Hmmmmm - vai niin - näinkin voi ajatella. Luettuani alla olevan artikkelin kävi takaraivossa ajatus, että artikkeli sisältää kyllä tutkittua tietoa mutta on siinä vahvasti tuollaisia "taivaanrannanmaalarin" elementtejä...
Pitäisikö minunkin lopettaa kalastaminen ja kalan syöminen. Samalla voisin lopettaa lihan syömisen. Samalla voisin lopettaa kasvien syömisen jne. ...
No ei tietenkään, mutta kiistatta olen itsekin mietiskellyt tuota mato-onginnan problematiikkaa, koska siinä perinteisesti on kombinaatio > mato ja kala. Molemmat "ajattelevia" yksilöitä. Tuntevat kipua ja prosessi on kohtalaisen raaka, brutaali...
Itse olen orientoitunut ajattelemaan kalastamisesta, että yritän hoitaa sen mahdollisimman vähän kärsimystä aiheuttavasti > niin madolle kuin kalalle. Olen käyttänyt vuosikymmeniä myös synteettisiä "matoja", jigejä...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Filosofi haluaisi lopettaa kalastuksen: ”Kalallakin on tunteet ja mieli”
Filosofi Elisa Aaltola ei syö kalaa. Hänen mukaansa kalat ovat oppivaisia ja tuntevia eläimiä, joiden rääkkäämiseen pitäisi suhtautua kriittisesti.
– Kaloja on usein pidetty vesistöjen kasveina, mutta todellisuudessa niillä on mieli, aivan kuten koirillakin, eläin- ja ympäristökysymyksiin sekä moraalipsykologiaan keskittynyt filosofian dosentti Elisa Aaltola Itä-Suomen yliopistosta kiteyttää.
Hän luettelee liudan ominaisuuksia, joita kaloista on viime vuosina tutkimuksissa löydetty: Kala tuntee kipua ja kärsimystä, mutta myös nautintoa. Kalat pystyvät kiintymään toisiin kaloihin yksilöinä ja osoittavat selkeää halukkuutta olla juuri tiettyjen kalojen seurassa. Kala voi stressaantua ja masentua, muistaa, oppia ja tuntea pelkoa.
Siksi Elisa Aaltola haluaa, että kalatkin otetaan vakavasti.
– Kalojen vakavasti ottaminen vaatii sitä, että niiden mieli tunnistetaan. Meidän ei tulisi pitää kaloja konemaisina, kasvimaisina järven resurssina, vaan kiinnittää huomiota siihen, että niilläkin on omat kokemuksensa ja tarpeensa, hän sanoo.
Kala käyttää työkaluja
Samaa vakuuttaa eläinten käyttäytymistä tutkiva evoluutiobiologi ja tiedetoimittaja Helena Telkänranta kirjassaan Millaista on olla eläin? Hänen yhteenvetonsa on, että kalana oleminen on nykytiedon valossa aito kokemus.
Aaltola on samoilla linjoilla. Hän kertoo, että kalat seuraavat muiden kalojen käyttäytymistä ja oppivat niiltä saalistustekniikoita ja -tapoja. Ne osaavat käyttää jopa työkaluja: esimerkiksi erilaisia kiviä simpukoiden avaamiseen tai vaikkapa puhaltaa hiekkaa kohtiin, jotka haluavat paljastaa kiven pinnalta.
– Jotkut kalat, kuten pallokalat, osaavat myös rakentaa todella häikäiseviä kosintakuvioita hiekkaan. Kuviot ovat hyvin symmetrisiä ja monimutkaisia, ja kala ylläpitää niitä jopa päivien ajan ahkerasti käyttäen kaiken energiansa kuvion säilyttämiseen, Aaltola maalailee.
Looginen ja leikkisä
Hän uskoo tutkimuksiin vedoten, että kalat osaavat järkeillä asioita loogisesti. Osaamisrepertuaariin kuuluu myös leikkiminen ja se, että kalat kykenevät tuntemaan iloa.
– Kyllä kaloja voi pitää aika erinomaisina taidoiltaan, jos niitä vertaa vaikka koiriin tai kissoihin. Jotkut kalatutkijat ovat innostuneet tästä ja väittäneet, että kalat saattavat päihittää inhimillisessä älykkyydessä meidän yleisimmät lemmikkieläimet, Aaltola kertoo.
– Meillä on ehkä jopa narsistinen taipumus olettaa, että ainoastaan itsemme näköiset ja meitä muistuttavat olennot voivat omata mielen. Tälle ei tietenkään ole tieteellistä perustaa ja kalat ovat tästä hyvä osoitus, hän jatkaa.
Hidas tukehtuminen kuoliaaksi
Elisa Aaltolan mielestä tilanne voisi olla toinen, jos kalat olisivat söpöjä, karvaisia olentoja. Hän muistuttaa, että söpöyden puute ei ole peruste jättää kaloja moraalisen huomion ulkopuolelle.
– Miltä tuntuisi, jos koiria tukehdutettaisiin kuoliaaksi ja niiden suupielet revittäisiin irti isoilla koukuilla? Se, että kala on eri näköinen kuin koira ei tietenkään tarkoita, etteikö se pystyisi tuntemaan kipua.
Elisa Aaltolan mukaan kala kokee hitaan tukehtumiskuoleman, kun se nostetaan järvestä saaviin tai veneen pohjalle. Tukehtumiseen liittyy voimakasta lihas- ja elimistötuhoa, ja tukehtuminen saattaa kestää jopa kahdeksan minuuttia.
– Kalat todellakin tukehtuvat siihen veden puutteeseen, eli eivät enää saa happea. Jopa pään irti leikkaamisen jälkeen kalojen aivoissa tapahtuu minuuttien ajan toimintoja.
– Me otamme muiden eläinten lopettamisen vakavasti eläinsuojelulaissa, mutta kalojen kohdalla tähän ei olla kiinnitetty juuri mitään huomiota, Aaltola pohtii.
Kalakin on yksilö
Hänen mielestään kalastaminen rikkoo eläinsuojelulain henkeä, koska kaloille tuotetaan kipua ja kärsimystä.
– Voidaan perustellusti puhua siitä, että kalakin on yksilö. Tosiasiat tukevat väitettä. Emme enää usko maapallon olevan litteä. Samalla tapaa meidän tulisi seurata tosiasioita myös kalojen kohdalla ja tunnustaa, että kaloilla on se mieli, Aaltola sanoo.
Itse hän ei syö kalaa ja näkisi mielellään yhteiskunnan, jossa kalastamista ei enää ole.
– Kun tiedetään, että jollakin eläimellä on mieli, niin sen eläimen elämää ei tulisi riistää, ellei se ole välttämätöntä oman hyvinvoinnin kannalta. Kalastaminen ei ole välttämätöntä meille, meillä on muitakin ravinnon lähteitä.
– Tieto nyt tällä hetkellä vaatii sitä, että myös kalat otetaan vakavasti, Elisa Aaltola summaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti