torstai 19. marraskuuta 2020

Lähde kuntavaaliehdokkaaksi - nyt...

Lähde kuntavaaliehdokkaaksi - nyt... Olen pitänyt tätä lähestyvää kuntavaaliasiaa esillä jo toista vuotta. Kuntavaaleihin on anää aikaa viisi kuukautta - kyllä - ne ovat kohta. Kerron lyhyen kaavan mukaan kertauksena oman "kuntavaalihistoriani". Ennen vuotta 2000 en ajatellut koskea politiikkaan, en edes kuntapolitiikkaan pitkällä kepilläkään. Lähdin kuitenkin vuoden 2000 kuntavaaleihin mukaan enkä ole katunut päätöstäni. Olen ollut mukana vuoden 2000, 2004, 2008, 2012, 2017 kuntavaaleissa ja tavoitteeni on olla mukana myös 2021 kuntavaaleissa 18. huhtikuuta. Olen asiaan liittyvänä tehnyt monia valmisteluja. Olen ollut Kemissä koko ajan varavaltuutettuna, se on minulle sopinut ja riittänyt toistaiseksi. Olen ollut useiden lautakuntien jäsen. Tällä hetkellä olen sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä tarkastuslautakunnan jäsen. Molemmissa lautakunnissa on ollut mielestäni erinomainen yhteishenki. Harvoin on jouduttu/päästy äänestämään... Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että en ole ollut toistaiseksi niissä lautakunnissa jäsenenä, joihin koulutukseni ja työelämäkokemukseni ovat vahvimmillaan. Totean yksiselitteisesti, että kukaan ei synny kuntapäättäjäksi. Tosin Kemissä on muutamia sukuja, joissa politiikantekeminen kulkee verenperintönä/äidinmaidossa. Olen henkilökohtaisesti ottanut moniin potentiaalisiin kemiläisiin yhteyttä ja toivonut/vedonnut heidän lähtevän kuntavaaliehdokkaiksi. Se aika alkaa olla nyt käsillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti