sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko taa ihmetellä tätä "kellojensiirtorumbaa", jonka toivoo jossakin vaiheessa loppuvan.

Luin hetki sitten tosi mielenkiintoisen artikkelin Helsingin Sanomista metsäalueesta, jossa ei ole tehty vuosikymmeniin/vuosisatoihin mitään, annettu olla vaan.
Artikkelin luettuani oma talousmetsäajatteluni sai vahvistusta. Toki em. tyyppisiä alueita saa kohtuullisessa määrin olla Suomessakin mutta kohtuus kaikessa...

Kellojen siirtelystä huolimatta kaunis alkutalven aamu, toivottavasti tästä päivästä pääsee kirjoittamaan jotain tosi myönteistä. Sen aika näyttää.

Lähdimme pienelle kävelylenkille. Pistin uteliaisuuttani höyrykännykässäni (NOKIA LUMIA 800) olevan  Sports Tracker-sovellutuksen päälle. 

Kävelimme Kainuunkatua moottoritien ylittävälle sillalle, sieltä takaisin tutun metsäalueen kautta kotiin Kainuunkadulle. Noin kahden kilometrin lenkki hitaasti kiiruhtaen noin kolmessa vartissa. Lenkistä syntyi ihan mukavannäköinen kartta, joten tietoliikennesateliitit olivat kunnossa/hereillä. Vaimoni rapsi muutaman katajanoksan mukaansa. 
Tuo Lammenmettä/Lammenmetsä on minulle tuttu pikkupoika-ajoilta niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti