkkejä kiertoon? Kiillotat ne, niin johan sinullakin alkaa rintapielet kiiltää?!” vanhempi jatkoi irrotteluaan.
” Mitä? Että ottaisin sinulta vanhoja kunniamerkkejä! Ei kuule tule kuuloonkaan! Täytyyhän sentään jonkinlainen kunnia olla merkittömyydessäkin!” sanoi nuorempi miehistä tuohtuneena.

”Anteeksi, että otin asian puheeksi! Mutta on se niin väärin! Naapurikin sai, mikäli olen oikein kirjaa pitänyt, neljännen kunniamerkkinsä!” hän vielä jatkoi pettyneenä.

”Mitä sinä niistä kunniamerkeistä välität? Tulihan sinullekin niitä muita merkkejä, mikäli oikein verotietoja selailin, pelimerkkejä!” sanoi vanhempi miehistä.
”No, tulihan niitä optioita puolen millin verran!” sanoi nuorempi jo hiukan rennompi ilme kasvoillaan.

”Niin! Sellaista se maailma on! Haetaan lisää pelimerkkejä, pikkukilinää tuolta nurkasta!” sanoi
vanhempi miehistä ja he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä
iltamyöhälläkin tungosta.
__________________________________________________________________________

Edellä oleva tarina on lievästi kuvitteellinen, mutta on siinä totuutta siteeksi. Muistuupa mieleeni mm. oma ehdotukseni takavuosilta kunniamerkkien kierrätyksestä.
Olin eräässä yhdistyksessä jokseenkin aktiivisesti mukana ja yleensä kerran vuodessa käytiin läpi palkitsemiseen liittyvänä ”kunniamerkkikelpuutettavat”...

Ajatukseni lähti yksinkertaisesti liikkeelle siitä, että esimerkiksi saantijärjestyksessä pronssinen, hopeinen ja kultainen merkki/mitali eri lisukkeineen merkitsee sitä, että jälkimmäinen tavallaan korvaa edellisen ja joku taho sen aina maksaa, se taho lienee yleisesti merkin ehdottaja/esittäjä/anoja eli edellisessä tapauksessa mainitsemani yhdistys.

Ehdotukseni ammuttiin henkisesti välittömästi alas! Sitä pidettiin lievästi sanottuna kummallisena...

Perusteluina mainittiin mm., että kukaan ei varmastikaan luovuta vapaaehtoisesti henkilölle henkilökohtaisesti – ansiosta/ansiotta – myönnettyä kunniamerkkiä, vaikka niillä ns. alempiarvoisilla merkeillä ei ole itselle enää käyttöä.
Toki löytyyhän niitä sitten aikanaan pesänselvitysten jälkeen kirppareilta – joka lähtöön! Sieltä ne lähtevät loppujen lopuksi kuitenkin kiertoon, yleensä arvottomaan ja aika turhanpäiväiseen kiertoon, monesti rihkamalaatikoiden täytteeksi...

Puu kasvaa levynä - toistaiseksi unessa...

Suora nettilainaus:

Yhteyttäminen eli fotosynteesi on biokemiallinen prosessi, jossa kasvisolut tuottavat hiilidioksidista ja vedestä auringon säteilyenergian avulla happea sekä glukoosia, jota kasvi käyttää ravintona. Prosessin havaitsi ensimmäisenä brittiläinen botanisti Jan Ingenhousz.

6 H2O + 6 CO2 + valo → C6H12O6 (glukoosi) + 6 O2

Kuusi molekyyliä vettä H2O ja kuusi hiilidioksidia CO2 muodostavat glukoosin lisäksi kuusi
happimolekyyliä.

Yhteyttämisellä, eli assimilaatiolla tarkoitetaan tapahtumaa, jossa epäorgaanisessa muodossa otetut aineet sidotaan orgaanisiin yhdisteisiin. Puhuttaessa yhteyttämisestä tarkoitetaan yleensä tärkeintä ja mittavinta tapahtumaa, eli hiilidioksidin yhteyttämistä, mutta sana voi tarkoittaa kasvi-fysiologiassa myös hiilen ja typen, toisinaan myös rikin sitoutumista.

Maailman tärkein kemiallinen reaktio on kiistatta em. kasvien vihreissä osissa tapahtuva yhteyttäminen eli fotosynteesi.

Biokemiallinen tapahtuma pistää täällä karuissa pohjoisenkin luonnonolosuhteissa puun kasvamaan pituutta ja nimenomaan paksutta. Syntyy tiheäsyistä, lujaa puuta puunjalostusteollisuuden ja biotekniikankin tarpeisiin.

_____________________________________________________________________

Näin unta.

Unessa oli kehitelty menetelmä, jossa puuta voitiin kasvattaa levymäisenä – solukerros solukerroksen päälle. Vuodenajat ja vuosirenkaat sai heittää romukoppaan!
”Viljelyalustaksi” sopi melkein mikä tahansa; paperi-, pahvi-, puu-, lasi-, muovi-, teräs-, tms. –levy tai –palkki.
Unessa minulta taisi päästä ihan klassinen ihmetyshuuto: ”Kaikkea se saksalainen keksii!”

Mutta ei, senhän olikin keksinyt suomalainen tutkijaryhmä ihan tuossa nurkan takana – hyvä niin…

Ajattelin vihdoinkin! Vihdoinkin on saatu kehiteltyä jotain uutta, jolla korvataan Suomen puunjalostusteollisuuden tuotannon, bulkkituotannon osittainen siirtyminen riisikuppi-,
bambu- ja eukalyptusmaihin.

Uusi mullistava keksintö pistää maamme puutuotannon aivan uusiin puihin. Kohta ovat takana massiiviset, valtavia investointeja vaativat tehtaat. Lankkua, lautaa – kartonkia, paperia tuotetaan kohta ns. ”autotalliverstaissa” tai ainakin melkein.
Mekaanisen puunjalostusteollisuuden, lähinnä saha- ja levyteollisuuden näkymät kohentuvat eksponenttikäyrää pitkin kertalaakista, kemiallisen puunjalostusteollisuuden, lähinnä massa-, kartonki- ja paperiteollisuuden osalta muutosprosessi on vielä huikeampi!

”Olipa mukava vielä tämäkin muutosprosessi kaiken viimeaikaisen synkkyyden keskellä nähdä! Toivottavasti eivät vuodata innovaatiota heti ensi tilassa maailmalle.” ajattelin…

Vilahtihan tuo unessa vielä mielessä, että perinteinen suomalainen puu kyllä kisassa pärjää tulevaisuudessakin.

Boikotti

Suoraa nettilainausta:

Boikotti tarkoittaa ostamisesta, myymisestä tai muusta, usein taloudellisesta, kanssakäymisestä kieltäytymistä. Yleensä boikotin tarkoituksena on pakottaa kohde muuttamaan käyttäytymistään, esimerkiksi epämoraalisena tai epäoikeudenmukaisena pidettyä liiketoimintatapaansa.
Boikotti on yksi eettisen kuluttamisen kahdesta päämenetelmästä. Eettiseen kuluttamiseen liittyy olennaisesti myös liiallisen kuluttamisen välttäminen ja tuotteiden huolto, kierrätys tai uudelleenkäyttö.

Boikotti sai nimensä irlantilaisen Charles Boycottin mukaan. Tämä hääti tilaltaan maanvuokraajia vuonna 1880. Tällöin maatyöläiset julistivat hänet boikottiin, eikä mies saanut sadonkorjuuaikana palkattua työläisiä. Boikottia on kuitenkin käytetty jo ennen termin keksimistäkin. Esimerkiksi Yhdysvalloissa monet orjuuden vastustajat boikotoivat orjatyövoimalla tuotettuja tuotteita ennen sisällissodan syttymistä.

Hyvin organisoidun boikotin avulla voidaan tuottaa suuria taloudellisia tappioita vastustajalle, oli se sitten ylikansallinen suuryhtiö tai kotimainen yritys…

Boikottia voidaan käyttää paitsi tarkoin määrättyjen tavoitteiden ajamiseen myös yleisemmin tietoisuuden herättämiseen. Boikotit ovat konkreettista toimintaa, joiden avulla kiinnitetään ihmisten huomiota tärkeisiin ongelmiin. Boikotit vaikuttavat kohteena olevaan yhtiöön lähinnä kahden mekanismin kautta.

Ensinnäkin yhtiölle tuottaa tietysti tappiota, jos suuret ihmisjoukot lopettavat boikotin takia sen tuotteiden ostamisen, ja siirtyvät käyttämään kilpailijoiden tuotteita.
Toiseksi, boikotit ovat erittäin kiusallisia yhtiön suhdetoiminnan kannalta. Sekä kansalliset että ylikansalliset yritykset myyvät tuotteitaan yhä enemmän nimellään, pyrkivät luomaan itsestään yleisölle mahdollisimman positiivisen ja luotettavan yrityskuvan. Boikotti, joka tahraa tätä myönteistä tuotekuvaa yleisön silmissä, voi merkitä yhtiölle vakavaa uhkaa (yhtiön yrityskuvaa voidaan toki vahingoittaa myös muunlaisten kampanjoiden kuin boikottien avulla).

Jos boikotilla pyritään ensisijaisesti vaikuttamaan yrityskuvan turmelemisen kautta, kannattaa etsiä yhtiön itsestään antaman kuvan ydintä, sitä symbolia tai asiaa, joka ihmisten mielissä liittyy kaikkein tiiveimmin juuri kyseiseen yhtiöön.

Tämä ydin on yhtiön arin paikka. Kun se yhdistetään negatiiviseen sanomaan, joka halutaan tuoda esille, yritys on hyvin nopeasti varpaillaan.
_________________________________________________________________________

Boikotti voi toimia myös siten, että yhtiölle ei toimiteta sen tuotannossa kipeästi tarvitsemia raaka-aineita, vettä, energiaa, jne. ...

Boikotti on aina kaksiteräinen miekka.

Tunnettu suomalainen "kansanviisaus" toteaa: Kun toiselle kumarrat, niin toiselle pyllistät! Näin se on aina ollut, on tälläkin hetkellä ja on varmasti myös tulevaisuudessa.

Olkoon edellä mainittu teksti, johdattelu superpitkä ns. aasinsilta itse asiaan: Onko Sinulla käynyt mielessä viime aikoina boikotoida jotakin tuotetta, tuoteryhmää, yritystä? Jos niin miksi et ole sitä tehnyt...

Hätävarjelun liiottelua(ko)?

Yritän hakea = oppia tätä blogikirjoittajan henkeä. Otan itselleni luonnollisesti vapauden kirjoittaa: tosi pienistä (mikro) kuin suuristakin (makro) asioista ja varmaan edellisten välimaastosta. Ajankohtaisuus lienee myös oleellista.

Kirjoitan iltapäivän pikkutapahtumasta, jossa saattaa hiukan opetuksellistakin elementtiä löytyä, se jää lukijan harkintaan/vastuulle...

Päätin lähteä noin klo 14 aikaan ahvenia narraamaan, kun oli havillista, joutilasta aikaa. Minulla oli muutama ohut, lähes aneeminen mato purkissa, joille piti löytää pikakäyttö. Ajoin veneellä Hahtisaaresta Laitakarin kaupunginpuoleiseen päätyyn - ilma oli helteinen ja lähes tyven.

Onkipaikalle päästyäni ankkuroin veneen tuttuun paikkaan rannan tuntumaan. Tuskin olin saanut onki- ja pilkkivälineitäni veteen, kun alkoi viritä maatuuli ja vettä sataamaan. Tuuli voimistui ja aallot alkoivat olla pieniä vaahtopäitä, sade yltyi ja kasteli minut totaalisesti.

Ja juuri hetki sitten oli tyventä ja aurinko paistoi!

Pilkillä sain taas sen toivomani pienen särjen, jonka operoin ahvensyöttimuotoon > suikaleiksi. Ensimmäiset ukkosen jyrähdykset kuuluivat.

Itätaivaalla oli tosi synkkiä pilviä!

Ajos-saarta tuskin enää näkyi saderintaman takaa. En jäänyt odottelemaan, vaan keräsin onki- ja pilkkivälineeni, nostin ankkurin, käynnistin koneen ja ajoin osan matkaa aika haipakkaa takaisin satamaan...

Ehkä nopeaan lähtööni vaikutti osittain aamukahvin yhteydessä tämän päivän Pohjolan Sanomista lukemani artikkeli: Kunnioita ukkosta ja varoituksia..

Uskokaa tai älkää, mutta muutama minuutti sitten sähkö käväisi pois ja sammutti tietokoneeni. Onneksi sain tekstini palautetuksi ruudulle - on tämä ihmeellistä...

Niin ja osittain nopeaan lähtööni varmaan vaikuttivat myös aikaisemmat ukkoskokemukseni: Pikkupoikana kova ukkomyrsky yllätti potkupalloporukan Mikonrannan Lammenmetsässä ja aikuisiässä vaimoni kanssa kovaan ukkosmyrskyyn joutuminen Aakkenustunturin Vasalaella.

Sähkö käväisi toisen kerran pois ja sammutti taas tietokoneeni. Onneksi sain tekstini palautetuksi ruudulle.

Edelliset sähkökatkokset ovat osoitus ympäristössä liikkuvasta ukkosrintamasta, parasta lopetella tämä teksti.

Todettakoon, että osittain em. ukkosrintama purkaantui kovaan vesisateeseen mm. täällä Haukkarissa, joka tuli kyllä tarpeeseen.

Itse en pelkää ukkosta - en jyrinää enkä salamointia - toki kunnioitan sitä.

Niin edellä mainitun särjen pesin huolellisesti ja pistin muovipussissa pakastimeen. Yritän huomenna iltapäivällä käväistä uudelleen merelle, sillä katiska on joka tapauksessa käytävä kokemassa Kojukallion kupeessa...

Haja-ajatuksia Juha Siltalan luennolta

Minulla on ollut mahdollisuus päästä kuuntelemaan neljä kertaa professori Juha Siltalan esitelmiä pääasiassa jonkun seminaarin yhteydessä.

Kyllä kannatti lähteä muun muassa kuuntelemaan muutama vuosi sitten esitelmää: Työelän muutos ja työntekijän itsesäätely silloisen Kemi-Tornion ammattikorkeakoulun kehittämispäivän päätteeksi. Esitelmä oli vakuuttava...

Sanat tipahtelevat hallitun verkkaisesti – täyttä asiaa lähes joka ainut sana, siihen ei moni pysty!

Hänellä oli mielenkiintoinen aloitus puolillaan olevan vesilasin muodossa. Onko lasi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi? Se on asenteesta kiinni.

Muutamia haja-ajatuksi esitelmästä:

Mistä tässä globalisaationykymenossa on loppujen lopuksi kysymys? Kaikki on loppujen lopuksi turhan tuotannon syytä, liikaa turhia tavaroita, joita ei välttämättä kukaan loppujen lopuksi tosiasiassa tarvitse.
Kaikki revitään työntekijän selkänahasta. Kenelläkään ei ole aikaa keskittyä mihinkään, varsinkaan oleelliseen.
Vanhempien energia menee uraohjusportofolio-tyyppisessä kohelluksessa ja lapset ovat heitteillä, syntyy ongelmia…

Juha Siltala kuvasi - silloista - maamme nykymenon todella selkeästi tehoajatteluun keskittyväksi,
osittain turmelemaksi, dynaamiseksi, yhä suurempia voittoja sijoittajille tavoittelevaksi kokonaisuudeksi, joka ei pitkässä juoksussa kuitenkaan ole kestävällä pohjalla…

Yksityisen teollisuussektorin tehoajattelua on hänen mukaansa alettu matkia myös julkisella sektorilla ikään kuin sielläkin on saavutettava, saavutettavissa aina tulosta, voittoja – mutta voittoja kenelle?

Rajuilla, uuvuttavilla säästötalkoilla saavutettavat hetkelliset, kyseenalaiset voitot ovat todennäköisesti suuria, ennennäkemättömän suuria tappioita esim. opetussektorilla!

Opetussektorilla Juha Siltala kuvasi em. tyyppisen tehoajattelun taustavoimia kertauksenomaisesti ”yläkerran puppugeneraattoreiksi”, jotka suoltavat projektia projektin perään ja jotka näännyttävät ainaisella muutoksella ja erinomaisuutta tavoittelevalla profiloitumisella kaikki siinä mukana olevat: oppilaat, vanhemmat ja nimenomaan opettajat…

Ei ole enää aikaa levähtää, hengähtää, palautua, vaan kaikkia painaa ainainen kiire! Kontrollibyrokratian näennäismarkkinat ovat voimissaan. Pitäisi kuitenkin löytää reiluja pomotyyppejä.

Esimiehen on suosittava joustavuutta, vapautta, motivointia, ei siis kyttäilyä esimiehen taholta, ei turhaa paperipyörittämistä, ei turhaa raportointia, ei turhaa sälää…

Maailman parhaaksi ei kannat väkisin pyrkiä, sillä se on vain hetken huumaa. Turhasta suureellisuudesta on syytä luopua. Suuri ei välttämättä ole kaunista…

Juha Siltalan mukaan opetussektorilla tehdään onneksi edelleenkin oikeaa työtä, jopa kutsumustyötä pienellä/vaatimattomalla palkalla sekä yhä edelleen myös talkootyötätehden.

Käsite vertaisuus painottui useasti luennon aikana. Kukaan opettaja ei halua menettää persoonallisuuttaan ja oman vaikutuksen kokeminen on tärkeää, sillä jaksaa pitkälle.

Samalla voidaan toteuttaa opettajille henkilökohtainen jouston vara, aikaa kasata itsensä, etsiä uusia ratkaisumalleja/metodeja ja sitä kautta lähitulevaisuudessa yhä parempaa opetusta/yhä parempia oppimistuloksia…

Edellä olevan vanhan tekstin haja-ajatuksin toivotan ansaittujen lomien jälkeen kaikille opettajille jaksamista ja vaativan työn iloja muutaman viikon päästä töiden taas käynnistyessä...

Kokouksia ja kokouspapereita!

Jo vuosikymmeniä on puhuttu "paperittomasta konttorista" tietotekniikan yhä kiihkeämmin vyöryessä jokaisen elämään muutoinkin.

Hävittäessäni taas kerran aikamoisen määrän (yhteensä kolme noin puolen metrin korkuista kasaa eli yhteensä puolitoista metriä pääasiassa A4-paperia ja muutaman kymmentä kirjekuorta, jos 5 cm vastaa noin riisiä eli 500 kpl arkkia, niin arkkeja oli yhteensä noin 15.000 kpl, vähintäänkin 12.000 kpl ottaen huomioon
kirjekuorivähennyksen) kokouspapereita.

Puhutaan usein ns. A4-saasteesta.

Papereita hävittäessäni kävi mielessä takavuosina lukemani mielenkiintoinen artikkeli, jonka otsikko oli ” Eiköhän ruveta pikkuhiljaa aloittelemaan…”

Kyseisessä, kokouksia käsittelevässä artikkelissa väitettiin, että Suomessa pidetään ainakin kymmenen miljoonaa kokousta vuodessa - tällä hetkellä mahdollisesti ns. videoneuvottelut/-kokoukset ovat kukaties vähentäneet em. lukua.

Aikanaan se merkitsi, että vuoden jokaisena päivänä pidettiin vajaa 30 000 kokousta.
Mikäli jokaisessa kokouksessa on läsnä keskimäärin viisi henkilöä, joka päivä Suomessa istui  kokouksessa vähintäänkin 150 000 ihmistä.

On vuosikokouksia, puoluekokouksia, valtuustokokouksia, hallituskokouksia, lautakuntakokouksia, junttakokouksia, tupailtoja, lakkokokouksia, yhtiökokouksia, sopimusneuvotteluja, hätäkokouksia, asiantuntijaraateja, osastokokouksia, vanhempainiltoja, luokkakokouksia, ompeluseurailtoja, ideapalavereita, viikkomiitinkejä, jne. …
Suurin osa edellä mainituista kokouksista on ilmeisesti tarpeellisia, suorastaan välttämättömiä asioiden päättämiseksi, eteenpäin viemiseksi ja käytäntöön panemiseksi.

Vai ovatko sittenkään? Ettemme vaan ole ajautumassa ruotsalaistyyppiseen jonninjoutavaan diskuteerikulttuuriin…

Joka tapauksessa kokouksiin liittyvä paperimäärä on mittava, vaikka tavoitteena on ollut jo vuosikymmeniä siirtyä ”paperittomaan” konttori- ja kokoustoimintaan! Toistaiseksi ”paperittomaan” siirtyminen on oikeastaan entisestään lisännyt liikkeellä olevan A4-paperisaasteen määrää.

Kunnallispolitiikassa monissa kaupungeissa on hankittu kannettavat tietokoneet hallituksen jäsenille, jolloin olisi täysin mahdollista siirtyä tältä osin kokonaan paperittomaan käytäntöön. Viime aikoina myös valtuustojäsenet ovat päässeet em. tietokonenautinnan piiriin.
Vähintäänkin valtuustojen jäsenien linjayhteydet maksetaan kaupungin/kunnan toimesta, joten myös valtuuston paperisista esityslistoista voitaisiin periaatteessa luopua. Sama pätee kohta lautakuntatasollakin.

Esityslistat liitteineen ovat nykyisin luettavissa liitteineen internetistä. Osa asiakirjoista saattaa sisältää kuitenkin tietosuojan kannalta aineistoa, jota ei voida julkistaa internetissä, joten näiltä osin on vielä turvauduttava postiin tai kuljetuspalveluun asiakirjojen toimittamisessa.

Käytännön tehostamiseksi ekologisesti ja ympäristöystävällisesti tavoitteena on yhä enemmän siirtyä paperittomuuteen ja panostaa entistä tehokkaammin internetin käyttöön.

Toki A4-arkki on edelleen tehokas ja tärkeä tiedonvälitin – kokonaiskäsityksen hahmottamiseksi
suorastaan välttämätön. Itse uskon ja luotan paperiin, nimenomaan A4-paperiin kaikesta huolimatta.

Nyt apuun nykyajan Paroni von Münchhausen!

Todennäköisesti lähes kyllästymiseen saakka kirjoitan: Olen aina pitänyt tarinoista.
Miksi?
Ehkä siksi, että elämä koostuu lukemattomista, monimuotoisista tarinoista. Mielellään kerron itsekin tarinoita, jotka yleensä perustuvat omiin kokemuksiini. Tarinani ovat pääasiassa varsin vaatimattomia.

Sitä vastoin sarjastamme maailmanhistorian parhaimpia tarinaniskijöitä on ollut kiistämättä mies nimeltään Karl Friedrich Hieronymus, Freiherr von Münchhausen , 11.05.1720-22.02.1797.

Hän oli saksalainen, Hannoverissa syntynyt aatelismies, joka asui Latviassa ja palveli Venäjän armeijassa. Hän sepitti mielellään liioiteltuja kertomuksia sotamuistoistaan.

Münchhausen tuli tunnetuksi huimien mielikuvitustarinoiden kertojana ja sankarina. Suomeksi tarinat ilmestyivät ensimmäisen kerran vuonna 1856 nimellä Parooni Mynkhausin kummalliset matkat ja retket maalla ja merellä. Tarinat on käännetty ja julkaistu sittemmin monta kertaa uudelleen. Terry Gilliam ohjasi vuonna 1988 elokuvan Paroni von Münchhausenin seikkailut.

Tarinoissa Paroni von Munchhausen mm. ratsasti tykinkuulalla, kävi kuussa ja maan keskipisteessä.

Eräs parhaimmista tarinoista on mielestäni kuitenkin se, jossa seikkailujen tiimellyksessä uskomaton kerskailija muun muassa vajosi ratsuineen päivineen suonsilmään. Münchhausen pelastui kuivalle maalle nostamalla itsensä ja hevosensa tukastaan, letistään ylös.

Meri-Lapin kaikki kunnat ovat taloudellisesti jotakuinkin suossa, suonsilmässä, josta on vaikea
mutta ei mahdoton päästä ylös, kuiville…
Mistä löytyvät ne nykyajan paroonivonmunchhausenit, jotka nostavat itsensä ja siinä ohessa meidät rivikuntalaisetkin kuiville?

Tämä on toistoa. Varoitan; Tämä aihe todennäköisesti toistuu blogiteksteissäni jatkossakin.

Hiuksista ei taida tällä kertaa olla juurikaan apua, mutta jotakuinkin lähes uskomattomilla
oivalluksilla, innovaatioilla ja ennen näkemättömillä visioilla se onnistuu.

Lisäksi tarvitaan totuuden puhujia ja realiteettien todellisia ymmärtäjiä. Viimeksi mainitut asiakokonaisuudet merkitsevät selkeästi myös valtionhallinnon lisäpanostusta – porkkanaa ja/tai keppiä, veroprosentin korottamista, rönsyjen purkamista, aktiivisen ja aidon yhteistyön lisääntymistä ja viime kädessä kuntaliitoksia.

Talousalueemme kuntaliitokseen liittyvä selvitystyö käynnistyy. Itse en jaksa uskoa Kemi-Keminmaa-Simo-Tervola-Tornion kuntaliitokseen.

Jos lopputulemana on edes alkurypistyksenä Kemi-Keminmaa-Simo-kuntaliitos, niin mikä ettei tai kolmannella kotimaisella kielellä why not?

Tietotekniikka on ihmeellistä!

Tunnustan, että en ole tietotekniikan asiantuntija. Minulle riittää, että käytössäni olevat laitteet ja ohjelmat toimivat luotettavasti. En kaipaa tietotekniikan osa-alueella mitään erikoisia hienouksia, minulle riittävät perusasiat.

Tuntuu siltä, että välillä onnistun "tumpeloimaan" painamalla jotain "hyttysenpaskan kokoista" symbolia kuvaruudulla hiirelläni ja silloin alkaa tapahtua...

Hetki sitten näin tapahtui ja tekstieni otsikot alkoivat näyttää osittain kummallisilta: Muun muassa isoa fonttia ja ään ja öön häipymistä. Avattuani tekstejä ne kuitenkin näyttivät ihan asiallisilta - ok!

Ilmeisesti olen painanut jotain käännössovellutusta. Yritän palauttaa asiat ennalleen.

Välistä tuntuu, että vanha kunnon Remington-kirjoituskone ja A4- paperiarkit olisi minulle ihan riittävä varustus tai leveätelainen Adler-kirjoituskone, jonka ostin aikanaan yhden (1) markan (mk) hinnalla...

Molemmat kirhjoituskoneet ovat erinomaisessa toimintakunnossa, tosin kirjoitusnauhat ovat varmaan kuivuneet ja uusimisen tarpeessa.

Edellä mainitulla Remington-kirjoituskoneella "hakkasin" ensimmäisen yleisönosastokirjoitukseni alkusyksyllä vuonna 1964. Niin kuin olen todennut, siitä julkaistiin vain pieni pätkä.

Em. tapahtuma on "syypää" tähän kirjoittamisharrastukseeni. Ei tämä harrastuksista ihan huonoimmasta päästä ole - oikeastaan päinvastoin...

Aina ajankohtainen asia

Selailin vanhoja tekstejäni, joista erityiseti silmiini asui - taas kerran - aina ajankohtainen asia.

Lainaan kasvatustieteen professori Kari Uusikylän taannoin Opettaja-lehdessä olleen artikkelin
sanomaa: ”Kollektiivisen kovuuden ja tyhmyyden pahimpia ilmentymiä on vanhusten hylkääminen koteihinsa ja hoitolaitoksiin!”

Hoitohenkilökunta tekee arvokasta työtä avuttomien parissa, pienellä palkalla. Se joutuu perustelemaan jatkuvasti päättäjille, että tarvitaan lisää resursseja, lisää nostavia, peseviä ja ruokkivia käsiä, lisää ehjiä sänkyjä, lisää pyörätuoleja...

Perustelut kaikuvat enimmäkseen kuuroille korville.

Vielä voimansa tunnossa olevat kieltävät sen, että heistäkin tulee yllättävän nopeasti heikkoja ja hauraita vanhuksia, hekin sairastuvat ja kuolevat...

Onneksi on vielä kuitenkin hyviä ihmisiä, jotka eivät ystäviään, vanhuksiaan hylkää. Edellä mainitun tyyppinen kovispäättäjien tyly piittaamattomuus heijastuu kaikkialla muuallakin, jossa on kysymyksessä yleensä yhteiskunnan vähäosaisen ihmisarvoisen elämän säilyttäminen ja suoranainen olemassaolotaistelu.

Tämä koskee vanhusten lisäksi luonnollisesti kaikkia, jotka ovat osittain yhteiskunnan turvaverkkojen, repaleistenkin turvaverkkojen varassa.

Rahaa, taloudellisia resursseja kyllä riittää – elämän perusarvoihin verrattuna – moniin turhanpäiväisiin, totaalitarpeettomiin kohteisiin.
Muun muassa mukadynaamisen kaupunkikuvan ja imagon rakentaminen ajaa kiihtyvällä vauhdilla perusarvojen ohi niin vasemmalta, keskeltä kuin oikealta joka paikassa, missä sikakalliit lakeerikenkäkonsultit Armani-puvuissaan ovat päässeet valtoimenaan mellastamaan...

On tämä kummaa aikaa!
______________________________________________________________________
Tämä on suhteellisen kevyt ja kiltti sormiharjoitelma, joka ei varmaankaan paatunutta poliitikkoa vielä ravistele ehkä päinvastoin.
Mutta faktoilla, todellisilla faktoilla ryyditettynä em. tyyppiset tekstit ohjaavat meidät oikeiden valintojen ja arvomaailmaratkaisujen äärelle lähitulevaisuudessa, näin haluan vielä uskoa...