Tämän aamuiseen Vallankahvassa-tekstiini sopinee eräänlaisena jatkomona seuraavaa:
Kirjailija Väinö Linna kuvaa ansiokkaasti menestysteoksessaan Tuntematon Sotilas vaikeiden, kriittisten aikojen orastavaa optimismia ja toisaalta huhumyllypyöritystä.
Sodanaikaiset logistiikkaketjujen olennaiset lenkit, hevosmiehet olivat tärkeitä informaatiokanavia.
Puhuttiin myös arveluttavassa, halveeraavassa sävyssä ”hevosmiesten tietotoimiston
uutisista”.
Ketkä ovat nykyaikana yhtä olennaisessa roolissa? Koulumaailmassa olen aikanaan, itse vielä työssäollessani usein todennut erilaisten huhumyllypyöritysten keskellä, että kannattaa kysyä siivoojilta, he kyllä tietävät asian...
Kunnallispolitiikkaan liittyvänä kuulee usein sanottavan kansan karttuisassa suussa: ”Ne ovat kuulemma päättäneet, että…!”
Ne-maininnalla tarkoitetaan kunnalliseen päätöksentekoprosessiin liittyviä luottamushenkilöitä tai virkamiehiä.
Tuo ne-maininta antaa mielestäni hiukan etäisen, erheellisen ja kyseenalaisenkin kuvan meneillään olevista asioista.
Muistutettakoon, että ne = he ovat niitä meidän valitsemiamme päätöksentekijöitä,
esimerkiksi valtuustojäseniä ja lautakuntajäseniä tai em. päättäjien välillisesti valitsemia
virkamiehiä aina ylintä virkamiesjohtoa myöten.
Sanottaessa: ”Ne ovat kuulemma päättäneet, että…!” , jää sellainen mielikuva, että asia ei
oikeastaan kuulu millään tavalla sanojalle. Kuitenkin yleensä em. sanonnan jälkeen tulee varsin kärkevää kritiikkiä, jopa tulikivenkatkuisia sanoja ja joskus myös reippaita näkemyksiä, miten asia pitäisi tai olisi
pitänyt hoitaa – sanojan mielestä järkevästi.
Sanotaan, että politiikka on yhteisten asioiden hoitamista. Itsekin olen em. sanonnan, väitteen todenperäisyyttä välillä epäillyt. Aivan viime aikoina olen kallistunut uskomaan, että näin todella kaikesta huolimatta on asia.
Huhupuheisiin eikä aina lehtikirjoituksiinkaan ole syytä näkemyksiään, kannanottojaan perustaa, vaan on syytä mennä itse tiedon alkulähteille. Kunnallispolitiikassa on mahdollisuus aina kysyä asiaa suoraan henkilöiltä, jotka ovat päätösten takana; valitsemiltamme luottamushenkilöiltä ja/tai virkamiehiltä.
Muun muassa Kemin kaupungin kotisivuilla on tiedot kaikista niistä henkilöistä, jotka ovat päätöksentekoprosesseihin ottaneet osaa, sieltä löytyvät niin luottamus- kuin virkamiehet.
Samat tiedot löytyvät varmaan myös soittamalla kaupungin keskukseen tai menemällä paikan päälle kaupungintalolle.
Siellä oletettavasti löytyy oikea henkilö alakerran infopisteen henkilöstön opastamana. Siellä osataan ohjata oikean henkilön luo eli kyseisessä tapauksessa tiedon, päätöksentekoprosessin alkulähteelle.
tiistai 22. heinäkuuta 2014
Vallankahvassa
Oletko nähnyt koskaan vallankahvaa? Etkö? Älä välitä, en minäkään! Se tuntuu olevan
yhtä mystinen käsite kuin Veikko Huovisen kirjoittaman kirjan sankarin, superajattelijan, Konsta Pylkkäsen välikäsi, kukaties vielä mystisempi…
Kahvasta puheen ollen muistan elävästi vieläkin mahtipontiset mustavalkoiset elokuvat Kemissä Ritikan työväentalon hämyisessä salissa, joita minäkin pääsin/osittain taisin joutuakin vähän yli vaahtosammuttimen mittaisena katsomaan. Taisinpa joitakin elokuvia katsella salaa. Muistelen, että kyseistä vanhaa rakennusta sanottiin kansan karttuisassa suussa Höpöläksi…
Ne olivat niitä 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun silloisen Neuvostoliiton saavutuksista kertovia tarinoita, joissa mm. suuria pato- ja vesivoimalaitoshankkeita kuvattiin valtavien kaivinkoneiden myllertäessä maamassoja atleettivartaloisten, hymyilevien ammattimiesten/-naisten ohjaamina. He olivat silmin nähden voimansa tunnossa.
Kyseisissä kaivinkoneissa oli valtavia kahvoja, oikeastaan tankoja, erilaisia ”hantaakeja”, joita em. ammattihenkilöt vääntelivät sinne ja tänne. Se oli vaikuttava näky!
Varmaan monet muutkin pikkupojat minun lisäksi toivoivat pääsevänsä joskus vääntelemään samantyyppisiä, niin vaikuttavia kahvoja, jotka aikaan saivat valtavien kaivinkonekauhojen liikkeet kirskuvien vaijereiden säestyksellä.
Ylivoimaisia tekniikan sovellutuksia!
Väitetään, että monet poliitikot/virkamiehet ovat nykyaikana vallankahvassa: Presidentti, eduskunnan puhemies, pääministeri, ministerit, kansanedustajat, jne. …
Kunnissa kaupungin- tai kunnanjohtajat, valtuuston puheenjohtajat, hallituksen puheenjohtajat, jne. ja kuntayhtymissä johtavat virkamiehet ja turhan moniportaisten organisaatioiden vetäjät…
Yritysmaailma onkin sitten aivan asia erikseen.
Kaikki muuttuu! Valtavia voimia aikaan saadaan nykyisin varsin vaatimattoman, melkein tekee mieli sanoa mitättömän näköisten elektronisten laitteiden avulla. Pienillä, leluista tutuiksi tulleilla Joystik-tyyppisillä vempeleillä pistetään hydrauliikan avulla megavoimat liikkeelle!
Iän karttuessa minulle on tullut vahva tunne, että perinteiset, vielä tällä hetkellä vallankahvassa rimpuilevat alkavat tuntea olonsa yhä epävarmemmaksi, turhautuneemmaksi havaitessaan, että vallankahva ei enää perinteisesti tottelekaan heitä.
Ennen selvittiin hitailla, systemaattisesti etenevillä, pääasiassa turvallisilla työelämän muutoksilla.
Nämä nykyajan Joystik-virtuoosit pienillä, suorastaan höyhenenkeveillä liikkeillä ja verkostoitumalla saavat nopeasti ja tulevaisuuteen nähden myös harkitsematonta epävarmuutta aikaan – valitettavasti.
Se on aivan eri asia kuin entisaikainen ”metrikampien vääntely ja vaijereiden kirskuminen”.
Nyt on saneeraus = ”yrityksen kuntoon saattaminen” ja repivyys valttia…
Se on yleensä tarkoittanut useissa tapauksissa mm. sitä, että kokonaisia tehtaita, taloudellisesti kannattavia tehtaita lopetetaan, ammattitaitoista työvoimaa on muodollisesti toteutettujen yt-neuvottelujen saattelemina irtisanottu...
Yleisesti on todettu ahneuden vallanneen osan suomalaisista pörssiyrityksistä, vaikka suomalaisen yhteiskunnan menestystekijät ovat edelleenkin osaamisessa, työnteossa ja siitä syntyvässä tuloksessa.
Ahneuden huumassa saatetaan yrityksiltä imeä sitä varantoa, jolla pitäisi kasvattaa tutkimus- ja tuotekehityksen osuutta sekä myös sitä puskurirahaa, jolla selvittäisiin vaikeista ajoista.
Se on taas oma aamusaarnansa…
yhtä mystinen käsite kuin Veikko Huovisen kirjoittaman kirjan sankarin, superajattelijan, Konsta Pylkkäsen välikäsi, kukaties vielä mystisempi…
Kahvasta puheen ollen muistan elävästi vieläkin mahtipontiset mustavalkoiset elokuvat Kemissä Ritikan työväentalon hämyisessä salissa, joita minäkin pääsin/osittain taisin joutuakin vähän yli vaahtosammuttimen mittaisena katsomaan. Taisinpa joitakin elokuvia katsella salaa. Muistelen, että kyseistä vanhaa rakennusta sanottiin kansan karttuisassa suussa Höpöläksi…
Ne olivat niitä 1940-luvun lopun ja 1950-luvun alun silloisen Neuvostoliiton saavutuksista kertovia tarinoita, joissa mm. suuria pato- ja vesivoimalaitoshankkeita kuvattiin valtavien kaivinkoneiden myllertäessä maamassoja atleettivartaloisten, hymyilevien ammattimiesten/-naisten ohjaamina. He olivat silmin nähden voimansa tunnossa.
Kyseisissä kaivinkoneissa oli valtavia kahvoja, oikeastaan tankoja, erilaisia ”hantaakeja”, joita em. ammattihenkilöt vääntelivät sinne ja tänne. Se oli vaikuttava näky!
Varmaan monet muutkin pikkupojat minun lisäksi toivoivat pääsevänsä joskus vääntelemään samantyyppisiä, niin vaikuttavia kahvoja, jotka aikaan saivat valtavien kaivinkonekauhojen liikkeet kirskuvien vaijereiden säestyksellä.
Ylivoimaisia tekniikan sovellutuksia!
Väitetään, että monet poliitikot/virkamiehet ovat nykyaikana vallankahvassa: Presidentti, eduskunnan puhemies, pääministeri, ministerit, kansanedustajat, jne. …
Kunnissa kaupungin- tai kunnanjohtajat, valtuuston puheenjohtajat, hallituksen puheenjohtajat, jne. ja kuntayhtymissä johtavat virkamiehet ja turhan moniportaisten organisaatioiden vetäjät…
Yritysmaailma onkin sitten aivan asia erikseen.
Kaikki muuttuu! Valtavia voimia aikaan saadaan nykyisin varsin vaatimattoman, melkein tekee mieli sanoa mitättömän näköisten elektronisten laitteiden avulla. Pienillä, leluista tutuiksi tulleilla Joystik-tyyppisillä vempeleillä pistetään hydrauliikan avulla megavoimat liikkeelle!
Iän karttuessa minulle on tullut vahva tunne, että perinteiset, vielä tällä hetkellä vallankahvassa rimpuilevat alkavat tuntea olonsa yhä epävarmemmaksi, turhautuneemmaksi havaitessaan, että vallankahva ei enää perinteisesti tottelekaan heitä.
Ennen selvittiin hitailla, systemaattisesti etenevillä, pääasiassa turvallisilla työelämän muutoksilla.
Nämä nykyajan Joystik-virtuoosit pienillä, suorastaan höyhenenkeveillä liikkeillä ja verkostoitumalla saavat nopeasti ja tulevaisuuteen nähden myös harkitsematonta epävarmuutta aikaan – valitettavasti.
Se on aivan eri asia kuin entisaikainen ”metrikampien vääntely ja vaijereiden kirskuminen”.
Nyt on saneeraus = ”yrityksen kuntoon saattaminen” ja repivyys valttia…
Se on yleensä tarkoittanut useissa tapauksissa mm. sitä, että kokonaisia tehtaita, taloudellisesti kannattavia tehtaita lopetetaan, ammattitaitoista työvoimaa on muodollisesti toteutettujen yt-neuvottelujen saattelemina irtisanottu...
Yleisesti on todettu ahneuden vallanneen osan suomalaisista pörssiyrityksistä, vaikka suomalaisen yhteiskunnan menestystekijät ovat edelleenkin osaamisessa, työnteossa ja siitä syntyvässä tuloksessa.
Ahneuden huumassa saatetaan yrityksiltä imeä sitä varantoa, jolla pitäisi kasvattaa tutkimus- ja tuotekehityksen osuutta sekä myös sitä puskurirahaa, jolla selvittäisiin vaikeista ajoista.
Se on taas oma aamusaarnansa…
maanantai 21. heinäkuuta 2014
Sateentekijät > rauhantekijät esiin - NYT!
Käsite sateentekijä on monivivahteinen. Ehkä yleisesti tunnetuin sateentekijä- sanan
merkitys liittyy siihen, että jollekin globaaliselle, kansalliselle, talousaluekohtaiselle,
kuntakohtaiselle, jopa henkilökohtaiselle ongelmalle toivotaan löytyvän ratkaisija,
sateentekijä.
Entisaikaan käsite on liittynyt uskonnollisiin menoihin tai pakanallisiin rituaaleihin,
poppamiesmäisiin irrotteluihin, jotka tuottivat tai olivat tuottamatta toivottuja tuloksia.
Konkreettisimmillaan toivottu tulos oli esimerkiksi kesäaikaan säähän liittyvänä, elämän
kuihduttavan kuivan jakson jälkeen todella toivottu, uuden kasvun käynnistävä ja virkistävä
sade. Siihen tarvittiin sateentekijää…
Sateentekijä käsitteeseen usein liitetään jokin lähes yliluonnollinen kyky, se liitetään
ihmemiehiin ja/tai – naisiin, jotka kykenevät löytämään käytännön ratkaisumallin
ongelmaan.
Monet globaalit ongelmat juuri tällä hetkellä kaipaavat kipeästi sateentekijöitä, oikeastaan rauhantekijöitä
Seurasin hetki siten Suomen TV 1:n A-studio-ohjelmaa. Ohjelmassa haastateltiin Ulkopoliittisen instituutin (UPI) ohjelmajohtajaa Mika Aaltolaa.
Hän analysoi mielestäni selkeästi, suorastaan kristallinkirkkaasti Ukrainan, lähinnä Itä-Ukrainan tilannetta ja nimenomaan murheellista, raukkamaista sivilikoneen alasampumista ohjuksella.
Hänen sanomansa oli yksiselitteinen: "Venäjä tuntuu ostavan aikaa, jottei totuus paljastuisi."
Jos näin on, niin tuohon ei ole syytä lisätä yhtään mitään. Totuus paljastunee huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, syksyllä, vuoden päästä - joka tapauksessa totuus tulee esiin, se ei kuulemma pala tulessakaan...
merkitys liittyy siihen, että jollekin globaaliselle, kansalliselle, talousaluekohtaiselle,
kuntakohtaiselle, jopa henkilökohtaiselle ongelmalle toivotaan löytyvän ratkaisija,
sateentekijä.
Entisaikaan käsite on liittynyt uskonnollisiin menoihin tai pakanallisiin rituaaleihin,
poppamiesmäisiin irrotteluihin, jotka tuottivat tai olivat tuottamatta toivottuja tuloksia.
Konkreettisimmillaan toivottu tulos oli esimerkiksi kesäaikaan säähän liittyvänä, elämän
kuihduttavan kuivan jakson jälkeen todella toivottu, uuden kasvun käynnistävä ja virkistävä
sade. Siihen tarvittiin sateentekijää…
Sateentekijä käsitteeseen usein liitetään jokin lähes yliluonnollinen kyky, se liitetään
ihmemiehiin ja/tai – naisiin, jotka kykenevät löytämään käytännön ratkaisumallin
ongelmaan.
Monet globaalit ongelmat juuri tällä hetkellä kaipaavat kipeästi sateentekijöitä, oikeastaan rauhantekijöitä
Seurasin hetki siten Suomen TV 1:n A-studio-ohjelmaa. Ohjelmassa haastateltiin Ulkopoliittisen instituutin (UPI) ohjelmajohtajaa Mika Aaltolaa.
Hän analysoi mielestäni selkeästi, suorastaan kristallinkirkkaasti Ukrainan, lähinnä Itä-Ukrainan tilannetta ja nimenomaan murheellista, raukkamaista sivilikoneen alasampumista ohjuksella.
Hänen sanomansa oli yksiselitteinen: "Venäjä tuntuu ostavan aikaa, jottei totuus paljastuisi."
Jos näin on, niin tuohon ei ole syytä lisätä yhtään mitään. Totuus paljastunee huomenna, ylihuomenna, ensi viikolla, ensi kuussa, syksyllä, vuoden päästä - joka tapauksessa totuus tulee esiin, se ei kuulemma pala tulessakaan...
Turhaa ja tuhoavaa uutisointia
Kirjoitin alla olevasta asiasta hiukan toisella otsikolla alkuvuodesta eri lehtien yleisönosastoille, artikkeli julkaisiin useissa lehdissä. Sain tekstistäni myönteistä palautetta.
Päivitän tekstin tähän päivään...
Ei viikkoa ettei Talvivaara ole otsikoissa. Ei riitä,
että ns. keltainen lehdistö irrottelee, suorastaan hekumoi irtonumeromyyntiä
lisäten asiasta lööpeissään Talvivaaran nykyahdingosta. Samaan kuoroon ovat
yhtyneet sanomalehdet ja nimenomaan tv-uutiset…
Jokainen lukutaitoinen suomalainen tietää
tarkalleen Talvivaaran tämänhetkisen tilanteen vai tietääkö sittenkään.
Tietääkö suomalainen matti tai maija meikäläinen, että
em. yrityksessä on meillä jokaisella paljon kiinni valtion – Solidiumin –
omistuksen kautta.
Solidium lyhyesti nettilainauksena:
Solidium on Suomen valtion kokonaan omistama osakeyhtiö,
jonka tehtävänä on vahvistaa ja vakauttaa kotimaista omistusta kansallisesti
tärkeissä yrityksissä ja kasvattaa pitkäjänteisesti omistustensa taloudellista
arvoa. Solidiumin sijoitustoiminta perustuu taloudelliseen analyysiin.
Solidiumin sijoitusstrategian perusta ja keskeisin tavoite on nykysalkun hyvä
hoito ja sen arvon kasvattaminen. Solidiumin osakesalkussa on yksitoista
pörssilistattua yhtiötä, joissa kaikissa Solidium on vähemmistöomistajana.
________________________________________________________________________
Erityisesti Kainuun Talvivaaran tilanne ei ole saanut
kummoista kouluarvosanaa lööpeissä eikä asiaa ymmärtävien ammattimiestenkään
puheissa. Viimeaikaisissa teksteissä/tv-uutisoinnissa ovat vilahtaneet sanat: yhteiskunnan
saamattomuus, kyvytön johto, nikkelin maailmanmarkkinahinnan romahtaminen, allasongelmat,
ympäristön saastuttaminen, prosessin tehottomuus, jyrääminen, luparikkomukset, valvonnan
puute ja aivan viime päivinä nimenomaan kassan tyhjeneminen.
Kuitenkin tälläkin hetkellä: Kainuun työllisyyteen
liittyvänä Talvivaaran kerrannaisvaikutukset ovat tuhansia työpaikkoja ja yli
miljardin euron edestä metallia jo valmiina kasassa. Uusilla kasoilla prosessi
toimii – lehtitietojen mukaan – erinomaisesti…
Tiedän, että monet lukijoista ajattelevat Talvivaaran
olevan suuri kupla. Näkemyksen taustalla on olennaisesti pörssikurssin kehitys.
Se on syöksynyt alas kuin kivi taivaalta.
Muutamassa vuodessa 7 eurosta alle 10 senttiin. Tällä
hetkellä (maanantaina 21. päivänä heinäkuuta 2014) se on noin 7 senttiä.
Yrityksen arvo tämänhetkisellä pörssikurssilla mitattuna
on naurettavan alhainen. Sen joku raharikas voisi ostaa lähes taskurahoillaan,
jos se olisi näin myytävissä.
”Meillä suomalaisilla ei yksinkertaisesti ole varaa
ajatuttaa Talvivaarasta alas. Se on liian suuri ruumis! Jos eduskuntavaalit
olisivat juuri nyt edessä, Talvivaaralle löytyisi ruuhkaksi saakka myötätuntoa,
paitsi ehkä viherpiipertäjiltä!” totesi taannoin eräs asiaan perehtynyt.
Mielestäni Suomen valtio on ollut viime vuosina
murheellisen passiivinen monissa valtionomistukseen liittyvissä hankkeissa.
Niitä on ihan luetteloksi saakka. Se on tosi syvältä se…
Tuntuu välillä siltä, että ministereitäkin ohjailevat ns.
keltaisen lehdistön kevyehköt kesälööpit.
Talvivaaran rahoitustilanne on tiukka. Kassassa ei ole liiemmälti pelivaraa. Juuri nyt rahoitustilanteeseen haetaan kiihkeästi uusia ratkaisumalleja.
Talvivaara irtaantui Lontoon pörssistä - hyvä niin - se oli nykytilanteeseen peilattuna liian suureellista.
Toivottavasti suomalaisten piensijoittajien usko ja luottamus säilyy kuitenkin pääosin aidosti Talvivaaran tulevaisuudessa.
Väliin tuntuu siltä, että pitäisikö pannan hattu asian ratkaisemiseksi kiertämään...
Itse odotan Talvivaaran tilanteesta myönteisiä uutisia lähitulevaisuudessa, toivottavasti niitä alkaa tipahdella kesän kääntyessä alkusyksyyn...
Kuolemankauppiaiden pörssitiedote
Tämä on eräänlainen erittäin ajankohtainen ajantasateksti juuri viime aikoijen globaalimenosta:
Seuraan kohtalaisen tarkasti uutisia eri medioista, mitä maailmalla tapahtuu. Väitän olevani pääasiassa - ainakin hehtaarihaarukassa - ajan tasalla.
Seuraan myös lähes päivittäin nykyisin Suomessa Helsingin pörssin pörssiuutisia, asia kiinnostaa minua.
Viime vuosina olen tympääntynyt, tuskaantunut tapaan, jolla esim. Ukrainassa, Syyriassa, Gazassa, Irakissa, Iranissa, Pakistanissa, Afganistanissa, Libyassa, jne. tapahtuneita järjettömiä itsemurhaiskuja uutisoidaan.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, että kaikki suomalaiset päämediat: tv, radio ja sanomalehdet
revittelevät muhkeilla otsikoilla ja pitkillä teksteillä em. järjettömiä, käsittämättömiä ja
murheellisia tapahtumia.
Sitä juuri iskujen tekijät teoillaan hakevat, valtavaa julkisuutta ja sitä kautta ihmisten keskuudessa epävarmuutta, pelkoa ja sekasortoa.
Maailmalla em. tyyppinen uutisointia harrastetaan oletettavasti vielää laajemmassa mittakaavassa, sillä tehdään rahaa, riihikuivaa rahaa.
Suomi on monessa suhteessa maailman edistyksellisimpiä maita. Toivon, että lähitulevaisuudessa em. tapahtumiin liittyvänä mediat ilmoittavat vain em. tapahtumien suoranaiset menetykset, kuolinmäärät eräänlaisessa kuolemankauppiaiden pörssitiedotteessa.
Toisin sanoen esimerkiksi pörssiuutisten tavoin ilmoitetaan surureunustetussa vaakaosiossa kuvaruudun tai sivun alareunassa mahdollisimman pienellä fontilla tyyliin: Ukraina -300, Syyria - 250, Irak – 130, Iran -45, Pakistan -180, Afganistan – 90, jne. …
Radiossa vastaavat tiedot voidaan lukea pörssitiedotusten tapaan surumusiikki taustalla kerran vuorokaudessa jos sitäkään…
Em. tyyppinen informaatio riittää meille suomalaisille, sillä maailmalla on onneksi huomattavasti
tärkeämpääkin tiedotettavaa, jopa myönteistä tiedotettavaa…
Seuraan kohtalaisen tarkasti uutisia eri medioista, mitä maailmalla tapahtuu. Väitän olevani pääasiassa - ainakin hehtaarihaarukassa - ajan tasalla.
Seuraan myös lähes päivittäin nykyisin Suomessa Helsingin pörssin pörssiuutisia, asia kiinnostaa minua.
Viime vuosina olen tympääntynyt, tuskaantunut tapaan, jolla esim. Ukrainassa, Syyriassa, Gazassa, Irakissa, Iranissa, Pakistanissa, Afganistanissa, Libyassa, jne. tapahtuneita järjettömiä itsemurhaiskuja uutisoidaan.
En kerta kaikkiaan ymmärrä, että kaikki suomalaiset päämediat: tv, radio ja sanomalehdet
revittelevät muhkeilla otsikoilla ja pitkillä teksteillä em. järjettömiä, käsittämättömiä ja
murheellisia tapahtumia.
Sitä juuri iskujen tekijät teoillaan hakevat, valtavaa julkisuutta ja sitä kautta ihmisten keskuudessa epävarmuutta, pelkoa ja sekasortoa.
Maailmalla em. tyyppinen uutisointia harrastetaan oletettavasti vielää laajemmassa mittakaavassa, sillä tehdään rahaa, riihikuivaa rahaa.
Suomi on monessa suhteessa maailman edistyksellisimpiä maita. Toivon, että lähitulevaisuudessa em. tapahtumiin liittyvänä mediat ilmoittavat vain em. tapahtumien suoranaiset menetykset, kuolinmäärät eräänlaisessa kuolemankauppiaiden pörssitiedotteessa.
Toisin sanoen esimerkiksi pörssiuutisten tavoin ilmoitetaan surureunustetussa vaakaosiossa kuvaruudun tai sivun alareunassa mahdollisimman pienellä fontilla tyyliin: Ukraina -300, Syyria - 250, Irak – 130, Iran -45, Pakistan -180, Afganistan – 90, jne. …
Radiossa vastaavat tiedot voidaan lukea pörssitiedotusten tapaan surumusiikki taustalla kerran vuorokaudessa jos sitäkään…
Em. tyyppinen informaatio riittää meille suomalaisille, sillä maailmalla on onneksi huomattavasti
tärkeämpääkin tiedotettavaa, jopa myönteistä tiedotettavaa…
Sähköpostin siunaus ja kirous...
Suoraa nettilainaustekstiä lyhenneltynä:
Sähköposti (electronic mail, sähköinen posti) tarkoittaa digitaalisten, yleensä kirjallisessa muodossa olevien viestien välittämistä tietokoneiden käyttäjien kesken. Yhä useammat tietokoneen käyttäjät siirtyvät lähettämään viestinsä tietoverkkojen kautta.
Etuja:
Sähköposti on nopea, edullinen ja vaivaton viestintätapa, sähköpostiviesti menee perille sekunneissa tai muutamassa minuutissa maapallon toiselle puolelle, yleensä Internet-verkkoa hyväksi käyttäen. Käyttäjä maksaa usein vain paikallispuheluun verrattavissa olevan hinnan, laajakaistassa ei sitäkään.
Verkkoyhteyden ei tarvitse olla auki kirjettä kirjoitettaessa vaan viestin voi laatia valmiiksi ennen yhteydenottoa. Puhelimeen verrattuna sähköpostin etu on vastaanottajan saavutettavuus. Vaikka vastaanottaja ei olisikaan tavoitettavissa, sähköposti voidaan lähettää odottamaan. Kun vastaanottaja tarkastaa postilaatikkonsa, on sähköposti odottamassa häntä. Sähköposti on myös helppo tallentaa ja tarkistaa jälkikäteen.
Ongelmia:
Sähköposti kulkee verkossa selväkielisenä, ellei viestiä erikseen salata. Salatunkin viestin "kuoressa" kulkevat tiedot (lähettäjä ja vastaanottaja yms.) ovat näkyvillä. Toisaalta kirjesalaisuus koskee myös sähköposteja ja verkon salakuuntelu ei onnistu helposti kuin lähiverkossa ja teleoperaattoreiden tiloissa.
Eräs ongelma on myös vastaanottajan osoite. Osoitteen on oltava tarkasti oikein, jotta viesti saavuttaa vastaanottajan.
Nykyisin yhä lisääntyvänä ongelmana on roskaposti, joka tukkii postilaatikoita mainoksilla tai muuten epätoivotuilla viesteillä. Myös haittaohjelmat voivat levitä sähköpostin välityksellä.
Itse asiaan:
Otsikkoon viitaten sähköposti on mielestäni kaikesta huolimatta siunaus, se on kiistatta nykyajan moderni peruskommunikaatioväline.
Tiedän, että monet työelämässä olevat ovat tuskaantuneet heidän tietokoneilleen tulevasta päivittäisestä sähköpostitulvasta ja he todennäköisesti aika ajoin pitävät sähköpostiviestintää häiritsevänä, suorastaan kirouksena.
Olen käyttänyt jo kauan erittäin paljon sähköpostiviestintää. Pääasiassa viestintäni on asiapitoista perusviestintää mutta myös mielipiteitteni testaamista erilaisilla kohderyhmillä. Henkilökohtaiseksi ongelmaksi on muodostunut se, että en välttämättä saa pyytämiäni tietoja, vastauksia, kommentteja esittämiini – mielestäni asiallisiin kysymyksiini.
Olen havainnut, että ihmisten, mutta myös organisaatioiden kynnys vastata sähköpostiviesteihin, on erittäin korkealla.
Arvelen monen lukijoista olevan samaa mieltä. Nykyisin on trendikästä lörpötellä kännykällä, ei tarvitse välttämättä miettiä pilkun päälle sanomisiaan – voi porista suunnilleen sinne päin niitä näitä.
On aivan eri asia pistää ajatuksensa tekstinä liikkeelle. Se on tarkistettavissa, siitä saattaa tulla sanomista, pahimmassa tapauksessa voi joutua tilille, jopa vastuuseen…
Olen lähettänyt tuhansia, ilmeisesti kymmeniä tuhansia sähköpostiviestejä tähänastisen elämäni aikana.
Virallisesti minulle on vain muutama henkilö ilmoittanut toivomuksen, että voisinko poistaa nimen lähetyslistaltani. Tuo luku on erittäin pieni suhteutettuna lähettämääni sähköpostimäärään.
Siksi esitänkin julkisesti toivomuksen: ”Mikäli et halua olla minkään tyyppisen asian osalta vastaanottamassa sähköpostiviestejäni lähitulevaisuudessa, ilmoita siitä, niin deletoin Sinut välittömästi lähetyslistaltani!”
Toisaalta jos haluat, että lähetän Sinulle sähköpostiviestejä esim. lehtiin suunnatuista artikkeleista, myös julkaisemattomista, liitetiedostoina, lisään Sinut listalleni…
Täällä blogisivuillani on pääasiassa tätä lähes päivittäistä ajantasapohdiskeluani ja mahdollisia kannanottojani vapaasti mm. Sinun kommentoitavana.
Niin se sähköpostiosoitteeni on aki.pyykko@netti.fi
sunnuntai 20. heinäkuuta 2014
Oli se hyvä, että se sattui juuri sinulle!
Tämä on tarina sarjasta Jutustelua marketin kassajonossa. Arvelen, että se on monen lukijan mielestä aivan liian pitkä, uuvuttavan pitkä.
Yritin sitä toki lyhentääkin, mutta tarinan juoni alkoi pahasti tökkiä, joten luovuin lyhentämisyrityksestä.
Siis tähän tyyliin:
En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta muutama viikko sitten jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi keski-ikäistä miestä - taisivat olla yrittäjiä - keskusteli jokseenkin äänekkäästi viime aikojen tapahtumista…
”Olenko kertonut Sinulle Tauno, kuinka minua korpee, kun muistelen, mitä tapahtui kolmisen vuotta sitten hirvestyskauden alkupuolella? kysyi miehistä pönäkkä, ”pallopaitainen”, mutta aika lailla sporttinen miehenköriläs.
”Enpä tosiaankaan näin yhtäkkiä muista Erkki! Mitä?” kysäisi Taunoksi nimitelty...
”Ajoin tuolla takalistoilla hirvikolarin aivan uudenkarheella autolla, jossa oli vain muutama sata kilometriä mittarissa!” sanoi Erkiksi osoittautunut tiukansävyisesti.
”Eihän tuo nyt mikään uutinen ole, niitähän sattuu tämän tästä ja onhan ne vakuutukset olemassa!” sanoi Tauno vakavana.
”Niin sattuu, niin sattuu, mutta kun en ollut ottanut saituuttani muuta kuin aivan pakolliset vakuutukset! Voit uskoa, että v...ttaa s......sti p....le! Arvaappa tuliko kotiväeltä pyyhkeitä? Mistä ihmeestä minuun iski sellainen säästövimma! Uuteen autoon ei kaskoa! Rahat pistin kyllä ”pirssistä” autokauppiaalle nyrkkiin sileinä seteleinä, oli se muuten aika nippu ja levee tunne!” sanoi Erkki hiukan ylpeäntuskaisena.
”Oli se hyvä, että se sattui juuri Sinulle!” totesi Tauno myötätuntoisesti. ”Sinä kyllä pystyt sen klaaraamaan!”
”Olin säästää kituuttanut siihen autoon kuule vuosikausia! Auto oli niin kuin rusina kolarin jäljiltä! Onneksi se oli jo testeissä osoitettu turvalliseksi, sillä muuten en olisi Sinulle tätä kertomassa!” sanoi Erkki jatkaen tarinaansa. ”Arvaappa, mitä naapuri sanoi tai oikeastaan, miten hän reagoi ollessamme ryytimaan kääntöpuuhissa ja kertoessani hänelle pensasaidan yli tapahtuneesta?”
”No miten, oli tietysti pahoillaan ja osaa ottavainen? sanoi Tauno myötätuntoisesti tosin hiukan ounastellen, mitä oli tulossa...
”Mitä naapuri sanoi? Pahoillaanko? Vielä osaa ottavainenko? Hevon paska! Sanoi, että totta kai vähäjärkinenkin tajuaa, että vakuutukset on oltava kunnossa, kun uudenrarheella autolla irrotellaan hirvestysaikaan! Vähäjärkinenkin! Voi hevon vee! Olisin huitaissut sitä lapiolla, mutta vaimo tuli - onneksi - väliin, ehdin sentään huitaista nyrkillä mokomaa!” sanoi Erkki kiihtyneenä.
”Entä sitten?” kysyi Tauno jo hiukan asiasta kiinnostuen.
”Entä sittenkö? Sehän teki minusta rikosilmoituksen! Olin muka pahoinpidellyt häntä. Liipaisin pikkuisen luuvitosella, pari tikkiä terveysasemalla poskipäähän, ei sen kummempaa! Pahoinpitelyä muka!” Erkki sanoi tuohtuneena.
”Niin sakothan siitä tuli, eikä ole ollut viime aikoina juurikaan naapurin kanssa asiaa pensasaidan yli.” totesi Erkki ykskantaan.
”Oli se hyvä, että se sattui juuri Sinulle!” totesi Tauno myötätuntoisesti. ”Sinä kyllä pystyt sen klaaraamaan!”
”Niin, mutta se oli vielä firman nimissä se auto ja sehän nakkasi vähän pikkufirman taseita sekaisin! Muutenkaan ei viime vuosina kassavirta ole ollut kohdallaan.” Erkki jatkoi tarinaansa. ”Meni saman tien loppujen lopuksi firma alta, se on kuule joskus vähästä kiinni! Olisin kyllä selvinnyt pikku luototuksella, mutta lainahanat menivät yhtäkkiä ja yllättäen kiinni. Aikaisemmin olin hoidellut vasemmalla kädellä suurempiakin luottoja! Hanat kiinni! Arvaappa alkoiko keittää?” sanoi Erkki tuohduksissa...
”Sain myöhemmin kuulla, että naapurilla, sillä jota käytätin terveysasemalla, on kytköksiä lähipankkiin. Vaimon veli on siinä pankinjohtajana!” Erkki totesi hiukan masentuneena ja harmistuneena.
”Oli se hyvä, että se sattui juuri Sinulle!” totesi Tauno myötätuntoisesti. ”Sinä kyllä pystyt sen klaaraamaan!”
”Oli se todella hyvä, että se sattui juuri Sinulle Erkki!” Tauno tsemppasi. ”Oli se todella hyvä, ...”
”Niin, niin kai se on! Niin se maailma koulii!” sanoi Erkki ja he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä iltamyöhään tungosta.
Kuulin samaiselta naapurilta viikko sitten, että Erkki oli voittanut lotosta rapiat miljoona euroa, oli kuulemma käyttänyt voittonumeroina hirvikolarin päivämäärää, kellonaikaa ja naapurin poskipäähän ommeltujen tikkien määrää!
Tarinoita elävästä elämästä, uskotko tätä...
Saamaani ohjeistusta:"Terävöitä tekstiä!"
Olen saanut aika usein ohjeistusta:"Terävöitä tekstiä!" Totta, tekstini ovat usein varsin kilttejä. Miksi? Siksi, että yrittäessäni terävöittää, skarpata tekstejäni, ne ovat jääneet yleensä julkaisematta...
Toki blogikirjoittajana minulla olisi erinomainen mahdollisuus "avata uusi lehti" tekstieni suhteen - ladata tämän tästä täyslaidallinen globaaliin jakeluun.
Tälläkin hetkellä siihen olisi käytettävissä joukko murheellisia aiheita: Ukrainan yhä kirityvä tilanne, kiristyvä tilanne Gazassa, tilanne Syyriassa, tilanne monissa Afrikan maissa, tilanne monissa Aasian maissa, jne. aiheita maailmalla riittää.
Puhumattakaan kotimaisista kestoaiheista: Taloustilanteen heikkeneminen, viikottaiset irtisanomisuutiset, huolestuttava työllisyystilanne, sote- ja kuntauudistusratkaisujen viivästyminen, jne. aiheita kotinurkilakin on riittävästi...
Niin ja kyllä niitä hyviä aiheita täällä Perämeren pohjukassakin riittää. Niihin on minun luontevaa keskittyä yhä enemmän jatkossa.
______________________________________________________________________________
Olen seurannut Ukrainan tilannetta aika kiinteästi koko nykyisen kriisin ajan. Miksi? Siksi, että minulla on ukrainalaissyntyisiä kuvataideystäviä Luoteis-Venäjällä, Barentisin meren rannalla Severomorskissa.
Aivan viimeaikaiset tapahtumat, jotka liittyvät siviililentokoneen järjettömään alasampumiseen ohjuksella, voi kuka tahasa todeta, että asiaa liittyvänä valehdellaan täysin estottomasti "suut ja silmät täyteen" ja jälkiä yritetään peitellä. Viimeksi mainittu ei nykyaikana onnistu - onneksi näin.
Kuka, mitkä tahot näin tekevät? Minun on turha lähteä niitä luettelemaan, vaikka käytettävissä olevan median mukaan asia on yksiselitteisen selvä - ainakin 99,99%:lla varmuudella.
Totean vaan toistamiseen, että tulee aika, jolloin perseet tervataan - näin se onneksi menee.
Toki blogikirjoittajana minulla olisi erinomainen mahdollisuus "avata uusi lehti" tekstieni suhteen - ladata tämän tästä täyslaidallinen globaaliin jakeluun.
Tälläkin hetkellä siihen olisi käytettävissä joukko murheellisia aiheita: Ukrainan yhä kirityvä tilanne, kiristyvä tilanne Gazassa, tilanne Syyriassa, tilanne monissa Afrikan maissa, tilanne monissa Aasian maissa, jne. aiheita maailmalla riittää.
Puhumattakaan kotimaisista kestoaiheista: Taloustilanteen heikkeneminen, viikottaiset irtisanomisuutiset, huolestuttava työllisyystilanne, sote- ja kuntauudistusratkaisujen viivästyminen, jne. aiheita kotinurkilakin on riittävästi...
Niin ja kyllä niitä hyviä aiheita täällä Perämeren pohjukassakin riittää. Niihin on minun luontevaa keskittyä yhä enemmän jatkossa.
______________________________________________________________________________
Olen seurannut Ukrainan tilannetta aika kiinteästi koko nykyisen kriisin ajan. Miksi? Siksi, että minulla on ukrainalaissyntyisiä kuvataideystäviä Luoteis-Venäjällä, Barentisin meren rannalla Severomorskissa.
Aivan viimeaikaiset tapahtumat, jotka liittyvät siviililentokoneen järjettömään alasampumiseen ohjuksella, voi kuka tahasa todeta, että asiaa liittyvänä valehdellaan täysin estottomasti "suut ja silmät täyteen" ja jälkiä yritetään peitellä. Viimeksi mainittu ei nykyaikana onnistu - onneksi näin.
Kuka, mitkä tahot näin tekevät? Minun on turha lähteä niitä luettelemaan, vaikka käytettävissä olevan median mukaan asia on yksiselitteisen selvä - ainakin 99,99%:lla varmuudella.
Totean vaan toistamiseen, että tulee aika, jolloin perseet tervataan - näin se onneksi menee.
Kemi, Suomen Mato-onginnan Mekka
Niin kuin olen aiemmin maininnut, uusien tekstien lisäksi selailen vanhoja, lähinnä 2000-luvun alkupuolen tekstejäni ja mahdollisesti niitä hiukan päivitän.
Tein 2000-luvun alkupuolella alla olevan, virallisen esityksen Kemin kaupunginhallitukselle:
ASIA: PERIAATEPÄÄTÖS JULISTAUTUMISESTA ”KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA”, AJATUKSEN AVOIN TUTKIMINEN JA ASIAN ETEENPÄIN SAATTAMINEN
_______________________________________________
Ihmisen henkilökohtainen vetovoimaprofiili - ne osatekijät, jotka ratkaisevat esim. paikkakunnalla/talousalueella viihtyvyyden, vaikuttamisen ja aktivaatiotason - rakentuu mm. seuraavista tekijöistä:
+ monipuolisista työnsaantimahdollisuuksista
+ hyvistä koulutusmahdollisuuksista
+ liikenneyhteyksistä
+ toimivista julkisista palveluista
+ kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista
+ liikuntapalveluista
+ henkisestä ilmapiiristä
+ kansainvälisistä yhteyksistä
+ hyvistä koulutusmahdollisuuksista
+ liikenneyhteyksistä
+ toimivista julkisista palveluista
+ kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista
+ liikuntapalveluista
+ henkisestä ilmapiiristä
+ kansainvälisistä yhteyksistä
Vetovoimaprofiiliin liittyy myös olennaisesti elinympäristöön liittyvien mahdollisuuksien hyödyntäminen.
Kemi on kiistatta merkittävä merikaupunki. Olemmeko kyenneet hyödyntämään merta, ranta-alueita ja läheisyyden saaria riittävästi?
Tyytyväisyys koostuu usein pienistä, yksinkertaisista asioista...
Kemin uusi rantamakasiini on valmistunut, sille löytynee monipuolista käyttöä lähitulevaisuudessa, oletettavasti myös Kemin kaupungin ohi kiitävän turistivirran pysäyttämiseksi/ohjaamiseksi rantaan liittyvää käyttöä.
KEMI, SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKKA? KYLLÄ!
Perinteinen mato-onginta on yksinkertainen, perin juurin suomalaiseen elämänmenoon liittyvä asiakokonaisuus, joka on erittäin rentouttava jopa terapeuttinen harrastus.
Monet, myös turistit haluaisivat kesällä onkia tai talvella pilkkiä, mutta siihen ei useinkaanole asiallisesti järjestettyjä mahdollisuuksia riittävän täydellisine oheispalveluineen.
Ehdotus
Ehdotan, että Kemin kaupunginhallitus tekee ensi tilassa periaatepäätöksen Kemin julistautumisesta SUOMEN MATO-ONGINNAN MEKAKSI, tutkii/tutkituttaa avoimesti mahdollisuudet nimenomaan harrastuksenomaiseen pienkalastukseen liittyvien palvelujen toteuttamiseksi tarvittavat asiakokonaisuudet.
Ehdotus- ja yhteistyöterveisin
Aki Pyykkö
kaupunginvaltuuston varajäsen
kulttuurilautakunnan jäsen
_______________________________________________
Valitettavasti asia ei ole - toistaiseksi -edennyt toteutukseen. Aikanaan sain epävirallisesti kuulla, että tuo mainitsemani Mekka-sana oli aiheuttanut ehdotuksessani keskustelua.
Joskus se on vähästä kiinni!
Tosin myöhäisemmässä vaiheessa tehtiin lähes vastaavantyyppinen esitys mutta sekään ei ole johtanut konkreettisiin toimenpiteisiin...
Ihmisen työelämän jalanjälki
Viime vuosina on puhuttu paljon ihmisen jättämästä ns. ekologisesta jalanjäljestä, joka kuvaa lähinnä ihmisen luontoon ja luonnonvarojen käyttöön liittyvästä asiakokonaisuudesta ja problematiikasta.
Henkilökohtaisesti olen pohdiskellut viime aikoina ihmisen työelämään liittyvästä jalanjäljestä tai oikeastaan valitettavan monissa tapauksissa jäljettömyydestä...
Kunnioitan suuresti niitä, osittain jo haudan lepoon saatettuja ns. vanhan kansan ihmisiä, tervaskantoja, jotka minullekin ovat kertoneet omasta työelämän jalanjäljestään jotakuinkin tyyliin: ” Kuulehan, minä olen käynyt vain viisi luokkaa kiertokoulua ja senkin vastapäivään, mutta katso, mitä olen saanut aikaan! Minulla on oma, itse alusta alkaen – sokkelista vesikattoon viimeistä listaa myöten – rakennettu koti, perhe, lapset, lastenlapset ja nyt jo lastenlastenlapset! Minä olen omalla työlläni ja uutteruudella saavuttanut sen, mitä ihminen voi ikinä toivoa! Ei ole kuule tarvinnut sossun luukulla norkoilla ja avustuksia anella!” jo edesmennyt tuttavani usein sanoi vauhtiin päästyään.
”Minun onneni on se, että minulla on olut aina työtä! Kovaa, mielekästä työtä, jonka olen aina hoitanut niin hyvin kuin olen kyennyt. Työstä olen ollut aina kiitollinen.” hän totesi aina vakavana...
”Tiedätkö, että minä kouluja käymätön etenin peräti kympiksi, pomoksi työpaikallani, niin minuun luotettiin! No, nyt eläkepäivillä näitä on mukava muistella.” hän usein totesi lievästi kehaistuaan omaa työelämäkaartaan, työelämän jalanjälkeään.
Kyseinen henkilö teki todella pitkän työrupeaman, laskelmieni mukaan palkkatyötä noin 15 vuotiaasta 65 vuoteen miinus armeija ja sotavuodet. Hänen työelämän jalanjälki oli erittäin mittava ja kunnioitusta herättävä. Hän oli myös monessa muussa mukana. Hän oli aikansa vaikuttajia...
Kuinka moni meistä mahtaa yltää vastaavaan?
Tai oikeastaan kuinka monelle meistä ja nimenomaan nuorille koulutetuille henkilöille annetaan siihen edes vähäinenkään mahdollisuus?
Meillä on aivan liian monissa perheissä kohta sukupolvi, pahimmassa tapauksessa jopa kaksikin, joka ei ole päässyt koko elämänsä aikana palkkatyön syrjään kiinni!
Heidän työelämän jalanjälki jää pakostakin hyvin kevyeksi sipaisuksi, johon he itse eivät ole useinkaan syyllisiä.
Toisaalta taas monilla aloilla työssä olevien jalanjälki on todella syvä, pelottavan syvä, lähestulkoon pieni monttu mm. jatkuvana kiireenä työssä, riittämättömyyden tunteena työsuorituksestaan, runsaine ylitöineen, epämukavien työaikoineen, työuupumisineen, jne. ...
Ikävä kyllä monien työelämän jalanjälki ajallisesti päättyy valitettavan usein 55-60 vuoteen jopa aikaisemminkin, työkyvyttömyyteläkkeelle tai pahimmassa tapauksessa kuolemaan!
Kysymys kuuluu:
Onko Suomi-nimisessä mukahyvinvointivaltiossa löydettävissä uusia, mielekkäitä, luovia ratkaisumalleja em. työelämän jalanjälkeä kiihkeästi toivovien ja toisaalta liian syvää, mutta usein valitettavan lyhyttä jalanjälkeä laahustavien työntekijöiden/toimihenkilöiden ongelmien ratkaisemiseksi?
Viime vuosien/vuosikymmenien hallitusten tavoitteena on ollut luoda niin ja niin monta sataatuhatta uutta työpaikkaa vaalikauden aikana!
Kovia ja kunnianhimoisia tavoitteita, joista on yritetty pitää kynsun ja hampaina kiinni, vaikka epäilijöiden joukko suurenee päivä päivältä.
On selvää, että viime vuosien perinteisillä konsteilla tavoite ei toteudu.
Mikä ratkaisuksi?
Uudentyyppinen, aggressiivinen, työhön tiukasti sidottu ajantasatäsmäkoulutus? Joustavat työaikakysymykset? Kokemuksen/kokemattomuuden nykyistä laajempi huomioon ottaminen palkkauksessa = nykyistä joustavammat palkkausjärjestelmät? Työnantajamaksujen uudelleenarviointi=alentaminen? Laiteverotuksen toteuttaminen? Uudet, selektiiviset eläkejärjestelmät? Entisaikaiset, mutta uusimuotoiset valtion ja kunnan (hätä)aputyöt? Erilaisten palvelujen käytön yhä laajamittaisemmat verohelpotukset? Kansalaispalkka, jossa velvoitteena on osallistua ns. kolmannen sektorin työhön? Yleinen yhteisvastuullisuuden uusimuotoinen ja laajamittainen esiinmarssi? Jne. ...
Kesäaivoterveisin hellesäässä virkistäviä sateita odotellessa
lauantai 19. heinäkuuta 2014
Onko maisemalla väliä?
Sanotaan, että värillä on väliä. Väitetään myös, että työkalujen, esineiden, koneiden, rakennusten, tms. muodolla on erittäin suuri merkitys jokaisen ihmisen aivan jokapäiväisessä, arkisessa elämässä. Niillä lienee laajemmin ottaen suuri merkitys työelämässä työviihtymiseen, -motivaatioon ja -tulokseen.
Entä onko maisemalla väliä?
Kyllä on ja onneksi yleensä voimme asiaan edes hiukan vaikuttaa.
Muutimme takaisin Kemiin Etelä- ja Kaakkois-Suomesta kaiken kaikkiaan noin kolmentoista vuoden opiskelun ja työn merkeissä vietetyn ajanjakson jälkeen vuonna 1981.
Tulimme tavallaan juurillemme eli asuinpaikalle, jossa isoisäni Aukusti Pyykkö oli viljellyt viime vuosisadan alkupuolella maata, vanhempani asuivat paikalla vuosikymmeniä, niin luonnollisesti minäkin lapsuuteni ja osan nuoruudestani.
Entinen, tasapainoinen ja tarkoituksenmukainen paikka, pihamiljöö, maisema oli totaalisesti muuttunut.
Onneksi sen on kemiläinen taidemaalari Olavi Korolainen meille aikanaan pienestä mustavalkovalokuvasta piirtänyt. Taulu on tällä hetkellä olohuoneemme seinällä - kunniapaikalla.
Kemin kaupungin sen aikainen epätarkoituksenmukainen, epäoikeudenmukainen ja poukkoileva tonttipolitiikka; rakentamiskehotukset ja pakkolunastusuhkaukset olivat merkinneet kaavoitetulla asuinalueella olleen entisen perunapeltomme myymistä rakennuskäyttöön ja suuren varastorakennuksen ( sauna, makasiini, liiteri, navetanporstua, navetta, sittemmin autotalli, puusee) purkamista.
Keskellä pihaa törötti kaivo!
Ei vesijohtoa, ei viemäriä, puusee väliaikaisesti pieneen hirsimökkiin, elämä lähti meidän osalta käyntiin ja luonnollisesti uuden talon suunnittelu/rakentaminen.
Mekin lähdimme muokkaamaan omalta osaltamme revittyä, raiskattua maisemaa. Nyt olemme uuden, kolmannen rakennuksen, Pikkupuolen myötä palauttaneet maisemaa modernin pihapiirin muotoon, josta itse olemme tyytyväisiä
Puustoa olemme pakoitettuja karsimaan jatkossa, lähitulevaisuudessa...
perjantai 18. heinäkuuta 2014
Susilauma vs. ihmislauma
Katselen televisiosta mielelläni dokumentti- ja luonto-ohjelmia aina kun siihen on vähänkin mahdollisuutta. Erityisesti sellaiset luonto-ohjelmat ovat kiinnostavia, joissa käsitellään eläinryhmien parvi-/laumakäyttäytymistä.
Takavuosina tuli erittäin ansiokas ohjelma susilauman käyttäytymisestä ja sisäisestä hierarkiasta.
Taistelu lauman johtopaikasta on tarkkaan kontrolloitua, jossa vallassa olevan yksilön on monin tavoin osoitettava olevansa kiistaton, suvereeni johtaja.
Kyseisen yksilön ei saa näyttää ulospäin pienintäkään heikkouden merkkiä säilyttääkseen asemansa.
Ihmisten käyttäytymisessä on hyvin samantyyppisiä piirteitä. Sanotaanhan, että ihminen on toiselle ihmiselle susi...
Ihmisten välillä käytävä valtataistelu – usein täysin olemattomasta, epämääräisestä ja jopa kyseenalaisesta vallasta – on valitettavan usein säälimättömän kovaa, jossa lähes kaikki, raadollisetkin keinot otetaan käyttöön.
Erilaiset liittoutumat, koalitiot ja sopimukset, diilit kuuluvat näppäriin pelikuvioihin tyyliin, kun teet tämän minulle, niin teen sitten tämän sinulle – näinhän se kiistattomasti yleensä menee – valitettavasti.
___________________________________________________________________________
Ukrainan konfliktissa on nyt kipukynnys ohitettu. Se on muuttunut glbaaliseksi tuho-operaatioksi, kun normaalilla reittilennolla ollut siviilikone on mediatietojen mukaan ammuttu Itä-Ukrainassa ohjuksella alas.
Kukaan ei voi enää sanoa, että asia ei kuulu minulle. Kukaan rivisuomalainenkaan ei saa tämän jälkeen nukkua ruususenunta kaikessa rauhassa sulkien ympäröivän maailman pois ajatuksitaan.
Toivottavasti tapahtuma on kaikessa traagisuudessaan käännekohta Ukrainan tilanteen rauhoittamiseksi.
Murheellinen tapahtuma on huolellisesti tutkittava ja syylliset on saatettava kansainväliseen oikeuteen tuomittaviksi - vastuuseen teoistaan.
Arvostan suuresti ulkoministeri Erkki Tuomiojan lausuntoa, jossa hän nimeää tapahtuman joukkomurhaksi. Sitä se juuri kaikessa raakuudessaan on - noin kolmesataa täysin viatonta uhria yhdellä laukaistun ohjuksen napin painalluksella.
Mutta onneksi maailman sivu vanha toteamus: ”Tulee aika, jolloin perseet tervataan!” on kuitenkin onneksi aina viime kädessä toteutunut. Niin aivan varmasti tässäkin tapauksessa. Enpä totta tosiaan haluaisi olla aikanaan todettujen syyllisten housuissa lähitulevaisuudessa...
Konsultti = erityisasiantuntija
Sanalla, käsitteellä konsultti on huono maine. Usein kansan karttuisassa suussa todetaan; "No se on sellainen konsultti!" Edellä mainittu kuuluu samaan kategoriaan kuin sanonta: " Se on sellainen taiteilija!"
Konsultti nimikkeen asemesta on syytä käyttää termiä erityisasiantuntija.
Lööppilehdistössä revitellään tämän tästä konsulttien/erityisasiantuntijoiden huikeilla palkkioilla.
Erityisesti ns. julkkiskonsulttien korkeat palkkiot puhuttavat konsulttipiirejäkin.
Takavuosien julkkiskonsultteja ovat mm. rentolanne Marco Bjurström, päällekäyvä Jari Sarasvuo, sananpyörittäjä Esa Saarinen, jne. ...
Mitä viisautta sisältää heidän paasaamisensa? Se onkin asia erikseen!
Mikä julkkiskonsulttien, osittain viihteentekijöiden todellinen anti on, se olisi tutkimisen arvoinen asia. Onko se loppujen lopuksi arvotonta ajanhukkaa?
Konsulttipalkkioista puhuttaessa pätee ilmeisesti kaupankäynnissä paljon käytetty sanonta: ”Se ei ole hullu, joka pyytää, vaan se, joka maksaa!”
”Jos haluaa nopeasti rahaa, kannattaa ryhtyä puhumaan onnesta, menestyksestä ja kaikesta sellaisesta, mitä kellään ei ole.” sanoi muutama vuosi sitten mm. kouluttaja Turo Herala.
Hän sanoi häpeävänsä äskettäistä omaa 1 500 euron palkkiopyyntöään ja lupasi vastedes puhua motivaatiosta, elämänviisaudesta ja filosofiasta 500 euron hintaan.
Heralalla oli silloin jo 19 vuoden kokemus alalta. Hän vaihtelee omia teemojaan kysynnän mukaan. Muutama vuosi sitten hänet tunnettiin vihakonsulttina. Koulutukseltaan hän on näyttelijä.
Sama kaava:
Hänen mukaansa kaikki menestysvalmennus perustuu samaan kaavaan.
”Luodaan ensin kärjistyksien kautta syyllisyys ja tarjotaan sitten sovitus, rauha, ilo ja vaikka mitä. Lopuksi laskutetaan hyvin ja unohdetaan häpeä siitä, mitä olet puhunut.” hän sanoo.
Hyviäkin konsultteja maassa Heralan mukaan on. Mutta he eivät pääse mediassa esille.
Erään arvion mukaan konsultin minimihinta yritysluennolle on 500 euroa, käytännössä hinta vaihtelee kovasti, koulussa saattaa joku käydä puhumassa ilmaiseksikin.
Jos konsultti-sanan asemesta puhutaan erityisasiantuntijasta, niin käsitteestä syntyvä mielikuva on aivan toisenlainen – vakavasti otettava.
____________________________________________________________________
Kemin kaupunki on käyttänyt päätöksenteon apuna, tukena, ehkä ohjailussakin konsultteja.
On usein painotettu, että heidän käyttö on tarpeellista, suorastaan välttämätöntä, jotta asioihin saadaan ulkopuolisen näkemys.
Ulkopuolinen katselee asioita objektiivisemmin kuin esim. paikallinen asiantuntija; virka- tai luottamusmies, jonka väitetään prosessoivan asioita subjektiivisesti, kukin eriväristen silmälasien läpi.
Mikä konsulttien anti on Kemin kaupungin kehittämiselle? Olisiko saatu/saadaanko loppujen lopuksi vähintäänkin yhtä hyvä lopputulos niin sanotusti ”istumalla alas” kaikessa rauhassa järkevien ihmisten kanssa?
Nostalginen kalareissu tänään aamulla
Pikapalautetta aamun kalareissusta...
En malta olla antamatta pikapalautetta tämän aamun kalareisusta. Kaikki meni jotakuinkin alustavien suunnitelmien mukaan. Istuskelin ongella klo 6-9 välisen ajan ja pikkuahventa tuli. Sen aluksi toivomani särjen sain siinä vaiheessa, kun suunnittelin jo katiskojen kokemista. Veneen tuntumassa onkimistani seurasi kolme lokkia. Ne olivat tyytyväisiä saamastaan särjestä ja ylimääräisistä pikkukaloista...
Katiskat paikkasivat ihan mukavasti kalareissuni onnistumisen: Sain kotiin tuotavaksi kolme noin 1-2 kg haukea. Kalat - niin ahvenet kui hauetkin - on perattu ja pistetty pakastimeen odottamaan lähiaikojen savustamista.
Vaikka kalareissuni oli onnistunut, jäin kuitenkin kaipaamaan pilkkimistä ja kunnon ahvenenjytkyjä - niin ja toisaalta juttuseuraa...
Katiskat paikkasivat ihan mukavasti kalareissuni onnistumisen: Sain kotiin tuotavaksi kolme noin 1-2 kg haukea. Kalat - niin ahvenet kui hauetkin - on perattu ja pistetty pakastimeen odottamaan lähiaikojen savustamista.
Vaikka kalareissuni oli onnistunut, jäin kuitenkin kaipaamaan pilkkimistä ja kunnon ahvenenjytkyjä - niin ja toisaalta juttuseuraa...
____________________________________________________________________________
Edellä oleva teksti on viimeisin kalareissuteksti viime viikon lauantailta.
Mahtaako tämän tyyppiset tekstit kovinkaan monta kiinnostaa mutta siitä huolimatta olen tehnyt tänään perjantaina 18.07.2014 nostalgisen aamuongintareissun klo 6-12 välisenä aikana.
Minulle tuli eilen illalla etiäinen, että nyt on päästävä kalaan. Sain kuivasta perunapellonkulmasta tongittua muutaman aneemisen madon ja ei kun aamulla menoksi...
En ole moneen vuoteen käynyt Siikalahti-Kraaseli-Juurakko-Laitakari-alueella lähinnä entisen uittopuun hinausväylän varrella ongella - puhumattakaan jigejä laahaamassa. Ajoin aamulla Hahtisaaresta nykyisellä pulpettiveneellämme suoraan Siikalahdelle "keskelle ei mitään" eli Rivinkariin kääntyvän väylän kupeeseen.
Nostalgiseksi ongintareissun tekee se, että edesmenneen kalakaverini ja opettajakollegani Vilho, "Viljami", "Vilikki" Knihtilä kanssa kävimme yli kahdenkymmenen vuoden aikana aika monta kertaa em. alueella kalassa.
Taisipa olla viimeisin yhteinen kalareissumme juuri Siikalahdella "keskellä ei mitään" ja kalaa, savustukseen sopivan kokoista ahventa tuli kiitettävästi.
Tuli sitä vähin tänäkin aamuna nimenomaan pilkillä.
Siirryin kuitenkin Kraaselin kupeessa olevan kivijonon kaupungin puoleiseen päätyyn ja silloin minua lykästi. Sain pilkillä narratuksi sen kaipaamani särjen.
Tainutus, pää poikki, maha auki, sisälmykset pois, suomut pois ja kalan leikkaus noin 5 mm levyisiksi siivuiksi kohtisuoraan selkärankaan päin + lisäksi siivujen puolitus > ahvenille syntyi hetkessä syötävää...
Sain muutaman ahvenen mutta siirryin Kalkkinokan puoleisen pikkusaaren matalikkoon ongelle. Muutama ihan hyvän kokoinen ahven tuli nimenomaan särkisyötin ansiosta.
Siirryin hetken päästä Laitakarin kaupnginpuoleiseen päätyyn, maalla olevan meripeilin läheisyyteen.
Olen ollut siinä takavuosina useinkin ongella/pilkillä. Nyt olisi saanut kalaa nostaa ihan päntiönään - ahven oli syönnillään!
Onneksi särkiviipaleet loppuivat, ettei mennyt ihan ryöstökalastuksen puolelle. Molemmat kalastusvälineeni: jigionki ja pilkki toimivat. Kotiin tuomisiksi otin 25 ahventa, suurin kotona puunituksen mukaan 700 g, lisäksi muutama lähes saman kokoisia...
Meille savustuskalaksi riittää kokoluokka 300-500 g, niitä on mukava käsitellä.
Yritän edelleen löytää Selkäsaaren läheisyydestä hyviä ottipaikkoja, muutamia vinkkejä asiaan liittyvänä olen saanutkin.
Nykyisen kalakaverini, opettajakollega ja eläkeläisen Urpo "Upi" Selkäläan kanssa meillä on vielä "korkkaamatta" Selkäsaaren pohjoispäädyssä oleva kolhoosisoutuveneemme...
torstai 17. heinäkuuta 2014
Mikä ihmeen Blogi?
Blogissa voidaan julkaista sisältöä tekstin lisäksi myös kuvien, videokuvan tai äänen muodossa. Tiedon esittämisessä blogeille tunnusomaista muihin www-sivuihin verrattuna on ajan, linkityksen ja henkilökohtaisen näkökulman painotus. Muita blogien tyypillisiä piirteitä ovat kommentointimahdollisuus, kirjoitusten pysyvät verkko-osoitteet (engl.permalinks) ja RSS- tai Atom-syötteet, joiden avulla voidaan helposti seurata ja levittää blogin sisältöä ohjelmallisesti.
Mikään yksittäinen piirre ei ole välttämätön tai tee blogista blogia, mutta mitä useampi niistä toteutuu, sen ”blogimaisempi” se on.
Sana blogi on lainattu suomeen englannin kielestä, jossa blog on typistymä sanasta weblog ’verkkoloki’. Sana on peräisin 1990-luvun lopulta.[1] Blogi alkaa olla vakiintunut nimitys tällaisille sivustoille; muita käytössä olevia nimiä ovat weblogi, verkkoblogi, netlog, loki, verkkopäiväkirja ja nettipäiväkirja, vaikkakin kaksi viimeistä sopivat paremmin nimeksi vain sille blogien alalajille, jossa kirjoittaja kirjoittaa päivittäin omasta elämästään. Sanalla ”vlog” tarkoitetaan videomuodossa olevaa blogia. Tämä ilmaisu on yhdistelmä sanoista video ja blog.
Sisällysluettelo
[piilota]Rokotusrekisteri Suomessa
Selailin hetki sitten vanhoja tekstejä, joista eräs kiinnitti erityistä huomiota:
Helsingin
Sanomat otsikoi keskiviikkona 12.11.2003 Kotimaa-palstalla:
Kansanterveyslaitos: Rokotusrekisteri olisi ainutlaatuinen koko maailmassa.
Alaotsikossa
mainittiin, että kansalaiset voisivat aikanaan tutkia rokotustietojaan kuin
pankkitiliä!
Käväisin uteliasuuttani tänään torstaina 17.07.2014 netissä vilkaisemassa, missä tällä hetkellä mennään.
Rokotusasiasta löytyy ihan häiriöksi saakka tietoa. Mikäli oikein ymmärsin, lähestytään rapiat kymmenen vuotta sitten otsikoitua tavoite- ja toivetilaa - hyvä niin...
Suomi on globaalisesti rekistereiden Suurvalta = suorastaan Supervalta!
Muistaakseni takavuosina luin, ettei vain ollut Helsingin Sanomat silloinkin,
että jokainen suomalainen on kaiken kaikkiaan noin viidessäkymmenessä
tuhannessa (50.000) eri rekisterissä, joten yksi (1) rekisteri lisää ei ole
yhtään pahitteeksi, oikeastaan terveydeksi...
Tietoa meistä suomalaisista löytyy niin paljon, että tuskin kukaan meistä muistaa edes promillen (tuhannesosan) vertaa elinkaarensa asioista.
Toivottavasti
rokotusrekisteri voidaan lakien ja säädösten ynnä teknisten pulmien lopullisesti ratkettua
perustaa mahdollisimman pian, sillä olisi todella hienoa päästä plaraamaan,
mitä kaikkea vastaan minutkin on aikanaan rokotettu reaaliajassa. Odotan malttamattomana rokotusrekisteriä!
Sitä
odotellessa minun on tyytyminen lompakossani olevaan Terveyskorttiin (Health
Card), jossa on kaikki ne rokotukset, jotka minuun on viime vuosikymmeninä
tökitty ja joilla tähän maalliseen vaellukseen on jotakin merkitystä.
Pienenä yksityiskohtana rokotuksista en malta olla mainitsematta erästä rokotustani terveyskeskuksessa vuonna 2003.
Ammattinsa osaava sairaanhoitaja pisti erään rokotusannoksen ja totesi: "Tässä on sitten suojaa sinulle loppuelämäksi!" "No sehän hyvä." totesin ja kysäisin lisäksi:"Kuinka kauan pistämäsi rokotus on voimassa?" "Kymmenen vuotta... ." hän totesi ja samalla huomasi sanallisen "lipsahduksensa".
Taisinpa mainita: "Kyllä minulla ainakin se aika on tavoitteena vielä elää!"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)