torstai 26. marraskuuta 2020

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Käväisin tänään Kemin keskustassa vastikään ensimmäistä kertaa puhelimen välityksellä yhteydessä olleen uuden tuttavani luona päivätorttukahvilla. Vaimoni pisti mukaan pienen muovirasiallisen pipareita. Kyllä olivat mukavanrennot porinat, ei kahta sanaa. Oli puhetta, että jatkamme jutustelua Haukkarin Kainuunkadulla sitten aikanaan. Kyllä sitä aina silloin tällöin huomaa, että on paljon asioista, joista ei ole ollut tietoinen. Isäntä esitteli erään harrastuksensa tuotoksia. Kyseessä on rahojen keräily. Hän kysyi: "Olenko nähnyt 0 euron seteleitä?" "No en, en ole kyllä koskaan asiasta kuullutkaan." totesin hiukan pöllämystyneenä... Hänellä oli siisti kansiollinen - pääasiassa suomalaisia 0 euron seteleitä - niitä oli kymmeniä. Joukossa oli myös ulkomaalaisia keräilyharvinaisuuksia. Hän kertoi, että Imatraan liittyvä 0 euron seteli oli jouduttu painattamaan uudestaan. Miksi? Siksi, että ensimmäisestä versiosta puuttui hotelli - Valtionhotelli. Setelikuvia katsellessani totesin: "Olisi syytä painattaa vielä kolmannen kerran, koska Valtionhotelli on väärällä puolella koskiuomaa ja kilpamoottoripyöräilijä ajaa väärään suuntaan." Kerroin, että asuimme Imatralla vuosina 1973-79 ja että nuorempi pojistamme Timo syntyi joulukuussa 1973 Imatralla. Vanhempi pojistamme Tommi syntyi toukokuussa 1971 Tampereella. Mukava juttutuokio.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti