maanantai 21. lokakuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin tekemään kevyen asiointireissun keskustaan ja Karjalahdelle.
Kaunis aamu, joten ajelin ensin Kemin sisäsatamaan ihailemaan kohta jäätyvää merta. 

Oli mukavan näköistä, kun Kojukallion kohdalla oli pulpettivene tulossa väylällä kääntyen Hahtisaaren satamaan lähes riitteisessä vedessä.

Ajelin Hahtisaaren sataman kautta Karjalahdelle Kemin K-Rautaan. Pyysin Kuuselan Teuvoa tilaamaan edullisen lattiatuulettimen. Miksi siitä kerron kukaties sitten aikanaan. Samalla keskustelimme tutusta kestoaiheesta - päärakennuksemme TOJA-kippioven vaihtamisesta - esim. Turner - lamellioveen kaikilla mausteilla. 
Lupasin katsella netistä asiaan liittyvää aineistoa. Saattaapa olla, että intoudun ottamaan mitat oviaukosta - varmuuden vuoksi...

Ajoin Kemin Wetterille, kun olin saanut Volvo-autoista sähköpostiini mainoksen viikon tapahtumista. Volvo Markkinat Wetterillä 21.-26.10.2019!
Tutun automyyjän eli Oinaan Markun kanssa kävimme taas kerran läpi mahdollista autotarvettamme. Kerroin Markulle, että olen julkisesti ilmoittanut haluni ostaa Volvo-merkkinen auto. Hän oli tietoinen asiasta.
Lähinnä käytetty Volvo XC 60 tai - XC 70 olisi lähinnä ajatuksiamme. Tietysti nykyisistä autoistamme pari pitäisi saada myydyksi...

Tiedän, että joitakin lukijoita saattaa jopa ärsyttää tämä minun "autoistajauhaminen". Sen riskin otan, mutta samalla minulla on toive/etiäinen, että joku kukaties hoksaa, minäpä kerron Möttösen Taaville (nimi keksitty), että nyt on tarjolla kaksi hyvää käyttöautoa; MB 200 E ja Land Rover Freelander...

Edellä mainitun reissun aikana Land Roverin luistonesto sirahteli tämän tästä. Talvirenkaille alkaa olla tarvetta. Ne vaihdetaankin alle pikapuolin, todennäköisesti huomenna tiistaina. 

Niin - on pakko myös todeta, on mahtavaa, että meillä Suomessa on neljä vuodenaikaa - ainakin täällä pohjoisessa toistaiseksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti