maanantai 15. huhtikuuta 2019

Onko eduskuntavaalien jälkeen aitoa elämää - toivottavasti...

Vuoden 2019 Suomen eduskuntavaalit ovat ohi ja tulokset jotakuinkin selvillä. 

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että Suomen Keskusta kantoi kohtuuttoman suuren vastuun/vaalitappion Suomen johtamisesta uudelle talousuralle. Aikanaan vaikeita päätöksiä mukana olivat tekemässä Kokoomus ja Perussuomalaiset pääsivät kuin koirat veräjästä. 
Viimeksi mainittu lisäksi populistisilla teemoilla pääsivät vielä vaalien loppumetreillä napsimaan rusinat pullista...

Mutta tämän vaalituloksen kanssa on kuitenkin elettävä. Matkan varrella kirjoittelin avoimesti näkemyksiäni vaalien lopputuloksista. Monet niistä osuivat kohdalleen nimenomaan Lapin vaalipiirin osalta, jota jonkin verran olen seurannut.

Kirjoitin jo kauan sitten, että sekä äänikuningatar että äänikuningas ovat Keskustan ehdokkaita, sen näki jo kauan sitten. 
Samoin kirjoitin, että kemiläiset eivät saa tälläkään kerralla omaa kansanedustajaa, tietysti varakansanedustajan roolikin on ihan hyvä saavutus, mutta kun olisi mahdollisuus parempaankin...
Arvelen, että sama meno jatkuu seuraavissakin eduskuntavaaleissa, mikäli aitoa yhteistyötä ei edelleenkään osata/ymmärretä tehdä yli puoluerajojen!

Lapin vaalipiirin osalta totean muistutuksena, että Keskustan saama äänimäärä on enemmän kuin SDP:n ja Vasemmistoliiton äänimäärä yhteensä raskaasta vaalitappiosta huolimatta...

Kaikesta huolimatta Onnea ja Menestystä kaikille Lapin vaalipiiristä valituksi tulleille kansanedustajille, olette paljon panttina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti