Lontoo-Pariisi 24.07.2019...

Matkamuistelua > Lontoo-Pariisi 24.07.2019:

Kirjoitin eilen mm. seuraavaa: Seuraavana aamuna oli aikainen herätys Pariisiin lähtöä varten. Varmistimme herätyksen vastaanotosta. 

Pakkasimme matkalaukkumme aamun linja-autokuljetusta St. Pancras-rautaieasemalle menoa varten. 

Em. asemalta lähtee Englannin kanaalin alittava Eurostar-juna Ranskaan, Pariisiin. Junaliput oli matkaoppaamme jakanut ryhmän jäsenille aikaisemmin...

Kaikesta - lähinnä lievästä väsymyksestä huolimatta - mukava päivä ja uni maistui.

Kyllä - aikaisen herätyksen ja aikaisen/pikaisen "hätäaamupalan" jälkeen ryhmämme kokoontui hotellin aulaan ja siitä edelleen bussiin matkaoppaan ohjeistamana. Hotellin ja rautatieaseman välisen matkan aikana oppaamme kertoi vielä täydennyksenä Lontoon keskustasta sekä kyseli kaupunkiloman kokemuksia. Hän ohjeisti alustavasti myös rautatieasemakäyttäytymistä...

Jos Lontooseen tullessamme Heahtrow-lentokentälle oli nöyryyttävää siksak-matkustajakävelyttämistä, se oli kahta pahempaa - mielestämme - St. Pancras-rautatieasemalla.
Nyt ymmärsin myös, miksi matkatoimiston ennen matkaa lähettämässä informaatiossa puhuttiin kevyistä matkalaukuista. 
Matkalaukkuja, reppuja, takkeja, vöitä, kännyköitä, tms. lastattiin muovikaukaloihin ja niitä syynättiin viimeisen päälle tarkkaan.
Nimenomaan raskaan matkalaukun siirtely "korkeuksiin" oli ärsyttävän tympeää, raskasta. Muun muassa mustat - kaksmetriset bodarityypit, virkailijat vain huutelivat:"Sir! Put it here! Put it here!" Eivät tehneet pienintäkään elettä auttaakseen - ketään. 
Kyllä monet meitä iäkkäämmät henkilöt olivat tuskaisen näköisiä. Itse sain ison matkalaukkumme hätnäppää muovikaukaloon ja hihnalle. Se oli taatusti viimeinen kerta tätä lajia...

Tiukan turvatarkastuksen ja kahden passintarkastuksen jälkeen pääsimme vihdoin viimein lähtöaulaan - rauhoittumaan.
Olimme ilmeisesti em. hässäkän sekoittamia, että ihmisvirran mukana menimme seuraavassa tasossa olevalle lähtölaiturille ja olimme jo menossa Brysseliin lähtevään Eurostar-junaan.
Onneksi huomasimme erehdyksemme ja palasimme "lähtöruutuun" eli lähtöaulaan...

Jouduimme odottelemaan junan lähtöä aika tovin, joten takaraivoon iski oikeutettu ajatus>aamupalan olisi voinut nauttia loppujen lopuksi kaikessa rauhassa hotellilla...

Eurostar-juna Pariisiin lähti ajallaan. Se oli pitkä juna. Kulkee parhaimmillaan noin 300 km/h, kanaalia alittaessaan puolet siitä. 
Englannin kanaalin alituksessa ei loppujen lopuksi ollut mitään ihmeellistä, vajaaseen puoleen tuntiin ei näkynyt maisemia - se oli siinä. Ranskan rannikolta ihan Pariisin lähettyville oli maaseutua, upeita, puituja viljapeltoja joiden keskellä oli tämän tästä tuulimyllyryppäitä. 
Matka Lontoosta Pariisiin kesti noin 2,5 tuntia. Saavuimme Pariisin Care Du Nord-rautatieasemalle aikataulun mukaisesti...

Valtava rautatieasema, Euroopan suurimpia, joka oli tullut meille tutuksi aikaisemmilta Ranskan/Pariisin matkoiltamme. Olimme jopa majoittuneet vuoden 2001 Inter Rail-matkallamme aseman lähellä - näköetäisyydellä.
Otin erittäin vaatimattomasta huotellihuoneestamme aikanaan valokuvan sähkökatkaisemista. Näytin sitä meidän oppilaitoksemme sähköalan ammattilaisille. 
Muistaakseni "tuomio" oli > ei läpäise suomalaisia standardeja. Kuva on varmaan vaimoni valokuva-arkistossa vieläkin tallella. 
Kuvista puheenollen ajattelin ottaa hyvän digikameran mukaan matkallemme. Luovuin kuitenkin ajatuksesta, siitä olisi tullut ylimääräinen riesa ja huolenaihe. Käytännössä en ottanut koko viikon matkalla yhtään valokuvaa. No toki muutaman älypuhelimelle, joka on osoittautunut "höyryälypuhelimeksi"...

Oppaamme otti meidät vastaan ja ohjasi bussille. Ensimmäinen päivä Pariisissa käynnistyi ilmastoidussa turistibussissa, edessä oli kattava kiertoajelu lähinnä kaupungin keskusta-alueella. Liikenneruuhkat olivat silmiinpistäviä. Tuntui välillä, että kävellen olisi päässyt nopeampaa liikkeelle. 
Opas kertoi useimpien Pariisin tärkeimpien turistinähtävyyksien historiaa. Opastus/kerronta oli seikkaperäistä ja asiallista.

Erityisen vaikuttavaa oli ajaa Pariisin kuuluisin bulevardi - Champs Elysees - hitaasti päästä päähän. Siellä ns. keltaliivien porukat, sekoporukat olivat tehneet tuhoja. Oppaan mukaan käytännössä kaikkien liikkeiden ikkunat molemmin puolin bulevardia oli ollut säpäleinä ja eräs kuuluisa ravintola oli poltettu. Kaikki oli korjattu eli lasimiehille/-naisille oli ollut työntynkää...

Saavuimme Montmartren-alueella sijaitsevaan hotelliin illansuussa. Siistin tuntuinen hotelli, jossa ilmastointi toimi asiallisesti. 
Jonkin aikaa rauhoituttuamme hotellihuoneessa, lähdimme pistäytymään ulkona, ainoastaan hotellin lähituntumassa. Meillä oli tuttu varustus: Minulla kävelysauvat, pikkureppu ja vaimollani laukku. Niin ja tietysti vesipullot mukana...

Ajattelimme mennä hotellin vieressä olevalle Cimetiere de Montmartre-hautausmaalle, mutta se oli kiinni. Sen sijaan käveleskelimme Moulin Rouge-kabareerakennuksen kulmille ihmettelemään maailman menoa.

Pariisissa ykköstavoitteemme oli käydä Place du Tertren-aukiolla sijaitsevassa kirkossa ja sieltä ylhäällä kukkulalla sijatsevassa, upeassa Sacré-Coeur-kirkossa.
Miksi? 
Siksi, että haltuumme on joutunut vanha öljyvärimaalaus, jossa on em. aukio ja takana kyseiset kirkot. Kyseinen öljyvärimaalaus on päärakennuksemme eteisaulassa...

Alunperin tosin tavoitteena oli myös käydä - viimeinkin - Louvren taidemuseossa ja Eiffel-tornissa.
Olimme pyytäneet matkatoimistoa varaamaan liput. Emme saaneet asiaan vastausta emmekä ohjeistusta. Netin kautta liput olisi voinut ostaa. Paikalla jonottamiseen ennätyshelteellä emme lähteneet...

Hiukan katseltuamme hotellin lähiympäristöä kävimme pienessä lähikaupassa ostamassa pientä purtavaa ja juomaa - oikeastaan juomia "kivakan kulun kunniaksi"...

Kyllä uni taas maistui,

Lontoo 23.07.2019...

Matkamuistelua > Lontoo 23.07.2019:

Kirjoitin eilen mm. seuraavaa: Seurasimme televisiosta Englannin konservatiivipuolueen johtajavalintaan liittyviä kuvioita.
Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että Boris Johnson tuli valituksi ja myöhemmin Englannin pääministeriksi.

Kyseisestä henkilöstä mm. Der Spiegel-lehti kirjoitti aiemmin: Mad in England!
No näitä hulluja riittää joka lähtöön suurvaltojen päämiehinä...

Ihan mukava päivä, johon luonnollisesti sisältyi lukuisa joukko perinteisten turistikohteiden ohituksia, yksi niistä Hyde Park.

Niin - rauhallisen aamupalan jälkeen lähdimme - minä ja vaimoni - liikenteeseen kävellen - minä sauvakävellen - lähimmälle metroasemalle ostamaan busseihin tutut kertaliput. Ja sitten menoksi Lontoon aivan ydinkeskustaan tuttua reittiä ja tietysti tutulla bussilla. 

Kyllä oli kulkuneuvoja liikenteessä. Bussin ohi sujahteli mitä kummallisempia pienkulkuneuvoja perinteisten autojen lisäksi. Oli moottoripyörää, moottoripyörää, jossa oli kaksi eturatasta, skootteria, polkupyörää, sähköpolkupyörää, sähköpotkulautaa, jne. näkyipä jossakin viilettävän yksipyöräinen "tasapainovempain", todella hurjaa menoa. Niin ja tietysti jalkakäytävät tupaten täynnä väkeä, suurin osa turisteja.
Kävimme - minäkin käväisin - eräässä superedullisessa Primark-tavaratalossa Oxford Steetillä, jossa vaimoni teki pieniä heräteostoksia...

Olin keronut vaimolleni, että tavoitteeni on pitää puhe Hyde Park-puiston Speakers`Cornerissa. 

Ennen puistoon menoa päätimme ostaa jotain pientä purtavaa, jotta puistopiknikillä ei ala hiukoomaan. Näin teimme.
Menimme Hyde Park-puistoon. Ilma oli hautovan lämmin ja laajassa puistossa oli paljon väkeä liikkeellä. Oli kuitenkin rauhallista, rentoa meininkiä, joka pohjusti mukavasti puhettani. 
Asetuimme ison puun varjoon levittämäni takkini päälle. Nousin ylös pitääkseni puheen...

Että kenelle pidin puheen ja millä kielellä? Pidin puheen vaimolleni ja suomenkielellä.

Kiitin häntä yli viidenkymmen vuoden yhteiselosta, johon on sisältynyt monenlaisia mielenkiintoisia, pääasiassa myönteisiä käänteitä. Taisinpa mainita, että onneksi olemme edelleen jotakuinkin kopillamme toteuttaaksemme mm. tämäntyyppisen lomamatkan.
Meillä on kaksi aikuista poikaa ja kolme lastenlasta. Vaimoni vastasi puheeseeni samoin ajatuksin - hyvä niin.

Istuskelimme ja napostelimme kaikessa rauhassa vähäisiä ostoksiamme. Hyde Parkin yksi amppari oli kiinnostunut keksini päällä olevasta hillosta yrittäen tunkeutua suuhuni. Sylkäisin mokoman pois...

Oli mukava ja rauhallinen hetki puiston nurmikolla. Kävelimme puiston itäpään poikki hissun kissun, oli aika kuuma ilma. Kävimme myös puistolammen reunalla. Emme suostuneet maksamaan puutarhatuolissa istumisesta, vaan jatkoimme matkaa lähimmälle bussipysäkille. 

Illansuussa hotellille mennessämme toteutimme yhden tavoitteemme tiedusteltuamme kohdetta eräältä kukkakauppiaalta.
Kävimme pubissa ja söimme englantilaisen perinneaterian eli Fish and chips ison oluen kera. Maistui hyvältä.

Hyppäsimme hotellin ohi kulkevaan bussiin ja ...

Huomasimme hetken päästä ajaneemme hotellin ohi pimeässä. Päätimme jatkaa matkaa tämän bussin päätepysäkille ja tulimme takaisin. Tulipahan Lontoon länsikulman etäalueita vilkaistua. Nuorta väkeä oli liikkeellä, oli aika rauhattoman tuntuista.

Niin kuin aikaisemmin olen kirjoittanut, olemme käyneet Lontoossa useita kertoja, ensimmäisen kerran vuonna 1989 poikien ja heidän kahden kaverin kanssa. Olemme aina päättäneet ajaa tyypillisellä Lontoon taxilla, mustalla sellaisella, johon voi melkein hattu päässä kävellä sisään. Niin se jäi tälläkin kertaa tekemättä. 

Seuraavana aamuna oli aikainen herätys Pariisiin lähtöä varten. Varmistimme herätyksen vastaanotosta. 
Pakkasimme matkalaukkumme aamun linja-autokuljetusta St. Pancras-rautaieasemalle menoa varten. 
Em. asemalta lähtee Englannin kanaalin alittava Eurostar-juna Ranskaan, Pariisiin. Junaliput oli matkaoppaamme jakanut ryhmän jäsenille aikaisemmin...

Kaikesta - lähinnä lievästä väsymyksestä huolimatta - mukava päivä ja uni maistui.

Lontoo 22.07.2019...

Matkamuistelua: 

Kirjoitin eilen mm. seuraavaa: Majoitumme Park International-hotelliin South Kensington-alueelle. Meidän hotellihuoneemme oli kellarikerroksessa, näkymä ikkunasta "sisäpihalle">muutaman neliömetrin ruohikkoalue ja kolme seinää, taivaan saattoi kuvitella olevan jossakin ylhäällä...

Perinteisten aamutoimien jälkeen menimme samassa tasossa olevaan aamupalatilaan. Olihan siellä jo muitakin - myös ryhmämme jäseniä. 
Ihan asiallinen, siisti tila ja ystävällinen palvelu. Itse aamupala - suomalaisiin huippuhotelleihin verrattuna - vaatimaton mutta maittava/riittävä.

Lähdimme liikkeelle. Otin mukaan Hedegrenin irrotettavan pikkurepun, jossa on vanha Kemin Lumilinnalogo ja Lekin säädettävät kävelysauvat. Vaimollani oli mukana Marimekon reppu. Molemmat reput erinomaisia valintavaihtoehtoja, sen totesimme heti aluksi...

Varasimme vesipullot mukaan, sillä päivästä näytti tulevan kohtalaisen lämmin.

Ensimäinen tehtävä oli päivälippujen ostaminen busseihin. Olimme päättäneet, että Lontoossa emme tällä kerralla aja metrolla. Portaikkoruuhkat ovat rankanpuoleisia varsinkin helteellä.
Kysyvä ei tieltä eksy, sanotaan. Kysyimme/varmistimme vielä lipunostopaikan kadun varrella työskentelevältä rakennus-/huoltomieheltä. Se oli lähin metroasema. 

Keskustelussa kävi ilmi, että kyseinen mies oli syntyisin Belfastista. Kerroimme Inter Rail-matkastamme vuonna 2001 Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Kerroimme, että emme lähteneet Belfastiin, koska siihen aikaan siellä oli rauhatonta, levottomuuksia.
Mies kertoi, että jos matkustamme vielä Irlantiin, on aivan ehdottomasti käytävä Belfastissa, siellä on edullista verrattuna esim Dubliniin. Taisimme todeta, että tavataan sitten siellä...

Ostimme busseihin päiväliput ja hyppäsimme bussiin - hetken kuluttua totesimme, että menemme väärään suuntaan. Ajelimme mm. Chelsea-alueen läpi yli Thames-joen kyseisen bussin päätepysäkille. Ihan mukava pistäytyminen "väärässä suunnassa".

Sittemmin menimme menimme Covent Cardeniin - varsinaiseen turistirysään. 

Siellä olimme muutaman tunnin. Vaimoni teki muutamia pikkuostoksia. Nautimme virvokkeita ulkoilmabaarissa...

Päätimme käväistä tämän päivän aikana suurimmissa tavarataloissa, näin teimme. Selfridges, Marks and Spencer ja sokerina pohjalla Harrods. Totesimme yhdestä suusta, että olipa Harrods "rahvaanomaistunut" sitten viime näkemän. Siellä oli ihan tavallisia mattijamaijameikäläisiä(kin) - tosin asu- ja ihokirjo - äärimmäisen monimuotoinen.

Olimme siis päättäneet nauttia/aistia suurkaupungin ihmisvilinästä. Väkeä riitti totta tosiaan.

Hotellille palatessamme kävimme saman kadun - Cromwell Road - varrella olevassa lähikaupassa iltapalaa ja vähän juotavaa ostamassa.

Seurasimme televisiosta Englannin konservatiivipuolueen johtajavalintaan liittyviä kuvioita.
Niinhän siinä loppujen lopuksi kävi, että Boris Johnson tuli valituksi ja myöhemmin Englannin pääministeriksi.
Kyseisestä henkilöstä mm. Der Spiegel-lehti kirjoitti aiemmin: Mad in England! No näitä hulluja riittää joka lähtöön suurvaltojen päämiehinä...

Ihan mukava päivä, johon luonnollisesti sisältyi lukuisa joukko perinteisten turistikohteiden ohituksia, yksi niistä Hyde Park.

Helsinki-Lontoo 21.07.2019...

Hiukan matkamuistelua:

Olimme lentäneet Kemistä Helsinkiin Finnairin pienimmällä lentokoneella lauantaina 20.07.2019 ja jatkoimme matkaa sunnuntaiaamuna 21.07.2019 Helsingistä Lontooseen Finnairin suurimmalla lentokoneella - uusi kokemus...

On kai se ihan mainitsemisen arvoinen asia, että 21.07. oli meidän 51. vuotishääpäivämme, porukoissa olemme olleet yli 55 vuotta - tähän asti.

Olihan se hässäkkää Lontoon Heathrow-lentokentällä. Meitä oli lähtiessämme kävelytetty kuin karjalaumaa vähin jo Helsinki-Vantaa-lentoasemalla, mutta nyt meno oli kahta kauhiampaa. Matkustajia kävelytettiin satoja metrejä siksakkia, totta, turvallisuus ennen kaikkea mutta...

Olen aivan varma, että jokainen matkustaja oli tarkkaan profiloitu ja nykytekniikalla kyllä selvittäisiin vähemmällä. On erittäin nöyryyttävää kävelytystä, ei voi muuta sanoa/kirjoittaa!
Turvatarkastukset molemmilla em. lentokentillä olivat tarkat.

Ikaalisten Matkatoimiston opas sai ryhmän kasatuksi ja menimme odottelemaan meille varattua bussia. Bussi tuli aikanaan ja lähdimme ajelemaan aamuruuhkaiseen Lontoon keskustaan.
Teimme mielenkiintoisen kiertoajelun Lontoon keskustassa, oppaamme selosti näkemäämme erittäin värikkäästi mutta asiallisesti.

Majoitumme Park International-hotelliin South Kensington-alueelle. Meidän hotellihuoneemme oli kellarikerroksessa, näkymä ikkunasta "sisäpihalle">muutaman neliömetrin ruohikkoalue ja kolme seinää, taivaan saattoi kuvitella olevan jossakin ylhäällä...

Tutustuimme illansuussa hotellin lähialueeseen eli käveleskelimme - minä ja vaimoni - samalla kadulla. Otin heti ensimmäisellä reissulla mukaan Hedegrenin irrotettavan pikkurepun, jossa on vanha Kemin Lumilinnalogo ja Lekin säädettävät kävelysauvat. Herättivät jonkin verran kiinnostusta...


Kyllä ei tarvinnut illalla unta odotella.

Käännös vasempaan päin

Hmmmmm - niinpä - muutoin hyvää, tuttua ja turvallista Unto Hämäläisen tekstiä lukuunottamatta sanaa: Kätyri > Liittyvät sanat sanalle kätyri > rikoskumppani, osasyyllinen, rikokseen osallinen, avunantaja, petturi

Toki tuo avustajakin on luettelossa mainittu mutta kuitenkin...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Käännös vasempaan päin

Rinne haluaa vääntää rattia vasemmalle, mutta ilman virkakoneistoa valtio ei käänny. Ennustan, että hallitus tekee jo ensi syksynä ensimmäisen painavan nimityspaketin, kirjoittaa kolumnissaan Unto Hämäläinen.

Unto Hämäläinen

Julkaistu: 28.7. 2:00 , Päivitetty: 28.7. 15:57

MUISTI­TEHTÄVÄ onnistui. Pystyin luettele­maan ilman luntti­lappua kaikki 19 uutta ministeriä, heidän puolue­kantansa ja tittelinsä tyyliin: Krista Kiuru, sosiaali­demokraatti, perhe- ja peruspalvelu­ministeri. Kokeilkaapa!

Osasin takavuosina luetella myös ministerien avustajat. Muistaminen oli helppoa, sillä jokaisella riviministerillä oli vain yksi avustaja ja pääministerillä kolme. Uusien kätyrien nimet eivät painu mieleen, koska heitä on peräti 82, enemmän kuin koskaan ennen.

Antti Rinteen (sd) hallituksen avustajakunnassa on kahden kerroksen väkeä. Ylemmässä kerroksessa on 15 valtiosihteeriä, joiden joukossa on kokeneita poliitikkoja, kuten entinen ministeri ja entisiä kansanedustajia sekä etujärjestöjen lobbareita. Alemmilla paikoilla ahkeroi 67 avustajaa, etupäässä nuoria puolueaktivisteja.

Palkka on suomalaisessa työelämässä arvostuksen mittari. Valtiosihteerille maksetaan 9 500 euroa ja avustajalle kokemuksesta riippuen 4 500–7 100 euroa kuukaudessa. Arvostuksesta kertoo, että ministerin valtiosihteerin palkka on huomattavasti parempi kuin kansanedustajan palkka.

OIKEISTO-OPPOSITIO ja muut hallitukseen nyrpeästi suhtautuvat ovat paheksuneet avustajien suurta määrää. En halua liittyä paheksujien joukkoon, sillä luulen ymmärtäväni, mihin hallitus tarvitsee näin paljon apuväkeä.

Takavuosina ministeriöiden virkakunnassa oli vahva poliittinen kaksoismiehitys. Hallituspuolueet istuttivat 1960-luvulta 1990-luvulle asti omia nimikkovirkamiehiään ministeriöiden keskeisille paikoille sulle–mulle-periaatteen mukaisesti. Jos kansliapäällikkö oli demari, tärkeimmän osastopäällikön oli oltava kepulainen, jotta tasapaino säilyi.

Kun uusi ministeri aloitti, hän saattoi luottaa siihen, että ”omat” virkamiehet olivat kärppänä auttamassa ministeriä. He osasivat valmistella merkittävät lakiesitykset ministerin tahdon mukaisesti. Naapuripuolueen virkamiehet saivat tyytyä vähäarvoisempiin hallinnollisiin tehtäviin.

Puolueiden ote virkakunnasta on nyttemmin kirvonnut. On tapahtunut sukupolvenvaihdos. Poliittiset virkamiehet ovat jääneet eläkkeelle, ja heidän seuraajansa ovat valtaosin sitoutumattomia. Puoluejäsenyys ei enää kiinnosta virkauralle pyrkiviä. Tästä on kärsinyt varsinkin vasemmisto.

Ministeriöiden kansliapäälliköitä on 11. Heistä vain kahdella tai kolmella on poliittista taustaa. Suurin osa kansliapäälliköistä ja muista johtavista virkamiehistä on sitoutumattomia. Vielä parikymmentä vuotta sitten sitoutumaton virkamies päällikkötehtävissä oli harvinaisuus. Sitoutumattomat virkamiehet ovat toki kulloisenkin hallituksen lojaaleja työjuhtia.

Ministerit ovat ainakin aluksi epäluuloisia ja epävarmoja asemastaan. He haluavat ympäröidä itsensä tutuilla ja uskollisilla tovereilla. 

Avustajia tarvitaan paitsi auttamaan ministeriä myös valvomaan ministeriön työtä. Varsinkin kokeneet valtiosihteerit ovat kullanarvoisia. He pystyvät pistämään virkamiehet kuriin. Hallituksen kielenkäytössä tätä kutsutaan nätillä sanaparilla: poliittinen ohjaus.

UUDEN hallituksen ohjelma toimii poliittisessa ohjauksessa oivana apuna. Ohjelma on kirjoitettu yksityiskohtaiseksi, jotta valtiosihteerit voivat käskyttää virkakuntaa sen perusteella. Pelkkä ohjaus ei silti riitä. Hallituksen pitää alkaa nimittää omia ihmisiä avautuville virkapaikoille.

Ennustan, että hallitus tekee jo ensi syksynä ensimmäisen painavan nimityspaketin. Sellainen voisi syntyä esimerkiksi sosiaali- ja terveyspuolen korkeista viroista ja Kansaneläkelaitoksen pääjohtajan paikasta, joka on tulossa sopivasti auki.

Hallitus kaavailee myös puoluetukeen kunnon korotusta ja aikoo perustaa erilaisia komiteoita suunnittelemaan suuria uudistuksia. Nämäkin hankkeet ovat tuttuja takavuosilta.

Kun hyvinvointivaltiota rakennettiin, tarvittiin vahvoja puolueita ja poliittista yhteisymmärrystä, joka usein löytyi komiteoiden valmistelutyössä. Tosin niissä tehtiin myös karmeita virheitä, jotka tulivat kalliiksi. Mietintöön kirjoitettu toimi käytännössä toisin kuin komiteassa oli kuviteltu.

Ei ole sattumaa, että Rinteen hallitus kaivaa esiin menneisyyden työkaluja. Kysymys on politiikan ennallistamisesta, paluusta hyvinvointivaltion rakentamisen kultaisiin päiviin.

Rinteen kunnianhimoinen – joskin julkilausumaton – tavoite on murtaa Suomessa pitkään vallinnut porvarillinen hegemonia. Hän haluaa vääntää rattia vasemmalle, mutta ilman virkakoneistoa valtio ei käänny. Niinpä koneistoa on pakko kovistella, jotta politiikkaa pystytään muuttamaan.

Kabinetin työ on vasta niin alussa, että on mahdotonta arvioida, kykeneekö se kääntämään politiikan suuntaa. Hallituksen punavihreä enemmistö lienee melko yksimielinen suurimmista uudistuksista. Keskusta joutuu kysymys kysymykseltä ratkaisemaan, mukautuuko puolue enemmistön tahtoon vai ryhtyykö panemaan vastaan.

Hallituksen ensimmäinen kesä on ministerien ja heidän avustajiensa elämässä parasta aikaa, vallan maistelua. Pitkästä raatamisesta on tullut palkinto. Voi luvata ja suunnitella tulevia suurtekoja. Äänestäjät ovat vielä armollisia. Tiedotusvälineet ovat tai ovat olevinaan ymmärtäväisiä.

Tästä kesästä kannattaa nauttia täysillä, jotta sen lempeyttä voi seuraavina vuosina muistella. Hallituskauden jatkuessa vallan ihanuus muuttuu vastuun kantamisen taakaksi. Vallan makuun tulee lisää karvautta.

Alustavaa matkaselvitystä Lontoo-Pariisi...

Minulta kysyttiin, mistä "keksimme" viime viikolla toteuttamamme lomamatkan. Pieni selvitys on siten paikallaan.

Takavuosina meistä jomman kumman täyttäessä ns. pyöreitä vuosikymmeniä suunnittelimme matkaa kahteen Euroopan suurkaupunkiin, Lontooseen ja Pariisiin, joissa molemmissa olimme jo aikaisemmin käyneet useita kertoja mm. Inter Rail matkojemme yhteydessä. Erityisesti meitä kiinnosti mennä Eurostar-junalla nopeasti/tehokkaasti Englannin kanaalin alitse.

Tiedustelin asiaa mm. Ikaalisten Matkatoimiston kautta. Sain vastauksen siihen aikaan, että heillä ei ole valitettavasti toivomaamme matkustusvaihtoehtoa. Jätimme silloin asian sikseen, varsinkin kun molemmissa suurkaupungeissa oli levotonta>pommiräjähdyksiä ja jatkuvia terroristiuhkia.

Vuosi sitten selailtuani em. matkatoimiston sivuja, huomasin, että toivomamme matkapalvelu oli ilmestynyt toteutukseen. 
Pari kuukautta sitten päätimme lähteä matkalle. Seuramatkalla tässä tapauksessa ei ollut erilaisia hotellivaihtoehtoja, mutta netistä saamamme informaatio muutoin vastasi pääsääntöisesti toiveitamme.

Niinpä varasimme matkan, matkareitti: Kemi-Helsinki-Lontoo- Pariisi-Helsinki- Kemi ...

Ikaalisten Matkatoimiston osuus oli tuo Helsinki-Lontoo-Pariisi ja Kemi-Helsinki-Kemi yhden yön hotellimajoituksineen varasimme Travellinkiltä netissä...

Eräs Facebook-tekstini tänään lauantaina 27.07.2019...

Kirjoitin noin viikko sitten: Kaikesta huolimatta nyt on Suomesskin kesä ja siitä toivottavasti osaamme nauttia, emmekä narise:" Kun nyt on niin kuumaa!"

Minä pistän nyt kirjoittamiseen liittyvän aivoni osa-alueen "narikkaan". Ajankohtana 21.-27.07.2019 en kirjoita, kommentoi, lainaa, tms. yhtään mitään, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole...

No niin ja hiukan lisäselvitystä edelliseen. Olin vaimoni kanssa lomamatkalla, matkareitti: Kemi-Helsinki-Lontoo- Pariisi-Helsinki- Kemi ...

Saattaa olla, että puran mielenkiintoista matkaamme pala palalta aina, kun siihen löytyy jokin sopiva sanallinen/asiallinen yhtymakohta.

Kun tuota kuumuutta meillä valitellaan päntiönään, totean, että Pariisissa oli torstaina 25.07.2019 televisioinformaation mukaan korkein lämpötila 43,6 astetta Celsiusta. Olimme koko päivän liikkeellä. Ilma oli samantasoista kuin huonosti lämmitetyssä saunassa. Hyvin selvisimme. Totesimme, että ei meillä aivan rapakunto sentään ole...

Eräs Facebook-tekstini tänään...

Istuskellessamme hetki sitten päärakennuksen terassilla kahvittelemassa harakat alkoivat hätääntyen räksyttää. Pikkulinnuilla tuntui myös olevan hätä.

Syy paljastui välittömästi: Iso, ruskea-/keltakirjava lihava kissanlötkö meni kerrostalon vastaista aidanreunaa pitkin tontinkulmalle Pikkupuolen taakse.

Se on se sama kissa, mikä tässä tontillamme on vuosikausia silloin tällöin liikkunut.

Se saattaa olla myös osasyyllinen taannoiselle kirjoitukselleni:
Saatana, tontti täynnä kissanpaskaa. Tosin se julkaistiin paikallislehdessä otsikolla: Harmi kun kissat ovat kakkineet tointillemme - muistaakseni.

Se saattaa olla myös osasyyllinen ruohonleikkuun yhteydessä löytämillemme pikkulinnunraadoille.

Kun tiedän, että täällä veispuukkimaailmassa on niin sanottuja kissaihmisiä, kysyn:" Miten tällaiseen kulkukissaan pitää suhtautua?"

Luonnollisin ratkaisu asialle on se, että kissan omistaja pitää huolen kissastaan. Näin ei asian laita ole havaintojeni perusteella.

En ole toistaiseksi vaivautunut selvittämään=tekemään salapoliisityötä, kenen kyseinen kissa on - tuskin se kovin kaukaa tänne käyskentelee...

Hoitaako paikallinen eläinsuojeluyhdistys tämäntyyppisiä asioita?

No edellämainitusta huolimatta näyttää tulevan kaunis päivä - hyvä niin.

Otin uteliaisuuttani netistä hiukan kissainfoa:

Sisäkissa/Ulkoileva kissa

Tämän päivän kaupungistuvassa yhteiskunnassa kissa on hyvä lemmikki. Se viihtyy hyvin myös kerrostaloissa ja siitä on mukavasti seuraa niin yksin eläjälle kuin perheellisellekin.

Suomen eläinsuojelulain mukaan kissan on oltava 100% omistajansa hallinnassa.

Vapaana ulkoileva kissa ei sitä ole, puhumattakaan vaaroista, jotka vapaana liikkuvaa kissaa vaanivat : autot / koirat / muut kissat / pakkanen/ ilkeät ihmiset.
Omistaja joka antaa kissansa juosta vapaana ulkona myös muokkaa ihmisten käsityksiä ja saattaa saada aikaan kissanvihaajia. Kukaan ei pidä kissan kynnen jäljistä autonsa konepellillä, ja eihän mitään muutakaan eläintä laiteta ovesta yksin ulos. Kissa viihtyy hyvin täysin sisällä, se ei osaa kaivata mitään sellaista mihin se ei ole tottunut.
Vastuullinen kissanomistaja pitääkin kissansa vain sisällä, jos hänellä ei ole mahdollista ulkoiluttaa kissaa valjaissa tai rakentaa sille katollista tarhaa.

Mitä tänään tähän asti...

Meillä - minulla ja vaimollani  - on ollut pihatalkoot. Perinteisten aamutoimien jälkeen ryntäsimme pihalle.
Olen kävellyt ruohonleikkurin perässä aika tovin ja vaimoni on repinyt pensaiden juurilta ylimääräistä kasvustoa. Tuttuakin tutumpaa hommaa mökkiläiselle. 

Vaimoni siisti ruohonleikkurilla vielä etupihaa tätä kirjoittaessani. Normi eläkeläispäivä.

Kari Enqvistin kolumni: Ihminen tuskin muuttaa muille planeetoille, vaikka aika ajoin siitä haaveilee...

Hmmmmm - niinpä - asiallista tekstiä Kari Enqvistiltä taas kerran. 

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Kari Enqvistin kolumni: Ihminen tuskin muuttaa muille planeetoille, vaikka aika ajoin siitä haaveilee

Avaruuteen verrattuna etelänavalla on terassikeli. Ei siellä silti ole kiinteistökeskittymiä, kirjoittaa Kari Enqvist.

Kolumnit

18.7.2019 klo 06.45

Antti Haanpää

Yle

Jaa artikkeli: 

Jaa artikkeli Facebookissa15

Jaa artikkeli Twitterissä

Kolumni

Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä.

> Kaikki kolumnit löydät täältä
> Ykkösaamussa kuullut kolumnit Areenassa ja podcasteina

Viisikymmentä vuotta sitten, heinäkuun 20. päivä iltakymmeneltä Suomen aikaa, ihminen laskeutui ensimmäistä kertaa vieraalle taivaankappaleelle. Päivä oli sunnuntai. Helsingissä lämpötila oli 16 astetta ja sää poutainen, kuten koko maassa. Olin viidentoista vanha.

Apollo 11:a seurattiin Ylen Kuustudiossa herkeämättä ja suorana lähetyksenä. Tupakka savusi, kun herrajoukko kommentoi kravatit kaulassa laskeutumista ja Neil Armstrongin ensiaskelia. Innostus oli valtaisa sekä meillä että ympäri kehittynyttä maailmaa. Osa Kuustudion kommentaattoreista oli jopa riehaantunut riisumaan pikkutakkinsa.

Vaikka raketti oli amerikkalainen, saavutus tuntui koskevan koko ihmiskuntaa. Kyynisen nykyajan on ehkä vaikea ymmärtää, että tuolloin meillä vielä oli ihanteita.

Olimme varmoja, että todistimmetulevaisuutta livenä.Sitä oli odotettu, ja sen tiedettiin saapuvan pian. Maagisena vuosilukuna pidettiin vuosituhannen vaihdetta. Siitä alkaisi kokonainen uusi aikakausi.

Olihan Stanley Kubrickin kulttifilmikin nimeltään ”Avaruusseikkailu 2001”. Amerikkalainen piirrossarja ”Jetsonit” puolestaan kuvasi – tuolloin arveluni mukaan osuvasti – mitä oli odotettavissa: lentäviä autoja, robottipalvelijoita, yhdeksäntuntinen työviikko.

Nyt sanotaan: avaruuteen ei pidä mennä, ennen kuin ilmastonmuutos on torjuttu.

Tulevaisuus jäi tulematta. Ihmiskunta sai muuta ajateltavaa. Mutta nyt Kuu on jälleen tähtäimissä. Kaukaisuudessa väikkyy myös Mars.

Aika on kuitenkin toinen. Se on uhkien ja toivottomuuden aika. Elämää varjostaa ilmastonmuutos, joka kuihduttaa tulevaisuususkoa vanhan kunnon veteraani-argumentin hengessä.

Se kuului: mitään ei voi eikä saa tehdä, ennen kuin viimeisellä sotaveteraanilla on kaikki kunnossa.

Nyt sanotaan: avaruuteen ei pidä mennä, ennen kuin ilmastonmuutos on torjuttu.

Argumentin takana on kuvitelma, että kaikki asiat tapahtuvat sarjassa. Ensin suoritetaan yksi asia, ja vasta sen jälkeen toinen. Mutta oikeasti inhimillinen toiminta on aina rinnakkaista. Samanaikaisesti tapahtuu monta asiaa.

En pidä miehitettyä lentoa Kuuhun tai Marsiin suurena seikkailuna.

Nekin, jotka kantavat kiihkeää huolta ilmastosta, käyvät ravintoloissa, kuuntelevat musiikkia, tekevät lomamatkoja ja lapsia, vaikka tietävät kaiken tämän aktiviteetin olevan pahasta ja rahan poissa tärkeämmästä.

Avaruusmatkat ja ilmastonmuutoksen torjunta eivät ole keskenään poissulkevia.

Itse en pidä miehitettyä lentoa Kuuhun tai Marsiin suurena seikkailuna. En usko, että näemme niiden pinnalla koskaan merkittäviä siirtokuntia. Edes etelänavalle ei ole syntynyt kiinteistökeskittymiä tai teemapuistoja, ja mainittuihin taivaankappaleisiin verrattuna siellä sentään vallitsevat huolettomat terassikelit.

Avaruus on niin suuri ja vihamielinen, ettei sitä voi valloittaa.

Kun puhutaan avaruuden valloittamisesta, puhutaan mahdottomasta. Avaruus on niin suuri ja vihamielinen, ettei sitä voi valloittaa. En usko ihmisen matkaavan milloinkaan toisiin tähtiin. Tie on niin pitkä ja hankala, että se on varattu ainoastaan koneille.

Mutta kenties kuulennot ovat raivaamassa askelmerkkejä polulle, joka vielä yhdistää ihmiskuntaa.

1970-luvun loppupuolella innostuttiin hetkeksi avaruuteen rakennettavista keinomaailmoista. Suunnitelmia ja piirustuksia laadittiin aivan tosissaan. Yhdysvalloissa kongressi järjesti kuulemisia.

Miljoonat onnelliset eläisivät sylinterin pyörimisen simuloimassa painovoimassa.

Kuusta louhitusta materiaalista oli tarkoitus rakentaa jopa kymmenien kilometrien pituisia ja kilometrien levyisiä onttoja sylintereitä. Niiden sisälle pystytettäisiin kokonainen ekosysteemi. Sen aurinkoenergian ylläpitämässä pastoraalissa kymmenet miljoonat onnelliset eläisivät sylinterin pyörimisen simuloimassa painovoimassa. Tämä taivainen Nurmijärvi olisi kuin keskustapuolueen paratiisi.

Myös ajatus avaruuden siirtokunnista lässähti. Mutta kenties vain tilapäisesti.

Viisisataa vuotta sitten keisarillinen Kiina poltti valtaisan laivastonsa ja eristäytyi muusta maailmasta kahdeksi vuosisadaksi. Historian suuressa sinfoniassa kyseessä oli kuitenkin vain lyhyt välisoitto.

Kiinalaiset eivät nimittäin pystyneet pysyttelemään poissa maailman meriltä. Niinpä aavistan, ettei ihmiskuntakaan malta olla siirtymättä avaruuteen.

Jos vedän harteilleni oraakkelin viittani, minun on pakko ennustaa, että kuluvan vuosisadan aikana avaruussiirtokunnat palaavat vielä piirustuslaudoille.

Kari Enqvist

Kirjoittaja on kosmologian professori Helsingin yliopistossa ja tietokirjailija. Hän on kiinnostunut ihmisen paikasta maailmankaikkeudesta ja kaikesta siitä, mikä on liikuttavaa tai ihmeellistä.

Kolumnista voi keskustella 18.7. klo 16.00 asti.

Lue lisää:

Ihmisen ensimmäinen matka Kuuhun alkoi 50 vuotta sitten – astronautit varautuivat kuolemaan, presidentti Nixonilla oli muistopuhe valmiina

Riku Siivosen kolumni: Tulevaisuuden hyvä elämä on keinotekoista, mutta niin on nykyinenkin

Kari Enqvistin kolumni: Me suomalaiset olemme kaikki insinöörejä

Missä olit silloin, kun...

Olen parin päivän aikana katsellut alla olevan ohjelmasarjan Ylen Areenalta. Vaikka aihe on tuttu, niin ohjelmasarjassa on monia uusia asiakokonaisuuksia.

Itse katselin em. tapahtumia Euran Kauttualla. Olin siihen maailman aikaan lomittamassa vuoromestareita A. Ahlström Oy:n Kauttuan hienopaperitehtaalla.

HISTORIA: KUUN VALLOITTAJAT

Maanantaisin klo 19.00, Yle TV1 - Yle Areena 89 pv

Ensimmäinen ihminen laskeutui Kuun kamaralle heinäkuussa 1969, mutta idea Kuun valloituksesta syntyi jo paljon aiemmin. Maailma oli jakaantunut itään ja länteen, mikä johti kilpajuoksuun Kuun valloituksesta. Kun amerikkalaiset lopulta astuivat Kuun pinnalle koko maailma seurasi tapahtumia television välityksellä. Kuusiosaisessa dokumenttisarjassa osin ennennäkemätön kuvamateriaali valaisee avaruusajan alkuvaiheita 50 vuoden takaa. Mukana ovat itseoikeutetusti avaruusajan pioneerit Buzz Aldrin, Frank Borman, Bill Anders, Sergei Hrustsov, Poppy Northcut ja Ed Dwight. (Chasing The Moon. Tuotanto: PBS. Yhdysvallat, 2018.)

OHJELMAAN LIITTYVÄÄ
Iltalehti (15.7.2019): Tänään tv:ssä: Neuvostoliitto sai kunnian ensimmäisestä avaruuslentäjästä, USA itsevarmana kuun valloituksesta: "Sinne pitää viedä tähtilippu”
Elävä arkisto: Ylen Kuustudio seurasi suorana ensimmäistä kuukävelyä 1969
Elävä arkisto: Apollo 11 -lento vei ihmisen Kuuhun
Elävä arkisto: USA sai pitkään tyytyä avaruuskisan kakkossijaan

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien ja kierrätyspisteen sekä kaupoillakäynnin jälkeen kotiin palattuani mietin, olisiko tämän päivä eläkeläistouhut tehty.
Työhuoneeni ikkunasta tosin näen, että nurmikon leikkaus odottaa, mutta sen vuoro on vasta huomenna.

Toisaalta nyt olisi havillista aikaa aloittaa hallussani olevien, omien tietokonekorppujen tutkiskelu uudella korpunlukuasemalla.
Korppuja on kieltämättä enemmän kuin laki sallii, sillä en ole niitä halunnut hävittää. Niissä on edellisen elämäni eli opetus- ja ammattijärjestötyön aikaisia asioita. Varmaan paljon sellaista, jota en äkikseltään edes muista...

Mutta senkin ehtii myöhemmin. Yritän orientoitua nyt vaan kesäpäivän olemiseen.

Pikakäynti Kemin Selkäsaaressa tänään

Päätimme lähteä käymään Selkäsaaressa. Näin teimme. Perinteisten aamutoimien jälkeen ajelimme Lidlin kautta Hahtisaareen. 
Pilvinen aamu, joka päivällä muuttui aurinkoiseksi. Heikkoa tuulta, vesi aika alhaalla, mutta rantautuminen sujui asiallisesti.

Mökille päästyämme istahdimme pihaterassilla hetken aikaa. Tänään ei ollut työtavoitteita ollenkaan. 
Vaimoni pisti tulen tuvan uuniin ja kasteli kivi-istutuksia. Minä otin parikymmentä valokuvaa mökistä ja ympäristöstä - myös niistä "kahen kuution puista". Testasin Canon-digikameraa.

Superloukussa oli iso myyrä täynnä muurahaisia. Kannoin "saaliin" kompostikasaan käsin koskematta ja pistin loukun uudestaan pyytämään.

Minä haloin muutaman puun, klapit ladoin puukatokseen. Muutama puu on vielä jäljellä. Niiden koko alkaa olla sitä luokkaa, että voi olla kiilalle käyttöä. 

Molemmista lähinaapureista alkoi kuulua työn ääniä.

Linnunpöntöillä oli hiljaista. Kahvittelun jälkeen, teimme lähtöä. Vesi oli jotakuinkin samalla tasolla kuin tullessamme. Mukava fiilistellä alkumatkassa soutamalla.

Oli mukava saaressakäynti taas kerran, vaikka se oli todellinen pikakäynti, kaiken kaikkiaan rapiat neljä tuntia...