Onko maisemalla väliä?

Sanotaan, että värillä on väliä. Väitetään myös, että työkalujen, esineiden, koneiden, rakennusten, tms. muodolla on erittäin suuri merkitys jokaisen ihmisen aivan jokapäiväisessä, arkisessa elämässä. Niillä lienee laajemmin ottaen suuri merkitys työelämässä työviihtymiseen, -motivaatioon ja -tulokseen.

Entä onko maisemalla väliä?

Kyllä on ja onneksi yleensä voimme asiaan edes hiukan vaikuttaa.

Muutimme takaisin Kemiin Etelä- ja Kaakkois-Suomesta kaiken kaikkiaan noin kolmentoista vuoden opiskelun ja työn merkeissä vietetyn ajanjakson jälkeen vuonna 1981.

Tulimme tavallaan juurillemme eli asuinpaikalle, jossa isoisäni Aukusti Pyykkö oli viljellyt viime vuosisadan alkupuolella maata, vanhempani asuivat paikalla vuosikymmeniä, niin luonnollisesti minäkin lapsuuteni ja osan nuoruudestani.

Entinen, tasapainoinen ja tarkoituksenmukainen paikka, pihamiljöö, maisema oli totaalisesti muuttunut.

Onneksi sen on kemiläinen taidemaalari Olavi Korolainen meille aikanaan pienestä mustavalkovalokuvasta piirtänyt. Taulu on tällä hetkellä olohuoneemme seinällä - kunniapaikalla.

Kemin kaupungin sen aikainen epätarkoituksenmukainen, epäoikeudenmukainen ja poukkoileva tonttipolitiikka; rakentamiskehotukset ja pakkolunastusuhkaukset olivat merkinneet kaavoitetulla asuinalueella olleen entisen perunapeltomme myymistä rakennuskäyttöön ja suuren varastorakennuksen ( sauna, makasiini, liiteri, navetanporstua, navetta, sittemmin autotalli, puusee) purkamista.

Keskellä pihaa törötti kaivo!

Ei vesijohtoa, ei viemäriä, puusee väliaikaisesti pieneen hirsimökkiin, elämä lähti meidän osalta käyntiin ja luonnollisesti uuden talon suunnittelu/rakentaminen.

Mekin lähdimme muokkaamaan omalta osaltamme revittyä, raiskattua maisemaa. Nyt olemme uuden, kolmannen rakennuksen, Pikkupuolen myötä palauttaneet maisemaa modernin pihapiirin muotoon, josta itse olemme tyytyväisiä

Puustoa olemme pakoitettuja karsimaan jatkossa, lähitulevaisuudessa...

Susilauma vs. ihmislauma

Katselen televisiosta mielelläni dokumentti- ja luonto-ohjelmia aina kun siihen on vähänkin mahdollisuutta. Erityisesti sellaiset luonto-ohjelmat ovat kiinnostavia, joissa käsitellään eläinryhmien parvi-/laumakäyttäytymistä.

Takavuosina tuli erittäin ansiokas ohjelma susilauman käyttäytymisestä ja sisäisestä hierarkiasta.

Taistelu lauman johtopaikasta on tarkkaan kontrolloitua, jossa vallassa olevan yksilön on monin tavoin osoitettava olevansa kiistaton, suvereeni johtaja.

Kyseisen yksilön ei saa näyttää ulospäin pienintäkään heikkouden merkkiä säilyttääkseen asemansa.

Ihmisten käyttäytymisessä on hyvin samantyyppisiä piirteitä. Sanotaanhan, että ihminen on toiselle ihmiselle susi...

Ihmisten välillä käytävä valtataistelu – usein täysin olemattomasta, epämääräisestä ja jopa kyseenalaisesta vallasta – on valitettavan usein säälimättömän kovaa, jossa lähes kaikki, raadollisetkin keinot otetaan käyttöön.

Erilaiset liittoutumat, koalitiot ja sopimukset, diilit kuuluvat näppäriin pelikuvioihin tyyliin, kun teet tämän minulle, niin teen sitten tämän sinulle – näinhän se kiistattomasti yleensä menee – valitettavasti.

___________________________________________________________________________

Ukrainan konfliktissa on nyt kipukynnys ohitettu. Se on muuttunut glbaaliseksi tuho-operaatioksi, kun normaalilla reittilennolla ollut siviilikone on mediatietojen mukaan ammuttu Itä-Ukrainassa ohjuksella alas.

Kukaan ei voi enää sanoa, että asia ei kuulu minulle. Kukaan rivisuomalainenkaan ei saa tämän jälkeen nukkua ruususenunta kaikessa rauhassa sulkien ympäröivän maailman pois ajatuksitaan.

Toivottavasti tapahtuma on kaikessa traagisuudessaan käännekohta Ukrainan tilanteen rauhoittamiseksi.   

Murheellinen tapahtuma on huolellisesti tutkittava ja syylliset on saatettava kansainväliseen oikeuteen tuomittaviksi - vastuuseen teoistaan.

Arvostan suuresti ulkoministeri Erkki Tuomiojan lausuntoa, jossa hän nimeää tapahtuman joukkomurhaksi. Sitä se juuri kaikessa raakuudessaan on - noin kolmesataa täysin viatonta uhria yhdellä laukaistun ohjuksen napin painalluksella.

Mutta onneksi maailman sivu vanha toteamus: ”Tulee aika, jolloin perseet tervataan!” on kuitenkin onneksi aina viime kädessä toteutunut. Niin aivan varmasti tässäkin tapauksessa. Enpä totta tosiaan haluaisi olla aikanaan todettujen syyllisten housuissa lähitulevaisuudessa...

Konsultti = erityisasiantuntija

Sanalla, käsitteellä konsultti on huono maine. Usein kansan karttuisassa suussa todetaan; "No se on sellainen konsultti!" Edellä mainittu kuuluu samaan kategoriaan kuin sanonta: " Se on sellainen taiteilija!"

Konsultti nimikkeen asemesta on syytä käyttää termiä erityisasiantuntija.

Lööppilehdistössä revitellään tämän tästä konsulttien/erityisasiantuntijoiden huikeilla palkkioilla.

Erityisesti ns. julkkiskonsulttien korkeat palkkiot puhuttavat konsulttipiirejäkin.

Takavuosien julkkiskonsultteja ovat mm. rentolanne Marco Bjurström, päällekäyvä Jari Sarasvuo, sananpyörittäjä Esa Saarinen, jne. ...

Mitä viisautta sisältää heidän paasaamisensa? Se onkin asia erikseen!

Mikä julkkiskonsulttien, osittain viihteentekijöiden todellinen anti on, se olisi tutkimisen arvoinen asia. Onko se loppujen lopuksi arvotonta ajanhukkaa?

Konsulttipalkkioista puhuttaessa pätee ilmeisesti kaupankäynnissä paljon käytetty sanonta: ”Se ei ole hullu, joka pyytää, vaan se, joka maksaa!”

”Jos haluaa nopeasti rahaa, kannattaa ryhtyä puhumaan onnesta, menestyksestä ja kaikesta sellaisesta, mitä kellään ei ole.” sanoi muutama vuosi sitten mm. kouluttaja Turo Herala.

Hän sanoi häpeävänsä äskettäistä omaa 1 500 euron palkkiopyyntöään ja lupasi vastedes puhua motivaatiosta, elämänviisaudesta ja filosofiasta 500 euron hintaan.

Heralalla oli silloin jo 19 vuoden kokemus alalta. Hän vaihtelee omia teemojaan kysynnän mukaan. Muutama vuosi sitten hänet tunnettiin vihakonsulttina. Koulutukseltaan hän on näyttelijä.

Sama kaava:

Hänen mukaansa kaikki menestysvalmennus perustuu samaan kaavaan.

”Luodaan ensin kärjistyksien kautta syyllisyys ja tarjotaan sitten sovitus, rauha, ilo ja vaikka mitä. Lopuksi laskutetaan hyvin ja unohdetaan häpeä siitä, mitä olet puhunut.” hän sanoo.

Hyviäkin konsultteja maassa Heralan mukaan on. Mutta he eivät pääse mediassa esille. 

Erään arvion mukaan konsultin minimihinta yritysluennolle on 500 euroa, käytännössä hinta vaihtelee kovasti, koulussa saattaa joku käydä puhumassa ilmaiseksikin.

Jos konsultti-sanan asemesta puhutaan erityisasiantuntijasta, niin käsitteestä syntyvä mielikuva on aivan toisenlainen – vakavasti otettava.

____________________________________________________________________

Kemin kaupunki on käyttänyt päätöksenteon apuna, tukena, ehkä ohjailussakin konsultteja.

On usein painotettu, että heidän käyttö on tarpeellista, suorastaan välttämätöntä, jotta asioihin saadaan ulkopuolisen näkemys.

Ulkopuolinen katselee asioita objektiivisemmin kuin esim. paikallinen asiantuntija; virka- tai luottamusmies, jonka väitetään prosessoivan asioita subjektiivisesti, kukin eriväristen silmälasien läpi.

Mikä konsulttien anti on Kemin kaupungin kehittämiselle? Olisiko saatu/saadaanko loppujen lopuksi vähintäänkin yhtä hyvä lopputulos niin sanotusti ”istumalla alas” kaikessa rauhassa järkevien ihmisten kanssa?

Nostalginen kalareissu tänään aamulla

Pikapalautetta aamun kalareissusta...

En malta olla antamatta pikapalautetta tämän aamun kalareisusta. Kaikki meni jotakuinkin alustavien suunnitelmien mukaan. Istuskelin ongella klo 6-9 välisen ajan ja pikkuahventa tuli. Sen aluksi toivomani särjen sain siinä vaiheessa, kun suunnittelin jo katiskojen kokemista. Veneen tuntumassa onkimistani seurasi kolme lokkia. Ne olivat tyytyväisiä saamastaan särjestä ja ylimääräisistä pikkukaloista...

Katiskat paikkasivat ihan mukavasti kalareissuni onnistumisen: Sain kotiin tuotavaksi kolme noin 1-2 kg haukea. Kalat - niin ahvenet kui hauetkin - on perattu ja pistetty pakastimeen odottamaan lähiaikojen savustamista.

Vaikka kalareissuni oli onnistunut, jäin kuitenkin kaipaamaan pilkkimistä ja kunnon ahvenenjytkyjä - niin ja toisaalta juttuseuraa...

____________________________________________________________________________

Edellä oleva teksti on viimeisin kalareissuteksti viime viikon lauantailta.

Mahtaako tämän tyyppiset tekstit kovinkaan monta kiinnostaa mutta siitä huolimatta olen tehnyt tänään perjantaina 18.07.2014 nostalgisen aamuongintareissun klo 6-12 välisenä aikana.

Minulle tuli eilen illalla etiäinen, että nyt on päästävä kalaan. Sain kuivasta perunapellonkulmasta tongittua muutaman aneemisen madon ja ei kun aamulla menoksi...

En ole moneen vuoteen käynyt Siikalahti-Kraaseli-Juurakko-Laitakari-alueella lähinnä entisen uittopuun hinausväylän varrella ongella - puhumattakaan jigejä laahaamassa. Ajoin aamulla Hahtisaaresta nykyisellä pulpettiveneellämme suoraan Siikalahdelle "keskelle ei mitään" eli Rivinkariin kääntyvän väylän kupeeseen.

Nostalgiseksi ongintareissun tekee se, että edesmenneen kalakaverini ja opettajakollegani Vilho, "Viljami", "Vilikki" Knihtilä kanssa kävimme yli kahdenkymmenen vuoden aikana aika monta kertaa em. alueella kalassa. 

Taisipa olla viimeisin yhteinen kalareissumme juuri Siikalahdella "keskellä ei mitään" ja kalaa, savustukseen sopivan kokoista ahventa tuli kiitettävästi.

Tuli sitä vähin tänäkin aamuna nimenomaan pilkillä.

Siirryin kuitenkin Kraaselin kupeessa olevan kivijonon kaupungin puoleiseen päätyyn ja silloin minua lykästi. Sain pilkillä narratuksi sen kaipaamani särjen. 

Tainutus, pää poikki, maha auki, sisälmykset pois, suomut pois ja kalan leikkaus noin 5 mm levyisiksi siivuiksi kohtisuoraan selkärankaan päin + lisäksi siivujen puolitus > ahvenille syntyi hetkessä syötävää...

Sain muutaman ahvenen mutta siirryin Kalkkinokan puoleisen pikkusaaren matalikkoon ongelle. Muutama ihan hyvän kokoinen ahven tuli nimenomaan särkisyötin ansiosta.

Siirryin hetken päästä Laitakarin kaupnginpuoleiseen päätyyn, maalla olevan meripeilin läheisyyteen.

Olen ollut siinä takavuosina useinkin ongella/pilkillä. Nyt olisi saanut kalaa nostaa ihan päntiönään - ahven oli syönnillään!

Onneksi särkiviipaleet loppuivat, ettei mennyt ihan ryöstökalastuksen puolelle. Molemmat kalastusvälineeni: jigionki ja pilkki toimivat. Kotiin tuomisiksi otin 25 ahventa, suurin kotona puunituksen mukaan 700 g, lisäksi muutama lähes saman kokoisia... 

Meille savustuskalaksi riittää kokoluokka 300-500 g, niitä on mukava käsitellä.

Yritän edelleen löytää Selkäsaaren läheisyydestä hyviä ottipaikkoja, muutamia vinkkejä asiaan liittyvänä olen saanutkin.

Nykyisen kalakaverini, opettajakollega ja eläkeläisen Urpo "Upi" Selkäläan kanssa meillä on vielä "korkkaamatta" Selkäsaaren pohjoispäädyssä oleva kolhoosisoutuveneemme...

Mikä ihmeen Blogi?

Olen aloittanut tässä kuussa - siis heinäkuussa 2014 - blogikirjoittamisen. Olen informoinut asiasta tietyille ryhmille ja joillekin yksityishenkilöillekin sähköpostin välityksellä. Yhteistyötahot, henkilöt ovat vuosien/vuosikymmenien saatossa tietokoneeni muistiin tavalla tai toisella jääneet sähköpostiosoitteina...

Välttämättä kaikki eivät tiedä blogikirjoittamisen perusajatusta, joten varmuuden vuoksi pistän asiasta alustavaa tietoa. Toki netistähän tuota tietoa löytyy lisää ihan häiriöksi saakka.

Toistaiseksi olen kirjoittanut kolmekymmentä (30) tekstiä. Todennäköisesti jossakin vaiheessa tekstin lisäksi pistän liikkeelle kuvaa, videota, mahdollisesti musiikkia, jne., tosin kirjoitettu teksti on "minun juttuni", se on minulle ominaisinta informaatiomuotoa.

Olen aiemmin - blogikirjoittamisesta tiedottaessani - ehkä joidenkin mielestä kehua retostellut tekstieni lukumäärällä. Mutta onhan niitä noin viidenkymmenen (50) kirjoittamisvuoden aikana kertynyt - satoja, oikeastaan tuhansia ja lisää tulee! Rehellisyyden nimissä avoimesti totean, että monet uudet tekstit ovat vanhojen tuunauksia, päivityksiä...

Suoraa nettilainausta Wikipediasta:

Blogi (engl. blog, sanasta weblog) on verkkosivu tai -sivusto, johon yksi tai useampi kirjoittaja kirjoittaa enemmän tai vähemmän säännöllisesti niin, että uudet tekstit ovat helposti löydettävissä (yleensä sivun yläreunassa), ja niin että vanhat tekstit säilyvät luettavina ja muuttumattomina uusista teksteistä huolimatta. Blogin kirjoittaja on bloggari tai bloggaaja.

Blogissa voidaan julkaista sisältöä tekstin lisäksi myös kuvien, videokuvan tai äänen muodossa. Tiedon esittämisessä blogeille tunnusomaista muihin www-sivuihin verrattuna on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Muita blogien tyypillisiä piirteitä ovat kommentointimahdollisuus, kirjoitusten pysyvät verkko-osoitteet (engl.permalinks) ja RSS- tai Atom-syötteet, joiden avulla voidaan helposti seurata ja levittää blogin sisältöä ohjelmallisesti.

Mikään yksittäinen piirre ei ole välttämätön tai tee blogista blogia, mutta mitä useampi niistä toteutuu, sen ”blogimaisempi” se on.

Sana blogi on lainattu suomeen englannin kielestä, jossa blog on typistymä sanasta weblog ’verkkoloki’. Sana on peräisin 1990-luvun lopulta.[1] Blogi alkaa olla vakiintunut nimitys tällaisille sivustoille; muita käytössä olevia nimiä ovat weblogi, verkkoblogi, netlog, loki, verkkopäiväkirja ja nettipäiväkirja, vaikkakin kaksi viimeistä sopivat paremmin nimeksi vain sille blogien alalajille, jossa kirjoittaja kirjoittaa päivittäin omasta elämästään. Sanalla ”vlog” tarkoitetaan videomuodossa olevaa blogia. Tämä ilmaisu on yhdistelmä sanoista video ja blog.

Sisällysluettelo

  [piilota] 

• 1 Yleistä
• 2 Blogityyppejä
• 3 Katso myös
• 4 Lähteet
• 5 Kirjallisuutta
• 6 Aiheesta muualla
  • 6.1 Blogiluettelot ja -portaalit
  • 6.2 Oppaat ja blogitutkimus

Rokotusrekisteri Suomessa

Selailin hetki sitten vanhoja tekstejä, joista eräs kiinnitti erityistä huomiota: 

Helsingin Sanomat otsikoi keskiviikkona 12.11.2003 Kotimaa-palstalla: Kansanterveyslaitos: Rokotusrekisteri olisi ainutlaatuinen koko maailmassa.

Alaotsikossa mainittiin, että kansalaiset voisivat aikanaan tutkia rokotustietojaan kuin pankkitiliä!

Käväisin uteliasuuttani tänään torstaina 17.07.2014 netissä vilkaisemassa, missä tällä hetkellä mennään.

Rokotusasiasta löytyy ihan häiriöksi saakka tietoa. Mikäli oikein ymmärsin, lähestytään rapiat kymmenen vuotta sitten otsikoitua tavoite- ja toivetilaa - hyvä niin...

Suomi on globaalisesti rekistereiden Suurvalta = suorastaan Supervalta!

Muistaakseni takavuosina luin, ettei vain ollut Helsingin Sanomat silloinkin, että jokainen suomalainen on kaiken kaikkiaan noin viidessäkymmenessä tuhannessa (50.000) eri rekisterissä, joten yksi (1) rekisteri lisää ei ole yhtään pahitteeksi, oikeastaan terveydeksi...

Tietoa meistä suomalaisista löytyy niin paljon, että tuskin kukaan meistä muistaa edes promillen (tuhannesosan) vertaa elinkaarensa asioista.

Toivottavasti rokotusrekisteri voidaan lakien ja säädösten ynnä teknisten pulmien lopullisesti ratkettua perustaa mahdollisimman pian, sillä olisi todella hienoa päästä plaraamaan, mitä kaikkea vastaan minutkin on aikanaan rokotettu reaaliajassa. Odotan malttamattomana rokotusrekisteriä!

Sitä odotellessa minun on tyytyminen lompakossani olevaan Terveyskorttiin (Health Card), jossa on kaikki ne rokotukset, jotka minuun on viime vuosikymmeninä tökitty ja joilla tähän maalliseen vaellukseen on jotakin merkitystä.

Pienenä yksityiskohtana rokotuksista en malta olla mainitsematta erästä rokotustani terveyskeskuksessa vuonna 2003.

Ammattinsa osaava sairaanhoitaja pisti erään rokotusannoksen ja totesi: "Tässä on sitten suojaa sinulle loppuelämäksi!" "No sehän hyvä." totesin ja kysäisin lisäksi:"Kuinka kauan pistämäsi rokotus on voimassa?" "Kymmenen vuotta... ." hän totesi ja samalla huomasi sanallisen "lipsahduksensa".

Taisinpa mainita: "Kyllä minulla ainakin se aika on tavoitteena vielä elää!" 

Ensimmäinen valinta (first choice) kunnallispolitiikassa

Olen harrastanut julkista yksinajattelua pitkään erilaisten yleisönosastokirjoitusten muodossa. Nyt harrastan sitä pääasiassa tämän Blogisivuni välityksellä.

Luonnollisesti toivon, että tekstejäni luetaan ja vähitellen alan saada asiallisia kommentteja niiden sanomaan. 

Lajitellessani ja hävittäessäni erilaisia pöytäkirja- ja kurssipaperinippuja alkukesästä vastaan tuli eräältä työssäoloaikana käymältäni kurssilta VTT Pekka Aulan monistepaketti, jossa hän käsittelee käsitettä maine erittäin mielenkiintoisesti ja ansiokkaasti.

Kyseinen henkilö on kirjoittanut mm. kaksi kirjaa: Johtamisen kaaos vai kaaoksen johtaminen (2000) ja Maine: Menestystekijä 2002) - varmaan muitakin teoksia...

           

Muistan vieläkin erittäin hyvin Pekka Aulan lennokkaanrennon esiintymisen eräässä puunjalostusteollisuuden seminaarissa Helsingissä.

Hänen sanomansa ei jättänyt ketään kylmäksi ja jossa käsitteeseen maine hän latoi selkeästi alla olevat osatekijät, olipa kysymyksessä yritys, yhdistys, puolueen paikallisosasto, tms. ...:

          

 + uskottavuus

 + luottamus

 + vetovoima

 + ensimmäinen valinta

Nimenomaan viimeinen: ensimmäinen valinta (first choice) on olennaisen tärkeä tilanteessa, jossa esimerkiksi nuori henkilö hahmottaa omaa rooliaan ympäröivään yhteiskuntaan.

Mihin juuri minä kuulun, mitä minä voin tehdä, missä ryhmässä ja miten saan näkemyksiäni kuuluviin...

Nimenomaan nuoria ja uusia voimia on saatava yhä enemmän ottamaan vastuuta yhteisistä asioistamme.

Toivottavasti ja oletettavasti näitä lähitulevaisuuden vastuunkantajia kuitenkin löytyy.

On luonnollista, että kaikkien ryhmittymien työ perustuu pitkälti kokeneiden ja aktiivien henkilöiden kunnallispoliittisen tai muualla hankitun tietotaidon hyödyntämiseen ja ns. hiljaisen tiedon siirtämiseen nuoremmille ja/tai kokemattomille kunnallispolitiikan osaajille.

EU jyrää, oletko valmis?

EU-vaalit on pidetty. Monet suomalaiset reagoivat vaaleihin evk- tai peräti evvk-tyyliin, äänestysprosentti oli maassamme murheellisen alhainen.

Se ei kuitenkaan estänyt nykyistä edellisen hallituksen ministereitä pakenemasta/tulla valituksi EU-parlamenttiin.

Tämän viikon tietojen perusteella myös huippupätkävirkaan...

Kavahdan aina havaitessani EU-symbolin jonkun paperin tai aineiston kulmauksessa, varsinkin jos kyseisessä aineistossa puhutaan suunnitteilla olevasta tai meneillään olevasta projektista.

Miksi?

Siksi, että tiedän, että siinä palaa taas meidän suomalaisten hiellä ja tuskalla täällä susirajalla, ankarissa olosuhteissa hankittua riihikuivaa rahaa kasapäin...

Suomalaiset äänestivät taannoin äärimmäisen niukasti EEUUHUN liittymisen puolesta. Liittymistä ajetiin kuin käärmettä pyssyyn.

Tutkimusten mukaan tällä hetkellä vain runsas kolmannes Suomalaisista näyttää vihreää valoa EEUULLE -ihan oikeesti. Väitetään jopa, että EEUU-myönteisyys laskee edelleen...

Miksi?

Siksi, että...

+ oltuaan takavuosisatoina vuoroin Ruotsin ja vuoroin Venäjän vallan alla valtaosa suomalaisista haluaa kuitenkin päättää omista asioistaan jatkossa

+ emme halua elää tulevaisuudessa liittovaltiomuotoisen EEUUN päällepäsmäröimänä

+ EEUU-maailma alkaa olla erittäin voimakkaasti militarisoitumassa, johon liittyy erittäin voimakas aktiviteetti, suoranainen yli-into perustaa kohta vaikka minkä tyyppisiä valmiusjoukkoja, joita lähetellään kohta minne tahansa maailmaa vaikka minkä tyyppisillä valtuuksilla tahansa, paluupostistakin – koti-Suomeen palaavista sinkkiarkuista on myös vaivihkaa puhuttu

+ EEUU ja NATO alkavat olla kohta uhkaavasti lähes yhtä

+ EEUUN ydin eli lähinnä Saksa, Ranska, Englanti ehkä myös Espanja ja Italia todennäköisesti irtaantuvat kuitenkin lähivuosina omaksi vaikutuspiirikseen runnoen pienten EEUU-maiden haaveet tasavertaisista vaikuttamismahdollisuuksista

+ tällä hetkellä olevia kiistoja ei saada ratkaistuiksi lähitulevaisuudessa uusien EEUU-maiden vaatiessa yhä voimallisemmin oikeuksiaan ja se maksaa maltaita

+ Saksan ja Ranskan mahdollisiin talousongelmiin ei uskalleta riittävän voimallisesti puuttua, haetaan kompromisseja kompromissien perään, jotka vesittävät alkuperäisiä jäsenyyskriteerejä, joihin mm. Suomi on kilttinä, kaikkensa = myös rahansa = antavana EEUU-oppilaana aikanaan sitoutunut

+ Suomessa ei uskallettu päästää kansanäänestykseen EEUUN perustuslaista

+ jne. ...

Mielestäni on syytä järjestää kansanäänestys siitä, onko Suomen jatkossa tarkoituksenmukaista olla EEUUN jäsen, varsinkin, kun nyt ja nimenomaan lähivuosina Suomi on edelleenkin ns. nettomaksaja.

Meidän suomalaisten rahaa – Sinun ja minun rahaa – palaa EEUU-kuvioissa mm. kaikenkarvaisiin projekteihin, joita suolletaan toinen toistaan komeammilla otsikoilla toteutukseen.

Tällainen EU-paatoksellinen aamunavaus tällä kerralla...

Kauppa se on, joka kannattaa tai siten ei...

Jälkiviisaus on kuulemma sitä parhainta mahdollista viisautta.

Siitä huolimatta nähdessäni ensimmäiset otsikot Stora Enson Pohjois-Amerikkaan suuntautuneesta
"ostovalloituksesta" viime vuosituhannen vaihteessa kävi mielessä, mitähän tuostakin tulee.

Silloinen toimitusjohtaja Jukka Härmälä hamusi globaalihuumassa sulkia aktiivisesti
hattuunsa ostamalla lähes kaiken, mikä oli ostettavissa. Erään paperitehdaskombinaatin ostohinta Pohjois-Amerikassa oli vaivaiset 5 miljardia euroa vuonna 2000.

Pörssi ilmeisesti palkitsi huikeat, ennen kuulumattomat ostot reippailla osakekurssin
nousuilla.

Sittemmin Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen pisti Amerikankeikalle osittaispisteen ja pisti
vuoden 2000 ostot myyntiin. Myyntihinta Pohjois-Amerikassa oli vaivaiset, vajaa 2 miljardia euroa vuonna 2007.

Taas pörssi palkitsi toimenpiteen hulppealla osakekurssin nousulla välittömästi.

Toimitusjohtajalle löytyi selkäänläpsyttelijöitä, sillä tappio oli vain rapiat 3 miljardia euroa…

Pikku omistusosuus toki jäi edelleenkin myytyyn, uuteen yritykseen Pohjois-Amerikassa.
Stora Enso ilmoitti vastaisuudessa keskittyvänsä Eurooppaan, mutta kasvua haetaan
Venäjältä, Kiinasta ja Etelä-Amerikasta.

Vetäytyminen Pohjois-Amerikasta tarkoitti, että Stora Enso ei enää pyri globaaliksi
yhtiöksi.

Jouko Karvinen on siirtynyt/siirtymässä tänä vuonna Stora Enson toimitusjohtajan tehtävästä "takavasemmalle" ja uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty joku ruotsalainen, jonka ensimmäiset lausunnot mediassa ovat olleet hämmentäviä - minun mielestäni.

Jouko Karvisesta vielä sen verran, että hänellä oli sentään niin sanotusti munaa tunnustaa Kemijärven sellutehtaan alasajon olleen virheellinen ratkaisu. Se ei varmaan kovastikaan lohduta ketään, vähiten kemijärveläisiä, jotka tiesivät koko ajan ratkaisun, tehtaan alasajon, olleen totaalisesti virheratkaisu.

Pienenä loppukevennyksenä todettakoon, että minua on aina kiehtonut vitsi siitä tunnetusta ”prosentin voitolla” romukauppiaasta. Hänhän osti eurolla ja myi kahdella, eikä saanut omien sanojensa mukaan kuin ”prosentin voittoa”, mutta silläkin tuli ihan mukavasti toimeen.

Mutta toisinpäinkin kauppa kumma kyllä näyttää toimivan, on tämä kummaa aikaa…

Ei maksa palio mittää...

Kuuntelin taannoin "puolella korvalla" radiosta toivemusiikkilähetystä, jossa nuorenpuoleinen nainen ja nuorehko mies jututtivat kuuntelijoita mukavan lupsakkaasti.

He yrittivät aktivoida ihmisiä ottamaan yhteyttä ja lähettelemään myös tekstiviestejä kännykällä soittotoiveidensa toteuttamiseksi.

Naishenkilö totesi, että tekstiviestin lähettäminen ei maksa palio mittää, loppuosa kirjakielellä: paljon mitään...

Hän sanoi tekstiviestin maksavan 0,50€ eli 50 senttiä. Onhan se sentään jotakin!

Vanhassa rahassa se olisi melkein kolme (3) markkaa (mk) ja sillä sai entiseen hyvään aikaan vaihtoehtoisesti mm. kupin-pari kahvia, litran maitoa, ranskanleivän, tarjouksesta kunnon ruisleivänkin, puntin jopa pari tulitikkuja, jne. eli yhtä sun toista...

Television puolella näytetään rahastettavan erilaisten mukakilpailujen, äänestysten, jne. yhteydessä vielä rankemmin. Siellä yksi euro on kevyttä valuuttaa...

Muistuu aina tämän tyyppisessä tilanteessa entisen opettajakollegani matemaattistaloudellisen tarkat perustelut, ettei ole kokonaistaloudellisesti kannattavaa esim. pennin, viidenpennin, kymmenen pennin, jne. kolikon noukkiminen kadulta tai kaupan lattialta.

Minulla on kuitenkin ollut olosuhteiden pakosta niin notkea selkä, että olen aina kumartunut noukkimaan kolikon, mikäli sen vain olen huomannut. Valitettavasti kadulta tai kauppojen lattioilta ei setelirahatukkoa ole sattunut näkökenttään!

Mikäli oikein muistan, Eurokolikoita on kahdeksan: 1 ja 2 euron kolikot sekä 50, 20, 10, 5, 2 ja 1 sentin rahat. Näistä ei Suomessa aivan pienimpiä käytetä.
Euroseteleitä on seitsemän eriarvoista: 5, 10, 20, 50, 100, 200 ja 500 euron setelit. Näistä loppupään seteleitä olen minäkin nähnyt joskus kuvissa.

Saattaa olla, että kolikoiden alkupäähän ja seteleiden loppupäähän repertuaaria laajennetaan, kukaties on jo laajennettukin.

Siirryimme Suomessa euroaikaan 1.1.2002. Monet, mm. minä, pelkäsivät hintojen nousevan. 

Miten siinä sitten kävi?

Vaikka Euroopan keskuspankki on kerta toisensa kieltänyt, että euro ei ole nostanut hintoja, tutkijat ja tilastonikkarit ovat varmoja, että euron tuomaa "hintasekaannusta" on käytetty liike-elämässä hyväksi - hinnat ovat nousseet. Toki inflaatiolla eli yleisellä hintatason nousulla on ollut oma osuutensa asiassa.

Pääsääntöisesti euroon siirtyminen on nostanut hintoja; esimerkkinä se entinen, maksimissaan markan kahvikupillinen baarissa maksaa nykyisin vähintään euron!

OHO! Nyt lipsahti vähän kauas alkuperäisestä aiheesta, mutta haitanneeko tuo palio mittää!

Galluppeja, galluppeja, galluppeja

Tämä teksti on kevyt aamunavaus, sormiharjoitelma aina ajankohtaisesta asiasta - gallupeista.

Tuntuu välillä siltä, että meidät yritetään pumpata täpötäyteen erilaisten mielipidekyselyjen propagandalla.

Negatiivissävytteisestä propagandasta käytetään joskus hiukan ymmärrettävämpää, myönteisempää termiä, puhutaan mielipidemuokkaamisesta tai mielipidevaikuttamisesta.

Rummutus on niin armottoman kovaa ja systemaattista, että alamme kohta jopa uskoa miniotantojen sanomaan ja käyttäytyä orjallisesti niiden mukaisesti. Sehän se mielipidemuokkaajan tavoite luonnollisesti onkin, saada meidät kyselyjen, galluppien totaaliseen mielipidekoukkuun!

Tätä menetelmää, kyseenalaista vippaskonstia on käytetty hyväksi maailmansivu usein hetkellisesti hyvällä, mutta monesti kohtalokkaaksi myöhäisemmässä vaiheessa havaitulla menestyksellä.

Gallup-aivopesu, suoranainen manipulointi kukoistaa ja voi kohtalaisen hyvin nyky-Suomessa! Toki se on globaalinen ilmiö...

Me kiltit nynnerönyhveröt, kuuliaiset, virkavaltaa jopa gallup-kyselijää yli kaiken kunnioittavat myötävastailijat ilmeisesti niin haluammekin!

Monet tahot ovat siis erittäin aktiivisia värkkäämään erilaisia gallupeja. Näitä tahoja ovat aktiivisimmillaan muun muassa Yle, TV-uutiset, Mainos TV, Suomen Gallup, Taloustutkimus, Helsingin Sanomat, jne. ...

Suosituimpia aiheita ovat viime vuosina olleet vaalit

Lähestyvistä kevään 2015 eduskuntavaaleista alkaa sataa kohta tasaisin välein galluppeja tyyliin; "Jos eduskuntavaalit olsivat nyt, mitä puoluetta äänestäisit?"

Seuraavat eli syksyn 2016 kunnallisvaalit saanevat olla vielä tovin galluppien suhteen rauhassa.

Suosittuja gallup-kyselyjen kohteita ovat olleet yleisesti ottaen kuluvan hallituskauden aikana eri puolueiden kannatus.

On menossa kova kisa ns. pääministeripuolueesta ja luonnollisesti sen saatossa myös seuraavasta hallituskoalitiosta....

Ensimmäinen poliittinen tekstini...

Niin kuin tarkkaavainen lukija on aistinut, harjoittelen tätä blogikirjoittajan arkea vielä hakemalla oikeita uomia. Arvattavasti alan saada jossakin vaiheessa kommentteja kirjoituksiini.

Paljastan ensimmäisen poliittisen kirjoitukseni aivan 2000-luvun alkupuolelta. En muuta sitä, vaan julkaisen sen täsmälleen alkuperäisessä muodossaan:

KUUMMAJAINEN NIMELTÄÄN SIT. = SITOUTUMASTON!

Kirjoittelen mielelläni, saatan kirjoittaa nykyisin useita artikkeleita päivässä.

Olen harrastanut kirjoittamista koko opiskelun jälkeisen ajan eli 1970-luvun alusta kirjoittaen sekä omalla nimelläni että lukuisilla nimimerkeillä.

Kirjoituksia on syntynyt kohtalaisen paljon, luonnollisesti vain viimeisten vuosien artikkelit ovat täysin tallessa ja viimeisen kahden vuosikymmenen pääosin tallessa. Aina silloin tällöin kirjoituksiani on myös julkaistu.

Tiedän, että kaikki eivät välttämättä pidä kirjoituksistani, monia ne ärsyttävät, joitakin suorastaan raivostuttavat ja monet näkevät yleensä niiden sanoman vuoksi eri sävyistä sinipunaista.

Siihen olen vuosien saatossa tottunut.

Tosin yhä enemmän on alkanut tulla todella kirjoituksistani myönteistä palautetta, niillä näyttää siis kuitenkin olevan n + 1 lukijaa…

Tarve kirjoittamiseen lähtee minun tapauksessani yleensä liikkeelle todellisesta tapahtumasta, josta merkitsen muistiin aluksi pelkän otsikon ja mahdollisesti muutaman ydinsanan jättäen asian hetkeksi, usein viikoksi, kuukaudeksi jopa vuodeksikin hautumaan, ”kypsymään”.

Myös ns. spontaanisti saattaa irrota jotain, tässä yksi pieni esimerkki...

Sana sitoutumaton on kohtalaisen yleinen esimerkiksi vaalimainonnassa, jolloin se on lyhenteenä sit. ...

Minunkin kohdalla se oli viime kunnallisvaaleissa vuonna 2000 ollessani mukana Kemin Keskustan ryhmässä.

Minulle sanottiin jokin aika sitten suoraviivaisen selkeästi: ”Sinun on aivan turha käyttää nimesi yhteydessä sitoutumaton merkintää, sillä sinut on betonoitu tukevasti tällä hetkellä edustamaasi ryhmään. Voit olla varma, että näin ajattelevat kaikki, jotka vähääkään esimerkiksi kunnallispolitiikkaa tuntevat ja seuraavat!”

Yritin sanoa vastaan: ”Onhan meitä sitoutumattomia melkein joka ryhmässä! Leimataanko heidätkin yksioikoisesti kuitenkin valitsemaansa ryhmään?”

”Kyllä! Aivan varmasti! Sitoutumaton kommunisti on kommunisti ja sitoutumaton kokoomuslainen on kokoomuslainen! Näin se kuule menee, usko minua!” minulle vakuutettiin.

Yritin vieläkin heittää epäilyksen siemeniä sitoutumattomuuden puolesta: ”Minähän toimin asiapohjalta, käsiteltävän asian perusteella! Asiasta riippuen menen välillä Vasemmistoliitosta heittämällä vasemmalta ohi, mutta välistä taas Kokoomuksesta komeasti oikealta ohi! Pääsääntöisesti menen tietysti turvallisesti Keskustassa!”

”Menetpä missä menet, mutta sinut on leimattu keskustalaiseksi ja sillä siisti!” usko jo hyvä mies minua, sanoi kokemuksen syvällä rintaäänellä paikallispolitiikan asiantuntija...

”Sitoutumaton henkilö on vielä kaiken lisäksi sellainen kummajainen, ettei häntä päästetä mihinkään merkittävään poliittiseen tehtävään, näin se on kunnallispolitiikassakin!” hän vielä lisäsi. ”Suomessa mukaan lukien erityisesti Kemissä, jotakuinkin kaikki merkittävät virat ja luottamustoimet jaetaan poliittisten valtasuhteiden mukaan. Epäpoliittisella, ns. sitoutumattomalla henkilöllä ei ole käytännössä minkäänlaisia mahdollisuuksia em. tyyppisiin tehtäviin, vaikka on niin sanotusti kaikin puolin muodollisesti pätevä, ikävä kyllä, näin se on.” minulle vakuutettiin...

Niin, ei kai tuo yksi sit.-merkintä sentään elämää suurempi asia ole...

Eikä ”keskustalaiseksi leimaaminen/leimautuminen” ole kovinkaan pahasta, sillä pari sukupolvea sitten lähes kaikki suomalaiset olivat maanviljelijöitä tavalla tai toisella ja siten juuret tiukasti maassa – onneksi näin on vähin vielä edelleenkin.

Nykyään, mikäli olen oikein ymmärtänyt, niin känsäkourainen duunari kuin liituraita-/valkokaulus virkamieskin pureksivat, välillä tosin hampaat kirskuen, aikalailla keskustalaista tai ainakin pääosin keskustalaisten viljelijöiden tuottamasta viljasta leivottua leipäpalaa. Hyvältähän tuo tuntuu maistuvan!

___________________________________________________________________________

Jos käytän edellä olevaa alkuperäistekstiä vielä myöhäisemmässä vaiheessa tekstirunkona, todennäköisesti terävöitän sitä aika lailla. Miksi? Siksi, että oltuani kunnallisvaaliehdokkaana vuosina 2000, 2004, 2008 ja 2012 olen aika monta kokemusta rikkaampi.

Mikäli olen ehdokkaana vielä vuoden 2016 kunnallivaaleissa, on erittäin todennäköistä, että nimeni kohdalla on taas tuo sit. = sitoutumaton merkintä käytössä. 

Johtavien virkamiesten ja yritysjohtajien sitoutuminen/sitouttaminen

Viime vuosina on käsitelty eri medioissa johtavien virkamiesten ja yritysjohtajien sitoutumista ja nimenomaan sitouttamista tehtäväänsä.

Erityisesti keskustelun kohteina ovat olleet yksityissektorilla suuryritysten johtajat ja heidän sitoutumisensa pönkittämiseksi toteutetut sitouttamistoimenpiteet.

Esimerkkeinä on usein mainittu mittavat optiojärjestelyt ja ns. kultaiset kädenpurisratkaisut. Kyseisiä toimenpiteitä on toteutettu myös jonkin verran alemmilla organisaatiotasoilla.

Taannoin kirjoitettiin mm. ”Osakepotti pitää johtajan vireessä!”

Kyllä varmaan, mutta se onkin asia erikseen, koska siinä on kysymyksessä selkeästi omat eurot sijoitettuna oman, johtamansa yrityksen osakkeisiin, siis omat rahat liossa…

 

Ennen sanottiin, että työmies on palkkansa ansainnut…

Onneksi em. sanonta ei sisällä edellä mainittuja yritysjohdon palkallisia optiotukitoimia, koska niissä ansainnut-termi on aika päiviä sitten menettänyt merkityksensä.

 

Ennen sanottiin myös, että kannettu vesi ei kaivossa pysy…

Kyseinen sanonta liittyy välillisesti myös henkilön sitoutumiseen/sitouttamiseen tehtäväänsä.

Miten?

Siten, että on todella vaikea odottaa, saatikka vaatia täydellistä, antaumuksellista, 110%:n työpanosta henkilöltä, joka viettää työtehtäväänsä liittyvänä, olipa se julkisen sektorin virka tai yksityissektorin johtotehtävä, eräänlaista kaksoiselämää.

Hän on ja asuu päivät/viikot virka-/työpaikallaan ja viikonloput ja muut vapaa-ajat pääsääntöisesti toisella paikkakunnalla perheensä parissa, mikäli ei sitten ole virka- tai työmatkalla.

Hän saattaa sahata työ- ja vakinaisen asuinpaikan väliä vuositasolla kymmeniätuhansia kilometrejä, kimppakyydillä tai ilman hoitaen osan työtehtävistään siirtämällä ne hamaan tulevaisuuteen antaen ajan hoitaa asian tai sujuvasti delegoiden tai modernisti vasemmalla kädellä kännykkää/tablettia vauhdikkaasti näpytellen…

Hänen perheensä ei yleensä monista eri syistä johtuen suostu muuttamaan em. henkilön virka-/työpaikkakunnalle.

Pääasiallisin syy lienee se, että ns. makuupussivirkamiehet/-johtajat haikailevat kuitenkin verotuspaikkakuntansa = kotipaikkakuntansa perään odottaen sopivien virkojen/tehtävien hakuun saattamista tai eläkkeelle siirtymistä.

Suomi on vapaa maa, näinhän meitä on opetettu; jokainen voi asua ja käydä töissä missä tahansa, maksaa veronsa minne tahansa, jne. aivan kuten lystää.

Totuus on lahjomaton, työpaikkakunta jää aina nuolemaan makuupussivirkamiesten/-johtajien osalta näppejään - ainakin veronäppejään…

Suomella on onneksi puujalka mutta...

Tutkimusten mukaan muistaakseni vähintään kahdeksan kymmenestä suomalaisesta edelleenkin uskoo, että maamme hyvinvointi perustuu metsiin myös tulevaisuudessa.

Hyvin hoidettujen metsiemme myötä Suomi kaatuu upean ryhdikkäästi eteenpäin tai metsien hoitamattomuuden myötä pahanpäiväisen häpeällisesti rähmälleen, josta on vaikea kunniallisesti nousta itseään kunnioittavien kansakuntien joukkoon.

Metsämme kasvavat tällä hetkellä yli 100 milj. k-m3 vuodessa, josta kykenemme käyttämään kaiken kaikkiaan vain noin 60 milj. k-m3, reserviin, valitettavasti osittain myös lahoamaan, jää siis huomattava osa puustostamme vuosittain.

Uskoa kuitenkin horjuttaa globalisaation peikko, joka saattaa lähitulevaisuudessa ravistella tähän saakka turvallisen lintukotomme seinämiä ja metsäteollisuutemme kilpailukykyä sekä uskottavuutta. Edellä mainitusta ilmiöstä on jo vakavia merkkejä havaittavissa.

Metsät ovat herättäneet aina Suomessa intohimoja monella tavalla, hyvä niin, sillä monissa 

metsäseminaareissa on puitu perusteellisen hartaasti ja pitkään mm. metsälakien uudistamistaja Suomen metsäteollisuuden tulevaisuuden vaihtoehtoja.

On puhuttu myös aktiivisesti, jopa kiihkomielisesti yhä enenevässä määrin vanhojen metsien

suojelusta, jota monet metsäalan tosiammattilaiset pitävät turhanpäiväisenä vouhotuksena nyky- Suomessa, jossa metsät hoidetaan minkä tahansa, kansainvälistenkin mittapuiden mukaan

asiallisesti ja hyvin.

Puujalka-Suomen rinnalle on jo kauan sitten noussut metallijalka-Suomi ja sittemmin voimakkaasti kasvanut elektroniikkateollisuuden klusteri eli elekrtorniikkaajalka-Suomi. Tällä hetkellä

Suomi seisoo vankasti kolmella jalalla

Oikeastaan jo nyt meillä on kiistatta neljäskin jalka - voimakkaasti kasvanut, koko maan kattava palvelujalka-Suomi.

Väitetään lisäksi, että elektroniikkateollisuuden eräs haara - peliteollisuus - olisi tulevaisuudessa eräs merkittävimmistä raha-Sammoista Suomelle. Bittimaailmassa muhivat kuulemma megasuuret rahat, uskoo ken haluaa...

Itse jaksan vielä uskoa kaikesta huolimatta Suomen punjalostusteollisuuteen. Uusien innovaatioden myötä puusta saadaan vielä "vaikka mitä" - näin se vaan on!

Joka vanhoja muistelee, sitä...

”Kemi on kummallinen kaupunki, jossa asuu vähintäänkin omituista väkeä!” totesi minulle hiukan provosoivasti erään suuren, nykyisin globalisoituneen yrityksen myyntitykki siemaillessaan huurteistaan Helsinki-Vantaa-lentoaseman pystybaarissa odotellessamme pohjoiseen lähtöä. Siihen maailman aikaan vielä Perämeren pohjukkaankin pääsi siedettävästi Finnairin lennättämänä.

Hän sanoi olevansa niitä niin sanottuja etelän variksia, joka perheineen on kuitenkin mieltynyt susirajan merikaupunkiin, aikoi jäädä eläkepäiviäänkin viettämään Kemiin...

”Miten niin kummallinen kaupunki ja vähintäänkin omituista väkeä?” rohkenin kysäistä hiukan närkästyneenä paljasjalkaisena kemiläisenä.

”Te jauhatte vuosikymmenien takaisia poliittisia virhearviointeja, päätöksiä, vaikka kaikkien pitäisi katsoa tulevaisuuteen!” hän sanoi yksiselitteisesti.

”Jos me yritysmaailmassa muistelisimme samassa mittakaavassa vain menneitä, nokittelisimme toistemme virheitä – tekemisiä ja tekemättä jättämisiämme – ei taitaisi Kemissäkään enää tehtaitten piipuista savuja tuprahdella!” hän lisäsi.

”No ei kai nyt sentään! Kiistatta vuosikymmeniä sitten mm. tonttipolitiikassa tehtiin tosi pahoja virheitä, jotka aiheuttivat maksukykyisten veronmaksajien virran naapurikuntiin, sen tyyppisiä virheitä ei saa päästää toistumaan.” sanoin ja lisäsin:” Ei kai kovin suuri synti ole asiasta muistuttaa? Tällä hetkellä Kemissä eletään kädestä suuhun, nyt on syytä harkita erittäin tarkkaan, mihin vähäiset eurot suunnataan!”.

Edellisestä keskustelusta on aikaa noin kohta 20 vuotta. 

Tällä hetkellä tilanne on vähintäänkin yhtä tiukka. Toki tuo tonttipolitiikka on erittäin hyvässä hoidossa. Ongelmana ovat sen sijaan tyhjät asunnot, jotka ovat kaatuneet kaupungin syliin. 

Lisäksi Kemissä sosiaali- ja terveyspuolen menot ovat setämättömän korkeat, samoin työttömyysaste. 

Nimenomaan pitkäaikaistyöttömyyden hoitaminen tuottaa tuskaa ja aiheuttaa kohtuuttoman suuret - miljoonaluokan kustannukset lähitulevaisuudessa, mikäli ongelmaa ei saada edes osittain ratkaistuksi. 

Myös työttömät nuoret on saatava työnsyrjään kiinni, edes siihen ensimmäiseen pätkätyöpaikkaan... 

Taustalla elävät talousalueemme sote- ja kuntaliitosratkaisut omaa elämäänsä. Kävipä niissä selvitysten jälkeen miten tahansa, ne eivät Kemin nykongelmia ratkaise...

Voiko kirjoittaa sanomatta mitään?

Kyllä voi, olen mahdollisesti itsekin siihen joskus tahattomasti sortunut. Ainakin olen joskus joutunut kirjoittamaan niin sanotusti rivien väliin eräänlaista "piilotekstiä".

Olen lukenut Lapin maakunnan ja erityisesti talousalueemme ns. johtavien poliitikkojen lehdissä julkaistuja sanomisia, toimittajien tekstejä tai heidän itsensä kirjoittamia kolumneja.
Miksi?
Siksi, että yritän aidosti hahmottaa, mitä he tai heidän taustayhteisönsä loppujen lopuksi erilaisista päivänpolttavista asioista ajattelevat...

Voiko asioista kirjoittaa ilman sarvia ja hampaita? Kyllä voi mutta johtavat poliitikot tuntuvat kirjaimellisesti muistavan vanhan sanonnan, että herran pelko on viisauden alku. Tässä tapauksessa herralla tarkoitan suppeasti niitä tahoja, jotka ovat valinneet em. henkilöt tehtäviinsä - viime kädessä ketjun loppupäässä olemme me äänestäjät.
Tuntuu siltä, että monet päättäjistä muistavat erittän tarkasti ja kirjaimellisesti, että tehtävä, pesti on pätkätyöläisen kaltainen nelivuotis- tai kuusivuotiskausi. Kautta ja nimenomaan sen mahdollista jatkoa ei sovi vaarantaa lipsauttamalla, suorastaan möläyttää lehtien palstoille varomatonta tekstiä, vaikka äänestäjän muisti on tunnetusti lyhyt, tuskin edes vaalikauden mittainen...

On siis tarkoituksenmukaista sanoa tai kirjoittaa/kirjoituttaa niin ympäripyöreää, että siitä eivät äänestäjät saa kiinni mistään nurkasta.

Suoraan sanomista ja kirjoittamista he voisivat harjoitella esimerkiksi ottamalla kantaa alla oleviin asiakokonaisuuksiin:

+ Miksi Vapo sitä kautta myös Suomen valtio käytännössä nykyhallitus ei aidosti aktivoidu Kemin biodieseltehtaan toteuttamiseksi?

+ Onko mahdollista/tarkoituksenmukaista "pilkkoa" Vapo, hankkia uutta omistuspohjaa ja listauttaa se pörssiin?

+ Miksi Vuotosta ei energiapoliittisita syistä vihdoinkin rakenneta?

+ Miksi Soklin malmin käyttöönoton vaikuttajatahoja ei riittävästi painosteta ja malmin käytännön jalostamista toteuteta Kemi-Tornion talousalueella?

+ Miksi rautaieyhteyttä Sallan kautta Kuolan niemimaalle ja/tai käsivarren kautta Norjan Skibotniin toteuteta järkevän logistiikkaketjun saamiseksi Barensin meren rannalta Suomen kautta Eurooppaan?

Tässäpä aluksi kesäaivoajatuksia julkiseen jakeluun...

Kehno mikä kehno...

Mikä ihmeen kehno? No minä, tämän blogikirjoituksen kirjoittaja, MM-jalkapallon veikkaajana...

Lähes kaikki veikkauksistani/ennustukseni sekä pronssi- että loppuottelun osalta menivät totaalisesti väärin.

Ainoastaan aiemman kirjoitukseni maininta, että loppuottelussa ei maaleilla mässäillä, toteutui.

Viime yönä Suomen aikaan Saksan pitkä odotus päättyi. Saksa edellinen jalkapallon maailmanmestaruus on vuodelta 1990.

Joachim Löwin valmentama joukkue voitti jalkapallon maailmanmestaruuden myöhään sunnuntaina Rio de Janeiron legendaarisella Maracanã-stadionilla.

Varsinainen peliaika päättyi 0-0. 

Molemmilla loppuottelujoukkueillla - Saksalla ja Argentiinalla - oli useita erinomaisia maalintekopaikkoja. 

Ratkaisu tapahtui jatkoajan toisella puoliskolla 113. peliminuutin kohdalla.

Ottelun Saksan sankariksi nousi vaihdosta kentälle tullut Mario Götze.

Hän laukoi ottelun ainoan osuman otettuaan hallitusti saamansa laitakeskityksen rinnallaan alas ja laukoi pallon vastustamattomasti lähietäisyydeltä maaliin.

"Minä vain potkaisin palloa!" Mario Götze kuuluu nettitietojen mukaan sanoneen/kirjoittaneen.

Niinpä, potkupalloahan jalkapallon sanotaan usein olevankin...