Perinteisten aamutoimien jälkeen kävin lapioimassa tontin kulmalta matopellosta kymmenisen matoa. Sääskiä ei ollut mailla eikä halmeilla, mutta kohta ne inisivät korvissa. Ensimmäinen > kiitti nyt riitti. Seuraavalla kerralla Karjalahden Prismassa käydessäni ostan purkin tai kaksi Master-onkimatoja. Toisin sanoen lopetan tontin kulmalla matohommat tälle kesälle... Olin päättnyt lähteä kokemaan katiskan ja samalla istua jigiongella ja kesäpilkillä. Ajelin Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle ja tarkistin katiskan. Hiukan ihmettelin katiskan sijaintia. Se oli noin 150 metriä "siirtynyt"/"siirretty" itäänpäin. Outo juttu. Onko katiskalla käynyt joku ohi ajellut "kotitarvekalastaja" - mene ja tiedä. Katiska oli tyhjä, siinä ei ollut ensimmäistäkään kalaa. Toinen > kiitti nyt riitti. Nostin katiskan veneeseen ja vein sen saman tien mökkitontillemme. Siellä on nyt puuvaraston kupeessa kolme katiskaa. Saapa nähdä, pistänkö niitä enää veteen. Tämä alkukesä on ollut erittäin heikko katiskasaaliiden suhteen. Mökkitontilla totesin, että viimekertainen tulistelupaikan betonirenkaan käsittely oli onnistunut. Seuraavalla kerralla teemme homman päätökseen... Ajelin takaisin tutulle väylälle. Kevyt tuuli oli lähes pohoisesta, joten Kojukalliolta Ajoksen suuntaan kulkevalta väylältä annoin veneen lipua rannan suuntaan. Tutut pyyntivälineet olivat vedessä.
Melkein voi sanoa - ei nypyn nyppyä.
Ajoin "keskelle ei mitään" ja pistin ankkurin veteen. Kemin sisäsatama jäi selkäni taakse. Olin aika lähellä Selkäsaaren pohjoisrantaa. Pieniä ahvenia tuli muutamia. Päästin takaisin mereen. Lokki tuli seuraamaan touhujani. Onkimadot loppuivat. Yhden pikkuahvenen käsittelin tuttuun tyylini. Pistin ahvenenlihaa koukkuihin. Eivät olleet isot ahvenet syönnillä.
Tällä kerralla ei tullut kuin pieniä ahvenia. Päästin kaikki takaisin mereen. Yritin syöttää tuttua seuralaistani, lokkia, mutta eihän se saanut yhtään heittämistäni ahvenista kiinni. Varsinainen tumpelo.... Tämän alkukesän aamuonginnat eivät ole olleet kovin tuloksekkaita. Kolmas > kiitti nyt riitti. Tälle kesälle en lähde enää aamuongelle, jos ei jostain syystä ole pakko.
Todennäköisesti olen ollut aamuongella liian matalissa vesissä. Se on helposti korjattavissa. Toivottavasti saamme kaikuluotaimen pikapuolin kuntoon, se helpottaa olennaisesti liikkumista lähivesilläkin.
Kaikesta - kiitti nyt riitti - kommenteista huolimatta mukava tuolla oli käväistä...
Sven Pahajoki Ruotsin puolen Tornionlaaksosta toivotti Facebook-foorumilla Hyvää Juhannusta ja totesi lopuksi, että eläkää ihmisiksi. Itse olen käyttänyt vuosikymmeniä tuota eläkää ihmisiksi - teemaa, koska järkevästi ajatellen muuta mahdollisuutta ei ole... Kuitenkaan en väitä 100%:n varmuudella onnistuneeni teemassani.
Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin etelän kesävieraamme, vaimoni serkun kanssa pikavisiitille ulkomaille Ruotsin Haaparannalle. Nopea reissu - vieraamme on tottunut olemaan tien päällä - aiemmin ammatikseen. Hetki sitten hän lähti ohjeistettuna käymään vaimon velipojan perheen luona Simon Maksniemessä... Palannee iltapäivällä Haukkariin.
Olipa lähes unohtua, että tänäänkin voisi jotakin kirjoittaa, vaikka tämä alkaa - osittain itsestäkin - tuntua toistolta. Joka tapauksessa perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme Selkäsaareen. Upea ilma ja aamulla kevyttä tuulta. Vedenpinta oli taas aika alhaalla Rantaan oli mentävä perinteisen varovasti. Huomasimme rantahietikolla uusia jälkiä. Kukaties vuoden 1918 kivirakan muistomerkillä on ollut kävijöitä . Mökille päästyämme pistimme aikomamme hommat käyntiin: Minä puupölkkyjen pilkkomiseen ja vaimoni tulistelupaikan kivien keräämiseen rannasta. Lupasin tulla vesikärryn kanssa hakemaan...
Ennen rantaa menoa käväisin sauvakävelyllä lähimetsässä - voimaantumassa.
Toimme rannasta jonkin verran kiviä eli kaksi vesikärryllistä. Tavoitteena oli käsitellä tulistelupaikan ison betonirenkaan ulkopintaa muurauslaastilla. Se kokeilu tehtiin. Seuraavalla kerralla saareen mentyämme "väliaikatulos" on nähtävillä. Jos se on myönteinen, lisäämme uuden pinnan. Uuden pinnan jämäkämmällä satsilla, jonka annamme hiukan "asettua", jospa nuo satsiliimat toimivat paremmin...
Kahvittelun ja pienen välipalan jälkeen aloimme tehdä lähtöä.
Vaikka vesi oli aamuisestakin vielä mataloitunut, lähtö rannasta ei tuottanut ongelmia, sillä tuuli oli heikko. Oli mukava fiilistellä alkumatkassa soutamalla. Sovimme, että emme mene katiskaa kokemaan.
Oli mukava saaressakäynti. Illalla tulee Veera yökylään ja lomavieraaksi - hyvä niin...
Perinteisten aamutoimien jälkeen kävin lapioimassa tontin kulmalta matopellosta parikymmentä matoa. Pistin ne taas repimieni heinien sekaan.
Olin päättnyt lähteä kokemaan katiskan ja samalla istua jigiongella ja kesäpilkillä. Ajelin Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle ja tarkistin katiskan. Muutama pieni ahven, jotka päästin takaisin mereen. Katiskan jätin suunnilleen samaan paikkaan. Kevyt tuuli oli lähes pohoisesta, joten Kojukalliolta Ajoksen suuntaan kulkevalta väylältä annoin veneen lipua rannan suuntaan. Tutut pyyntivälineet olivat vedessä. Melkein välittömästi iski jigionkeen iso lahna. Kymmenien vuosien aikana en ole saanut kuin yhden käden sormin laskettavat lahnat.
Ajoin "keskelle ei mitään" ja pistin ankkurin veteen. Kemin sisäsatama jäi selkäni taakse. Olin aika lähellä Selkäsaaren pohjoisrantaa. Pieniä ahvenia tuli tasaiseen tahtiin, pääosan päästin takaisin mereen. Siirryin hiukan syvemmille vesille. Sain särjen, jonka käsittelin tuttuun tyylini. Pistin särkeä koukkuihin. Eivät olleet isot ahvenet syönnillä.
Tällä kerralla ei tullut kuin pieniä ahvenia. Otin pieniäkin ahvenia, aivan pienimmät heittelin takaisin mereen, sillä olin saanut ne ylös viottamatta niitä. Alankohan minä pehmoilla? Otteet ovat varmaan hiukan entisestä hidastuneet eivätkä ole niin äkkinäisen rajuja. Ennen totesin, että kalastamisessa on oltava "tappamisen meininki". Minä en ole kalojen silittelijä. En ymmärrä enkä hyväksy - pyydystä ja päästä - kalastajia. Kaloille aiheutetaan turhaan vahinkoa... Tätä kirjoittaessani, kalat on perattu, perkeet matopellossa ja kalat pakastimessa. Todennäköisesti seuraavalla kerralla Selkäsaaressa käydessämme, savustamme em. lahnan ja muutaman ahvenen.
Uteliaisuuttani punnitsin lahnan > paino perattuna 1.1 kg - ei hassumpaa...
Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme Selkäsaareen. Menomatkalla käväisin Kemin sosiaalitoimistossa Keskuspuistokadulla tarkastamassa sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouspöytäkirjan. Tosiaan upea ilma ja kevyttä tuulta. Vedenpinta oli hiukan korkeammalla kuin viimeksi käydessämme.
Rantauduttuamme totesimme ison hirven käyneen rantahietikolla. Mökille päästyämme pidimme suunnittelutauon, jonka aikana saimme nauttia monipuolisesta lintukonserttista. Minä aloitin piha-alueen trimmeroinnin ja vaimoni tulistelupaikan lähialueen uudelleenjärjestelyn. Savustimme ensimmäistä kertaa tälle kesälle pääasiassa pieniä - 200-300 g - ahvenia. Olivathan ne hyviä. Hyviä, oikeastaan kestäviä eivät sen sijaan ole nykyajan halpissavustuslaatikot. Meillä on saaressa kaksi savustuslaatikkoa. Vanhempi on kuin haulikolla ammuttu ja uudempi>kolme kertaa käytetty>saumat repeilevät. "Pingpong-tuotteet" on tehty hajoamaan. Meillä on kotona tulistelupaikalla Kemin ammattioppilaitoksessa aikanaan tehty savustuslaatikko mallia "Unto Keskimölö". Se on hyvä, tukeva ja käytännöllinen. Kestää isältä pojalle, kukaties vielä pojanpojallekin. Jos Ammattiopisto Lappiassa metalliosastolla vielä ruostumaton teräs taipuu savustuslaatikoiksi, täytyy syksyllä tilata yksi saareen... Kopsin muutamia raitapökäleitä klapeiksi. Puuhommaa riittää seuraaviksi kerroiksi. Lähtiessämme saaresta Jähti-alus nosti purjeita Kojukallion kohdalla ja ajoi Tornioon päin. Me käväisimme vilkaisemassa Katariinan ja Tommin uutta vierasmajaa rannan tuntumasta. Mukavan näköinen pikku mökki/maja... Sovimme, että emme mene katiskaa kokemaan, joten voi olla, että huomenaamuna käväisen jigiongella ja kesäpilkillä. Silloin voin kokea myös em. katiskan. Oli mukava saaressakäynti taas kerran.
Olen joutunut tähänastisen elämäni aikana pohdiskelemaan käsitettä usko. Se on mahdollista liittää moniin asiakokonaisuuksiin. Sillä on yhtymäkohtia erilaisiin uskomuksiin mutta erityisesti uskontoon, joka alkaakin olla vakavammansorttista asiaa... Tunnen monia henkilöitä, joiden kanssa en suostu keskustelemaan politiikasta enkä uskonnosta. Miksi? Siksi, että minulla ei ole kummastakaan riittävästi tietoa, ainoastaan omia kokemuksiani ja tuntojani... Itse olin evakelisluterilaisen seurakunnan jäsen pitkään. Aina siihen saakka kun isäni kuoli liikenneonnettomuudessa kotinurkilla syksyllä 1974. Isäni siunattiin haudan lepoon Kemin Peurasaaren kappelissa. Äitini istui etupenkissä vieressäni. Pidin hänen kädestään kiinni. Siunaustilaisuuden papin sanat olivat järkyttävän huonosti valitut ja epäonnistuneet. Hän puhui mm. ruhjotusta ruumiista. Lisäksi hän puhui, oliko isäni valmis kuolemaan. Valmis kuolemaan, kun hän oli lähtenyt kotoaan ja tutussa risteyksessä joutui Oulun suunnasta tulleen henkilöauton yliajamaksi... Papin sanat aiheuttivat erityisesti äitiini rajun tunnekuohun, hän suorastaan tärisi vieressäni. Oli vähällä, etten noussut pystyyn ja huutanut:"Nyt riittää!" Sitä en tehnyt, mutta silloiseen kotiini Imatralle palattuani erosin kirkosta. Myöhemmin - lastenlastemme syntymisien jälkeen - liityin takaisin kirkon jäseneksi. Sittemmin nykyistä arkkipiispaa edeltävän henkilön - minun arvomaailmaani peilattuna - äkkiväärät ja mielestäni typerät lausunnot aiheuttivat uudestaan minun kirkosta eroamisen. En kertakaikkiaan voinut hyväksyä hänen toimintaansa. Uuden arkkipiispan myötä ja lähipiirissä esiintyvien kirkollisten tapahtumien seurauksena liityin takaisin evankelisluterilaisen seurakunnan jäseneksi - hyvä niin... Joku lukijoista voi ajatella:"Sinähän se varsin äkkinäinen olet!" Niin olekin, mikäli em. tyyppiset asiat negatiivisesti ja rajusti minussa kolahtavat. Tällä hetkellä olen erittäin vahvasti niin sanotusti sinut em. asiakokonaisuuksien kanssa. Mihin minä uskon? Uskon vahvasti itseeni ja siihen, että lähipiirissäni asiat järjestyvät parhain päin. Kyllä tunnustan, että joskus tykönäni mietiskelen, että jotain tässä maallisessa meuhkaamisessa täytyy olla kuitenkin takana. Ei tämä niin järjettömän hektistä ja lyhytkestoista voi olla... Olenpa tainnut joskus mainita, jopa kirjoittaakin, että seuraavassa elämässä hoidan muutamat asiat hiukan toisin. Tähänastiseen elämääni olen tyytyväinen. Olen ollut porukoissa elämänkumppanini, vaimoni kanssa vuodesta 1964 lähtien, meillä on kaksi aikuista poikaa ja kolme lastenlasta. Erityisen tyytyväinen olen siihen, että tämän sukuhaaran Pyykkö-nimelle on jatkaja. Se on kova juttu se - minun mielestäni...
Metsä Fibren Kemiin suunniteltu uusi soodakattila tuottaisi energiaa 260 megawatin turbiiniteholla. Se olisi merkittävä uusiutuvan, puuperäisen enrgian tuottaja.Kyösti Vaara / Yle
Metsä Groupin jättimäinen sellutehdas olisi myös merkittävä uusiutuvan sähköenergian tuottaja. Tehdas tuottaisi lähes seitsemän prosenttia koko Suomen uusiutuvasta sähköstä, mikä vastaisi noin kolmannesta Suomen tuulivoimakapasiteetista.
Kemiin suunniteltu tehdasjätti käyttäisi puuta noin 7,5 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Jatkossa kuitupuusta halutaan tehdä erilaisia moderneja sellutuotteita, mutta ainakin aluksi pääosa puusta päätyisi ihan tavanomaiseksi selluksi.
Selluntuotannon ohessa tehdas tuottaisi kuitenkin heti käynnistyessään energiaa lämmön ja sähkön muodossa. Energia tuotettaisiin uusiutuvista lähteistä ja sitä syntyisi hämmästyttävän suuri määrä.
Tehtaan sydämen eli soodakattilan turbiinin teho olisi suunnitelmien mukaan 260 megawattia, kertoo Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen. Tuotetusta sähköstä noin 100 MW jäisi omaan kulutukseen, loput noin 160 MW menisi valtakunnanverkkoon.
– Kyllä me olisimme myös iso uusiutuvan energian tuottaja, Nousiainen vahvistaa.
Soodakattilan energiantuotantoon kiinnitetään erityistä huomiota
Sellutehtaan toimiminen energiantuotantolaitoksena ei sinänsä ole uutta eikä erikoista: näin on ollut iät ja ajat. Metsä Groupin Äänekosken tehdas ja Kemiin suunniteltu tehdas edustavat uutta sukupolvea siinä, että energiantuotantoon on kiinnitetty erityistä huomiota.
Äänekosken sellutehdas tuottaa vuodessa noin 1,8 terawattituntia sähköenergiaa. Kemin osalta lukema voisi Nousiaisen mukaan olla vielä korkeampi, jopa 2,1 terawattituntia. Määrä riittäisi Kemin kaupungin nykyisen energiankulutuksen kattamiseen lähes 50 vuoden ajaksi.
– Tämä tehdas eroaa perinteisestä sellutehtaasta siinä, että olemme kiinnittäneet huomiota soodakattilan energiatuotantokykyyn ja sitä kautta lisänneet sähköenergiatuotantoa. Se on onnistunut hyvin, sanoo Ismo Nousiainen.
Energiaa syntyy sellunkeitossa, kun prosessissa syntynyttä mustalipeää poltetaan. Saadulla lämpöenergialla höyrystetään vettä, joka puolestaan käyttää turbiinia, jolla tuotetaan sähköä.
Kemiin suunnitellun sellutehtaan vuosittainen energiantuotanto vastaisi yli kahtasataa tuulivoimalaa.Risto Koskinen / Yle
Yksi sellutehdas vastaa energiantuotannossa yli 200 tuulivoimalaa
Kemin tehtaan sähköntuotanto yltäisi kolmannekseen koko Suomen vuoden 2018 tuulivoimatuotannosta. Suomessa on noin 700 tuulivoimalaa, joten tehdas vastaa noin 230 voimalaa.
Suomen tuulivoimaloiden kokonaiskapasiteetti oli viime vuonna 2041 MW. Vaihtelevien tuuliolosuhteiden vuoksi voimalat eivät kuitenkaan käyneet koko aikaa täydellä teholla. Käyttökerroin oli 0,33 eli esimerkiksi suurimmista 4,2 MW voimaloista saatiin irti hieman alle 1,4 MW.
– Keskimääräinen vuositeho oli tuulivoimaloista noin 673 megawattia ja sähköä niissä tuotettiin 5,8 terawattituntia, kertoo Suomen tuulivoimayhdistys ry:n toimitusjohtaja Anni Mikkonen.
Tuulivoiman ja muiden uusiutuvien energianlähteiden osuus Suomen sähkönkulutuksesta oli Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna vajaat 37 prosenttia. Puusta energiaa tekevä Kemin tehdas toisi tähän tuntuvan, jopa parin prosenttiyksikön lisän.
Raskaan polttoöljyn käyttö tehtaalla loppuisi
Nykyisessä Kemin sellutehtaassa käytetään polttoaineena raskasta polttoöljyä muun muassa häiriötilanteissa, sekä tehtaan ylös- ja alasajossa. Uuden tehtaan olisi määrä olla fossiiliton.
– Tavoitteena on korvata fossiiliset polttoaineet täysin biopohjaisilla polttoaineilla. Raskaan polttoöljyn käyttö meesauunissa korvattaisiin tuotekaasulla, jota saadaan puun kuoresta, Metsä Fibren toimitusjohtaja Ismo Nousiainen sanoo.
Nousiainen kertoo, että sähköntuotannon lisäksi myös kulutuspuolta on käyty tiheällä kammalla läpi.
– Olemme panostaneet energiatehokkuuteen eli olemme käyneet läpi kulutuskohteita ja vähentäneet energiahukkaa tehtaalla.
Moderni sellutehdas hyödyntää raaka-ainepuustaan kaiken. Energiaa tehdään muun muassa puun kuoresta.Kyösti Vaara / Yle
Hiilinielun pieneneminen lasketaan vain metsässä
Uusi tehdas pienentäisi tunnetusti Suomen metsien hiilinielua. Entä syntyykö päästöjä tehtaalla?
Selluprosessissa syntyy merkittävät CO2-päästöt ilmakehään, mutta kaksoislaskennan välttämiseksi sitä ei kasvihuonekaasujen laskennassa huomioida tehtaalla.
Kansainvälisesti on sovittu, että biomassan mukaan luettuna puun CO2-päästöt lasketaan energiasektorilla nollana ja hiilivaraston muutokset lasketaan maankäyttösektorilla eli tässä tapauksessa metsässä.
Tehtaan hiilidioksidipäästöt tulevat siis huomioiduksi maankäyttösektorin laskennassa hakkuukertymän sisältämänä hiilenä.
Metsä Fibre on käynnistänyt biotuotetehtaan ympäristövaikutusten arvioinnin eli YVA-menettelyn. Yhtiö on toimittanut ympäristövaikutusten arviointiohjelman Lapin ELY-keskukselle.
Yhtiöstän oman arvion mukaan kasvavasta tuotannosta huolimatta uusi tehdas pystyisi toimimaan nykyisen tehtaan ympäristöluvan puitteissa.
Olemme viimeksi käyneet Haaparannalla tiistaina 16.04..2019. Eilen päätimme lähteä käväisemään Haaparannalla alkukesäostoksilla... Tänään ajelimme = köröttelimme upeassa kesäilmassa mennen tullen. Liikennettä oli aika lailla. Jotakuinkin kaikki autoilijat ajoivat ohitsemme. Tie oli erittäin hyvässä kunnossa, ilman ja tiepinnan lämpötila +16 ja +34 Celsiusasteen välillä.
Jälleen Haaparannalla perinteinen ICA MAXI- käynti. Nyt hyllyssä oli taas "kaksipistekasi" tummaa janojuomaolutta. Sitä oli ostettava, se on edullista, vaikkakin hinta oli edellisestä kerrasta noussut yli 30 kruunun (kuusi 0,5l tölkkiä). Myös muut perinteiset ostoksemme tehtiin ja vähän uutta heräteostosta "makeannälkään".
Vaimoni aikoi käydä Rustassa. Kuinka ollakaan vaimoni meni ensin Rustan vieressä olevaan Natur Kompaniet-liikkeeseen - minä vaimoni perässä. Olimme siellä käyneet aikaisemminkin katselemassa mm. Fjäll Räven-ulkoiluasuja, jotka ovat meille tuttuja.
Sisään saavuttuani ja em. tuotteita katsellessani tuli paikalle nuori, aktiivinen nuorimies.
Kerroin hänelle, että päälläni oleva Fjäll Räven vaalea ulkoiluasu on noin 30 vuotta vanha. Kerroin myös, että aikaisemmalla käyntikerrallamme hiukan iäkkäämpi miesmyyjä totesi, että sehän aivan kuin hyllystä otettu.
Kyllä - tuote on ollut hyvä ja nimenomaan kestävä. Niinhän siinä kävi, että em. nuorenmiehen ja vaimoni avustamana uusi Fjääl Räven asu löytyi.
Nuorimies totesi:" Tämä kestää varmaan myös 30 vuotta." "Jos näin on, olen silloin 105 vuotias, lupaatko myydä uuden..." totesin hänelle.
Hiukan hintavahan tuo asu oli, mutta tuote on osoittautunut toimivaksi. Vuotta kohti hinta on kuitenkin edullinen...
Vaimoni pistäytyi vielä Rustassakin.
Käynti Systembolagetissa - sielläkin tuttuakin tutummat ostokset, ostimme varmuuden vuoksi kuohujuomaa, jos tulee tarvetta poksautella. Olipa väkeä liikkeellä!
Tuttu käynti IKEA:ssa, vaimoni teki lenkin tällä kerralla ilman ostoskärryä ja minä istuskelin tuloaulan sohvalla. Näytti olevan pieni remontti menossa tuloaulan läheisyydessä. En nähnyt tällä kerralla yhtään tuttua.
Tein heräteostoksen eli IKEA:n tuttuja ja turvallisia lihapullia ja vähän suklaatuotteita kahvitteluun.
Ajelimme "vihreässä aallossa" suoraan moottoritielle. Moottoritiellä olimme havaitsevinamme, että kromirekkoja oli aika tiheään liikkeellä - hyvä niin.
Ihan mukava pistäytyminen Haaparannalla taas kerran, mutta ilmeisesti lähitulevaisuudessa harvennamme entisestään siellä käyntejämme....
Kyllä - perinteisten aamutoimien jälkeen pistin työhaalarin päälle ja lähdin puukatoksemme tuntumaan. On ollut pitkän aikaa mielessä, että siirtelen tavaroita uuteen asentoon. Toisaalta "pois silmistä, pois mielestä" oli päällimmäisenä ajatuksena. Se vaati auton, peräkärryn ja trailerin väliaikaista siirtelyä sekä siirtokärryn käyttöä. Edellä mainittua tehdessäni ja haettuani ruhonleikkurin vaimoni tuli apuun repimään vierustojen kasvillisuutta. Ajelin puukatoksen tuntumassa ensimmäistä kertaa tälle kesälle ruohokasvustoa. Hyvin oli kasvanut. Onhan se Ritikan parasta peltoa, niin kuin isäni usein mainitsi. Hänen sanontansa liittyi 1950-luvun maanvaihtoihin Kainuunkatua tehtäessä. Rajanaapuri, joka asui nykyisen kerrostalon paikalla, oli hiukan harmissaan, kun joutui luovuttamaan/myymään meille "pienen pläntin" , hänen sanojensa mukaan Ritikan parasta peltoa... Kyllä tuolla pihamaalla liikkuessani historiaa ihan vilisee silmissä. Asiasta toiseen: Voi olla, että lähdemme iltapäivällä käymään Keminmaan Pohjanrannassa katsomassa Kemin kuvataiteilijat ry:n kesänäyttelyä. Nyt on ihan havillista aikaa sellaiseen... Kyllä - Pohjanrannassa käytiin. Kemin kuvataiteilijoiden taidenäyttely - kaiken kaikkiaan 114 työtä - katseltiin läpi. Olihan siellä taideteosta joka lähtöön. Erityisesti yksi taideteos jäi mietityttämään. Otan pikapuolin kyseiseen kuvataiteilijaan yhteyttä. Olemme asiaan liittyvänä keskustelleet aiemmin, oikeastaan jo vuosikymmenien ajan... Pois lähtiessämme tein heräteostoksen. Ostin yhden pullon "Paavon viiniä". Muistaakseni en ole koskaan ostanut näin kallista viinipulloa. Onneksi todennäköisesti käymme huomenna Haaparannalla, joten Juhannusjuomien osalta tilanne hinnan suhteen tasoittuu... Niin - kävimmehän me myös Paanukirkossa. Se on upea ja tuoksu sisällä on mahtava.
Kirjoitin elen: Voi olla, että huomenaamuna käväisen jigiongella ja kesäpilkillä. Silloin voin kokea myös em. katiskan. Kyllä, perinteisten aamutoimien jälkeen lapioin tontin kulman matopellolta parikymmentä matoa. En pistänyt niitä mullan sekaan vaan revin ruohoa, lyhyttä heinää, jonka sekaan madot tiputtelin. Miksi? Siksi, että ei tarvitse veneessä multasormin värkätä. Ajelin Hahtisaaresta Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle ja katsoin katiskan tilan. Kymmenisen pientä ahventa jotka päästin takaisin mereen. Katiskan jätin suunnilleen samaan paikkaan. Kohtalainen tuuli oli lähes pohoisesta, joten Kojukalliolta Ajoksen suuntaan kulkevalta väylältä annoin veneen lipua kahteen otteeseen rannan suuntaan. Tutut pyyntivälineet olivat vedessä, mutta ei tapahtunut erityistä "jytinää". Muutama pieni ahven jigiongilla ja pieni hauki otti pilkkiin, mutta sekin muljahti veneenreunalta takaisin veteen - hyvä niin. Siksipä ajoin "keskelle ei mitään" ja pistin ankkurin veteen. Kemin sisäsatama jäi selkäni taakse. Pari lokkia tuli seuraamaan onkimistani. Pieniä ahvenia tuli tasaiseen tahtiin ja särkipilkillä särki. Sen käsittelin tuttuun tyylini. Pistin särkeä koukkuihin. Eivät olleet isot ahvenet syönnillä. Syötin uskollisia seuraajiani - lokkeja - muutamalla pienellä ahvenella. Ilmeisesti merivartioston helikopteri pörräsi Sauvosaaren eteläkärjessä ja läheisellä merialueella. Rannan tuntumassa liikkui myös joko merivartioston tai pelastuslaitoksen alus - taisi olla jonkinlainen harjoitus menossa. Tällä kerralla ei tullut kuin muutama savustuskokoinen ahven. Otin pieniäkin ahvenia, aivan pienimmät heittelin takaisin mereen ja/tai lokeille. Eivät saaneet kiinni kaikkia... Joku lukijoista saattaa ihmetellä: "Onko mitään järkeä istua monta tuntia ongella mitättömän kalasaaliin vuoksi?" Itse totean, että kyllä on, varsinkin kun väliin tulee ihan kunnon jytinää ja isoja ayvenia. Kyllä rehellisesti ja avoimesti totean, että itselleni ongella istuminen on eräänlainen rituaali ja erittäin voimaannuttava tapahtuma. Ollut jo vuosikymmeniä... Tätä kirjoittaessani, kalat on perattu, perkeet matopellossa ja kalat pakastimessa. Todennäköisesti seuraavalla kerralla Selkäsaaressa käydessämme, savustamme ahvenia...
Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme Selkäsaareen. Upea ilma ja aamulla lähes tyventä. Vedenpinta oli taas aika alhaalla, mutta se ei estänyt minua ajamasta väylän tuntumassa aika haipakkaa. Mukava oli mennä muutama satametriä liussa. Kävi mielessä pojanpoikani Laurin taannoinen toteamus:"Aja pappa täyttä!" Rantaan oli mentävä perinteisen varovasti. Mökille päästyämme pistimme aikomamme hommat käyntiin: Minä lähdin puupölkkyjen kärräykseen ja vaimoni terassimaalausviimeistelyyn. Kolmella linnunpöntöllä oli kova trafiikki. Puuhommissa ei tullut hikikään, sillä näköetäisyydellä olevat puut oli mukava alamäkeen entisaikaisilla vesikärryillä siirtää pilkkomispaikalle. Loppujen lopuksi lisäkärrykuormia tuli viisi. Kaksi raitakuormaa. Kertakaikkiaan tiivistä puuta tuo viimeksi mainittu. Mainitsin vaimolleni, että tästä voisi tehdä vaikka voiveitsen. Lohkaisin yhden hyvännäköisen raitapölkyn sopiviin osiin kuivamaan... Kävin välillä voimaantumiskävelyllä lähimetsässä. Vaimoni hoiti maalausviimeistelyt ja intoutuipa puuseehen uuden lattiaritilänkin maalaamaan - hyvä niin. Kahvittelun jälkeen kävimme molemmat kävelemässä lähimetsässä pirunpellon/kivirakan kautta. Kyllä tuo vuoden 1918 muistomerkki on puhutteleva - ei kahta sanaa... Vaikka vesi oli aamuisestakin vielä mataloitunut, lähtö rannasta ei tuottanut ongelmia, sillä tuuli oli heikko. Oli mukava fiilistellä alkumatkassa soutamalla. Sovimme, että emme mene katiskaa kokemaan. Voi olla, että huomenaamuna käväisen jigiongella ja kesäpilkillä. Silloin voin kokea myös em. katiskan. Oli mukava saaressakäynti.
Lähes unohdin, että tänäänkin voisi jotain kirjoittaa. Siksipä sen verran, että iltapäivällä oli tämän alkuvuoden viimeinen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous. Kokouksen esityslista oli poikkeuksellisen lyhyt, sillä olimme sopineet, että kokoontuminen on seminaarityyppinen tapahtuma, jossa Kemin avoterveydenhuollon ylilääräri Kari S. Lankinen kertoo Kemin terveydenhuollon historiaa verrattuna lähialueiden/valtakunnalliseen vastaavaan. Mielenkiintoisia tilastotietoja. Lisäksi nimenomaan Kemin lähitulevaisuuden terveyskeskusratkaisut puhuttivat...
Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempaa mutta tulin puolisen tuntia sitten Kemin Lumilinnalta.
Pidimme siellä Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n hallituskokouksen vahvistettuna kolmella KeIO ry:n insinöörioppilasjäseneillä.
Hyvä kokous ja erinomaiset ateriat.
Pääsin psyykkaamaan insinööriopiskelijoita projektiveneellämme. Mikäli oikein ymmärsin, he pistivät asian myssyn alle mietintään. Hehän eivät ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. He ovat taannoin mm. kunnostaneet vanhan paloauton käyttöönsä.
Olisihan se mahtavaa, jos yhdistyksellä olisi oma "kesäkulkuväline". Merikelpoinen ns. kalastamallinen avovene, toki siihen voi hytinkin tehdä, klassikkomoottorilla eli 2-sylinterinen Wickström - kertakaikkiaan makee juttu!
Kyllä - perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme Selkäsaareen. Hahtisaaresta matka sujui sutjakkaasti lähes tyvenessä meressä. Vesi oli matalalla, joten rantautuminen vaati huolellisuutta = trimmillä kone aikaisessa vaiheessa ylös ja sammuksiin. Olipa mukava nousta taas mäkeä ylös ja asettautua pihaterassille. Tänään minulla oli päätyönä puiden kärrääminen ja vaimollani mökkipihan rapsutteleminen sekä kivi-istutusten lisääminen. Molemmat työt toteutuivat, minä tosin jätin seuraavaan kertaan pari, kolme vesikärrykuormaa, niin ja tietysti puiden pilkkominen on aikanaan oma hommansa. Oksat jätin pääosin metsään. Voi toki olla, että jossakin vaiheessa raahaan nekin tulistelupaikan läheisyyteen. Kävimme käveleskelemässä lähitonteilla ja ihailimme niitä Särkelän Mikon mainitsemia "kahen kuution puita". Pakkohan niitä oli rinnankorkeudelta mittoa/"halailla"... Vesikärryistä sen verran, että kyllä on erinomainen, korvaamaton apuväline. Muistaakseni olen aikaisemminkin kirjoittanut, että kyseinen kärry on vanhempieni Kemin ammattikoulussa 1950-luvulla teettämä. Toki pohja on uusittu usempaankin kertaan ja vanteet/kumiosat ainakin kertaalleen, mutta runko on kestänyt isältä pojalle... Kahvittelun ja evästelyn aikana pääsimme seuraamaan kahden kirjosieppopariskunnan touhuja ja lähes jatkuvaa laulukonserttia. Muitakin lintuja oli liikkeellä, haukkakin liihotteli matalalla ohitsemme. Lähtiessämme pois saaresta totesimme veden olevan edelleen matalalla. Soutelimme rannasta jonkin matkaa ennenkuin käynnistimme moottorin. Katiskaa emme käyneet kokemassa. Kertakaikkiaan mukava saarikäynti.
Taas tuli todistettua, että johdossa on vikaa. Kyllä - kävimme kalakaverini kanssa tutkimassa pulpettiveneessä, miksi kaikuluotain ja sitämyöten nopeus- ja lämpötilanäyttö eivät toimi. Akku on kunnossa eli täydessä latauksessa, mutta "pulpetin alla" johtoliitännöissä on häikkää. Paikannettu on ja seuraavalla kerralla homma hoidetaan kuntoon... Kävimme kokemassa samalla katiskan. Yksi rapiat kilon hauki ja muutama ahven. Soitin rannasta eiliselle metsurillemme, Särkelän Mikolle, että otatko hauen vastaan. Kyllä ja näin ajelimme Takajärven kautta. Mikko joutui perkaushommiin.
Perinteisten aamutoimien jälkeen totesimme, että ilma on sen verran viileä, että emme lähde Selkäsaareen. Siellä odottavat kuusenkerkkä- ja puuhommat. Siksipä edessä olivat tontin ruohonleikkuu- ja trimmeriasiat. Viimeisimmän on vaimoni hoitanut viime vuosina. Vein huollossa olleen ruohonleikkurin Lallinperäntielle ja samalla kävin ajelemassa rantalaavulla saakka. Myrsky oli kaatanut muutamia puita. Myrsky oli pistänyt osittain sivuun Paavonkarin venesataman kupeessa olevan projektiveneemme peiton. Kävin sitomassa sen uudestaan kiinni. Kemin kaupunki näyttää hätyyttelevän Paavonkarinkin maissa olevien veneiden omistajia. Elokuun loppuun mennessä pitäisi meidänkin löytää projektiveneellemme ratkaisu, vähintäänkin uusi säilytyspaikka. Käy mielessä, että Kivelän Hannulta täytyy neuvotella "paljousalennus", sillä hän on aika monta kertaa siirtänyt em. projektivenettämme... Kotiin ajellessani käännyin uteliaisuuttani Nällinrantaan Rantanällikatua pitkin. Olipa paljon uusia taloja. En ole alueella käynyt vuosikymmeniin. Käännyttyäni takaisin Järvelän Juhani oli vaimonsa kanssa tonttinsa kupeessa. Pysähdyin ja tovin keskustelimme. Juhani kyseli, kävinkö rannassa asti. En käynyt. Kuulin, että siellä on hyvä veneen veteenlaskupaikka. Todettakoon, että Järvelän Juhani toi loppukesästä 1981 muuttokuormamme täysperävaunurekallaan Kemiin paluurahtina Taipalsaaren Saimaanharjulta. Olimme sen ajan paluumuuttajia - hyvä niin... Päätimme hetki sitten kerätä jonkin verran kuusenkerkkää ns. logokuusistamme, jotka ovat keskellä tonttiamme. Hyvää kuusenkerkkää näyttää olevan myös tontinkulmalla olevissa entisen joulukuusimetsän jäänteissä - ennen kolmetoista kuusta nyt viisi...
Kirjoitin viime perjantaina: Jätimme Rambo-katiskan pyytämään Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle. Todenäköisesti maanantaina käväisemme vilkaisemassa, ovatko ahvenet olleet kiinnostuneista katiskastamme. Maanantaina on tavoitteena tehdä hiukan puuhommia. Ammattimiehenä on entinen oppilaani. Ja sitten tähän päivään: Kyllä - tänään peruinteisten aamutoimien jälkeen ajelimme Lidlin kautta Hahtisaaren venesatamaan. Sinne saavuttuamme entinen oppilaani Särkelän Mikko kaarsi autollaan paikalle. Siirsimme metsurivarusteet ja muut romppeet veneeseen ja lähdimme ajelemaan Selkäsaareen. Kevyttä vastatuulta jonka aiheuttamat aallot viimeiseltä punaiselta poijulta rantakoivua kohti kaartaessamme melkein pääsi kastelemaan. Lähellä rantaa oli lähes tyventä. Kärräsimme romppeet ylös mäkeen ja istahdimme pihaterassille. Pidimme suunnittelutauon. Näytin Mikolle printtaamiani kuvia lähitonteista. Ensimmäisenä Mikko karsi ja pätki noin 30 cm pätkiin läheisyydestä myrskyn kaataman kuusen. Seuraavana Luoteislaiturinpolun päällä oleva pieni kuusi sekä kaksihaaraisesta kuusesta toinen haara saivat saman käsittelyn. Seuraavana kivuliaan näköinen kaksihaarainen järeä kuusi... Pidimme taukoa ja käväisimme viime syksynä pystytetyn vuoden 1918 tapahtumien muistomerkillä. Yhteinen ajatuksemme oli: Ei enää koskaan tällaista... Muistomerkiltä saavuttuamme Mikko kaatoi osan osittain lahosta Raita-rykelmästä. Kävimme lenkin lähimaastossa ja ihailimme hyväpuustoista metsämaata. Mikko mainitsi:"Kahen kuution puita... ." Kyllä - osa on järeää kuusta... Kahvittelun/evästelyn jälkeen aloimme tehdä lähtöä, sillä tuuli tuntui yltyvän ja pisaroita alkoi olla ilmassa. Vaimoni oli aloittanut kuusenkerkän keräämisen. Olipa mukava tulla myötätuuleen aika ajoin pitkien aaltojen harjalla. Jätimme katiskan kokematta. Lupasin Mikolle viedä kalaa, mikäli sitä katiskasta löytyy. Kerroin, että ainakin eilen kalat olivat syönnillään... Oli mukava päivärupeama. Nyt tietää, mitä seuraavilla kerroilla saaressa tekee = puiden kärräämistä ja pilkkomista. .
Hmmmmm - niinpä - olen viime aikoina lueskellut kymmeniä artikkeleita ja satoja kommentointiketjuja, jotka liittyvät miehen ja naisen väliseen avioliittoon sekä sukunimiasiaan.
Miksi?
Siksi, että asia on alkanut minua yksinkertaisesti kiinnostamaan tässä hektisessä vouhotusmaailmassa, jossa näyttää oleva tilaa erilaisiin irtiottoihin ja irrotteluihin. Muun muassa alla oleva artikkeli on kohtalaisen neutraali ja asiapitoinen, joka kuvaa asiaa aikalailla kiihkottomasti.
Itselläni ei ole asiaan liittyvänä minkäänlaisia ongelmia. Miksi? Siksi, että avioliitto on minun arvomaailmani mukaisesti miehen ja naisen välinen asia ja siihen liittyy minun mielestäni perinteinen sukunimiasetelma.
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:
Reetta Rädyn kolumni: ”Sehän on vain nimi” – höpöhöpö, sukunimiin liittyy draamaa, romantiikkaa ja valtaa
Suuri osa aviopareista valitsee edelleen miehen nimen. Miksi? Tähän kysymykseen vastaavat vain naiset, sillä miehet eivät ajattele asian koskevan heitä, Reetta Räty kirjoittaa.
Sukunimen valinta avioituessa kuulostaa simppeliltä: pari saa päättää vapaasti, ottaako naisen, miehen, omat tai uuden yhteisen nimen. Vireillä oleva uusi sukunimilaki(siirryt toiseen palveluun) laajentaisi vaihtoehtoja muun muassa niin, että lapsellekin voi antaa yhdysnimen. Myös avopareille ja rekisteröidyissä parisuhteissa eläville kaavaillaan mahdollisuutta hakea yhteistä nimeä.
Todellisuus ei kuitenkaan vaikuta vapaalta eikä valinnalta, sillä noin 65 prosenttia pareista päätyy siihen, että otetaan miehen nimi. Naisen nimen ottaa alle kaksi prosenttia pareista. Oman nimen pitäminen avioliitossa tuli mahdolliseksi 1985, ja on lisääntynyt vähitellen. Reilut kymmenen vuotta sitten viidennes piti omat nimensä, nyt noin kolmannes.
Kysyin tuttaviltani Facebookissa, miten he olivat päättäneet nimestään. Vastauksia tuli toistasataa. Jokaisella on ihan oma tarinansa, mutta lajittelin perusteluista kymmenen kohdan listaan.
1. Lapsuuden nimi ei tunnu omalta
“Mua ärsytti jo pienenä, että mulla oli isäni sukunimi. Etenkin, kun vanhempani erosivat ja äiti otti takaisin tyttönimensä. Naimisiin mennessä oli selvää, että vaihdan nimeä. Koin, että se on mun itse valitsema. Toisin kuin isäni nimi.”
2. Halusin omasta nimestä eroon
“Inhosin aina isäni sukunimeä. Se ei kertonut minusta mitään, enkä kokenut olevani Nieminen. Murrosikäisenä halusin ottaa äitini sukunimen, mutta en uskaltanut, kun isän suku olisi närkästynyt. Parikymppisenä olin jo vaihtamassa mummini sukunimen mutta naimisiinmeno ratkaisi ongelman. Tätä sukunimeä rakastan.”
3. Feministi ei vaihda nimeä
”Ei feministi voi ottaa miehen nimeä. Patriarkaatti pitää räjäyttää, eikä osallistua sen tukemiseen. Miksi ihmeessä minulla olisi mieheni nimi, eikä oma?”
4. Nimenvaihto ei liity feminismiin
“Epäilen, että nimenvaihtajaa pidetään patavanhoillisena. Olen erittäin feministi, enkä ymmärrä miksi nimen vaihtaminen halventaisi minua, varsinkin kun aiempi nimi oli isäni suvun.”
Historiassa oli tavallista, että sukunimiä ei ollut lainkaan
5. Nimen kauneus tai harvinaisuus
“Otin yhdistelmänimen vain siksi, että tämä on ihan sairaan hieno nimi.”
“Sukunimen harvinaisuus velvoittaa. Meitä on parikymmentä tällä sukunimellä elossa. Harras toiveeni olisi, että lapseni saisivat sukunimeni, mutta neuvottelut isäehdokkaan kanssa ovat kesken”.
6. Perheelle yhteinen nimi – tai sitten ei
”Haluan lasten kanssa yhteisen nimen. Tiesin kysymättäkin, että mies piti itsestäänselvänä, että lapsilla on hänen nimensä.”
”Uudessa perheessämme meillä oli kolme eri sukunimeä – poikani, puolisoni ja hänen poikiensa sekä minun – se on aina tuntunut luontevalta. Ainoa hankaluus oli saada kaikki nimet postilaatikkoon.”
“Jumalauta on hataralla pohjalla perhe, jos se on nimestä kiinni.”
7. Mies tai isä määräsi
“Olin ajatellut pitää oman nimen ja yllätyin, kun tajusin, että miehelle tämä on kynnyskysymys. Hän oli ehdoton. Myönnyin.”
”Olisin halunnut ottaa äitini tyttönimen, mutta isäni raivostui ja uhkasi katkaista yhteydenpidon. Hänelle käy, että minulla on hänen nimensä tai mieheni nimi, muu on raivon aihe. Vaihdan varmasti nimeä, kun isäni on kuollut.”
8. Romantiikka
”Kun menin toista kertaa naimisiin, pari päivää ennen häitä tuli voimakas ja selittämätön tunne, että vaihdan nimeä. 34 vuotta ja äärimmäinen rakkauden tunne tarvittiin siihen, ettei tyttönimellä ollut enää väliä.”
Emme voi päättää toisten puolesta, mitä väliä nimillä heille on
9. Ex-puolisot ja liitot
“Hyvä ystäväni piti sukunimensä, joka oli ex-miehen. Perustelu oli: tämä on just sopivan mautonta, eli sopii minulle.”
”Uusperheessä olisi ollut kätevämpää olla yhteinen nimi, mutta en halunnut olla rouva Salmi numero 2. Miehen ex-vaimo piti mieheni nimen, ehkä lasten takia.”
”Halusimme näyttää ulospäin, että olemme perhe, vaikka kaikki eivät liittoamme ja uusperhettä hyväksyneet.”
10. Historia
“Musta tuli Lehtinen, koska Lehtisten perhe oli niin ikoninen ja mieletön. Me teinit vietimme aikaa nykyisen mieheni lapsuudenkodissa ja Lehtisistä tuli käsite.”
”Olen viimeisiä tämän nimen kantaja suvussani. Tunnen suvun tarinan ja olen nimen kautta osa (katoavaa?) historiaa.”
//
Miehen sukunimi perheen nimenä ei ole pitkä historiallinen traditio. Lakiin perustuva pakko ottaa miehen nimi oli voimassa vain 55 vuotta.
Historiassa oli tavallista, että sukunimiä ei ollut lainkaan, sukunimenä oli tilan nimi ja perheissä oli eri nimisiä. Kaikissa maissa ei ole sukunimiä ja Suomeen muutettuaan ihmiset käyttävät sukunimenä esimerkiksi isänsä etunimeä tai omaa toista nimeä.
On humpuukia väittää, että sukunimellä ei ole mitään väliä. Emme myöskään voi päättää toisten puolesta, mitä väliä nimillä heille on. Eräs suomalaispariskunta arpoi häissään, kumman sukunimi otetaan. Valinta osui naisen nimeen.
Nimiin liittyy valtaa, draamaa ja rakenteita. Kaikki yllä nimivalintaansa perustelevat ovat naisia – miesten nimiä ei perustella. Ne ovat.
Nainen ”pitää nimensä” tai vaihtaa ”yhteiseen nimeen”. Naisilla on ”tyttönimi”, miehillä ei ole ”poikanimeä”, josta hankkiudutaan aikuisena eroon.
Uskoisin, että moni mies ajattelee, kuten ystäväni, nainen: ”Oman nimen pitäminen on tuntunut luonnolliselta eikä miltään statementilta, tämä nyt vaan on nimeni.”
Reetta Räty
Kirjoittaja on toimittaja, yrittäjä ja kahden tytön äiti. Kasvoi Kuusamossa, asuu Kalliossa, opettelee arabiaa.
Korjaus 27.9. klo 12:18: Muokattu mainintaa vireillä olevasta sukunimilaista. Aiemmin kohdassa mainittiin sen tuovan mahdollisuuden yhdysnimeen myös miehille. Tämä on kuitenkin mahdollista tietyissä tapauksissa myös nykylainsäädännön puitteissa.
