torstai 4. kesäkuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä tekemään huoltoreissun Selkäsaareen.
Vein sinne sisareltani ja hänen mieheltään saamiamme puutavapuomien kiinnitystavaraa: Kettinkejä, lukkolaitteita, tms. aika kasan.
Miksi ne meitä kiinnostivat?
Siksi, että Kemin kaupungin karttapalvelun vanhoissa ortokuvissa on nähtävissä, että muun muassa Selkäsaaren pohjoispäädyssä on ollut aikanaan puomien sisällä valtavasti uittopuutavaraa. Em. romppeissa on aimo annos historian havinaa lähialueesta...
Mökille päästyäni kävin jututtamassa rajanaapureita, Erkkiä ja Maritaa. Minut nähdessään Erkki huikkasi: "Joulupukki tulee!"
Olin liikkeellä punainen haalari päälläni. Kyseiset punaiset haalarit ovat Kemin ammattioppilaitoksen aikaista jäämistöä. Niistä olen muistaakseni taannoin kirjoittanut pienimuotoisen tarinan omalle Blogisivulleni.
Nimenomaan haalarien värivalinta oli mielenkiintoinen, sillä värivaihtoehtoina olivat: Sininen, vihreä ja punainen.
Mukava juttutuokio, jossa pääsin ihailemaan rajanaapurien mönkijä+peräkärry-yhdistelmää.
Omalta mökiltä pois lähtiessäni otin Weke-katiskan mukaan ja vein sen lähelle kahta "markettikatiskaa".
Ajoin Pikkuleton saariryppään lähelle ja annoin vähäisen tuulen tuoda venettä Kojukalliota kohti.Kaksi jigionkea ja pilkki vedessä.
Hiljaista oli, tuli ainoastaan pieniä ahvenensinttejä, jotka palautin takaisin mereen. Ankkuroiduin.
Särkipilkillä tuli muutaman ahvenensintin jälkeen särki. Tuttu kuvio: Pää pois, maha auki, sisälmykset mereen, suomustus ja viipalointi.
Vaihdoin madot särkiviipaleisiin. Ei nypyn nyppyä! Eivät olleet isot ahvenet tai hauet liikkeellä. Ei toisaalta ihme, aivan liian kaunis päivä kalastukseen...
Kaksi lokkia oli seuraamassa touhujani. Pettyneinä rääkyivät ja lähtivät viimein pois...
Uteliaisuuttani kävin katsomassa, onko "markettikatiskoissa" kalaa - ainoastaan muutamia pieniä ahvenia. Ne olivat olleet vedessä kolmatta vuorokautta.
Pienenä yksityskohtana mainittakoon, että katsoin myös Weke-katiskan, joka oli ollut pyytämässä puolitoista tuntia. Siinä oli yhteensä saman verran kuin em. kahdessa katiskasssa. Pari kolme savustuskokoistakin...
Yritin saada kaikuluotaimet toimimaan. Ei ollut eloa kummassakaan - ei vanhassa eikä uudessa.
Täytyy lähteä asentajaa/laitteen myyjää huomenna jututtamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti