Juuri näin...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Populisteja tulee, mutta myös menee – Yhden asian liikkeestä on harvoin pysyväksi poliittiseksi voimaksi
Viime lauantain piti olla taas populismin voiton päivä. Eurooppalaiset populistiliikkeet ovat alkuvuoden 2017 aikana kuitenkin huomanneet, että yhtä asiaa ajamalla ei välttämättä rakenneta pitkäaikaista poliittista liikettä.
Perussuomalaisten ryhmä on tänään hajonnut kahtia, mikä ei ole poikkeuksellista eurooppalaisille populistiliikkeille. Tyypillistä on sekin, että kun taloudessa alkaa mennä paremmin, populistien suosio laskee.
Jos Halla-ahon johtama perussuomalaiset terästetyllä ideologiallaan olisi jatkanut hallituksessa, olisi eurooppalaisittain Suomi sijoitettu todennäköisesti liberaalidemokraattisen Euroopan mustalle laidalle Unkarin ja Puolan kanssa.
Näissä maissa kansallismieliset ja EU-kriittiset populistipuolueet hallitsevat.
Puola ja Unkari ovat jatkuvissa kahnauksissa muun Euroopan kanssa maiden oikeusjärjestelmiä, vähemmistöjä ja sananvapautta vastaan tehtyjen päätösten takia.
Suomen hallitus kaatui arvonäkemyseroihin.
Trumpin odotettiin näyttävän esimerkkiä Euroopalle
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin virkaanastujaisten tammikuussa 2017 piti olla lähtölaukaus Euroopan kansallismielisten suoranaiseen vyöryyn presidenteiksi, hallituksiin ja muihin poliittisiin johtotehtäviin.
Tammikuun juhlista ei ole puolta vuotta, kun populistiset, EU-kriittiset sekä maahanmuuttovastaiset voimat ovat hävinneet läpi Euroopan.
Ruotsidemokraatit voivat hyvin yksinäisyydessään
Lahden toisella puolella Ruotsissa, jopa natsismista syytetty Ruotsidemokraatit (Sverigedemokraterna) on noussut maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi.
Perinteiset puolueet ovat käyttäneet puoluetta vastaan eristämispolitiikkaa (cordon sanitaire), jota Belgiassa käytetään muun muassa äärioikeistolaista ja muukalaisvihamielistä Vlaams Belang -puoluetta vastaan.
Käytännössä muut puolueet irtisanoutuvat kaikesta yhteistyöstä kyseisen puolueen kanssa.
Halla-aho on ilmaissut halukkuutensa kasvattaa yhteistyötä nimenomaan Ruotsidemokraattien kanssa. Yhtälailla Halla-aho haluaa palauttaa Perussuomalaiset Britannian konservatiivien kyljestä alkuperäiseen ryhmään europarlamentissa, joka on Vapauden ja suoran demokratian Eurooppa (EFDD).
Tämän kevään eurooppalaisten populististen ja EU-kriittisten vaalitappioiden ketjun aloittivat Pohjois-Irlannin itsehallintoalueen unionistit. Maaliskuun alun alueparlamenttivaaleissa brexitiä eli EU-eroa kannattaneet unionistit (DUP) hävisivät vaalit tasavaltalaisille (Sinn Fein), jotka kannattavat EU-jäsenyyttä. Vaaleista lähtien Pohjois-Irlannissa ei ole kyetty muodostamaan aluehallintoa.
Hollannin populistit jäivät kakkoseksi
Pari viikkoa myöhemmin Hollannissa karismaattiseksi johtajaksi luonnehdittu Geert Wilders ja hänen johtamansa Vapauspuolue (PVV) valmistautuivat gallupien perusteella voittoisaan vaalitulokseen.
Hollannin vaalien katsottiin näyttävän tietä, kun edessä oli Euroopan vaalien supervuosi.
Islaminvastainen Vapauspuolue sai hyvän vaalituloksen nousten maan toiseksi suurimmaksi puolueeksi, mutta ykkössijan piti pääministeri Mark Rutten keskustaoikeistolainen Vapauden ja demokratian kansanpuolue VVD.
Rutte on aiemmassa hallituksessa ajautunut Vapauspuolueen tuen tarpeeseen.
Halua sille ei enää ole. Hollannin hallitusneuvottelut ovat yhä kesken.
EU:n vastaisku Ranskassa
Hollannin jälkeen katseet kääntyivät Ranskaan. Huhtikuun lopun presidentinvaalien voittajaksi pelättiin ja jopa povattiin Kansallisen rintaman Marine Le Peniä.
Le Pen on yrittänyt isnsä jälkeen tehdä äärinationalistisesta ja -oikeistolaisesta puolueesta salonkikelpoisempaa, ja hänen noustua puolueen johtoon 2011 puolueen kannatus kääntyikin nousuun.
Vuoden 2014 europarlamenttivaaleissa FN nosti paikkamääränsä kolmesta 23:een.
Euroskeptisyys on yhteinen nimittäjä kaikille Euroopan kansallismielisille ja populistisille puolueille. Toinen yhteinen nimittäjä on se, että ne kaikki haluavat Brysseliin, europarlamenttiin.
Kuuluvuus ja näkyvyys sekä vaikutusmahdollisuudet moninkertaistuvat, kun hynttyyt lyödään yhteen samanmielisten kanssa parlamenttiryhmässä.
Uusi poliittinen voima vei populistien mahdollisuudet Ranskassa
Le Penillä katsottiin olevan aito mahdollisuus voittoon ennen keskustaliberaalin Emmanuel Macronin En Marcé -liikkeen läpimurtoa.
Sosialistit olivat alamaissa ja tasavaltalaiset ryvettyneet skandaaleissa. Pariisin ja Nizzan terrori-iskut lisäsivät Le Penin maahanmuutto- ja EU-vastaisen retoriikan imua.
Mutta Macron teki jotain yllättävää.
Hän käänsi purjeet suoraan kohti myrskyä ja aloitti EU-myönteisen, suorastaan Eurooppaa syleilevän kampanjoinnin.
Turvallisuus taataan hänen mukaansa eurooppalaisella yhteistyöllä, ei lähtemällä pois siitä.
Miten tässä näin kävi?
Vuoden takainen Brexit-äänestys Britanniassa sai mantereen sekaisin kertaheitolla.
Unionin toiseksi suurimman talouden nähtiin antavan pelätyn kimmokkeen kaikille EU-vastaisille voimille eri puolilla Eurooppaa.
Alkoi vimmainen kampanjointi EU:n ja sen perimmäisen tarkoituksen eli rauhan puolesta. EU-instituutiot ja jäsenmaiden johtajat alkoivat puhua tuon tuosta Euroopan tuhosta, jos äärikansallismielisille voimille annetaan periksi.
Vastaisku on toiminut. Ihmiset ovat alkaneet miettiä, mikä se todellinen vaihtoehto nykyiselle järjestelmälle kaikkine vikoineen voisi olla.
Britannian UKIP teki itsestään tarpeettoman
Britannian suurisuisin ja äänekkäin EU-vastustaja Nigel Farage katsoi tehtävänsä päättyneeksi jo vuosi sitten. Britannian Itsenäisyyspuoluetta (UKIP) johtanut Farage sai haluamansa eli Britannian brexitin ja erosi puheenjohtajan tehtävästään.
Sen jälkeen kaikki onkin muuttunut.
Seuraaja Paul Nuttall veti omat johtopäätöksensä, kun UKIP koki murskaavan tappion 8. kesäkuuta 2017 pidetyissä ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa.
UKIP menetti ainoan paikkansa parlamentissa.
Yhden asian liike kuoli pois, kun tavoite oli saavutettu.
Europarlamentissa ei tule ennenaikaisia vaaleja
Niin sanotut populistiset puolueet eri maista ovat hajallaan kolmessa ryhmässä. Puolueita yhdistää lähinnä EU-kriittisyys, kansallismielisyys, maahanmuuttovastaisuus ja eliitin vastaisuus.
Ja mikä parasta, pesti on varmuudella viideksi vuodeksi ilman ennenaikaisia vaaleja tai oman hallituksen kaatumisen uhkaa.
Nationalistiset ja populistiset puolueet ovat europarlamentin liikkuvimpia, riippuen siitä, onko puoluetta enää seuraavalla vaalikaudella ja siitä, minkälainen kokonaisuus samanmielisistä saadaan kasaan.
Suomessa perussuomalaiset ovat yrittäneet useita strategioita maksimoidakseen kannatuksensa ja vaikutusvaltansa. Vuoden 2009 eurovaalien jälkeen silloisen puheenjohtajan Timo Soinin johdolla PS löi hynttyyt europarlamentissa yhteen nimenomaan Britannian UKIPin kanssa.
EU-kriittisyys oli liimaava tekijä. Vuoden 2011 eduskuntavaalien “jytkyn” eli vaalivoittonsa jälkeen perussuomalaiset jäivät oppositioon 19 prosentin kannatuksella.
Kun tultiin eurovaaleihin 2014, perussuomalaiset nostivat paikkamääränsä europarlamentissa kahteen. Soini katsoi edullisimmaksi siinä vaiheessa lähetä yhteistyöhön Britannian konservatiivien kanssa. Silloinen pääministeri David Cameron oli luvannut järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä, jos Tory-puolue voittaa kevään 2015 vaalit.
Samana keväänä olivat Suomen eduskuntavaalit. Niissä perussuomalaiset saivat “pikkujytkyn”.
Puolue oli toiseksi suurin ja jo uskottavuudenkin kannalta hallitukseen oli mentävä. Sen jälkeen kannatus onkin ollut sitten alamäkeä.
Tämän kevään kuntavaaleissa puolueen kannatus puolittui. Oli aika tehdä johtopäätöksiä ja tuupata liian maltillinen puheenjohtaja Soini syrjään.
Viikonloppuna puheenjohtajaksi valittu Jussi Halla-aho on kerta toisensa jälkeen sanonut, että hallituksessa olo ei ole itsetarkoitus. Näyttää siltä, että hallitusvastuu on nimenomaan syönyt perussuomalaisten kannatusta. Viestin ja linjan terävöittäminen heti kansallismieliseen, maahanmuuttovastaiseen ja EU-kriittiseen suuntaan aiheutti ongelman hallituksessa.
Puolueen hajottua saattaa hallitus kuitenkin pysyä kasassa kun enemmistö vanhoista perussuomalaisista erosi eduskuntaryhmästä ja muodosti hallituskumppaneita tyydyttävän Uusi Vaihtoehto -ryhmän.
Populismi ei kuole koskaan
“Populus eli ‘kansa’ on puhunut” on yksi populismin vertaansa vailla olevia lausahduksia.
Populismilla tarkoitetaan kansansuosioon usein kansankiihotuksellisin keinoin tähtäävää poliittista toimintaa. Se yksinkertaistaa, pelottelee, pilkkaa ja polarisoi sekä kertoo kuuntelevansa vain ja ainoastaan kansan syviä ääniä ja puolustavansa niitä, joita ei kuulla.
Tämänhetkisen populistisen aallon harja tuntuu menneen. Siihen on useita syitä.
Yksi on laaja, julkinen hyökkäys populismin narratiivia vastaan.
Toinen saattaa löytyä taloudesta. Aina kun taloudella menee huonosti, populistiset äänet nousevat ja saavat kannatusta.
Nyt Euroopalla menee taas paremmin. Talouden käyrät osoittavat ylöspäin, mutta ei niin paljon, että populismin ja äärinationalismin äänet vaikenisivat.
Joku liike tai puolue ehtii kuolla pois, mutta uusi syntyy kun maaperä on otollinen.
Seuraavana vuorossa Saksa ja Italia
Katseet on jo käännetty Saksaan.
Syyskuun liittopäivävaaleissa on Saksassakin tarjolla äärioikeistolainen ja maahanmuuttokriitinen puolue, Alternativ für Deutchland.
AfD on kampanjoinnissaan huomattava altavastaaja kahdelle suurelle puolueelle, liittokansleri Angela Merkelin johtamille kristillisdemokraateille (CDU) ja EU-konkari Martin Schulzin sosialidemokraateille (SPD).
Vaikka AfD on nostanut kannatustaan aluevaaleissa, on se yhä pienpuolue.
Viimeistään keväällä 2018 käydään vaalit Italiassa. Entinen pääministeri Silvio Berlusconi lienee maan tunnetuin populisti, mutta nyt valtaa havittelevat aivan muut: rikkaan pohjoisen eroa ajava äärikansallismielinen Pohjoinen Liitto (Lega Nord) ja EU- ja eliittikriittinen Viiden tähden liike (MoVimento 5 Stelle).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti