tiistai 1. lokakuuta 2019

Aikataulu- ja tottumiskysymyksiä...

Kävin viemässä hetki sitten Veeran reppuineen, kitaroineen ja polkupyörineen kesäautollamme Lallinperäntielle kotiin...

Kerroin hänelle omista aikataulu- ja tottumiskysymyksistä edellisessä elämässäni eli opetustyössä Kemin ammattikoulussa, sittemmin Kemin ammattioppilaitoksessa, sittemmin Kemi-Tornion ammattiopistossa ja sittemmin Ammattiopisto Lappiassa.

Kerroin, että pyrin olemaan työhuoneessani aamulla noin puoli tuntia ennen koulutuntien alkamista. Jos jostain syystä olin vaikkapa varttia vaille, tunsin olevani jo myöhässä. 
Työhuoneeseen tultuani, päällysvaatteet riisuttuani istuin tuoliini ja nostin jalat kirjoituspöytäni kulmalle. 
Tavoitteeni oli eräänlaisena mentaaliharjoitteluna elää päivä ajatuksissani etukäteen...

Väitän, että usein siinä onnistuin, mutta eihän se opetustyö aina mennyt kuin lautaa pitkin.

Karjalahdella ollessani samassa työhuoneessa oli vuosikausia Kaarlo Kalle Salmi ja Kallen jäätyä eläkkeelle hänen seuraajansa Juhani Jussi Pietarila. Molemmat voimakkaita, mielenkiintoisia persoonia...

Niin - tuo aikataulu- ja tottumuskysymys on jäänyt minulle päälle. Haluan olla aina ajoissa paikalla, joskus kieltämättä liiankin aikaisin mutta...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti