lauantai 21. toukokuuta 2016

Ilkka Remes (Petri Pykälä ) jännitysromaani JÄÄTYVÄ HELVETTI - suosittelen...

Kukaties olet lukenut otsikon teoksen, jonka itse sain luettavakseni aviovaimoni iäkkään naisystävän lähettämänä.
Kyseinen henkilö on suomalainen viimeisen päälle. Hän oli arvellut minun tykästyvän teokseen. Siinä hän oli tasanoikeassa.

Luen vähän kirjoja. Kuitenkin saatuani mielenkiintoisen kirjan haltuuni luen sen nopeasti - melkein yhtäsoittoa...

JÄÄTYVÄ HELVETTI oli sellainen kirja. JÄÄTYVÄ HELVETTI on mielestäni erittäin realistinen, fiktiivinen kuvaus siitä, mihin Suomi voi joutua pahimmillaan, mikäli meillä ei ole kunnon turvaverkkoa ympärillämme ja/tai selkänojaa.
Venäläistyyppinen maskirovka > hämäys, harhautus ja patologinen valehtelukaan eivät aina riitä, täytyy olla niin sanotusti kättä pitempää…

Kyseisessä kirjassa loppumetreillä Suomen nykyisellä pääministerillä Juha Sipilällä on aika merkittävä rooli, josta hän selviytyy mielestäni erinomaisesti.

Olen seurannut maailmanmenoa kohtalaisen tarkkaan viime vuosina Blogisivuni pitämisen muodossa. 

Kyllähän maailman on rajusti, suorastaan dramaattisesti muuttunut kahden viimeisen vuoden aikana.

Venäjän Krimin valloitus, Itä-Ukrainan sotatila, johon liittyy murheellisena yksityiskohtana siviilimatkustajakoneen raukkamainen alasampuminen, Lähi-Idän kriisi = vuosikausia jatkunut/jatkuva sotatila, terrorismin pelko, epäinhimilliset ja satunnaiset iskut, Euroopan pakolaisvirta, Itämeren herkkä sotilaspoliittinen tilanne, Suomen ja Ruotsin Nato-ratkaisut, jne. jotka tulevat osittain esiin em. teoksessakin, ovat huolestuttavia.

Toivon vilpittömästi, että Suomi ei koskaan joudu em. jännitysromaanin tilanteeseen. Kuitenkin se on täysin mahdollista. Onneksi asiaan voimme itse vielä vaikuttaa...





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti