lauantai 11. tammikuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloitin tutun taistelun eli päärakennuksen kivikasan, massiivisen takan lämmittämisen. Olin toissapäivänä latonut puut taas hiukan eri tavalla mutta...
Kyllä se oli taas yhtä perkeleellistä taistelua. Väliin tuntuu, että alkaa usko pettämään. Ainakin tämänkertainen säheltäminen aiheutui todennäköisesti siitä, että kipinäritilät ovat nokeutuneet/tukkeutuneet, jolloin polttoilman saanti oli heikkoa. Jouduin pari kertaa uusimaan sytytsoperaation, vaikka olin tehnyt kaikki vaadittavat "ennakkotemput".
Niinhän siinä myös kävi, että oikeanpuoleisen takkaluukun yläreunasta taas tuprutteli savua. Huoneiston ajoittaista tehotuuletusta täytyi toteuttaa.

Päätin lähteä hakemaan em. luukkuun tulenkestävää, ohutta tiivistettä, jos sellaista löytyy. Ei ainakaan heti löytynyt.

Kaupunkimatkalla tapasin Pudaksen Markun Prisman kulmilla ja Iläläisen Jukan Hahtisaaren Nesteellä. 
Markun kanssa jutut kääntyivät luontevasti Kemin Keskustan kuntapolitiikkaan. Yritin psyykata Markkua ilmoittautumaan ehdokkaaksi ensi tilassa. Tuntui olevan vähän empivällä mielellä.
Jukan kanssa juttelimme tavanomaisesta vakioveikkauksesta. Arvelen, että Jukalta olisi voinut saada hyviä vinkkejä mm. Enlannin peleihin. Hän on asiantuntija.
Jukan kanssa olisi voinut myös jutella Kemin kuntapolitiikasta, olemmehan me nykyisin "kuin yhtä perhettä" ajatellen maamme hallituspohjaa...

Ajelin kotiin sisäsataman kautta. Pilkkijäporukka oli lähellä rantaa, osa punaisen suojateltan uumenissa. Kaukana jäällä viilletti retkiluistelija ja "jääkiitäjä"=purjeen kuljettama rakennelma, se meni lujaa totta tosiaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti