sunnuntai 22. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen vähäistä lumityöfiilistelyä, jonka jälkeen lähdin tankkaamaan Land Roverin Hahtisaaren Nesteelle. Edellisen kerran se on tankattu 08.10., joten emme ole sillä jatkuvasti liikkeellä. Ajelin Hahtisaaren venesataman ja sisäsataman kautta Lumilinna-alueelle. Miksi? Siksi, että kävin tarkastamassa projektiveemme suojapeitot. Veneet olivat siististi maissa ja aluetta oli myös aidattu - hyvä niin. Kotiin ajellessani kävi mielessä eilinen kahvipöytäkeskusteluni vaimoni kanssa. Hän kysyi:"Mitä sinä haluat joululahjaksi?" "En mitään, minulla on kaikkea, mitä tarvitsen." sanoin ja jatkoin puolitosissani "Oikeastaan uusi auto olisi mielenkiintoinen." "Meillähän on piha täynnä autoja." vaimoni totesi ja tuo Land Roverhan on ihan hyvä. "Kyllä - kunhan sitä jaksaa laitattaa." sanoin. Edelliseen liittyvänä menen maanantaina heti aamulla Keminmaan Paakkarille/Auto Patulle. Autoon vaihdetaan etupäähän niin sanotut koiranluut ja yksi nivelen suojakumi.

lauantai 21. marraskuuta 2020

Kuntavaalit ovat asia erikseen...

Kuntavaalit ovat asia erikseen - kyllä... Keskustan ryöpytystä alkaa tulla joka tuutista. Taloustutkimuksen Oy:n tekemät vaalipiirikohtaiset kannatusmittaukset paljastavat, millaisissa asetelmissa puolueet ovat menossa kohti kevään kuntavaaleja. Iltalehti on tätä analyysia varten kerännyt syksyllä tehtyjen mittausten tietoja eri lähteistä. Vaikkakin kannatuskyselyissä mitataan puolueiden eduskuntavaalikannatusta, antavat ne hyvää osviittaa myös kuntavaaleja silmällä pitäen. Pitää kuitenkin muistaa, että kuntavaaleissa hyvin ratkaisevaa on ehdokasasettelu: ehdokkaiden määrä ja laatu. Puolueiden kannatusta vaalipiireittäin tutkittaessa tilanne on tämä: SDP on suosituin viidessä vaalipiirissä, perussuomalaiset neljässä, kokoomus, RKP ja vihreät yhdessä, keskusta ei yhdessäkään. Viime eduskuntavaaleissa 2019 keskusta oli suurin puolue neljässä vaalipiirissä, SDP neljässä, kokoomus, vihreät, perussuomalaiset ja RKP yhdessä.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien aikana kahvitellessamme keittiöpöydän ääressä totesimme, että aamuinen itätaivas oli upeassa väriloistossa. Samanaikaisesti televisiouutisten säätietoennusteessa todettiin, että iltapäivälle olisi tulossa lumisateita ja myrskytuulta. Sen aika näyttää... Tämä lauantaipäivä taitaa mennä oleskelun merkeissä. Maailmanuutisia selaillessa tulee murheellinen olo lähissä USA:ssa meneillään olevasta vaalidemokratian alennustilasta. Ainoa lohtu on siinä, että se kestää onneksi vain aikansa. Jokainen "kiukuttelupäivä" on kuitenkin liikaa...

perjantai 20. marraskuuta 2020

Hörönlörö-sähköpostiviestejä pukkaa...

Näitä alla olevan tyyppisiä sähköpostiviestejä tulee aina silloin tällöin - valitettavasti... Olen Tekin Tufan, Vakif Bankin henkilökunta Turkissa. Otan sinuun yhteyttä kuolleeseen asiakkaaseen, joka kuoli auto-onnettomuudessa Istanbulin valtatiellä vuonna 2003. Hän oli merkittävä asiakkaani. Ennen kuolemaansa asiakkaani talletti (36 000 000,00 dollaria) rahoituslaitokseni holkkiin täällä Turkissa, näitä tapahtumia koskevat asiakirjat osoittavat, että vaateita voi esittää vain hänen Next of Kin. Valitettavasti hänellä ei ollut tahtoa kuolemansa aikaan. Kaikista tehdyistä ponnisteluista ei käynyt ilmi yhteyttä mihinkään hänen perheenjäsenensä. Uusi EU: n perintölaina / saatavat / rahasto osoittaa kuitenkin ajanjakson, jonka kuluessa tällaiset saatavat voidaan sietää. Rahoituslaitos on valtuuttanut minut esittämään lähimmät sukulaiset, jotka hakevat varoja, ja jos vastaaminen tähän ultimaatumiin antaisi laillisesti rahoituslaitokselle oikeuden ilmoittaa nämä varat EU: n keskuspankille vaatimattomina varoina. Minä ja kollegani olen asettanut kaikki tarvittavat vaatimukset näiden varojen vapauttamiselle, ja aion esitellä tämä mahdollisuus sinulle edunsaajana. Huomaa, että minulla on laillisesti kaikki tarvittavat tiedot / asiakirjat tästä rahastosta. Palaa mielipiteesi ystävällisesti lähettämällä vastauksesi tähän sähköpostiosoitteeseen: tekinaydinfan84@gmail.com

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tulet. Tätä kirjoitellessani ja ulos työhuoneeni ikkunasta katsellessani mietiskelen, josko lähtisin fiilistelemään ulos vähäisten lumihommien kanssa. Maailmanuutisia selaillessani en voi ymmärtää, miten äärettömän typerästi voi ihminen käyttäytyä. Kysymys on luonnollisesti vielä hetken aikaa USA:n presidenttinä olevavasta Trumpista ja hänen lakimiespelleporukastaan. Toivottavasti he eivät aiheuta käyttäytymisellään korvaamatonta tuhoa Amerikan vaalidemokratialle. Voi olla, että käyn läpi tänään noin 30 vuoden takaisia kirjoituksiani tietokoneen korpuilta, joista osan olen säilyttänyt. Siellä on monia mielenkiintoisia aiheita. Muun muassa Kemin Lämärit Hockey Team ry, jonka puheenjohtajana olin siihen aikaan, kun Kemin jäähallia väännettiin liikkeelle. Jo kauan sitten luovutin silloiselle Kemin Lämärien puheenjohtajalle , Pekka Tiitiselle, aikamoisen määrän em. ajankohdan aineistoa, mm. jäähallisuunnitelmia ja kirjeenvaihtoa monien vaikuttajatahojen kanssa. Jäähalli toteutui aikanaan harjoitushalliversiona Jungon alueelle...

torstai 19. marraskuuta 2020

Lähde kuntavaaliehdokkaaksi - nyt...

Lähde kuntavaaliehdokkaaksi - nyt... Olen pitänyt tätä lähestyvää kuntavaaliasiaa esillä jo toista vuotta. Kuntavaaleihin on anää aikaa viisi kuukautta - kyllä - ne ovat kohta. Kerron lyhyen kaavan mukaan kertauksena oman "kuntavaalihistoriani". Ennen vuotta 2000 en ajatellut koskea politiikkaan, en edes kuntapolitiikkaan pitkällä kepilläkään. Lähdin kuitenkin vuoden 2000 kuntavaaleihin mukaan enkä ole katunut päätöstäni. Olen ollut mukana vuoden 2000, 2004, 2008, 2012, 2017 kuntavaaleissa ja tavoitteeni on olla mukana myös 2021 kuntavaaleissa 18. huhtikuuta. Olen asiaan liittyvänä tehnyt monia valmisteluja. Olen ollut Kemissä koko ajan varavaltuutettuna, se on minulle sopinut ja riittänyt toistaiseksi. Olen ollut useiden lautakuntien jäsen. Tällä hetkellä olen sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä tarkastuslautakunnan jäsen. Molemmissa lautakunnissa on ollut mielestäni erinomainen yhteishenki. Harvoin on jouduttu/päästy äänestämään... Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että en ole ollut toistaiseksi niissä lautakunnissa jäsenenä, joihin koulutukseni ja työelämäkokemukseni ovat vahvimmillaan. Totean yksiselitteisesti, että kukaan ei synny kuntapäättäjäksi. Tosin Kemissä on muutamia sukuja, joissa politiikantekeminen kulkee verenperintönä/äidinmaidossa. Olen henkilökohtaisesti ottanut moniin potentiaalisiin kemiläisiin yhteyttä ja toivonut/vedonnut heidän lähtevän kuntavaaliehdokkaiksi. Se aika alkaa olla nyt käsillä.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien aikana - istuskellessani keittiön pöydän ääressä kahvittelemassa - totesin kevyttä nuoskalunta satelevan. Toinen lumipeite on kukaties tulossa tälle alkutalvelle. Television sääuutisissa todettiin, että Etelä-Suomessa on myrskyä, mahtaako yltää tänne Perämeren pohjukkaan. Tänään ei taida olla muuta kuin polttopuuhuoltoa, ei välttämättä sitäkään. Taidanpa siirtyä tästä katselemaan Helsingin Sanomia, Kauppalehteä ja Tekniikka&Talous-lehteä - kukaties muitakin lehtiä sekä Ylen sivuja...

keskiviikko 18. marraskuuta 2020

Lounais-Lappi-lehti tänään keskiviikkona 18.11.2020...

Lounais-Lappi-lehti tänään keskiviikkona 18.11.2020 - pienoinen uutispommi - kyllä... Kyseisessä ilmaisjakelulehdessä oli päätoimittaja Taina Nuutinen-Kallion artikkeli liittyen lähestyviin kuntavaaleihin. Valtuutetuille oli lähetetty kysely osallistumisesta huhtikuun 18. päivänä 2021 pidettäviin kuntavaaleihin. Läheskään kaikki valtuutetut eivät olleet vastanneet ja osa oli vielä harkitsemassa ehdokkuuttaan. Osa valtuutetuista oli ilmaissut reilusti näkemyksensä - hyvä niin... Luonnollisesti Kemin osuus oli kiinnostava. Kyllä pienoinen uutispommi oli se, että muun muassa Keskustan 7-hengen valtuustoryhmästä moni ilmoitti jättäytyvänsä sivuun lähestyvissä kuntavaaleissa. Perustelut olivat asialliset ja selkeät. Osasta olin toki tietoinen mutta siltikin...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen oli pakko hetkeksi aikaa pysähtyä ihailemaan aurinkoista marraskuun puolenvälin aamua. Ruoho vihertää täällä Perämeren pohjukassakin - mielenkiintoista. Mikäli säätiedoitukset pitävät paikkansa, muutaman päivän päästä tilanne on toinen - lunta ja pakkasta luvassa. Pistin joutessani päärakennuksen takkaan tulet. Niinkuin olen aiemmin kirjoittanut, lämmitän takkaa nykyisin aikaisemmasta poiketen lyhyemmillä puilla ja pienemmällä puumäärällä. Se on toiminut ainakin toistaiseksi erinomaisesti. Pitkästä aikaa kävi Selkäsaari mielessä. Lähinnä siksi, että onkohan kaivinkonemies käynyt mökkitontillamme siirtämässä muutaman kiven paikasta A paikkaan B ja C... Niin - niinhän siinä kävi, että huomasimme kohta olevamme pihalla kadunpuolen orapihlaja-aidan tiputtamia lehtiä haravoimassa ja kärräämässä tontinkulmalle matopellon päälle. Tämä oli ajatus tehdä vasta ensi keväänä. Onpahan sieltä pois tehtynä. Lehtiä haravoidessamme pohdiskelimme, josko rakentaisimme orapihlaja-aidan tilalle perinteisen puuaidan. Sitäkin on syytä harkita...

tiistai 17. marraskuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kävin hetki sitten minikävelyllä. Uteliaisuuttani kävelin Möylyntien ja Haukkarinkadun risteykseen, jossa on menossa Haukkarin vesi-ja viemäriputkiuusinta. Kaivinkone, kuorma-auto ja pari asentajaa syvällä montussa täydessä työn touhussa. Etäämpänä toinen kaivinkone tasoitteli kaivantoja. Seuraavana ilmeisesti Kurikankatu ja aikanaan Kainuunkatu - hyvä niin... Edellä mainitussa risteyksessä on yhä edelleen vesiposti. Siitä olen kärrännyt vesikärryillä aika monta tynnyrillistä vettä 1950-1970-luvulla. Jopa 1980-luvun alkupuolellakin muuttaessamme takaisin Kemiin ja asettuessamme aluksi asumaan vanhaan kotitaloomme. Puusee, kompostoiva sellainen viriteltiin etelästä mukana tuomaamme pieneen hirsimökkiin. Ränsistyneen ja yhä edelleen ränsistyvän, asumattoman pienen omakotitalon ohi kävellessäni mietiskelin, olisiko tuo vielä pelastettavissa asuinkäyttöön...

Mitä tänään tähän asti...

Päätin eilen, että vien Karjalahdelle vajaan peräkärryllisen risuja, katkottuja pensaiden oksia. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin liikkeelle. Lähestyessäni tasoylikäytävää näin punaiset valot palavan ja Ajoksesta päin veturin lähestyvän. Hiljensin vauhtia ja pysähdyin odottelemaan. Kaupungista päin oli kaivinkone myös pysähtynyt odottelemaan veturin ohiajoa. Kuinka ollakaan kaivinkoneen ohi ajoi valoitta tummanpunainen henkilöauto ja heti sen perään jonkin yrityksen vaalea umpipakettiauto. Hurjaa menoa. No toki olihan viimeksi mainitun ja veturin väliä vielä parikymmentä metriä mutta siltikin... Sain kuorman vietyä asiallisesti. Siirsin peräkärryn odottamaan ensi kevään mahdollisia siirtotarpeita. Nyt saa kyllä jo talvi tulla. Säätietojen mukaan se kukaties tulee jo viikonvaihteessa...

maanantai 16. marraskuuta 2020

Jo 47. viikko käynnistyi...

Jo 47. viikko käynnistyi - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen vilkaisin pöytäkalenteriani. Tälle viikolle ei ole yhtään merkintää - hyvä niin, vaikka entuudestaan tiedän, että jotakin sinne varmasti vielä ilmaantuu. Tänään näyttää olevan Kemin kaupunginvaltuuston kokous. Ensi viikosta tiedän varmuudella, että tiistaina menemme - minä ja vaimoni - uuteen Kemin terveyskeskukseen aamulla ottamaan flunssarokotuksen. Ensi viikon keskiviikkona minulla on tarkastuslautakunnan kokous... Nyt pistän päärakennuksen takkaan tulet.

sunnuntai 15. marraskuuta 2020

Veikkauksen Live-vetojalkapalloa...

Katselin hetki sitten aika lailla mitäänsanomatonta jalkapallo-ottelua Veikkauksen Live-pelikuvioissa. Tosiaan hollantilaiset joukkueet SC Cambuur - Almere C pelailivat. Tilanne muutamaa minuuttia ennen loppuvihellystä oli kotijoukkueen hyväksi peräti 7-1 . Yleensä tällaisessa tilanteessa veikkaan alakynnessä olevan joukkueen tekemään maalin. Nyt en veikannut niin vaan ottelua katsellessani kotijoukkueen kahdeksas maali "roikkui ilmassa". Niinpä veikkasin yhden euron panoksella niin ja suljin pelikuviot. Hetki sitten katsoin tilannetta uudestaan: Peli oli päättynyt 7-2 tilanteeseen. Toisin sanoen perinteinen veikkaukseni olisi antanut hyvän kertoimen. Tällaista se jalkapallo on... Lisättäköön sen verran, että olihan tänään monta mielenkiintoista UEFA-karsintaotteluakin, joissa tehtiin loppuminuuteilla - "lisäajalla" - useita maaleja. Niitä olisi pitänyt osata veikkailla.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli taas tunne, että tänään ei taida olla mitään kummempaa tehtävää, joten ollaan vaan. Totesin hetki sitten, että yöllä on ollut sen verran tuulta, että Mersun päältä oli suojapeitto kääriytynyt sivuun. Sen käväisin oikomassa. Voi olla, että virittelen päärakennuksen takkaan tulet viimeistään alkuillasta... Niin - kysyvä ei tieltä eksy, sanotaan. Tiedustelin Kaleva-lehden asiakaspalvelusta hetki sitten sunnuntain lehden tilanteen. Sain välittömästi tiedon, että se jaetaan yhteislaatikkoon Oklaholmankatu 1 tai maanantain päiväpostin yhteydessä. Pyysin siirtämään maanantaille ja katselemme alustavasti - niinkuin tähänkin asti - sunnuntain lehden netistä näköislehtenä. Hyvää asiakaspalvelua, ei kahta sanaa. Lähdemme kohtapuolin autolla liikkeelle, joten haemme lehden tällä kerralla em. yhteislaatikosta. Tuli kuitenkin hiukan tekemistä tällekin sunnuntaipäivälle...

lauantai 14. marraskuuta 2020

Myönteisen palautteen antaminen...

Myönteisen palautteen antaminen on suomalaiselle perinteisesti äärimmäisentuskallisen vaikeaa. Olen asiasta kirjoittanut monesti aikaisemminkin. Muun muassa omaan työuraani liittyvänä olen todennut, että lähes viisikymmentä vuotta työelämässä olleena, sain jotakuinkin kerran kymmenessä vuodessa myönteistä palautetta. Vaikka painoin hommia - omasta mielestäni vähintäänkin 100, välillä 110 lasissa. Siis sellaista palautetta, että sen aisti aidoksi palautteeksi eikä miksikään sananhelinäksi... Jo kauan sitten päätin itse, että annan myönteistä palautetta aina, kun se on vähääkään mahdollista ja aiheellista. Näin 70+ -ikäisenä olen useinkin mietiskellyt, olenko itse lähimmäsilleni - rajattuna vaimooni ja aikuisiin poikiimme - antanut riittävästi myönteistä palautetta. Siihen olen jäävi sanomaan yhtään mitään mutta... Poikiimme liittyvänä minulla on tunne, että me - minä ja vaimoni - olemme ylpeitä heidän ammattitaidoistaan omilla osa-alueillaan, jonka olemme avoimesti tuoneet kyllä esiin.

Se on taas viikonloppu...

Se on taas viikonloppu - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen kävi mielessä, että on tämäkin marraskuuta - ei yhtään lunta maassa. Työhuoneeni ikkunasta katselen lumetonta Kainuunkatua, jossa liikenne on aikamoista. Muistuu mieleeni viime viikkoinen lautakuntakokous, jossa eräs kaupunginvaltuutettu pohdiskeli Kemin keskustaalueen hiljaisuutta iltasella - autoja ei liiku juuri ollenkaan. En malttanut olla kommentoimatta, että Haukkarin Kainuunkadulla - minun havaintojeni mukaan - liikkeellä on kuorma-autoja, pienkaivinkoneita, pakettiautoja, henkilöautoja, moottoripyöriä, kevytmoottoripyöriä, mopoja, pölkupyöräilijöitä, rollaattoreilla-liikkuvia, hölkkääjiä, kävelijöitä, koirantaluttajia, jne. melkein minuutin välein... Onneksi sitä kevytmoottoripyörällä liikkuvaa älypäätä, "keulijaa" ei ole ollut viime aikoina liikenteessä. Pakoputkiremonttia kaipaavia autoja tuossa tuntuu liikkuvan. No oli niin tai näin, taitaa tämä lauantaipäivä mennä pelkässä oleskelussa. Ei se sekään ole hassumpaa.

perjantai 13. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Olin pistänyt höyrykännykän (NOKIA LUMIA 800) hälytyksen päälle vähän jälkeen sianpieremän. Miksi? Siksi, että olin lähdössä viemään Land Roverin kytkinlevyn vaihtoon Keminmaahan Paakkarille/Auto Patulle. Perinteisten aamutoimien jälkeen näin teinkin. Olihan outo ajella aamun pimeydessä. Paljon oli autoja liikenteessä tänään sateentihkuisena aamuna. Ajattelin ensin seurata remontin edistymistä. Kuultuani remontin vaatiman ajan päätin ottaa tarjotun asiakasauton käyttöön ja ajella kotikulmille. Menin You Tubesta katselemaan videonpätkiä em. kytkinlevynvaihdon vaiheista... Sitä tehdessäni menivät sähköt poikki. Ilmeisesti Haukkarissa toteutettavan vesi- ja viemäriuusimisen yhteydessä sähkökaapeli oli tarttunut kaivinkoneen kauhannokkaan - mene ja tiedä. Viitisentoista minuuttia ja sähköt tulivat takaisin. Niin - kuuluiko em. tapahtuma - perjantai ja kolmastoista päivä - otsikon alle. Lähden iltapäivällä hakemaan auton remontista. Jos vaihdettu kytkinlevy kestää saman kuin edeltäjänsä - 160.000 km ja 20 vuotta - niin ei sovi moittia.

torstai 12. marraskuuta 2020

Ikuistetut hetket...

Katselimme hetki sitten Ylen Areenasta alla olevan ruotsalaisen elokuvan. Kyllä herätti voimakkaita tunteita... Ikuistetut hetket (12) 2 h 5 min la 7.11.2020 26 h 10447 katselua (Maria Larssons eviga ögönblick, Ruotsi 2008) 1900-luvun alussa työläisnainen voittaa arpajaisissa kameran, joka mullistaa hänen elämänsä. Perustuu tositapahtumiin. O: Jan Troell. N: Maria Heiskanen, Mikael Persbrandt. LINKIT JA ARTIKKELIT Yle Teema: Naisia kameran takana -teemalauantain 05.04.2014 esittely Naisia kameran takana: Vivian Maier ja Maria Larsson Teemalauantain tähtinä Näytä lisätiedot

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen laadin ensimmäisen sormiharjoitelman henkilökohtaisesta kuntavaalimainoksesta > Kuva ja teksti. Kyllä - tiedän, että kuntavaalit ovat vasta sunnuntaina 18.04.2021 ja ennakkoäänestys vähän sitä ennen. Niinkuin aikaisemmin olen todennut, kuntavaalien mainosbudjettini on ollut vuodesta 2000 alkaen maksimissaan 100 euroa. Siitä on mennyt puolet Keskustan Kemin kunnallisjärjestön yhteismainontaan, kukaties nyt poikkeusoloissa vähän enemmänkin... Olen tosiaan hyvissä ajoin liikkeellä. Tavoitteeni on nimenomaan ostaa paikallisen ilmaisjakelulehden Lounais-Lapin mainostilaa. Todennäköisesti mainosbudjettini moninkertaistuu. Eiköhän tästä löydy ihan kelpo ratkaisumalli.

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aanutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tulet. Sitä viritellessäni pohdiskelin, kuinka pitkälle puukatoksessa olevat puuklapit riittävät. Ne on tehty pääasiassa pihapuista. Samalla muistelin eilistä päivää, jolloin aamupäivällä Land Roveriin vaihdettiin Tommin toimesta takaäänenvaimennin. Kytkimen luistaminen on ollut jonkin aikaa havaittavissa, joten Tommi varasi ajan Keminmaan Paakkarille. Heli on tilannut uuden kytkinlevyn, joka vaihdetaan perjantaina aamusella - hyvä niin. Kytkinlevy kesti parikymmentä vuotta... Niin - seurailinhan minä eilen myös Finnairin pörssiosakkeen hurjaa nousukiitoa - mielenkiintoista. Niin - teinhän minä Fortumin kanssa sähköön liittyvän jatkosopimuksenkin, sähköä on tulossa ainakin seuraavat rapiat kaksi vuotta... Aamukahvittelun yhteydessä lueskelin Kaleva-lehteä, jossa oli muun muassa mielenkiintoinen kirjoitun Oulun kaupunginvaltuuston etäkokouksesta - pitkästä esityslistasta, tunteita kuohuttavista asioista ja kielenkäytöstä. Onko "Rääväsuu-Trump-sikailukielenkäyttö" rantautunut Ouluun - mene ja tiedä.

tiistai 10. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin orientoitua tarkastuslautakunnan kokoukseen. Se pidetään iltapäivällä Kemin kaupungintalon valtuustosalissa - väljästi.Kukaties osa kokoukseen osallistuvista on etänä.

maanantai 9. marraskuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Kävi hetki sitten mielessä - erään lehtiartikkelin ja siihen liittyvän yllättävän infon luettuani - että ihmisellä on tavallaan monta elämää: Lapsuus, nuoruus, aikuisikä ja eläkeikä... Itse olen ollut - mielestäni täysin ansaitsemallani eläkkeellä - vuodesta 2008 alkaen. Kirjoituksissani tuon usein esiin: Edellisessä elämässäni, jolla luonnollisesti tarkoitan aikuisikää = työelämä- ja ammattijärjestöaikaa. Tuo lehtiartikkeli oli Helsingin pormestarin Jan Vapaavuoren info, jonka mukaan hän on ottamassa irtiottoa politiikasta. Se on kova isku pääkaupunkiseudun Kokoomukselle, edessä kuntavaalit, eduskuntavaalit, presidentinvaalit, jne. ... Oletettavasti tuo viimeksi mainittu kuitenkin Jan Vapaavuorta saattaa kiinnostaa, jos pyytäjiä on ihan jonoksi saakka... Niin - lehtiartikkelissa Jan Vapaavuori toteaa, että ihmisellä on yksi elämä, tarkoittaen koko elinkaarta, joten olisi aika tehdä vielä jotain muutakin kuin politikoida. Oletettavasti hänet nähdään vielä yritysmaailman ja kukaties urheilumaailmankin huipulla.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tulet ja lähdin käväisemään Kemin entisen kaatopaikan kupeessa Holstinharjulla. Miksi ihmeessä? Siksi, että siellä alkoi klo 9 Savaterran tuotantolaitoksen katselmus. Paikalle saavuttuani totesin paikalla olevan parikymmentä asiasta kiinnostunutta - pääasiassa lähialueen asukkaita - yrityksen ja median edustajia. Katselimme, kuuntelimme ja haistelimmekin tuotantolaitoksen toimintaa turvallisen välimatkan päästä. Yrityksen edustaja selosti pääpiirteittäin tuotantolaitoksen toimintaa. Pääosa prosessista selostetaan Kemin keskustassa Scandic-hotellissa, jossa läsnäolevilla on mahdollisuus esittää tuotantolaitoksen toimintaan liittyviä kysymyksiä. Viimeksi mainitun mahdollisuuden jätin itse väliin. Sen asemesta printtasin netistä kyseisen yrityksen aineistoa: Ympäristö - ja laatujärjestelmät. Täytyypä tutustua.

Elokuva: Jali ja suklaatehdas...

Katselin eilen toistamiseen alla olevan elokuvan. Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory) on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tim Burtonin ohjaama draamaelokuva. Se perustuu Roald Dahlin samannimiseen romaaniin vuodelta 1964. Elokuvan pääosissa ovat Johnny Depp ja Freddie Highmore. Olen aikaisemmin kirjoittanut, että pidän tarinoista, hyvistä tarinoista. Muun muassa tämä elokuva on mielestäni ehdottomasti sellainen.

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme valmistautua - meille poikkeukselliseen aikaiseen - operaatioon, tapahtumaan, josta kirjoitan sitten aikanaan lisää... On aivan pakko kirjoittaa vielä tuosta USA:n presidentinvaalista, jonka lopputulosveikkauksesta sain eilen Facebook/Messengerin kautta onnittelut. Sen verran vilkaisin tuota Bidenin pitämää puhetta, että se sisältää juuri oikeita elementtejä jatkon suhteen. Voitto on niin selvä, että tällä hetkellä näyttää siltä, että pelätyt levottomuudet, rähinät jäänevät taka-alalle. Kahtia jakautuneessa USA:ssa toivottavasti lähdetään hakemaan yhteistyötä, jota nyt kipeästi tarvitaan. Jossakin julisteessa vilahti teksti: MAKE AMERICA NORMAL AGAIN

lauantai 7. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin tarkistamaan, mitä USA:n presidentinvaalirintamalle kuuluu. Jo pari päivää on ollut selvää, että Joe Biden on Yhdysvaltain seuraava presidentti. Lopullista voittajaksi julistautumista hän ei ole kuitenkaan tehnyt, koska ääniä on vielä laskennassa. Kukaties on hyvä, että häviäjille ei heitetä bensiiniä liekkeihin, vaan annetaan totutella ajatusta vaalitappioon. Mediatietojen mukaan osa Trumpin takana olleista pintavaikuttajista on alkanut ottaa etäisyyttä nykyiseen presidenttiin - hyvä niin. Trumpin toilailut muun muassa äänetenlaskennan epärehellisyydestä on yleisesti tuomittu maailmalla myös Suomessa. Suomessa Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho on näemmä kommentoinut, että USA:ssa ei äänestetty "älykkäästi" - voi järjen valo... Oli niin tai näin Joe Biden saanee yli 300 valitsijamiestä/-naista, se on hänen kannalta erinomainen lopputulos. Toivottavasti selvääkin selvempi jakautuneisuus hiukan tasoittuu ja toivottavasti vaalitulokseen mahdollisesti liittyvät oikeustoimet eivät aiheuta ääriainesten rähinöintiä. Niin - tämä näyttää päättyvän lukemiin: Biden 306 - Trump 232 Ja jossittelu alkaa muun muassa suomalaisessa mediassa. Asiantuntijat ja "asiantuntijat" naama punaisena huutavat varmaan muutaman päivän ajan: "Jos pandemiaa ja sen tuomaa talouden heikkenemistä ei olisi tullut, Trump olisi valittu jatkokaudelle." Enpä menisi tuosta takuuseen. Minun käsitykseni mukaan amerikkalaiset olivat totaalisesti kypsyneet, kyllästyneet vajaan neljän vuoden uhosekoiluun...

perjantai 6. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien aikana pistin päärakennuksen takkaan tulet. Tulia viritellessäni katselin ja kuuntelin televisiosta uutisantia USA:n presidentinvaaleista. Nehän ne ovat hallinneet uutisointia jo muutaman päivän. Kyllä on pakko taas todeta, että tunnen suurta myötähäpeää USA:n kansalaisia kohtaan, että heillä tällä hetkellä on totaaliarvaamaton ja supermäntti johtaja. Supermäntti, joka koko USA:n vaalijärjestelmän kyseenalaistaa vaalitappion häämöttäessä lähitunteina ääntenlaskennan edistyessä vielä laskematta olevissa osavaltioissa. Saattaa olla, että katselen em. asiaan liittyviä livelähetyksiä jonkin ajan kuluttua netistä.

torstai 5. marraskuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Ikärasismi-käsite on mielenkiintoinen - kyllä. Siihen törmää tämän tästä. Viimeksi tänään erään keskustelun yhteydessä se tuli esiin USA:n presidentinvaalien pääehdokkaiden osalta. Minulle annettiin selkeästi ymmärtää, että 74- ja 77-vuotiaat henkilöt ovat kertakaikkisen vanhoja em. tehtävään. Omana näkemyksenäni toin esiin, että kyseisillä henkilöillä on "suuri armeija" virkamiehiä ja asiantuntijoita heitä auttamassa. Olen vuosikymmenien saatossa oppinut lukemaan rivien/sanojen välistä. Arvelen, että kyseinen henkilö samalla ilmaisi voimakkaan näkemyksensä siitä, että 70+ ikäinen henkilö ei ole sovelias esim. kuntavaaliehdokkaaksi. Ikärasismiin törmäsin itse edellisten kuntavaalien yhteydessä vuonna 2017. Olin silloin jo 70+ ikäinen. Kukaties sen aikaiset tunnot aiheuttivat sen, että lähdin vielä kuntavaaliehdokkaaksi. Minulle ikä - ei muidenkaan ikä - ole ollut koskaan ongelma. Tärkeintä mielestäni on motivaatio, aktiviteetti ja kohtalaisen voimakas myötäelämisen kyky... Mutta - huomisesta päivästä emme tiedä mitään - onneksi niin.

USA:n presidentinvaalissa ratkaisun päivä ilmeisesti tänään...

USA:n presidentinvaalissa ratkaisun päivä ilmeisesti tänään - kyllä... Kyllä täytyy myöntää, että heti herättyään oli pakko pistää televisio auki ja vilkaista tekstiteeveeltä, joko ratkaisu on tapahtunut. Ei vielä, tilanne tällä hetkellä: Biden 253 - Trump 214 ja kuusi osavaltiota vielä laskematta. Kyllä Biden on nyt vahvoilla. Perinteisten aamutoimien jälkeen puuhuoltoa ja eläkeläisoloa, toistaiseksi kevyttä olemista vaan. Ilmeisesti päivän mittaan jotain aktiviteettia syntyy...

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Tänään keskiviikkona 04.11.2020 heräsin hyvin nukutun yön jälkeen toiveekkaana, että maailmalta tulisi jotain myönteisiä uutisia. Television avattuani havahduin realimaailmaan. Joka tapauksessa perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan ja aloin orientoitua Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille lähtöön. Olin varannut ajan hiustenleikkuusta ja parran siistimisestä. Kyllä - hiuspysäkillä kävin. Olin tosiaan Leskion Leenan ja Appelgrennin Marjon ohjeistamana varannut ajan. Kittiläläislähtöinen Heidi hoiti varsinaisen työn erittäin jämäkin, varmoin ottein. Ei ihme, sillä ilmeisesti ammattiin valmistuminen alkaa olla jo näköpiirissä. Marjo ohjasi oppilastaan tutuntarkkaan tyyliinsä - hyvä niin. Tulihan nuo USA:n presidentinvaalitkin viimevaiheessa keskusteluissamme esiin. Mikäli oikein ymmärsin, olimme kaikki Bidenin faneja. En viitsinyt irrotella asialla enempää, tosin taisin todeta, että onhan tuo nyt aivan käsittämättömän sekava tilanne... Olimme kaikki varsinaiseen asiaan: Hiustenleikkaukseen ja parransiistimiseen tyytyväisiä. Pääsin taas sanomaan, että lopputulos on aivan liian siisti minulle, mutta äkkiähän tuo asia korjaantuu. Seuraavalla kerralla menen klassisen hiustenleikkuun/juhlakampauksen näyttömalliksi. Tuttuakin tutumpaa hommaa minulle ...

tiistai 3. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli taas tunne, että tänään ei taida olla mitään pakottavaa tarvetta tehdä yhtään mitään. Eilisestä sen verran, että lähetin Kalevan päätoimittajalle Sanna Keskiselle sähköpostiviestin, jossa tiedustelin lehden toimintakulttuuria liittyen Meri-Lapin vähäiseen uutisointiin. Sain häneltä alkuillasta asiallisen vastauksen esittämiini asiakokonaisuuksiin - hyvä niin. Tänään on julkaistu Suomessa verotietoja, joista on joidenkin "raharikkaiden" tietoja jäetty pois heidän esityksestään. Monet mediatahot boikotoivat nyt toteutettua menettelytapaa. Oli niin tai näin, tällaisina hetkinäkin on syytä muistuttaa:"Viimeisessä palttoossa ei ole taskuja." Itse olen tuonut useisn julkisestikin esiin, että ei rahan määrällä ole erityisen suurta merkitystä, kunhan sitä on kulloiseenkin tarpeeseen riittävästi...

Historian kalleimmat kampanjat: Anna-Sofia Berner, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja

Anna-Sofia Berner, Yhdysvaltain-kirjeenvaihtaja Historian kalleimmat kampanjat valmistautuvat siihen, että rahaa tarvitaan myös vaalipäivän jälkeen Vuoden 2020 vaalikampanjoista on tulossa kaikkien aikojen kalleimmat. Vaalirahoitusta seuraava The Center for Responsive Politics arvioi viime viikolla, että kampanjoiden yhteiseksi hintalapuksi on tulossa huimat 14 miljardia dollaria eli noin 12 miljardia euroa. Summalla voisi rahoittaa Suomen valtion opetus- ja kulttuurimenot sekä puolustusmenot koko ensi vuodeksi. Tämän vuoden vaaleista on tulossa yli kaksi kertaa niin kalliit kuin edellisistä vaaleista vuonna 2016. Kaikki raha ei mene presidentinvaaleihin vaan samaan aikaan vallasta taistellaan niin kongressissa, osavaltioissa kuin paikallisestikin. Open Secrets -sivuston mukaan pelkästään presidentinvaaleihin tuhlataan kuitenkin 6,6 miljardia dollaria, kun vuonna 2016 kisaan käytettiin 2,4 miljardia. Istuva presidentti Donald Trump lähti vaalivuoteen kampanjakirstut täynnä rahaa, mutta lopulta Joe Biden onnistui kasvattamaan kassansa suuremmaksi. Sivuston mukaan Bidenista on tulossa historian ensimmäinen ehdokas, joka on kerännyt yli miljardi dollaria kampanjaansa. Lokakuun puoliväliin mennessä Trump oli kerännyt 600 miljoonaa dollaria. Yhdysvaltain vaalikampanjat ovat aina olleet kalliita, mutta summat räjähtivät vuoden 2010 jälkeen. Silloin korkein oikeus rinnasti yritykset kansalaisiin ja totesi, että yritysten antaman vaalirahoituksen rajoittaminen rajoittaa sananvapautta. Yritysten ja miljardöörien lisäksi myös tavalliset kansalaiset lahjoittavat kampanjoihin entistä enemmän. Open Secretsin mukaan 22 prosenttia kaikesta kerätystä rahasta oli peräisin alle 200 dollarin lahjoituksista. Sekin on kaikkien aikojen ennätys. Rahankeruu ei näytä loppuvan vaalipäivään. Politico uutisoi maanantaina, että Joe Bidenin kampanja on siirtynyt pyytämään rahaa mahdollisiin oikeudenkäyntikustannuksiin siltä varalta, että vaalitulos ei selviä nopeasti. The New York Timesin mukaan myös Trump kerää rahaa samaan tarkoitukseen. Voi siis olla, että yhtä amerikkalaista ilmiötä eli kallista vaalikampanjointia seuraa toinen: kallis oikeustaistelu.

maanantai 2. marraskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien aikana istuskellessani kahvittelemassa keittiönpöydän ääressä havahduin auton suojapeitteiden "poiskääriytymiseen". Kyllä - talviparkissa olevan Mersun päältä oli yöllä tuuli repinyt suojapeiton pois. Kävin hakemassa peiton pesuhuoneen lattialle kuivumaan. Pyydän vaimoani kiinnittämään irronneen suojaremmin toisen pään uudelleen peittoon. Kun auto on nurkan takana framilla, käytän sitä hiukan samalla. Lueskelin hetki sitten uutta/uusiutunutta KEMILÄINEN 2-3/2020 Kemin kaupungin tiedotuslehteä. Mukavia juttuja. Varsinkin tuo artikkeli uudesta terveyskeskuksesta Täiköntorin reunalla...

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Se on sitten jo marraskuu...

Se on sitten jo marraskuu - kyllä... Perinteisten aamutoimien aikana kävi mielessä, että käyn uteliaisuuttani netissä läpi 22.-31.10. välisen ajanjakson Kaleva-lehden näköislehdet. Sateisena päivänä en oikein muutakaan tekemistä äkkiseltään keksinyt. Niin - lähinnä minua luonnollisesti kiinnostaa, miten hyvin Meri-Lappi ja nimenomaan Kemi on edustettuna Kaleva-lehden uutistarjonnassa. Edellä mainitun ajanjakson aikana minun näkökenttääni osui kolme (3) artikkelia: Yksi Kemin teatterista, yksi Metsä-Fibrestä ja yksi käräjäoikeuden nikotiininuuskaoikeudenkäynnistä. Voi todeta, että tyhjää parempi, mutta on aivan pakko tunnustaa, että Kaleva on Oulu-painotteinen aivan samalla tavalla kuin Lapin Kansa Rovaniemi-painotteinen. Kemi-Tornion teollinen kokonaisuus on ainutlaatuinen koko Suomessa ja sen viennin arvo on noin 8 % koko Suomen viennistä ja Meri-Lapin bruttokansantuote on noin 2/3 koko Lapin bruttokansantuotteesta. En ymmärrä, että voimakas teollisuusalue on uutistarjonnassa/-palvelussa jäänyt niin vähälle huomiolle. Erikseen on pakko kirjoittaa, että paikalliset ilmaisjakelulehdet ja Yle Kemi paikkaavat kiitettävästi tätä vajetta...

lauantai 31. lokakuuta 2020

Se on Pyhäinpäivä...

Perinteisten aamutoimien jälkeen, maailman uutisvirran selailtuani, pistin päärakennuksen takkaan tulet. Kävipä tuossa hetki sitten mielessä, että vuosi sitten Pyhäinpäivänä päätin lähteä kuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2021 kuntavaaleissa. Siis lähes puolitoista vuotta ennen varsinaista H-hetkeä. Miksi ihmeessä niin aikaisin? Luonnollisesti siksi, että itse asia minua edelleenkin kiinnostaa ja haluan olla siinä omalla panoksellani mukana. Tiedän varsin tarkkaan, että moni ajattelee/ihmettelee, että eikö tuo jo ala sinunkin osalta riittää. Olen tuonut esiin, että kuntavaaliehdokkuudessa ei ole yläikärajaa, alaikärja on... Olen jo vuoden esiintynyt Blogisivullani ja Facebook-foorumilla kohtalaisen aktiivisesti tuoden esiin ajatuksiani, kommentoinut monia asiakokonaisuuksia. Miksi? Siksi, että lukijalla tätä kautta on mahdollisuus muodostaa oma näkemyksensä siitä, minkälaisessa arvomaailmassa kirjoittaja elää ja toimii. Varmaan monien lukijoiden mielestä olen ottanut kantaa/kommentoinut turhanpäiväistäkin mutta siltikin... Olen yrittänyt pysyä tiukasti ajan tasalla, missä mennään, omasta mielestäni siinä kohtalaisen hyvin onnistunutkin. Tiedän, että monet minua aikanaan äänestäneet eivät ole enää joukossamme. Toisaalta tiedän, että monet minunkin mahdollisesti potentiaaliset äänestäjät, ovat Suomen suurimman kuntavaalipuolueen Nukkuvat joukoissa. Siksi olen toistanut aidon huoleni äänestysprosentin alhaisuudesta. Suomessa keskimäärin neljä henkilöä kymmenestä ei äänestä kuntavaaleissa. Toisaalta olen tuonut esiin nimenomaan Kemin osalta toiveeni, että yhteisten asioiden hoitamisesta vähääkään kiinnostuneet ihmiset lähtisivät liikkeelle ja asettuisivat kuntavaaliehdokkaiksi - missä tahansa ryhmittymässä...

perjantai 30. lokakuuta 2020

Se on taas perjantai...

Se on taas perjantai - kyllä... Perinteisten aamutoimien aikana ja jälkeenkin pääsimme nauttimaan aurinkoisesta loppusyksyn/alkutalven säästä. Aamukahvittelun yhteydessä Kaleva-lehteä lukiessamme etsin taas optimistisena talousalueemme uutisia - turhaan tänäänkin. Lehden ensimmäinen lasku oli löytänyt oikeaan osoitteeseen... Tänään taitaa olla päivä, jolloin emme tee yhtään mitään muuta kuin tyhjennämme päärakennuksen takkapesän tuhkista. Käyn ne ripottelemassa tontinrajapensaiden juurille sitten aikanaan.

torstai 29. lokakuuta 2020

Nyt on pakko muistella menneitä - kyllä...

Nyt on pakko muistella menneitä - kyllä... Miksi ihmeessä? Siksi, että maailmanmeno on nyt niin totaalisekavaa, että hirvittää. On onni, että olemme - minä ja vaimoni - tehneet aikanaan kolme Inter Rail-matkaa ja yhden yhdistetyn Lontoo-Pariisi matkan. Inter Rail-matkat toteutettiin vuonna 2000 Enlantiin, Skotlantiin ja Irlantiin, vuonna 2001 pääasiassa Ranskaan, jonne saavuimme reittiä Saksa-Itävalta-Sveitsi ja vuonna 2003 Italiaan. Kaikki ikimuistoisin matkoja. Lisäksi heinäkuussa 2019 toteutimme viikon matkan: Kemi-Helsinki-Lontoo-Pariisi-Helsinki-Kemi. Nimenomaan tämä matka kruunasi kaiken. Pidin puheen Lontoon Hyde Park-puistossa Speakers Cornerissa vaimolleni hääpäivämme kunniaksi. Sitä on sitten joskus vanhana mukava muistella.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin orientoitua iltapäivän sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen. Esityslistan perusteella ei ole pitkää kokousta odotettavissa. Oletettavasti osa jäsenistä on taas etänä. Toivottavasti kokouksen puheenjohtaja vaatii/muistuttaa, että etäläiset puheenvuoron saatuaan ja sitä esittäessään näpyttelevät naamataulunsa esiin. Noita Teamsin mollukoita ja kirjanlyhenteitä on tosi tympeä katsella... Nyt on havillista aikaa tutustua minulle postilaatikkoon pari päivää sitten jaettuun Kommunistisen työväenpuolueen äänenkannattajaan Työkansan Sanomiin. Kyllä - tutuntuhtia luettavaa. Otan esiin muutaman pääotsikon: Metsäteollisuus hylkää tes-järjestelmän, Lisää lomautuksia ja työttömyyttä, Pienituloiset budjetin ja sote-hankkeen maksajia, Arvoton näytelmä, Yle on Yhdysvaltain media, Perusssuomalaiset - porvaripolitiikkaa ja populismia, Hävittäjähankinnat on arvioitava uudelleen - meillä ei ole varaa heittää miljardeja taivaan tuuliin, Hallitus jätti sote-esityksensä eduskunnalle, Venäjän suuri sosialistinen vallankumous 103 vuotta, Suurlakko vuonna 1905 yhdisti työväestöä, Ei enää työehtosopimuksia? UPM ja metsä kuningas, Fasismin tuntomerkit... ja paljon muuta. Odotin jotain meneillään olevasta presidentinvaalista USA:ssa. Pieni maininta siitä oli oli otsikon: Yle on Yhdysvaltain media - tekstissä. Muita ajankohtaisia ulkomaanaiheita ei sattunut juurikaan näkökenttääni. Luin tämän päivän Kaleva-lehden suurennuslasin kanssa läpi. En löytänyt ensimmäistäkäään artikkelia Kemistä, en oikeastaan koko Meri-Lapista. Kai täällä nyt sentään jotain mainitsemisen/kirjoittamisen arvoista tapahtuu. Tuo lehti tulee kahden kuukauden laskutusjaksoissa. Alan vakavasti harkita "lukuloikkaa" Helsingin Sanomiin. Siinä on todennäköisesti yhtä paljon Meri-Lapin uutisia kuin Lapin Kansassa ja Kalevassa yhteensä...

keskiviikko 28. lokakuuta 2020

Tiedote Kemin kaupungilta...

Tiedote Kemin kaupungilta... TIEDOTE KAINUUNKADUN JA KURIKANKADUN ASUNTOALUEEN VESIHUOLLON SANEERAUKSESTA Hyvin on pidetty mökkiläiset ajan tasalla lähitulevasta. Vuonna 2021 tai 2022 saneerataan Kainuunkadun ja Kurikankadun vesihuolto. Tarkemmasta aikataulusta tiedotetaan kevään 2021 aikana. Nyt postilaatikkoon jaettu tiedote otsikoittain: Tonttijohtojen uusiminen katualueella Tonttijohtojen uusiminen omalla tontilla Liittyminen hulevesiviemäriin Tiedätkö minne tonttisihulevedet menevät? Lisätietoja Otsikkojen alta löytyy mielestäni selkeästi tietoa ja ohjeistusta - hyvä niin...

Lokakuun viimeinen viikko jo puolessa välissä...

Lokakuun viimeinen viikko jo puolessa välissä - kyllä... Ennen perinteisiä aamutoimia hain postilaatikosta Kaleva-lehden, joka on tullut meille nyt viikon verran. Postilaatikossa oli myös tuttu lehti, joka meille on toimitettu jo vuosia: Työkansan Sanomat, josta mahdollisesti myöhemmin vähän lisää... Olemme siis lueskelleet aamukahvittelun yhteydessä meille uutta tulokasta Kalevaa. Toistaiseksi tuntuma on myönteinen, vaikka avoimesti on todettava, että eipä siinä(kään) näytä olevan Meri-Lapin uutisia kovinkaan paljon. Seurataan tilannetta... Suomi on pieni maa ja tänne sopii yksi uutinen vatvottavaksi kerrallaan. Nyt se on tuo tympeä tietovuotoasia. Tietovuodoilla kiristävä taho saadaan kyllä kohtapuolin kiinni.

tiistai 27. lokakuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko todeta, että ensimmäinen ensilumi on sitten lähes kokonaisuudessaan sulanut eli talvi odottaa edelleen tulollaan. Pari päivää sitten kirjoittelin tämän viikon kokoustapahtumista. Eilen avatessani/ladatessani luottamushenkilötabletin pitkästä aikaa totesin, että tarkastuslautakunnan kokous on siirretty pari viikkoa eteenpäin. Ilmoitin jälkijunassa, se kyllä minullekin sopii... Minuun otetaan harvoin yhteyttä luottamushenkilöasioissa. Lainattuani ja kommentoituani Ylen artikkelia Kemin kouluverkkoasiasta sain yhteydenoton - hyvä niin. Kerroin sähköpostiviestissäni, että Kemi on pieni ja vähäväkinen kaupunki. Toivottavasti tästä kouluverkkoasiasta emme onnistu vatvomaan elämää suurempaa kysymystä. Itse lähestyn asiaa aikalailla yleisellä tasolla. Tähänastisen elämäni aikana olen havainnut, että ongelmien siirtäminen tulevaisuuteen ei paranna asiaa. Päinvastoin henkilökohtaisella tasolla pyrin nykyisin toimimaan niin kuin entisen tv-kuuluttajan Arvi Lindin ”mainostama” Tirilän palokunta. Se oli kuuluisa nopeudestaan. Se oli palopaikalla ennen kuin palaa...

maanantai 26. lokakuuta 2020

Aasinsilta insinööriasioista kuntavaalien ehdokasasetteluun...

Aasinsilta insinööriasioista kuntavaalien ehdokasasetteluun - kyllä... Muistelen hiukan menneitä, se minulle sallittakoon. Tulimme takaisin kotikaupunkiimme Kemiin 1980-luvun alkupuolella. Olin ollut mukana opettajien ammattijärjestöasioissa, raadollisessa edunvalvonnassa mukana, niin tuntui luontevalta mennä mukaan vastapainoksi Kemissä ammatillisaatteelliseen insinöörien yhdisystoimintaan - Länsi-Pohjan Insinööreihin. Silloin kyseisen yhdistyksen hallituspaikat olivat jyvitetty: Veitsiluoto Oy, Kemi Oy, Outokumpu Oy, Kemin kaupunki, Kemin ammattikoulu, suunnittelutoimistot, jne. insinöörien kesken... Lisäksi kyseinen hallitusjäsen pois jättäytyessään oli velvollinen hankkimaan/puhumaan itselleen seuraajan, joka, mikäli oikein muistan tuli aina valituksi tehtävään. Menossa on lähestyvien kuntavaalien ehdokasasettelu. Mielestäni edellä mainitun tyyppistä ajattelua voisi soveltaa siten, että valtuutettu, varavaltuutettu, lautakuntajäsen, jne. varsinkin jättäytyessään pois luottamustehtävästä, olisi velvollinen hankkimaan - vähintään yhtä valovoimaisen henkilön - tilalleen ehdokkaaksi. Olisi mukana tiettyä jatkuvuutta...

Lokakuun viimeinen viikko alkoi ...

Perinteisten aamutoimien aikana - ulos keittiön ikkunasta katsellessani - totesin, että nytkö se taas alkaa. Mikä? Säävaihtelut alkutalven aikana. Mikäli oikein muistan vuosi sitten useampaan kertaa joutui odottamaan kunnollista talven tuloa. Säätilat "sahasivat"... Olen aina kirjoittanut, on hieno asia, että Suomessa on - ainakin täällä Perämeren pohjukassa vielä - selkeästi neljä vuodenaikaa. Tosin tuo rospuuttoaika tuntuu pitenevän. Oli niin tai näin, kävi hetki sitten mielessä vuosien takainen jutusteluhetki hyvin tuntemani henkilön kanssa. Oli syksyn/alkutalven aikaa. Hän totesi minulle:"Se on taas syyskokousten aikaa. Olen tietoisesti vältellyt niitä. Kerran menin kokoukseen ja tulin välittömästi valituksi tehtävään, josta en meinannut päästä irti millään." "Vai niin - olenkin ihmetellyt, miksi sinua ei näy syyskokouksissa." totesin ja lisäsin:"Sinulla ei sitten ole ollut erityistä pyrkyä mihinkään. Olet tietääkseni kuitenkin monessa yhdistyksessä rivijäsenenä." "Rivijäsenenä - juuri niin, se minulle kyllä riittää. Pääsee joskus niin halutessaan osallistumaan yhteisiin tilaisuuksiin." hän totesi ...

sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta pöytäkalenteriani katsellessa totean, että lokakuun viimeinen viikko on kokous- ja tapahtumatäyteinen. Tiistaina Kemin Keskustan kunnallisjärjestön syyskokous, keskiviikkona tarkastuslautakunnan kokous ja torstaina sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous. Lisäksi kaksi iltatapahtumaa, jotka kukaties jätän väliin, vaikka toiseen olen alustavasti ilmoittautunut...

Kellot siirretty talviaikaan ja kaikki hyvin...

Kellot siirretty talviaikaan ja kaikki hyvin - kyllä... Niin tästä ajasta käytetään myös nimitystä normaaliaika. Tuntuu tosin välillä siltä, että mikään ei ole normaalia vaan uusnormaalia. Perinteisten aamutoimien jälkeen jouduin ottamaan Kaleva-lehden asiakaspalveluun/lehdenjakeluun netissä yhteyttä. Sunnuntain lehti ei ollut postilaatikossamme. Voi olla, että sunnuntain lehdillä on eri jakaja kuin viikolla eikä tieto uudesta tilaajasta ollut tavoittanut jakajaa, mene ja tiedä. Ilmeisesti lehti saapuu "jälkijunassa" tänään. Vilkaisin näköislehteä netistä. Olemme olleet ihan tyytyväisiä toistaiseksi lehden sisältöön, vaikka vähänlaisesti on Meri-Lapin uutisia... Talonmieshommia tänään: Polttopuiden hakemista puu- ja varastokatoksesta, perunoiden hakemista maakellarista, kompostipussin viemistä tontinkulmalle kompostiastiaan, jne. ... Voi olla, että intoudun vielä viemään vielä puita Pikkupuolelle kuivamaan/lämpenemään. Ihan mukava, talvinen ilma.

lauantai 24. lokakuuta 2020

Kevyttä viisastelua...

Kevyttä viisastelua - kyllä... Artikkelin teema: AAMIAINEN JARI KORKIN KANSSA Esko Aho kannustaa hallitusta huolehtimaan koronan lisäksi myös tulevaisuudesta – ”Minun silmissäni näyttää siltä, että nyt 90 prosenttia voimavaroista menee pandemian pohtimiseen” Entinen pääministeri Esko Aho (kesk.) kysyy, muistaako hallitus koronapandemian keskellä panostaa myös tulevaisuudesta huolehtimiseen. Lama-ajan pääministeri arvioi Aamiainen Jari Korkin kanssa -videohaastattelussa, että tällä hetkellä koronakriisi vie suhteettoman suuren osan hallituksen ajasta. 1990-luvun lamasta on pian jo kolme vuosikymmentä. Lama-ajan pääministeri Esko Aho (kesk.) on purkanut mietteensä synkästä vuodesta 1991 kirjaksi. Mustien joutsenten vuosi kertaa tapahtumat Ahon näkökulmasta. ”Aamiainen Jari Korkin kanssa” – videohaastattelussa kirjoittaja vakuuttaa, ettei tapahtumien muisteleminen ollut mitenkään tuskallista. Hmmmmm - eipä tietenkään kun saa mainostaa kirjaansa ja Venäjä-pankkikytköksistä tulee rahaa kuin suokuokalla. En tiedä loppujen lopuksi, mistä on peruja takaraivossani aina ollut ajatus: Tuo mies on täysi kupla...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tulet hyväksi koetulla tekniikalla. Päivällä lähdemme käväisemään Kemin taidemuseolla, jossa on Kemin Taideiden Yön SPEKTAAKKELIT-OHJELMISTOON kuuluvia musiikkiesityksiä. Muun muassa ohjelmatietojen mukaan klo 12.35-13.05 Veera ja paljon muuta mielenkinntoista kuunneltavaa... Menimme paikalle ajoissa ja odottelimme kuulutettavaksi Veera lavalle. Kuulutus tuli mutta meille aivan outo nuorisobändi. Vaimoni soitti Veeralle. Saimme kuulla, että hänellä on lievää nuhanpoikasta, joten illankin laulut jäävät laulamatta - harmi. Tapahtumainfossa ilmoitetaan: Edellytämme tapahtumassa maskin käyttöä yli 15 vuotiailta. Paras maski palkitaan! Ensi yönä pitäisi taas kelloja siirrellä. Ei kai se muukaan auta, kun EU:ssa ei ole asiasta - ainakaan vielä - yhteistä näkemystä löytynyt.

perjantai 23. lokakuuta 2020

Taas viikko vilahti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lueskelin hiukan tarkemmin aamun Kaleva-lehteä. Kiinnitin huomiota Puheenaihe-osiossa olleeseen Sauli Pahkasalon kolumniin otsikolla: Nostan pipoa, kuntavaaliehdokas. Mielestäni kirjoittaja osuu tekstissään olennaisiin kysymyksiin. Tekstin loppuosassa hän kirjoittaa: Kun aiemmin riitelivät asiat, ottavat nykyisin yhteen yhä useammin ihmiset. Moni kuntapäättäjä kokee henkilökohtaisuuksiin menevän keskustelun, arvostelun ja uhkailun ylivoimaiseksi taakaksi. Ymmärrettävää, sillä vapaa-aikansa voi suunnata paljon mielekkäämminkin. Mitä paremmin kuntahallinnon osa-alueet, toiminnot ja tehtävät tunnetaan, sitä helpommin käytävä keskustelu saadaan pysymään itse asiassa. Mielenkiintoisena yksityiskohtana kirjoittaja tuo esiin isoisänsä isoisän toiminnan synnyinpitäjänsä Merijärven kuntakokouksen esimiehenä 1880-luvun alkuvuosina.

torstai 22. lokakuuta 2020

Hörönlörö-viestejä riittää...

Hörönlörö-viestejä riittää - kyllä. Toivottavasti näihin ei kovin moni vastaanottaja vastaa... Hyvä asiakas Meidän velvollisuutemme on yhdessä kanssasi huolehtia siitä, että pankkiasiointiin liittyvät tietosi ovat ajan tasalla. Siksi pyydämme sinua nyt päivittämään tietosi vastaamalla muutamiin kysymyksiin. Kirjaudu sisään päivittääksesi pankkitilisi verkossa. Kaikki palvelut keskeytetään 10 päivän kuluessa, ellei niitä päivitetä Päivitä napsauttamalla Tästä. Asiakkaidemme on tehtävä järjestelmästä alustava päivitys direktiivin mukaisesti. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme entistä käyttäjäystävällisempi ja turvallisempi tapa käyttää verkkopankkia. Päivityksen jälkeen voit kirjautua palveluihin, jotka vaativat online-todennusta tai esimerkiksi maksujen vahvistusta verkkopankkipalvelussa. S-Pankki Asiakaspalvelu

Mitä tänään tähän asti...

Tänään se on korkattu. Mikä? Hain postilaatikosta meidän perheemme ensimmäisen Kaleva-sanomalehden - kyllä. Lehteä hakiessani totesin, että perinteisten aamutoimien jälkeen on syytä lähteä hiukan lumilapio-/lumikolahommiin. Aamukahvittelun yhteydessä tutkimme/lueskelimme uutta tulokasta. Ensivaikutelma oli kohtalaisen myönteinen. Kemin kaupunginteatterin nykytilanteesta oli laaja artikkeli. Kukaties sama artikkeli löytyy lehtitalon muistakin lehdistä... Ilmeisesti tämän päivän aikana otan tuon digilehdenkin käyttöön. Viitsiikö sitä enemmälti selailla, sen aika sitten näyttää.

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Kuntavaaliaineistoani vuonna 2017...

Papereitani selaillessa löysin vanhan kuntavaalimainokseni vuodelta 2017. Olin näemmä yhden säilyttänyt muistoksi menneiltä ajoilta. Sitä tarkasteltuani totean, että jotakuinkin samassa muodossa sen voisi julkaista vuoden 2021 kuntavaalienkin yhteydessä. Teemana minulla oli vuonna 2017 - Parasta äänestä(ä). Kukaties sen muokkaan uuteen uskoon... Vanha julkaisu otsikkoina: + Kuka minä olen? + Milloin käynnistän henkilökohtaisen vaalitaisteluni? + Miksi en henkilökohtaisesti mainosta voimakkaasti eri medioissa? + Mitä asioita ja miten aion ajaa tultuani valituksi? Kuntavaalimainokseni loppuosassa totean: On valittava sivistyspäättäjiä! Minä olen sellainen - koulutukseni ja työurani kautta. Yhden lupauksen annan: Lupaan tehdä parhaani, se on tähän saakka riittänyt...

tiistai 20. lokakuuta 2020

Ulkolinja: Trump vastaan Biden

Katselin hetki sitten Ylen Areenalta alla olevan dokumentin. Nähdyn perusteella sympatiat ovat 100-0 Joe Bidenin puolella. Toivottavasti amerikkalaiset osaavat tällä kerralla äänestää oikein. Ulkolinja: Trump vastaan Biden 1 h 53 min ma 19.10.2020 1 v 11 kk 6763 katselua Marraskuussa Yhdysvalloissa äänestetään presidentistä. Maa on jyrkästi kahtiajakautunut ja kilpa käydään demokraatti Joe Bidenin ja istuvan presidentin, Donald Trumpin välillä. Yli sataan haastatteluun perustuva raportti kertoo keitä nämä ikätoverit ovat. Ensiesitys 19.10.2020. LINKIT JA ARTIKKELIT USA:n vaalit Areenassa Näytä lisätiedot

Insinööri-informaatiota monella tavalla...

Olen ollut Insinööriliiton toiminnassa mukana 1970-luvun alkupuolelta lähtien ollen monessa eri roolissa. Viimeiset vuosikymmenet lähinnä paikallisyhdistyksessä, viimeiset vuodet paikallisyhdistyksen eli Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n hallituksessa. Siitä tehtävästä jättäännyin vajaa vuosi sitten syyskokouksessa pois. Tosin totesin, että seuraan tilannetta ja niin olen tehnytkin. Paikallisyhdistyksen toiminnan on koronavirusepidemia lamaannuttanut havaintojeni mukaan lähes täysin. Sen sijaan Insinööriliiton taholta on ollut tarjolla jäsenille monenlaista aktiviteettia, osa niistäkin etänä. Eräs tapahtuma on loppukuusta Kemissä, johon päätin ilmoittautua "vanhasta muistista". Ihan mukava mennä kuuntelemaan, mitä ajankohtaista Pohjois-Suomen piirin asiamiehellä, Sormusen Mikolla on kerrottavana. Tässä tapahtumassa on myös mukana Länsi-Pohjan Insinöörit - hyvä niin. Mielenkiintoinen - ajan henkeen kuuluva - yksityiskohta oli tapahtuman infossa: Tapahtumaan otetaan mukaan tavallista vähemmän ilmoittautuneita ja se saatetaan muuttaa etänä järjestettäviksi - niinpä.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli taas tuttu tunne, tänään ei taida olla mitään erityistä tehtävää. No toki sen verran, että pistin päärakennuksen takkaa puuannoksen ja kävin samantien hakemassa puu- ja varastokatoksesta korillisen puita sisälle "lämpenemään". Taidanpa kuitenkin pistää talvityöhaalarin päälleni ja menen pihalle hiukan fiilistelemaan lumilapion kanssa, vaikka lunta ei ole juuri nimeksikään. No siellähän minä sitten kävin. Kuinka ollakaan tontin kulmalle tuli muutakin hommaa, jote se siitä: Tänään ei taida olla mitään erityistä tehtävää... Hetki sitten katsellessani viime viikkojen sähköposti- ja Messngerviestintää kävi mielessä vanha toteamus: Tuohon ei kannattaisi koskea pitkällä kepilläkään. Ihmisellä pitäisi olla riittävästi niin sanottua itsesuojeluvaistoa. Kaikkeen mahdolliseen ei kannattaisi puuttua, reagoida. Silloin toki jäisivät monet asiat toteutumatta/ratkaisematta. Asiat jäisivät "roikkumaan"...

maanantai 19. lokakuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Pistin pitkästä aikaa höyrykännykän (NOKIA LUMIA 800) hälytyksen=herätyksen aamuksi päälle. Miksi? Halusin heti aamusta käydä pihalla putsailemassa nuoskalumesta tiettyjä kohteita. Kyllä - perinteisten aamutoimien jälkeen käväisin pihalla tekemässä alkuvalmisteluja talveen, vaikka arvelen näiden ensilumien vielä sulavan pois kokonaan. Nyt se joka tapauksessa taas alkaa eli jokatalviset lumityöt. Niistä pitäisi osata nauttia hyötyliikuntana ja tehdä ajan kanssa, rauhallisesti...

sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Ensilumi maahan, liekö pysyvää...

Kyllä - perinteisten aamutoimien aikana alkoi sataa hiljalleen kevyttä lunta jonkin verran päivän mittaan voimistuen. Mielenkiintoista nähdä, joko tämä ensilumi olisi pysyvää lunta - tuskin sentään... Hetki sitten käväisi ajatuksissa nuo lähestyvät kuntavaalit. Lähinnä siksi, että kaikilla ryhmittymillä on oletettavasti kiivas ehdokashaku käynnistynyt/käynnistymässä. Siihen liittyvänä olen omassa ryhmässäni jo useiden kuntavaalien yhteydessä esittänyt toivomuksen, että pyritään hakemaan aktiivisesti ehdokkaita koko Kemin alueelta - eräänlaisia kortteliehdokkaita. Toteutuessaan se takaisi entistä tasapainoisemman luottamushenkilöjakauman, varsinkin, jos ehdokas tulisi valituksi kaupunginvaltuustoon. Toivottavasti eri ryhmittymien ehdokashaku toteutuu parhaalla mahdollisella tavalla...

lauantai 17. lokakuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Viime aikoina näyttää tulleen tavaksi joka toinen, viimeistään joka kolmas päivä lämmittää takkaa. Aikaisempiin vuosiin verrattuna pienemmällä puumäärällä ja lyhyemmillä puilla tietyt valmistelutoimenpiteen läpi käytyäni. Se on toiminut hyvin ainakin toistaiseksi... Tänään oikeastaan ei ole mitään "pakkopullia" pihamaallakaan, sillä mahdolliset lehtien lisärapsutukset ja kärräämiset tontin kulmalle on päätetty siirtää ensi keväälle.

perjantai 16. lokakuuta 2020

Viikonvaihde ja kukaties lumisateet lähestyvät...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin varustautua Land Roverin talvirenkaiden vaihtoon lastaamalla ko. renkaat autoon. Sovimme eilen Tommin kanssa, että menen Karihaaraan, hänellä on siellä jämerä tunkki ja pulttipyssyt. Viime keväänä totesin kesärenkaita päärakennuksen liittymässä vaihtaessani, että auton oma tunkki on vähän huteran oloinen. Toki renkaat tulivat ihan asiallisesti vaihdetuiksi... Talvirenkaita autoon nostellessani totesin niissä olevan ihan hyvin kulutuspintaa, mutta monet nastoista olivat löyhässä. Tämä auto on ollut meillä kymmenisen vuotta. Ostimme siihen Hakkapeliitta talvirenkaat Veli-Matti Peltolalta. Hän oli siihen maailman aikaan SERAlla töissä Kemin Karjalahdella... Kyllä - talvirenkaat ovat alla ja sen puolesta saavat viikonvaihteen lumisateet tulla. Karihaarasta kotiin ajellessani havahduin omakotitalon varastorakennuksen seinissä olleisiin vahvoihin, graffiittitaiteilijan kannanottoihin. Olen usein kirjoittanut, että Suomi on vapaa maa ja täällä saa niin halutessaan vaikka omiin ulkoseiniin irrotella kannanotoillaan. Kunhan ne eivät mene säädyttömyyksiin. Ajelin vielä Alhonkadun kautta. Pysähdyin jututtamaan entistä opettajakollegaa. Emme ole pitkiin aikoihin olleetkaan jutuissa. Kyllähän se koronavirus oli päällimmäisenä jutuissamme ja kestoaiheena hänen mahdollinen muuttaminen Tampereen seudulle... Kotiin Haukkarin Kainuunkadulle oli taas mukava tulla.

torstai 15. lokakuuta 2020

Eräs tämän päivän Facebook-teksteistäni...

Vilkaisin hetki sitten Veikkauksen nettisivuja. Siellä luki muun muassa seuraavaa: Eurojackpotista potti nousi noin 57 miljoonaan euroon... Olisipa mukava lukea lauantaina lööpeistä: Kemiläinen nettipelaajalle räjäytti potin - 57 miljoonaa euroa. Siitä liikenisi rahaa moniin tarpeisiin. Niin - tuollainen rahasumma lisää aina pelimääriä niin netissä kuin perinteisillä paperikupongeilla. Tunnustan, että vakiorivini lisäksi pistin minäkin yhden ylimääräisen rivin, jonka annoin koneen arpoa...

Puolessa välissä lokakuuta - kyllä...

Puolessa välissä lokakuuta - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli taas viimeaikojen vakiotunne, kyllä aika kuluu nopeasti, aivan liian nopeasti. Juuri hetki sitten oli maanantai ja jo huomenna perjantai. Viikonloppu edessä... Meillä on tuttu vakiovieras Pikkupuolella Veera - syyslomalla - hyvä niin. Pihalla hetki sitten todennäköisesti viimeiset lehtien rapsutukset/kärräykset tälle syksylle tai sitten ei - no joka tapauksessa myös toisen ison vesitynnyrin tyhjennys ja pistäminen talviteloille odottamaan kevättä.

keskiviikko 14. lokakuuta 2020

Olemme kaikki syyllisiä...

Olemme kaikki syyllisiä - kyllä. Kirjoitin kauan sitten artikkelin, silloisen paikallisen valtalehden Pohjolan Sanomien yleisönosastolle, jossa arvostelin paikallispoliitikkojen aikaansaannoksia. Taidettiin elää 1980-luvun loppupuolta, jolloin minulla ei ollut minkäänlaista aikomusta osallistua kuntapolitiikkaan. Silloinkin Kemin talous oli pohjamudissa. Tosin aikalailla hyvässä kunnossa verrattuna nykyiseen... Lehtiartikkelini aiheutti närää muun muassa työpaikassani Kemin ammttikoulussa tiettyjen henkilöiden osalta. Eräskin suutahtaneena totesi: "Minä en ainakaan tunnusta olevani syyllinen Kemin kaupungin huonoon taloustilanteeseen!" En saanut häntä vakuuttuneeksi - hänenkin syyllisyydestä - valitsemalla päättäjiksi aikaansaamattomia aatetovereita. Itse lähdin mukaan vuoden 2000 kuntavaaleissa sitoutumattomana Kemin Keskustan ryhmään. Olen ollut varavaltuutettuna ja useiden lautakuntien jäsen. Tällä hetkellä sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä tarkastuslautakunnan varsinainen jäsen. Tavoitteeni on olla ehdokkaana seuraavissa kuntavaaleissa huhtikuussa 2021. Miksi ihmeessä, kun Kemin talous on katastrofaalisessa tilassa? Juuri siksi, koska olen osasyyllisenä asiaan, mutta haluan aivan ehdottomasti lähteä oikaisemaan syöksykierrettä ja kaupungin joutumista kuntaselvitykseen entistä järkevämmällä toiminnalla. Aivan selvästi kuulin hetki sitten jonkun lukijan ajattelevan:"Mitä sinäkin vanha mies enää...?" Totta, olen tavuosina kuullut mainittavan:"Siitäkin on aika ajannut ohi!" Muistaakseni kyseessä oli silloin rapiat 60-vuotias kuntavaaliehdokas. Kuntavaaleissa ei ole yläikärajaa, on vain alaikäraja, jonka olen moninkertaisesti ohittanut. Olen aktiivisesti tuonut esiin äänestämisen tärkeyttä. Kuntavaaleissa Kemissä äänestysprosentti on ollut alle 60%. Toisaalta olen ehdottanut monille tuntemilleni - minun mielestä erittäin potentiaalisille henkilöille - lähtemistä kuntavaaliehdokkaaksi.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen orientoiduin talonmieshommiin. Puiden hakemista, päärakennuksen takkapesän "latausta" ja Pikkupuolen takan lämmittämistä. Meillä on poikkeuksellisesti käytössä aika vastakaadettua puutavaraa. Kyllä nekin palavat, kun syttöinä on kuivia klapeja. Jos myöhäisemmässä vaiheessa alkaa tökkiä, täytyy tilata kuorma ns. ylivuotista puuta... Niin - ensimmäistä kertaa tälle syksylle auton ikkunat olivat kevyessä jäässä, tosin nyt jo jää sulanut pois. Täytyy alkaa harkita nastarenkaiden vaihtoa ettei lumentulo ja jää = talvi yllätä...

tiistai 13. lokakuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen istuskelimme päärakennuksen keittiönpöydän ääressä porukalla. Porukka = viikonloppuvieraamme Pikkupuolelta poikamme Timo, vaimoni Tuula ja minä. Timo teki lähtöä pääkaupunkiseudulle ja lähtikin hetki sitten. Kuinka monta kertaa meiltäkin on lähdetty liikkeelle tonttimme kakkosliittymästä. Aina sen tuntee. Sellaista se elämä on, sanotaan... Tänään ei ole mitään pakollista tekemista. Voi olla, että löydän itseni kohta kuitenkin tontin kulmalta saha kädessä pensaitten oksia karsimassa ja peräkärryä täyttämässä.

maanantai 12. lokakuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta todettakoon, että hetki sitten postilaatikkoomme tipahti SATAKUNNAN INSINÖÖRIEN TIEDOTUSLEHTI SATIKKA. Tuttuakin tutumpi mies kannessa eli Matti Viljanen. Matin tulin edellisessä eli opetus- ja ammattijärjetöelämässä tuntemaan monessa roolissa: Alueasiamiehenä, Insinööriliiton puheenjohtajana ja Akavan puheenjohtajana. Monia mieleenpainuvia muistoja niiltä ajoilta, joista joistakin olen taannoin kirjoitellutkin. Kyllä, ei kahta sanaa... Kyllä on pakko todeta tiedotuslehden luettuani, että Satakunnan Insinöörit ry:llä on erinomaista aktiviteettia - paljon mielenkiintoisia tapahtumia - hyvä niin. Yhdistys, jolla on 2250 jäsentä, täyttää vuonna 2021 80 vuotta.

Lokakuun kolmas viikko käynnistyy...

Lokakuun kolmas viikko käynnistyy - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme kevyisiin pihahommiin. Vähän rapsuttelemaan lehtiä kasaan ja kärräämään niitä tontinkulmalle, vaikka pensaissa on vielä kohtalaisen paljon lehtiä. Hetki sitten tuttu syksyinen tapahtuma. Tilhiparvet ovat liikkeellä ja aina joku parvesta kopsahtaa päärakennuksen ikkunaan tai talon seinään. Niin tänäänkin. Yleensä pökertynyt lintu - hiukan levättyään - lähtee liikkeelle... Lehtiä kärrätessäni tontin kakkosliittymän tuntumassa kiinnitin huomiota talviparkissa olevan kesäautomme peräpäähän. Vasemmalla lukee Volkswagen ja oikealla Transporter. Huomasin, että Volkswagen nimen kahteen ensimmäiseen kirjaimeen on ajan saatossa kasvanut sammalta. Kyllä mutta en siltä seisomalta raaskinut niitä rapata puhtaiksi, ehkä ensi keväänä sitten...

sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Päärakennuksen takkaan puita sytyttäessäni on käynyt viime aikoina mielessä, että minulla on kallista sytykepaperia. Meille ei tule nykyisin muuta - järkevästi sytykkeenä käytettävää paperia - kuin kerran viikossa ilmaisjakelulehti, satunnaisia mainoslehtiä sekä Tekniikka&Talous-lehti. Tuo viimeksi manittu lehti tulee hiukan "vanhasta muistista" minulle Tekniikan Opettajat TOP ry:n eläkeläisjäsenen ominaisuudessa - jäsenlehtenä, jäsenmaksuun kuuluu em. lehden paperiversion tulo postilaatikkoon pääsääntöisesti kerran viikossa. Olen roikkunut mukana kyseisessä yhdistyksessä, vaikka vuoden 2004 jälkeen en ole osallistunut mihinkään tapahtumaan tai virallisiin kokouksiin. Jäsenmäärän vähentyessä jäsenmaksun hinta nousee lähes vuosittain, samallla siis lehden hinta... Olen jo vuosia yrittänyt saada em. yhdistyksen toimintakertomukset ja tilitiedot haltuuni. Yhdistyksen asiamies on OAJ ry:ssä Lauri Kurvonen, jolle olen toiveitani sähköpostitse esittänyt. Hän on pyytänyt ottamaan yhteyttä yhdistyksen puheenjohtajaan. Kerran sain paluupostia, mutta en ole saanut pyytämiäni aineistoja - toistaiseksi. Kukaties jollakin teistä on "suhteita" em. henkilöihin, joten pyytäkää toimittamaan aineistot minulle. En viitsi lähteä oikeusteitse sentään liikkeelle...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen kävin läpi tuttuun tapaani netistä, mitä maailmalla on tapahtunut. Näyttää siltä, että globaaliuutisiin ei mahdu muuta kuin USA:n presidenttivaalit. Suomessa kirottu koronavirus on voimissaan. Emme näytä - vieläkään - uskovan/ymmärtävän riittävässä määrin sen vakavuutta. Näyttää siltä, että lähestyvät kuntavaalit alkavat näkyä eri mediafoorumeissa - hyvä niin. Eri ryhmittyvät hionevat kuntavaaliohjelmansa kuntoon lähiaikoina. Toivottavasti sopivat A4-arkille/ryhmittymä, jotta äänestäjät jaksavat perehtyä huolellisesti ydinsanomaan. Voi olla, että lähdemme - minä ja vaimoni - pienelle kävelylenkille. Minä otan kävelysauvat mukaan. Vaihtoehtona on pihan rapsuttelu, pensaat eivät ole tosin vielä pudottaneet kaikkia lehtiä, joten sen ehtii myöhemminkin.

lauantai 10. lokakuuta 2020

Mielenkiintoista aamulukemista tänään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä...

Mielenkiintoista aamulukemista tänään Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä - kyllä... Lueskelin hetki sitten Kemin kaupungin erinomaisilta kotisivuilta Kemin kaupunginhallituksen esityslistaan 12.10.2020 liittyviä asiakokonaisuuksia. Kokous pidetaan valtuustosalissa - väljästi. Ilmeisesti osa henkilöistä osallistuu kokoukseen etänä. Jälleen kerran tulin yhä vakuuttuneemmaksi siitä, että kaupunginhallituksen jäsenille ja niille henkilöille, jotka luottamushenkilöinä osallistuvat em. kokouksiin ei ole syytä tulevaisuudessa eli seuraavalla valtuustokaudella sälyttää ylimääräisiä luottamustehtäviä. Kyllä kaupunginhallituksen asiat vaativat - hyvin hoidettuina - kaiken energian, paneutumisen ja keskittymisen.

perjantai 9. lokakuuta 2020

Se on taas viikko lopuillaan...

Se on taas viikko lopuillaan - kyllä. Perinteisten aamutoimien jälkeen taidan lähteä pihalle katsomaan, onko lähestyvän talven varalta vielä jotain huomioitavaa. Poistin eilen kesäautomme eli VW Doppel TD:n Trafin sivuilla pois liikennekäytöstä. Helppo juttu, tunnistautuminen ja viiden euron maksu netissä. Toukokuun alkupuolella sa herää taas talviuniltaan: Otetaan liikenne-/kesäkäyttöön ja katsastetaan. Käväisin Pikkupuolella vielä pari pesällistä puita takassa polttamassa. Pistin päärakennuksen takkaankin tulet ja hain korillisen klapeja sisälle. Nuo ovat lähes päivittäisiä rutiinijuttuja mutta hiukan toisenlaistakin asiaa... Nyt koronavirus-aikaan pidettävistä kokouksista on tullut mielestäni jonkinverran kummallisia, outoja. Osa kokousedustajiasta istuu toistensa näköetäisyydellä perinteisessä kokoustilassa, jolloin osallistujien kehonkieli, lähinnä kasvojen ilmeet ovat jokaisen aistittavissa. Osa kokousedustajista sen sijaan on etänä jossakin. Muun muassa paljon käytetyssä Teams-sovellutuksessa he saattavat olla alkuilmoittautumisen jälkeen "pyöreän ympyrän sisällä olevana nimikirjaimena tai kasvot pysäytyskuvana". Näissä erikoisjärjestelynä pidettävissä kokouksissa toivon, että tulevaisuudessa etänä olevat kokousedustajat pistävät kameran päälle esittäessään asiaansa. Se olisi luontevaa. Luonnollisesti heille olisi myös kokoustilassa olevien edustajien - ainakin äänessä olevan edustajan - kuvaa syytä välittää. Toivottavasti näistä erityisjärjestelyistä päästään säällisessä ajassa eroon. Tällä hetkellä se tuntuu toiveajattelulta...

torstai 8. lokakuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin lämmittämään Pikkupuolen leivinuuni-takka-rakennelmaa. Miksi? Siksi, että viikonvaihteessa saamme syysvieraan/-vieraita pääkaupunkiseudulta. Ainakin nuorempi pojistamme eli Timo on tulossa Perämeren pohjukassa pistäytymään. Pikkupuolella on peruslämpö lattialämmityksellä noin 17 astetta Celsiusta näihin aikoihin. Massiivinen leivinuuni-takka-rakennelma antaa mukavaa lisälämpöä. Rakennuksessa kyllä tarkenee minkälaisella ilmalla tahansa. Ylhäällä toisen kerroksen makuutilassa on lisäksi pieni kamiina. Itse lähden kohtapuolin Kemin kaupungintalolle sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen.

keskiviikko 7. lokakuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli taas kumma tunne, että tänään ei ole oikeastaan mitään kummempaa tekemistä. Yleensä kun em. tyyppinen ajatus käy mielessä, päivä täyttyy loppujen lopuksi vaikka millä aktiviteetilla. Katsotaan, miten tänään sitten käy... No - takkapuun hakemista päärakennukseen, pientä avunantoa vaimoni olohuoneen isojen ikkunoiden pesuprosessiin, jne. ... Nyt on havillista aikaa alkaa orientoitumaan huomiseen sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen Kemin kaupungitalolla.

tiistai 6. lokakuuta 2020

Vanhojen tekstien tutkiskelua - kyllä...

Vanhojen tekstien tutkiskelua - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen katselin tietokoneeltani vanhoja tekstejäni. Miksi? Siksi, että muun muassa pojantyttäremme Veeran kanssa oli viime viikolla keittiön pöydän ääressä puhetta menneistä ajoista. Kerroin hänelle, että olen kirjoittanut menneistä vuosikymmenistä kirjan, jota en ole toistaiseksi julkaissut. Kyllä - sekin aineisto löytyi. Avasin sen. Sillä on vielä kourallinen työnimiä. Lueskelin ensimmäisiä sivuja. Oli pakko lopettaa, sillä tunteet nousivat niin vahvasti pintaan... Löysin myös kuntavaalitekstini maaliskuulta 2017 nimellä Demokratian toteutuminen. Sitä tarjosin aikanaan julkaistavaksi. Sitä ei koskaan julkaistu. Lueskelin sen hetki sitten "ajatuksen kanssa". Se on erittäin ajankohtainen teksti - iätön - todennäköisesti sen julkaisen ainakin omalla Blogisivullani ja Facebook-foorumilla. Mielestäni täyttä asiaa...

maanantai 5. lokakuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin totuttuun tapaan päärakennuksen massiiviseen takkaan tulet. Vein kärryllisen koivuklapeja Pikkupuolelle kuivumaan. Vaimoni lähti pihalle puiden karistamia lehtiä haravoimaan. Orapihlaja-aidan ja syreenipensaiden lehdet ovat vielä tippumatta... Harjoittelen taas auton ajamista päärakennuksen talliin sisään ja ulos. Väliin tuntuu siltä, että tuo aukko on kaventunut. Olemme keskustelleet aina muutaman vuoden välein, pitäisikö tuo 1980-luvun Toja-kippiovi vaihtaa nykyaikaiseen, kauko-ohjattavaan lamellioveen. Miksi? Siksi, että oviaukko levenisi lähes 20 cm, kun sivupystypalkit saisi poistaa ja talliin voisi ajaa korkeammankin auton, kun yläkiskot jäisivät pois. Toki muuten tuo - lähes 40 vuotta vanha - Toja-kippiovi on edelleen erinomaisessa kunnossa.

sunnuntai 4. lokakuuta 2020

The Price of Everything

Katselin hetki sitten Ylen Areenalta alla olevan dokumentin - mielenkiintoista... The Price of Everything 1 h 34 min ma 7.9.2020 1 kk 3 pv 24554 katselua Elämme maailmassa, missä kaikki on kaupan ja kaikella on hintansa, mutta mikä oikeastaan määrittelee taideteoksen hinnan? Miksi yhdestä teoksesta ollaan valmiita maksamaan miljoonia ja toisesta ei juuri mitään? Tuoreessa dokumentissa haastatellaan taiteen keräilijöitä, taidevälittäjiä, huutokaupanpitäjiä sekä useita nykytaiteilijoita. Ohjaaja: Nathaniel Kahn, Yhdysvallat 2018. (U) Näytä lisätiedot

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen - ensimmäisen tilhiparven touhuja pihapihlajassa katsellessani - kävi mielessä, että tänään pidetään pitkästä aikaa totaalinen vapaapäivä. Ei tehdä yhtään mitään. No toki sen verran, että käymme pienellä kävelylenkillä Kraaselin suunnalla. Tuossa hetki sitten kävi mielessä, että olen aika monesti kirjoittanut takavuosina, vuosikymmeninä, että mediassa riittää pääsääntöisesti yksi ykkösuutinen, jota kaikki toitottavat. Kyllä - tänää sunnuntaina 04.10.2020 se on USA:n presidentin koronavirussairastuminen ja sotilassairaalareissu. Sitä seurataan suurennuslasin kanssa. Kaikki muu saa olla sivuraiteilla tai vähintäänkin taka-alalla...

lauantai 3. lokakuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia mutta todettakoon, että ajoin Mersun päärakennuksen autotallista tuttuun "talvisäilytyspaikkaan" talon päätyyn ja peitin sen suojapeiton alle. Talvi saa tulla. Milloin lie sillä seuraavan kerran ajellaan, se on asia erikseen. Talvirenkaat autossa on valmiiksi alla... Kesäautomme, Volkkari on myös rakennuksen päädyssä, sekin poistetaan liikennekäytöstä kohtapuolin. Päärakennuksen autotalli on siis Lantikan käytössä, ei tarvitse talvella ikkunoita rapailla, mikäli vaivautuu ajamaan auton talliin, jossa on noin +10 asteen lämpötila. Eiköhän nämä lauantaitouhuamiset ala riittää...

Mitä tänään tähän asti...

Aamukahvia juodessamme kerroin vaimolleni ottaneeni Messengerin kautta yhteyttä Pekka Maliseen, kantojyrsijään. Sanoin, että Pekka lupasi tulla katsomaan kantojamme ja samalla lähinaapurimme kahta isoa koivukantoa. Tuskin olin asian sanonut, kun ovikello soi. Mestari oli tullut paikalle. Kävimme katsomassa mestat. Pekka sanoi vaihtavansa jyrsimeen tarät ja tulevansa jyrsimään kannot. Sopivaa aamupuhdetta hänelle - hyvä niin. Turha asiaa siirtää enso keväälle, sillä silloin on taatusti taas hommaa aivan nokko...

perjantai 2. lokakuuta 2020

Kuntavaalit ehdokaskirje 1

Sain hetki sitten sähköpostia. Alla osa siitä pelkistettynä... Kuntavaalit ehdokaskirje 1 Vastaanottajat: Keskustan kuntavaaliehdokkat, tiedoksi Keskustan ja sisarjärjestöjen työntekijät. Hei Keskustan ehdokas kevään kuntavaaleissa, iloitsemme suuresti siitä, että saamme tänään lähettää tämän ehdokaskirjeen juuri sinulle! Ehdokkuutesi on korvaamattoman tärkeä. Lämmin kiitos hyvästä päätöksestäsi! ”Ei koskaan saa sanoa: minä en osaa, vaan vaikeimmissakin tilanteissa pitää sanoa: minä yritän.” Nämä Miina Sillanpään – Suomen ensimmäisen naisministerin – sanat sopivat hienosti juuri vietetyn kansalaisvaikuttamisen päivän aikaan myös jokaiselle, joka on allekirjoittanut ehdokassuostumuksen. Elämme aikoja, joita ei tulla muistamaan helppoina sen paremmin Suomelle kuin Keskustallekaan. Lähdet ehdolle aikana, jolloin keskustalaista näkemystä ja vastuunkantoa kaivataan enemmän kuin kenties koskaan aiemmin. Juuri nyt tarvitaan tuota yrittämistä ja parhaansa tekemistä. Jokainen luottamuksen rakentaja on tässä erityisen tärkeällä paikalla. Kuntapolitiikalla vaikutetaan meidän kaikkien arjen asioihin jokaisessa Suomen kunnassa. Korona-aikana paikallisten palvelujen merkitys on korostunut entisestään. Me keskustalaiset olemme vahvasti paikallisuuden ja ihmisistä nousevan osallistumisen ja osallisuuden puolestapuhujia ja jokaisen kotikunnan puolustajia. Toivomme, että kuntavaalikampanjointi on jokaiselle ehdokkaallemme antoisa ja opettavainen aika – hauskoja hetkiä unohtamatta! Ilo tulee yhdessä tekemisestä. Yksin ei tarvitse eikä kuulu jäädä. Olemme Keskustassa sinua varten – vaalityö on yhteinen. Olemme ylpeitä siitä, että Keskustan ehdokkuus kiinnostaa erilaisia ihmisiä ensikertalaisista kokeneisiin konkareihin. Tuemme kaikkien työtä jokaisen erilaisista tarpeista lähtien. Tarjoamme räätälöityä tukea niin, että saat vastauksen juuri niihin kysymyksiin, joita sinun vaalityöhösi liittyy. Saat seuraavissa ehdokaskirjeissä tarkempaa tietoa materiaaleista, koulutuksesta ja valmentautumisesta vaalityöhön. Niitä valmistellaan parhaillaan korona-aikaan sopiviksi. Myös piirit ja kunnallisjärjestöt ovat tukenasi ja tiedottavat vaalityön yhteisistä mahdollisuuksista syksyn mittaan. Kuntavaaleissa ei ole kyse vain prosenteista tai äänimääristä, vaan meille rakkaista paikoista ja ihmisistä. On upeaa, että olet mukana tekemässä kotikuntasi tulevaisuutta. Myötätuulta syksyysi toivotellen Annika Saarikko Keskustan puheenjohtaja Riikka Pirkkalainen Keskustan puoluesihteeri

Kaunis syysaamu Perämeren pohjukassa - kyllä...

Kaunis syysaamu Perämeren pohjukassa - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin työhaalarin päälle ja lähdin pihalle puu- ja varastokatoksen kupeeseen. Laitan veneemme lopulliseen talvikuntoon eli otan akun autotalliin ja peitän perämoottorin pressuilla. Se on sitten siinä. Todennäköisesti touhuamme jonkin verran pihalla talven tuloa valmistellen... Vaimoni haki Veeran koeviikon päätteeksi Haukkarin Kainuunkadulle - hyvä niin. Intouduin vielä ruohonleikkurin puhdistamaan pääällisinpuolin ja ajoin kokeeksi kesäautomme päärakennuksen päätyyn. Todennäköisesti autoa vielä tarvitaan tai sitten ei. Jututin entisiä naapureitamme, jotka ovat ostaneet pienen kerrostaloasunnon Ruutinpuistosta. Ovat kuulemma jo kuukauden asuneet. Keskustelimme tavaran "hävittämisestä" muutettaessa suurista tiloista huomattavasti pienempään. Totesimme lähes yhdestä suusta: Se on vaikeaa - totta, se on tosi vaikeaa.

torstai 1. lokakuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen kävimme hakemassa kesäautomme kotiin ulkokuorituunauksesta - asia ok. Kävin sen vielä joutessani tankkaamassa. Sittemmin auto ajetaan tuttuun talvisäilytyspaikkaan päärakennuksemme päätyyn ja poistetaan liikennekäytöstä odottelemaan ensi kevättä/alkukesää. Alan kohtapuolin orientoitumaan Keskustan Kemin kunnallisjärjestön tilaisuuteen illansuussa. Paikalla ovat paikallisen aktiiviväen, ydinjoukon lisäksi myös Keskustan Peräpohjolan piirin puheenjohtaja Tanja Joona ja puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen Keskustan pääkonttorilta Helsingin Apollonkadulta - hyvä niin. Lähden paikalle, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole.

keskiviikko 30. syyskuuta 2020

Syyskuun viimeinen päivä...

Syyskuun viimeinen päivä - entä sitten... Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin pihalle valmistautumaan traileri-pulpettivene-yhdistelmän siirtoon talvisäilytyspaikkaan puu- ja varatokatoksen viereen. Sitä touhutessani Tommi tuli paikalle hakeakseen varastorakennuksen autotallista työkaluja. Ajoin auto-traileri-yhdistelmän Kainuunkadulle ja peruutin sen ykkösliittymään "huulille", Tommi peruutti yhdistelmän jotakuinkin paikoilleen. Otan vielä veneestä akun pois ja peitän moottorin entiseen tyyliin. Talvi saa tulla... Edellistä touhutessani tuttu lenkkeilijä pysähtyi juttelemaan. Olen hänen kanssaan jutellut vuosien, oikeastaan vuosikymmenien saatossa lähes kaikesta maan ja taivaan välillä. Totta kai kuntavaalit tulivat - hänen aloitteestaan - puheeksi. Kerroin ilmoittautuneeni ehdokkaaksi. Alan vähitellen orientoitumaan tarkastuslautakunnan kokoukseen, joka pidetään Kemin kaupungintalon valtuustosalissa. Kyllä - hyvä, asiallinen ja puhutteleva kokous. Kaikki paikalla eli varsinaiset jäsenet ja yksi varajäsen. Saimme infoa Kemin nuoriso- ja liikuntatoimesta esityslistan mukaisesti...

tiistai 29. syyskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme viemäään kesäautomme eli VW Doppel TD vm. 1989 Automaalaamo Jyrkäs - tuunaamiseen. Olimme jo aiemmin sopineet ja alkuviikosta varmistaneet asian. Muutamat ruostepaikat otetaan kiinni = vähän uutta peltiä, ruostesuojaa ja maalia päälle - se on siinä. Kukaties homma hoituu jo tällä viikolla, jonka jälkeen auto ajetaan taas talviparkkiin päärakennuksemme päätyyn odottelemaan ensi kesän käyttöä. Tänään tyhjennän kakkosliittymässä olevan veneemme ja siistin sitä hiukan. Sen tehtyäni traileri peruutetaan puu- ja varastokatoksen viereen. Eiköhän tässä tälle eläkeläispäivälle ole puuhaa ihan nokko...

maanantai 28. syyskuuta 2020

Sähköpostia Keskustasta...

Keskustalaisille kuntapäättäjille Olethan mukana ensi kevään kuntavaaleissa! Hei sinä keskustalainen kuntapäättäjä! Näin syksyllä ilmassa on uuden alun tuntua. On hyvä aika tarttua haasteisiin, innostaa ja innostua. Tällä kirjeellä haluamme välittää sinullekin rohkaisua ja toiveikkuutta juuri siellä, missä vaikutat. Suomi ja Keskusta eivät elä helppoja aikoja. Epävarmuuden keskelläkään emme saa unohtaa tarkoitustamme ja itsetuntoamme: Suomen tulevaisuus on aidosti valoisampi, kun Keskusta on sitä tekemässä. Siksi sinun työlläsi on todellista merkitystä. Tiedämme, että keskustalaiset kuntapäättäjät ympäri Suomen tekevät työtä, joka vaatii aikaa, sydäntä ja sitkeyttä. Arvostamme valtavasti sitä sitoutuneisuutta ja vaivaa, jolla teet työtä kotikuntasi parhaaksi. Lämmin kiitos siitä! Tulevalla vaalikaudella edessä on historiallisia muutoksia. Sote-uudistus siirtää vastuita maakuntien leveämmille harteille, mikä muuttaa arkea kunnissa. On siis tulossa innostava aika olla jossain täysin uudessa mukana! Ensi kevään kuntavaaleissa ei ole kyse vain prosenteista tai äänimääristä. Tällaisina aikoina Suomen kunnissa tarvitaan kipeästi vastuunkantoa ja keskustalaista näkemystä. Jokainen luottamuksen rakentaja on nyt erityisen tärkeällä paikalla. Sinulla, hyvä kuntapäättäjä, on parasta kokemusta ja osaamista siitä, mitä juuri sinun kuntasi kaipaa. Siksi pyydämme, että laittaisit sen likoon tulevaisuudessakin, ja jatkaisit arvokasta työtäsi. Lähde siis ehdolle ensi kevään kuntavaaleihin! Ota ensimmäinen askel yhteiseen vaalityöhömme jo tänään ja varmista ehdokassuostumuksesi. Myötätuulta ja voimia työhösi toivotellen Annika Saarikko Keskustan puheenjohtaja Riikka Pirkkalainen Keskustan puoluesihteeri Lähipalvelut turvattava sote-uudistuksessa Keskusta tukee sote-uudistuksen ripeää etenemistä. Tavoitteena tulee olla, että uudistus saadaan voimaan suunnitellusti 1.1.2023. Puoluehallitus antoi lausuntonsa lakiehdotuksiin. Lausunnossa nostetaan esiin useita kriittisiä kohtia. Lähipalvelujen turvaaminen, itsehallinnon vahvistaminen valtion vahvan ohjauksen sijaan sekä rahoituksen tarveperusteisuus ovat keskeisiä muutostarpeita. Lue lisää. Budjettiriihen päätöksillä hyvinvointia ihmisten arkeen Keskustalle on hallituspuolueena ehdoton edellytys, ettei vakava terveys- ja talouskriisi johda ihmisten ja alueiden välisten erojen kasvuun. Lue lisää ›

sunnuntai 27. syyskuuta 2020

Syyskuun viimeinen viikko alkaa...

Kyllä - tänään maanantaiaamuna perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme hakemaan trailerilla veneemme pois Hahtisaaresta. Poikkeuksellisen aikaisessa vaiheessa. Tavallisesti se on tapahtunut viikon kaksi myöhemmin. Kerran soutuvene+perämoottori-aikaan kävimme marraskuun alussa Selkäsaaressa kaksi joulukuusta hakemassa. Liikuimme silloin Kalkkinokalta. Olipa mielenkiintoinen veneenhakureissu. Vene oli jo osittain trailerin päällä, kun traileri irtosi vetoauton koukusta. Koko reteli valui veteen. Eihän siinä auttanut, kuin mennä perässä yli polvia myöten veteen ja sitoa traileriin - onneksi mukana ollut vetoliina. Vene ei lähtenyt tuuliajolle, sillä se oli trailerin vetoliinassa kiinni. Ajoimme kuljetustrailerin ylös ja kiinnitimme uudelleen. Ilmeisesti olin kotoa lähtiessämme kiinnittänyt sen huolimattomasti tai... Uusi yritys. Nyt katkesi sokka peräkärryn kampiviritelmästä. Vene liukui uudestaan osittain veteen. Onneksi luiskan sivusta löyty rautanaula ja saimme väännetyksi veneen trailerin päälle ja ajoimme koko retelin ylös luiskalta. Koko reteli on kohta tonttimme kakkosliittymässä. Kampiviritelmään on laitettava riittävän vahva sokka ja venettä hiukan puhdistettava talvea vasten. Onneksi tässä ei käynyt niin sanotusti kuinkaan. Vene on trailerin päällä kohta kakkosliittymässämme...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Luin erinomaisen artikkelin Helsingin Pasilasta Helsingin Sanomista hetki sitten - suosittelen. Pasilasta kävi mielessä tositarina, jonka kerroin pojalleni Timolle ja pojanpojalleni Laurille mennessämme kokousreissullani katsomaan jääkiekko-ottelua Hartwall-Areenalle. Kerroin heille ystävällisestä pasilalaismiehestä. He tykkäsivät tarinasta. Tosiaan 1990-luvun puolessa välissä jäin aikaisin aamulla Imatralta saapuneesta junasta Pasilan asemalle mennäkseni Insinööriliiton toimistolle kokoukseen. Asema oli aikalailla toisenlainen kuin nykyään. Pari raideparia ja vanha asemarakennus sekä tietysti asemalaituri. Asemalaiturilla näin kaukaa tulevan nuorenmiehen horjuvin askelin nakkisämpylä vasemmassa kädessä. Yritin väistää häntä mutta... Kohtasimme asemalaiturilla ja hän totesi:"Haluatko sä jätkä nakin naamaas?" Sanoin rauhallisesti:"En erityisesti, sillä olen menossa kokoukseen, saattaisivat ihmetellä naamatauluani." Nuorimies huomasi, että en lähde juttuun mukaan ja sanoi:"Annatko sä tupakan?" Siihen maailman aikaan polttelin vielä piippua, joten sekään ei onnistunut... "Hyvä jätkä, hyvä jätkä!" nuorimies totesi jä läpsäytti oikealla kädellä olkapäähäni. Onneksi oikealla, sillä vasemmassa oli se nakkisämpylä... Sen jälkeen olen aika monta kertaa ollut Pasilan asemalla ja nähnyt sen muutokset.

Syyskuun viimeinen sunnuntai - kyllä...

Syyskuun viimeinen sunnuntai - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen siirtelin/tyhjensin tavaroita kesäautostamme päärakennuksen autotalliin ja Land Roveriin. Ilmeisesti haemme veneen pois Hahtisaaresta alkuviikosta Land Rover+traileri-yhdistelmällä ja viemme kesäautomme Ritikan teollisuusalueelle korin ruostekohtien paikkauksen ja paikkomaalaukseen. Jyrkäksen Mika hoitaa työn. Sen jälkeen auto ajetaan päärakennuksemme päätyyn ja poistetaan Trafin sivuilta liikennekäytöstä. Odottamaan ensi kevättä/alkukesää. Keäsutomme eli VW Doppel TD saa vierelleen päärakennuksen autotallista aikanaan MB 200 E henkilöauton suojapeiton alle. "Autojanvaihto" on sen jälkeen - taas kerran - toteutettu ja autotalli vapautuu Land Roverin perinteiseen talvikäyttöön. Edellä mainittu tuskin ketään lukijaa erityisesti innostaa/kiinnostaa, mutta todettakoon lisäksi, että hetki sitten keskustelin oviremonttimiehemme kanssa autoasioista. Hän vaihtaa autoa, oikeastaan autoja tämän tästä. Keskustelun aiheena oli lähinnä sähköautot, joilla mainosrummutuksen mukaan ajaminen on "lähes ilmaista". Itse en ole niihin erikoisen innostunut. Toki ns. hybridiversiota olisi kukaties aiheellista kokeilla jossakin vaiheessa - sitten joskus. Niin varauksella jos yleensä enää autoa tarvitsee/käyttää...

lauantai 26. syyskuuta 2020

Paperien ja lehtien selvittelyä/hävittämistä tänään...

Paperien ja lehtien selvittelyä/hävittämistä tänään - kyllä. Olen tänään käynyt läpi kymmeniä erilaisia papereita ja lehtiä. Suurimmaksi osaksi revin paperit kappaleiksi polttoon ja lehdet jaottelin kierrätykseen ja polttoon. Paperit liittyivät lähinnä pankki- ja verotusasioihin. Jätin talteen vain ja ainoastaan viimeisimmät. Tavallaan elettyä elämääni - vuosien 1990-2020 välillä - valui sormieni läpi. Kaikkea ei välttämättä ole syytä edes muistella. Lehtien osalta oli mielenkiintoista selailla teknikka- ja insinööriasioita sivuavia artikkeleita. Sitä kyllä riitti. Kävin läpi myös vanhoja, jo aiemmin talteen ottamiani lehtileikkeitä. Kymmeniä tekstejäni, joista suurin osa julkaistiin Pohjolan Sanomissa. Erityisesti kiinnitin huomiota keskiviikko 2. syyskuuta 1998 tekstiin Pohjoista puhetta-palstalla otsikolla: Kemin kaupungin talous ja päättäjien vastuu/vastuuttomuus. Luin tekstin uudestaan huolellisesti läpi. Sen voisi kirjoittaa lähes sanasta sanaan uudestaan. Mikään ei ole muuttunut. Jaa - oikeastaan on, olemme Kemissä taloudellisesti vielä edellistä ajankohtaa - siis 22 vuotta sitten - ahtaammalla... Mielenkiintoiseksi tekstin tekee myös se, että sen alapuolella on edesmenneen kaupunginjohtajan Juhani Leinon teksti nimellä Valmistelun vaikeus ja päättämisen. Tuttua on Juhaninkin teksti - aivan kuin tätä päivää... On tämä kummaa aikaa.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tule. Sateinen päivä taitaa olla tulollaan, joten sisäoleiluksi taitaa mennä. Nyt olisi havillista aikaa lehti- ja paperinippuja käydä läpi ja hävittää kaikki turhanpäiväiset, joista aika on kertakaikkiaan ajanut ohi...

perjantai 25. syyskuuta 2020

Tämä kesän venetilastoja...

Katsoin uteliaisuuttani pöytäkalenteristani, kuinka monta kertaa olen käynyt ongella ja/tai katiskoja kokemassa, kuinka monta kertaa olen vaimoni kanssa käynyt Selkäsaaressa ja kuinka monta kertaa olen yksin tai jonkun muun kanssa käynyt Selkäsaaressa. Luvut ovat 20, 20 ja 8. Toisin sanoen veneellä olemme lähteneet Hahtisaaresta 48 kertaa ajanjakson 30.05. - 25.09.2020 aikana eli noin 4 kuukauden aikana. Kaksitoista kertaa kuukaudessa - ei huono... Vielä tulee veneellä yksi ajo - Laituri 1:stä nostoluiskalle, josta vene vinssataan trailerin päälle ja ajetaan kotipihalle...

Se on sitten siinä...

Se on sitten siinä. Mikä? Viimeinen saaressa käynti tälle kesälle/syksylle... Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme tehdä lähtöä Selkäsaareen, vaikka sataa tihuutteli ja oli kohtalaisen kova, puuskittainen tuuli. Luotimme sääennusteisiin. Ajettuamme kesäautollamme Hahtisaareen totesimme heti, että menomatkalla olisimme kastuneet, mutta onneksi olimme varautuneet asiaan sadeasuilla. Oli helppoa rantautua - vesi korkealla ja tuuli lähes etelästä. Totesimme rannalla veden käyneen korkealla. Ylös vesikärryjen kanssa mökkitontille/mökille ja talvivalmistelut käyntiin. Saavuttuamme tontille aurinko tuli esiin. Pistin tulistelupaikalle tulet ja vaimoni tuvan hellaan. Savustimme kaksi pussillista ahvenia. Kyllähän ne taas maistuivat. Ahvenia jäi kotiinkin tuomisiksi. En ole turhaan kesällä kököttänyt ongella lähivesillä. Pois lähteminen onnistui tällä kerralla erinomaisesti, sillä vesi oli edelleenkin hiukan noussut. Tuuli oli myös yltynyt mutta suunta siedettävä - länsi-lounaasta. Ajattelimme hiukan fiilistellä ja käydä katsomassa saaren länsirantaa, mutta takaisin oli käännyttävä. Sen verran isoa aaltoa ja pärskeet alkoivat kastella meitä. Hahtisaareen oli mukava ajella myötäiseen. Välillä menimme mukavasti isojen aaltojen harjalla. Nyt ei ole muuta kuin hakea vene Hahtisaaresta ja tuoda trailerin päällä kotipihalle. Sen kyllä hyvin ehtii. Emme ole näin aikaisessa vaiheessa lopettaneet saaressakäyntiä edellisinä vuosina. Kaiken kaikkiaan mukava saarikesä takana, toivottavasti ensi kesänä tunnelmat ovat vähintäänkin samanlaiset.

torstai 24. syyskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen takkahuoneen oviuusinta jatkuu. Lukkoasennus ja listoitus. Ammattimiehemme peruutti autonsa kakkosliittymäämme varustautuen sirkkelin kanssa lautojen käsittelyyn, mutta alkoi sataa. Listojen maalaus järjestynee sisätiloissa, varastorakennuksen autotallissa. Odotellaan. Itse alan orientoitua iltapäivän sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen Kemin kaupungintalolla...

keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin valmistella takkahuuoneen oven vaihtoa eli 2- osainen ns. parvekeovi vaihdetaan 1-osaiseen nykyaikaiseen oveen. Mielenkiintoinen yksityiskohta: Vanhan oven sisäpuolisen oven kahva napsahti poikki juuri hetki sitten "mielenosoituksellisesti". Odottelemme katunaapurin ilmestymistä paikalle työvälineineen pikapuolin. Eiköhän tuo oven vaihtaminen toteudu ilman suurempia yllätyksiä... No niin - uusi ovi on paikoillaan. Kyllähän siinä vähin seppäämistä oli, mutta onneksi ammattimiehemme ei ollut ensimmäistä kertaa niin sanotusti pappia kyydissä.Huomiseen odotellaan polyuretaanin kuivumista, listojen räätälöintiä ja maalaamista. Uuden lukkopesän mukana tuli kolme uutta avainta. Ainakaan tässä vaiheessa ei lähdetä kaikkia avaimia sarjoittamaan samaan formaattiin. Kävin viemässä vanhan oven Syväkankaan Monitarmoon. Pojat/miehet ottivat viemiseni hyvin vastaan - hyvä palvelu...

tiistai 22. syyskuuta 2020

Mielenkiintoinen aamupäivä tänään...

Mielenkiintoinen aamupäivä tänään - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin käväisemään Kemin keskustassa OP Kemin Seutu-pankissa. Mukavan tiskipalvelun jälkeen käväisin jututtamassa vakuutusasiantuntijaa pikaisesti. Kerroin hänelle, että autoasiamme ovat entisellään - kaikki hyvin. Siinä istuskellessani minua tuli jututtamaan tuttu pankkihenkilö, jonka kanssa kävimme läpi rennossa aktiivihengessä veneasioita, jigikalastamista, takka-asioita, asuntoasioita ja taisimmepa puhua vähin pankkiasoistakin. Ajelin uteliaisuuttani sisäsatamaan. Kyllä ainakin tältä päivältä saa unohtaa Selkäsaareen menon, oli aikamoista puuskittaista tuulta/merenkäyntiä.

maanantai 21. syyskuuta 2020

Jalkapallo-otteluiden yliaikaminuutit "järjesteltyjä"...

Kyllä - minulla on vahva tunne, että jalkapallo-otteluiden "yliaikaminuutit" ovat järjesteltyjä. Muun muassa Veikkauksen Live-pelejä vaatimattomilla panoksilla olen sen usein aistinut. Myös katsoessani pelejä Veikkauksen sivuilta. Varsinkin tilanteet 0-0 loppuminuuteilla ovat mielestäni ongelmalliset Aasian jalkapallo-otteluissa. Totta - pelaajat ovat puhkiväsyneitä, jolloin saattaa tapahtua mitä tahansa - virheitäkin mutta siltikin...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Todettakoon, että Land Rover on Karjalahden K1-asemalla katsastettu, seuraava katsastus 15.10.2021 mennessä... Kävin jututtamassa Prima Raudassa Kamppisen Ristoa. Totesin Ristolle, että tämä kesä alkaa olla nyt tässä. Harjoitellaan uutta Lowrance kaikuplotteria ensi kesänä. Paikalla oli myös tuttu mies, Nikkilän Erkki, jolla on samanlainen laite hiukan isommalla näytöllä kuin meillä. Olimme yhtä mieltä siitä, että nykylaitteet vaativat aivan liian paljon näpyttelyä. Kyllä niiden perusasiat pitäisi lävähtää näytölle "yhdellä napin painalluksella" Kävipä hetki sitten mielessä, että Risto voisi markkinointimielessä kutsua maahantuojan edustajan näyttämään Lowrance laitteiden perusominaisuuksia ja vaikka vähän hienouksiakin ensi keväänä...

Mitä tänään tähän asti...

Ennen perinteisiä aamutoimia - vielä ollessani unten mailla - ovikello soi. Takkahuoneen oviasentaja oli aikaisten liikkeellä. Katselimme alustavasti tilannetta. Aikaisin soi myös puhelin. K1-katsastuksesta ehdotettiin Land Roverin katsastuksen aikaistamista, oli henkilökuntaa sairastunut. Asia ok, menen kolmisen tuntia aikaisemmin paikalle... Toisin sanoen olen kohtapuolin lähdössä Karjalahdelle... Totesin jo eilen, että enpähän ole saanut syntymäpäiväonnitteluja koskaan niin paljon kuin eilen. Vielä kerran kertauksena kiitokset kaikille yhdessä ja erikseen. Ilmeisesti minun on itsekin hiukan reivattava ajatuksiani syntymäpäiväonnittelujen suhteen. Olen tähän saakka hyvin niukasti lähettänyt onnitteluja...

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin orientoitua sunnuntain 20.09.2020 viettoon. Kyllä - aluksi pistin päärakennuksen takkaan tulet. Kyllähän tuon kivikasan lämpö on mukavan miellyttävää. Roskapussin viemisreissulla kävelin päärakennuksen ympäri ja huomasin Pikkupuolen nurkkauksessa, sinne viemäni tyhjän vesitynnyrin myrskytuulen vieneen sivummalle. Menin sitä siirtämään oikeaan paikkaan. Sitä tehdessäni päädyin oikeastaan ihailemaan taannoin muuraamaani seinää. Kyllä tässä iässä saa oikeutetusti olla jostain tekemisestään ylpeä. Totta - sain edesmenneeltä kirvesmieheltämme Unto Postiselta noin kahden tunnin demonstraatioesityksen sienämuurauksesta. Muurasin vaimoni avustuksella Pikkupuolemme punatiiliosuuden. Tiilet pelastin Kemin ammattikoulun vanhan työpajarakennuksen yhden seinän uusimisprosessista. Yhteensä noin 3600 kpl hyvin poltettuja punatiiliä. Ne ovat lähes ikuisia. Punatiiliosuuden yläpuolella on kerrostaloon päin em. kirvesmiehemme muuraama Kahitiiliosuus. On käynyt useinkin mielessä, että siihen olisi mukava tehdä asiallinen, tyylikäs muraali. Se saattaa jäädä tekemättä...

lauantai 19. syyskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli hyvin rauhallinen tunne, että nyt ei ole tälle päivälle mitään erityistä, pakottavaa tehtävää.

Katunaapuri kävi tutkiskelemassa ensi viikon "mestaa" eli takkahuoneen ovenvaihtoa. Sovimme, että "homma hoidetaan joku kauinis päivä"...

Tänään olisi kaunis päivä vaikka lähteä käymään Selkäsaaressa, mutta ehtiipä tuonne ensi viikollakin. Silloin mökki pistetään jo talvenodotuskuntoon - varmuuden vuoksi. 

Käväisin hetki sitten Pikkupuolella haistelemassa hopeakuusiklapien pihkantuoksua.

Tullessani pihalle rajanaapuri oli tuunaamassa raja-aitaa = lisäämässä/tukemassa asentamaansa verkkoa. Heillä on koiria kasvatettavana.

Kerroin hänelle lyhyen kaavan mukaan raja-aidan historian. Se on rakennettu AITAKI-idean perusteella. Kerroin, että aitaelementit tehtiin Peiponpesällä Karjalahdella. Laudat ovat minun vanhan kotitaloni pystylautoja - kahden-kolmentyyppisiä lautoja. Kyseinen talo oli rakennettu Laitakarin sahan lankunpätkistä. Purin kyseisen rakennuksen 1980-luvun puolenvälin tietämillä.

Rajanaapurini oli aikanaan töissä Veitsiluodon sahalla. Kertoi nykyisin olevansa paperitehtaalla PK 2 ja PK 3-koneilla...

perjantai 18. syyskuuta 2020

Laiska töitään luettelee mutta siitä huolimatta...

Laiska töitään luettelee mutta siitä huolimatta...

Perinteisten aamutoimien jälkeen hiukan puuhuoltoa ja sitten Auto Patulle. Istuskellessani odotustilassa vajaa kaksi tuntia oli mukava seurata rennonsutjakasta asiakaspalvelua ja pienien auto-ongelmien ratkaisuja. Omistajakin viuhahti pikapikaa paikalla.

Sain tekstiviestin Kemin kaupungintalolta, että tarkastuslautakunnan kokouspöytäkirja on tarkistettavissa. Kotiin palatessani koukkasin keskustan kautta.

Kotiin tultuani sain tekstiviestin Kemin K-Raudasta, että tilaamamme takkahuoneen ulko-ovi Cello UO1 9x21 vas. RAL7040 on noudettavissa. Kyllä - olemme jo pitkään harkinneet ns. parvekeoven uusimista nykyaikaiseen oveen. Katunaapurimme on lupautunut asentamaan sen paikoilleen. 

Vanhan oven tai oikeastaan ovet karmeineen vien aikanaan Monitarmoon Syväkankaalle. Kyllä niistä näppärä "Remontti-Reiska" tuunaisi ihan käyttökelpoisen oviratkaisun pikkutilpehöörejä lisäksi uusimalla...

Uusi ovi on nyt kakkosliittymässämme kuormalavan päällä pystyasennossa erittäin hyvin suojattuna.

Eiköhän tämä tälle päivälle riitä. Todettakoon, että olen saanut taas tänään erinomaista palvelua joka paikassa...



torstai 17. syyskuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen odottelimme nuohoojan saapumista. Kyllä Eero Tyni saapui nuohousvälineineen paikalle ja hoiti ammattitaitoisesti hommat. Pääsimme kertomaan, että olemme - ainakin toistaiseksi pitkän aikaa - onnistuneet kivikasamme = massiivisen, varaavan takana lämmittämisessä...

Sen jälkeen lähdin viemään tölkkejä ja pulloja Karjalahdelle Prisman kierrätyspisteeseen. Samalla kävelin rakennuksen toiseen päähän tutkimaan juomauutuuksia, olihan niitä, mutta päädyin loppujen lopuksi tuttuihin ja turvallisiin tuotteisiin - viineihin...

Karjalahdelta ajelin sisäsatamaan. Kyllä vedenpinta oli alhaalla, pohjoistuuli työntää vesimassoja pois rannalta. Meidänkin kotipoukamamme Selkäsaaren pohjoispäädyssä näytti olevan ihan kuivillaan.

Kotiin tultuani pistin työhaalarin päälle ja lähdin pihalle valmistetelemaan talven tuloa, johon liittyy myös venetrailerin tarkistus. Todennäköisesti kahden-kolmen viikon sisällä haemme veneen Hahtisaaresta kotipihalle...

Vaimoni näytti olevan täydessä touhussa, mattojen pesu oli menossa Pikkupuolen terassilla - hyvä niin.

Aktiviteettipuuskassa kärräsin kaksi kuormaa hopeakuusiklapeja Pikkupuolelle kuivumaan. Samalla saamme sinne havupuun pihkan tuoksun.

Pistin päärakennuksen autotallissa olevan Mersun akun lataukseen - varmuuden vuoksi.

Huomenna aamulla ajelen Auto Patuun. Vaihdatan kesäautomme Doppelin vaihteistoöljyt ja samalla tarkistutan lievän öljyvuodon syyn. Olen alustavasti sopinut paikallisen peltiseppä/automaalarin kanssa, että kesäautomme vähäiset pintaruosteet "otetaan kiinni" ja paikkomaalataan. Sen jälkeen auto ajetaan tuttuun paikkaan päärakennuksemme päätyyn ja poistetaan liikenteestä...

Land Roverin vien maanantaina iltapäivällä Karjalahden K1-asemalle katsastukseen.

Tulipa taas autoasiaa ihan nokko. No - "joka härjillä ajaa, hän härjistä puhuu" tai kirjoittaa.