maanantai 3. syyskuuta 2018

Metsäyhtiöiden pitää itse kouluttaa väkensä, jotta he saavat osaavia työntekijöitä ennätystulosta puskeville tehtailleen...

Olin opetustehtävissä vuosina 1973-2008 eli 35 vuotta. Muistelen niitä aikoja, kun paperiprosessinhoitajat, paperiteknikot ja paperi-insinöörit olivat selkeästi omilla tonteillaan, tekivät heidän koulutustaan vastaavaa työtä.
Kyllä opetusvuosieni loppuaikoina erilaiset jatkokoulutuskuviot ja oppisopimuskoulutukset tulivat tutuiksi. Niistä oli myönteisiä kokemuksia. 
Alla olevassa artikkelissa kerrotaan Metsä Groupin ja UPM:n rekrytointitavoitteista, joissa oppisopimuskoulutus on olennaisessa asemassa - hyvä niin. 
MOLEMMILLA YHTIÖILLÄ koulutus järjestetään yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa. Siitä ei pidä mielestäni livetä. 
Hiukan huolestuttaa tuo yhtiöiden äärimmäinen hanakkuus pohjakoulutustason nostamiseksi perinteisten prosessinhoitotehtävien yhteydessä.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Talous

Metsäyhtiöiden pitää itse kouluttaa väkensä, jotta he saavat osaavia työntekijöitä ennätystulosta puskeville tehtailleen

Metsä Group ja UPM aloittavat laajat oppisopimuskoulutukset.

Metsäteollisuus on ollut Suomen hyvinvoinnin keskeinen perusta sata vuotta, mutta nyt yhtiöiden on välillä vaikea saada osaavaa väkeä tehtaille. Stora Enso on kouluttanut kolmessa vuodessa sata ihmistä Kaukopään tehdaille Imatralla.
KOVAA TULOSTA tekevillä metsäyhtiöillä on vaikeuksia löytää sopivia työntekijöitä.

Metsäalan koulutukseen on hankala saada ihmisiä hakemaan, mutta myös sisäänpäässeitä valmistumaan. Osin syy on se, että metsäalan maine ei ole palautunut entiselleen kymmenen vuoden takaisten kovien irtisanomisten jälkeen, vaikka parin vuoden aikana suomalaiset metsäyhtiöt ovat taas investoineet miljarditolkulla tulevaisuuteen.

Maanantaina Metsä Group ja UPM ilmoittivat aloittavansa laajat oppisopimuskoulutusohjelmat.

METSÄ GROUPIIN kuuluvan Metsä Boardin henkilöstöjohtaja Susanna Tainio näkee koulutusjärjestelmässä parannettavaa, jotta se tarjoaisi riittävästi sopivia työntekijöitä yhtiölle. ”Ilman omaa oppisopimuskoulutusta olisimme vaikeuksissa. Kun ihmisiä jää varsin paljon eläkkeelle, joskus on vaikeuksia löytää työntekijää tilalle.”

Tainio lähettää koulutuksesta päättäville terveisiä, että he muistaisivat, kuinka merkittävä työllistäjä metsäteollisuus on ja vieläpä tasaisesti ympäri maata.

Metsäteollisuus työllistää noin 42  000 ihmistä ja koko tuotantoketju puunkorjuusta lähtien 150  000 ihmistä. Neljännes metsäalan työvoimasta jää eläkkeelle kymmenen vuoden sisällä.

Esimerkiksi Kaakkois-Suomessa yli 40 prosenttia teollisuuden työpaikoista on metsäteollisuudessa. Tulosta yhtiöt tekevät enemmän kuin juuri koskaan.

METSÄ GROUPIIN kuuluvat Metsä Board, Metsä Fibre ja Metsä Wood ilmoittivat maanantaina ottavansa noin sata henkilöä puolentoista vuoden mittaiseen tutkintotavoitteiseen oppisopimuskoulutukseen.

Soveltuva koulutustausta valittaville on sähköautomaation, prosessi- tai konetekniikan tai puualan perustutkinto tai soveltuva ammattikorkeakoulututkinto. Tainio sanoo, ettei yhtiö sinänsä lupaa varmaa työpaikkaa, mutta oppisopimuskoulutuksen käyneistä lähes kaikki ovat saaneet vakituisen työpaikan.

UPM PUOLESTAAN käynnisti maanantaina haun useaan eri koulutusohjelmaan. Haussa on avoimena yhteensä noin 70 paikkaa, jotka sijoittuvat Kaukaan, Kymin ja Pietarsaaren sellutehtaille sekä Jämsänkosken, Kaipolan, Kaukaan, Kymin, Rauman ja Tervasaaren paperitehtaille sekä Kaukaan sahalle.

UPM Ammattitutkintoon valmistavat koulutusohjelmat koostuvat käytännön harjoittelusta ja teoriaopinnoista. Koulutusohjelmat valmistavat tuotannon, sähkö/automaation sekä mekaanisen kunnossapidon tehtäviin.

MOLEMMILLA YHTIÖILLÄ koulutus järjestetään yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten kanssa. UPM:llä on Suomessa käynnissä 15 koulutusohjelmaa, joissa opiskelee 190 henkilöä.

Metsä Groupilla koulutetaan tällä hetkellä noin 60 henkilöä eli ensi vuonna oppisopimuskoulutuksessa saattaa olla jo 160 henkilöä. Stora Enso on kouluttanut kolmen vuoden aikana pelkästään Imatran tehtailleen sata henkilöä.

Oppisopimusajalta saa myös palkkaa, joten ne ovat paljon suositumpia kuin varsinaiset metsäalan koulutuspaikat. Metsä Groupin edelliseen oppikoulutukseen haki tuhat ihmistä, joista 50 pääsi koulutukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti