Hmmmmm - vai niin - Pekalla taas mopo keulii! Aivan liian inhoasenteellista paatosta...
Suora nettilainaus Yle-Uutiset-sivuilta sellaisenaan:
Pekka Juntin kolumni: Keskustan kannatus sakkaa, koska tilannekuva maaseudusta on väärä
Sana ekosysteemi on ollut keskustalle viholliskieltä, jolla on vastustettu hakkuita, kaivoksia ja vesivoimaa. 20-luvulle tultaessa tuo sana voisi pelastaa sen, kirjoittaa Pekka Juntti.
Pekka Tynell / YLE
Keskustan gallupsyöksyn aiheuttamaa kohellusta ja kansanedustajien paniikinomaisia ulostuloja katsoessani, mieleeni on tullu yhä useammin sana ekosysteemi.
Kun kansanedustaja jää yhden miehen lakkoon siksi, ettei vieraille tarjota tilaisuudessa lihaa tai kun jättäytyy linnan juhlista pois siksi, ettei kutsujan vaimon eläinsuojelumielipide miellyttänyt, tunnen surua ja myötähäpeää. Eikö siellä pitänyt juhlia itsenäisyyttä eikä tapella elukoista?
Jos todella on niin, että puolueen jäärät suhmuroivat pääministerin nurin muun muassa kostoksi Anneli Jäätteenmäen kohtalosta, minua ahdistaa. On kulunut vasta puoli vuotta vaaleista ja vaalikamppailua vaan käydään, vaikka piti maailma pelastaa.
Eikö kukaan kepussa osaa laskea, että alkutuottajia on aivan liian vähän nostamaan keskustaa turpeesta identiteettipolitiikan halpamaisin keinoin? Siksi kannattaisi kokeilla asialinjaa.
Wikipedian määritelmän mukaan ekosysteemi tarkoittaa ”luonnoltaan verraten yhtenäisen alueen eliöiden ja elottomien ympäristötekijöiden muodostamaa toiminnallista kokonaisuutta.” Kotikonnuillani Lapissa, jossa vallitsee keskustalainen yksipuoluejärjestelmä sivistyslautakunnista maakuntahallintoon ja kansanedustajiin, tuo sana on ollut koko lailla vieras. Ekosysteemi on ollut viholliskieltä, jolla on vastustettu hakkuita, kaivoksia, vesivoimaa ja muita keskustan lempilapsia.
Keskustalla ekosysteemiä rakkaampia sanoja ovat olleet esimerkiksi säätövoima, suurinvestointi, sellutehdas, satatonnari, kirjolohi ja työllistäminen.
Torniolaisen Katri Kulmunin keskusta ei poikkea linjasta, päinvastoin.
Kulmunin uran alussa haastattelin häntä Pohjolan Sanomiin. Reilu parikymppinen nouseva paikallispoliitikko oli ensi kertaa ehdolla isommissa vaaleissa ja hän lateli koko haastattelun poliittisia korulauseita ilman konkretiaa. Lopulta tuskastuin vastauksiin ja kysyin eikö noin nuorella poliitikolla ole oikeasti mitään uutta sanottavaa.
Olisihan siinä ollut paikka paaluttaa vähän, pöyhäistä pohjasedimenttejä, iskeä luutuneisiin asenteisiin kuin naarashauki laitostuneeseen siianpoikaseen.
Ei ollut sanottavaa, ei ole tullut sanottavaa. Se johtuu siitä, että Kulmuni on raikkaasta ja kansainvälisestä olemuksestaan huolimatta alkiolais-kekkoslainen konservatiivi, jonka ihanteet nojaavat menneisyyteen.
Kuvaavaa on, että kun Metsä Group ilmoitti Kemin sellutehtaan hankesuunnittelun aloittamisesta, Kulmuni vaati oitis valtiolta satojen miljoonien investointia infraan – satamaan, teihin ja raiteisiin.
”Kyllä puuta riittää”, vastasi Kulmuni hallituskaverilleen Krista Mikkoselle (vihr.), kun tämä lausui ääneen tutkijoiden ja teollisuuden itsensäkin toteaman asian, että kaikki sellutehdashankkeet eivät voi toteutua, koska puu ei riitä.
Suomalainen metsäala on ylpeillyt kestävyydellään, mutta on tärkeää huomata, että kyse on ollut puuntuotannollisesti kestävästä toiminnasta. Luonnon kannalta tilanne on ollut koko ajan huono. Luonto köyhtyy.
Kun hakkuut kasvavat niin paljon, että joudutaan miettimään riittääkö puu vai ei, ollaan jo kaukana yli sen rajan, että ekosysteemit voisivat hyvin – saati pääsisivät elpymään.
Keskustan puheenjohtaja ei tunnu tätä näkevän. Kulmuni ei puhu ekosysteemeistä juuri muuta kuin bisnesympäristönä. Hän puhuu mieluummin toivon politiikasta, joka tarkoittaa työpaikkoja, jotka taas tarkoittavat yhä suurempia megainvestointeja maakuntiin. Jättihankkeet puolestaan tasoittavat hänelle tien eduskuntaan tulevissakin vaaleissa. Hänestä tulee Meän Katri, instituutio, jota paikallinen media kritisoi nykyistäkin vähemmän.
Millainen on maakunnan ihmisen ihanteellinen ekosysteemi?
Keskusta ja ekosysteemi. Siinä on sanapari, jossa olisi takkuisasta historiasta huolimatta potentiaalia. Jos paha sana tuntuu keskustalaisista vaikealta sanoa metsän ja vesien yhteydessä, kannattaisi ajatella sanaa ihmisen kautta. Millainen on maakunnan ihmisen ihanteellinen ekosysteemi?
Onko se tämä nykyinen, josta kiihtyvällä vauhdilla raahataan luonnonvaroja jalostamatta ulos kuin siirtomaista ikään, vai niin kuin vaikkapa Inari, jossa metsät vielä laajalti huojuvat, järvet kimaltelevat kirkkaina ja vedet antavat jalokalaa? Eikö keskusta muka ole huomannut, että Inarissa on asuntopula? Eikö juolahda mieleen, ettei Inarin väkiluku lisäänny siksi, että motot laulavat metsissä vaan siksi, että ne ovat hiljaa.
1960-luvulla Suomi havahtui, että metsien puuvarat hupenevat. Koska teollisuuden puuntarvetta ei haluttu jarruttaa, aloitettiin massiiviset soiden ojitukset, joilla tuottavaa metsämaata saatiin lisää. Maa- ja metsätalouden päästöt pilasivat vesiä kiihtyvällä tahdilla. Riista väheni, arvokalat katosivat, marjamaat heikkenivät. Vaelluskalat yrittivät turhaan padottuihin kutujokiinsa. Samoihin aikoihin alkoi ennennäkemätön maastapako Ruotsiin.
Olen näkevinäni tässä vähintäänkin ohuen yhteyden. Kasvavat ihmisjoukot ikuisen kasvun ihanteineen olivat kalunneet ekosysteemit rikki. Sittemmin niitä on rikottu vain lisää. On vaikea uskoa, että megalomaanisinkaan sellutehdas voisi niitä korjata.
Pekka Juntti
Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä vapaa toimittaja ja tietokirjailija.
Aiheesta voi keskustella 3.1. klo 16.00 asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti