Tuossa aivan hetki sitten kävi mielessä ajatus, että omalla Blogisivullani minulla on erinomainen mahdollisuus pohdiskella menneitä vuosia, oikeastaan vuosikymmeniä, joiden aikana olen ollut mukana Kemin kuntapolitiikassa vaatimattomalla panoksellani.
Varsinaisesti oma osallistumiseni kuntapolitiikassa alkaa vasta vuodesta 2000, mutta olin kyllä saanut tuta sitä jo aiemmin - useaakin kertaan.
Pohdiskeluni sivutuotteena syntynee uudentyyppinen lähestymistapa tähänastiseen elettyyn elämääni. Haluan erityisesti painottaa, että tekstini on eräänlainen pintasipaisu monia asiakokonaisuuksia sisältävästä paketista.
Sanotaan, että kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Näin arvelen asian olevan. Lisäksi olen todennut voimallisesti sen tosiasian, että minkä taakseen jättää, sen edestään löytää.
Toisaalta myös elämä on pääsääntöisesti täyttä sattumaa, vaikka me yritämme väittä aivan muuta.
Vastaavan tyyppisiä käytännön arkitotuuksia tulee esiin varmaan jatkossakin...
Voisin lähteä liikkeelle lapsuudestani, vähintäänkin nuoruudestani, mutta sivuutan ne.
Kerron sen sijaan muutaman sanan varhaisaikuisuudestani: Koulutus- ja työelämätaustastani ja niihin liittyvistä ammattijärjestökytköksistä.
Kaikki lyhyen kaavan mukaan.
Ritikan kansakoulussa 4 lukuvuoden jälkeen kävin virallisesti Kemin poikalyseossa keskikoulun. Molemmista edellä mainituista kouluista minulla on hyvin myönteiset muistot.
Lyseoaikaan olin joinakin kesinä kesätöissä.
Muun muassa eräässä nimeltä mainitsemattomassa rakennusliikkeessä lyhyen tovin apuhommissa. Työsuhteeni päättyi, kun "organisaatiota kevennettiin" niin viimeksi tullut ensimmäisenä lähti...
Olin myös Kemi Oy:n rakennusosastolla apuhommissa. Lähinnä muistuu mieleen silloisen keskusvaraston rakentaminen. Olin nykyisin jo edesmenneen muurarin, Reino Reksa Karttusen apulaisena, kun hän laatoitti toisen kerroksen saniteettitiloja. Päivän päätyttyä tiesi tehneensä tosissaan töitä.
Työtahti oli kova > muurari urakkapalkalla mutta apulainen tuntipalkalla. Minulla oli siihen aikaan aikomus lähteä opiskelemaan rakennuspuolelle. Kemi Oy:n rakennuspuolen mestarina oli Matti Prykäri. Hänen poikansa Hannu Prykäri oli Kemin poikalyseossa.
Valitettavasti em. työjakso päättyi kesken. Miksi?
Siksi, että olin poikakaverini kanssa hänen isänsä omakotitalon valutalkoissa Rovaniemellä. Koko päivä ja pitkälle yötä valettiin. Seuraavana päivänä ajelimme takaisin Kemiin.
Minulla oli siihen aikaan 1-sylinterinen, nelitahtinen ja 500 cm3 Ariel-merkkinen moottoripyörä vm. 1951. Kemijoen Isohaaran sillan länsirannalla, siinä kohtaa missä tie lähti radan alitse Rovaiemen suuntaan oli liikenneympyrä, jossa oli tiheässä paksuja pystytolppia.
Tietä oli vastikään lanattu ja siitä oli ympyrään, tienreunaan lähelle em. tolppia jäänyt soratöykyrä, palle. Meillä ei ollut vauhtia juuri nimeksikään, mutta ajauduimme em. palteeseen, josta en kerta kaikkiaan jaksanut vääntää pyörää takaisin tielle. Minun oikean jalan ylempi sääriluu (jäi käynnistyspolkimen ja tolpan väliin) ja ja vasen solisluu (soratielle mätkähtäessäni) meni poikki. Kyydissä olleelle kaverilleni ei käynyt kuinkaan.
Paikalle sattui tulemaan Vedette-merkkisellä henkilöautolla lääkäri perheineen. He veivät minut Kemin yleiseen sairaalaan.
Monen kuukauden sairaalareissu oli edessä. Jalka kipsattuna olisin päässyt aiemmin pois, mutta solisluun vuoksi en voinut kävellä kainalosauvoilla ennen kuin solisluu oli kunnolla luutunut. Sairaalassa olo sekoitti myös opiskelukuviot - valitettavasti.
Kemin yleisessä sairaalassa oli siihen aikaan lääkäri nimeltään Kulhia. Hän oli minua hoitava lääkäri. Em. henkilöstä on useita hauskoja, värikkäitä juttuja mm. Kemijokivarressa, jossa puhutaan h:n päältä. Ei toki niin paljon kuin ylilääkäri Aalto-Setälästä...
Minulla oli myös muita mielenkiintoisia työrupeamia, jotka olisivat oman tarinan arvoisia. Varsinkin sellainen työrupeama, johon en koskaan - hyvistä yrityksistäni huolimatta - onnistunut pääsemään. Yritin päästä Uittoon kesätöihin.
Siitä olen aikanaan kirjoittanutkin ainakin nimimerkillä. Minulla olisi pitänyt olla tuttuja, tutuntuttuja, tutuntutuntuttuja, tutuntutuntutuntuttuja, jne. mutta ei ollut...
Kukaties niistä myöhäisemmässä vaiheessa...
Pääsin myöhemmin töihin silloiseen Veitsiluoto Oy:n sellutehtaan laboratorioon ns. laboratoriopojaksi. Laboratoriopäällikkö Ilmari Kärkkäinen pestasi minut töihin.
Pienenä yksityiskohtana todettakoon, että ilmarin näen tämän tästä Kemin keskustassa kävelevän reippaasti Ruutista Kemin uimahallin suuntaan tai päinvastoin.
Kuljin tehtaalle töihin kimppakyydissä parin Veitsiluodossa käyvän naapurini kanssa. Olin siihen maailman aikaan ostanut ensimmäisen autoni eli Chevrolet 4-Door Sedan vm. 1953/-54. Se auto ei ollut minulla kuin muutaman kuukauden. Ymmärsin luopua siitä, sillä bensiinitankissa "kävi pyörre ajettaessa" ja "helmat olivat lahot". Sen osti toinen em. kimppakyytiläisistä. Mainittakoon pienenä yksityiskohtana, että em. auto on toistaiseksi ainoa auto, josta olen saanut omani takaisin.
Ehkä myyntihintaan vaikutti se, että hankin autoon talvea vasten uudet, markkinoille tulleet NOKIA Hakkapeliitta-talvirenkaat...
Sellutehtaan laboratoriossa lähin esimieheni oli laboratorioteknikko Pentti Toivonen. Laboratoriossa olin aluksi Kusminin Tamaran jämptissä ohjauksessa. Opettelin mm. tehtaalla tarvittavien liuosten tekoa ohjeiden mukaan.
Silloin elettiin 1960-luvun alkupuolta. Veitsiluoto Oy:n sellutehdas oli perinteinen Ca-pohjainen sulfiittisellutehdas. Sittemmin se muutettiin Mg-pohjaiseksi sulfiittisellutehtaaksi.
Viimeksi mainitussa prosessissa oli etuna - entiseen verrattuna - mahdollisuus kemikaalien talteenottoon.
Em. työssä sellutehtaan eri osastot tulivat tutuiksi näytteitä hakiessani. Olin sittemmin vuorotyössä tehtaan puolella valkaisulaitoksella, painepesulaitoksella, kemikaaliasemalla ja vesilaitoksella. Ajanjaksoon 1962-1966 liittyy paljon myönteisiä muistoja työ- ja arkielämässäkin. Yksi myönteisimmistä arkielämän muistoista on se, että keväällä vuonna 1964 tapasin - sattumalta - silloin nuoren neidon, Tuula Hanneli Pihlajan, joka oli Sysimöllä luokkakaverinsa, Aila Pennasen luona kyläilemässä.
Syksyllä 1964 lähdin armeijaan Vaasan rannikkopatteristoon. Lähtöhetkeen liittyy Kemissä yksi elämäni mieleenpainuvimmista muistoista.
Olimme hyvästelleet toisemme Veitsiluodossa, jossa Tuula silloin asui vanhempiensa ja sisarrustensa kanssa, kukaties klo 3-4 aamuyöstä. Juna lähti aikaisin aamulla. Menin kotoani Kainuunkadulta Kemin rautatieasemalle ja ...
Asemalaiturin hämärässä näin yllättäen tutun hahmon - Tuula oli tullut saattelemaan minut matkaan. Todella kaunis ele, jonka muistan ikuisesti. Muisto yli 50 vuoden takaa nostaa yhä tunteet pintaan...
Syksyn 1964 ikävin muisto oli tieto Tuulan isän, Oskari Pihlajan yllättävästä, äkillisestä kuolemasta - diagnoosi haimatulehdus. Leskellä, Martta Pihlajalla olivat kovat ajat edessä perheen elättämisessä ja elämän uudelleen järjestämisessä. Varsinkin kun Maksniemestä oli ostettu tontti oman kodin rakentamisesksi.
Armeijan käynti oli minulle eräänlainen pakkopulla. Yritin siirtoa Ouluun, mutta perustelujani ei hyväksytty.
Toki mielenkiintoinen tapahtuma kokonaisuudessaan, josta minulla on jotakuinkin myönteiset muistot.
Armeijan jälkeen vuonna 1965 Veitsiluoto Oy:n sellutehtaalle paluuseen liittyi mielenkiintoisia sivujuonteita. Erittäin tärkeässä roolissa oli pitkänlinjan työnjohtaja Lauri/Lasse Möykkynen. Hän oli valkaisulaitoksen mestarina ja hänen reviiriinsä kuului myös vesilaitos, kemikaaliasema sekä sellukuivauskone.
Oli kuulunut myös pirtuasema varastoineen. Niistä ajoista hänellä oli tosi meheviä, mieleenpainuvia juttuja > tositarinoita. Em. tarinoita olen kauan sitten eli 1960-luvulla kirjoitellut muistiin. Paperiversiot ovat jossakin "tallessa"...
Olin tutustunut Lasseen sellutehtaan laboratoriossa työskennellessäni. Lasse otti minut vesilaitoksen hoitajan oppiin.
Miten se tapahtui?
Istuskelin sellukuivaimen koneenhoitajan Kivisen Oskarin kanssa märänpään jakkaralla eräänä päivänä ruokatunnin aikoihin. Olin hetken armeijan jälkeen päivähommissa. Miksi? Mahdollisesti kerron siitä myöhemmin.
Näin Möykkysen Lassen nousevan märänpään portaita ylös. Oli tavallaan huvittavan näköistä, kun ensin iso lätsä tuli näkyviin ja se alkoi pomppia edestakaisin = ylöspäin ja kohta oli koko mies näkyvissä.
Lasse totesi minut nähtyään: "Jaa olet tullut armeijasta. Missä olet nyt hommissa?" "Olen päivähommissa, haalausporukassa." totesin...
Ilmeisesti vastaukseni kuvasti sen hetkistä tyytymättömyyttäni, joten Lasse totesi:"Nyt lähdet minun mukaan. Ilmoitan pomollesi, että sinut koulutetaan ensimmäiseksi vesilaitoksen hoitajaksi. Lomitat saman tien vesilaitoksen kesälomat."
Sittemmin olin töissä myös valkaisulaitoksella ja kemikaaliasemalla. Olin tavallaan nykyterminologian eräänlainen "moniammattiosaaja"...
Pyrin ja pääsin Kemin teknilliseen kouluun paperilinjalle vuonna 1966. Tehtaalta kanssani teknilliseen kouluun pyrki Juhani Kälkäjä, hän oli silloin sellutehtaalla valkaisijana ja minä apuvalkaisijana.
Kouluaikana viikonvaihteissa olimme usein tehtaalla töissä - hanttihommissa - teimme tavallaan prosessiin liittyviä töitä, jotka jostain syystä oli jäänyt unohduksiin tai tuurasimme joitakin henkilöitä prosessissa. Toki rahakasta hommaahan se oli > pyhäkorvaukset olivat alvariinsa päällä. Asuin siihen aikaan kotona, joten rahaa jäi ihan säästettäväksi saakka.
Kävin em. koulua kaksi vuotta. Pyrin ja pääsin Tampereen Teknilliseen Oppilaitokseen, jossa aloitin opiskelun syksyllä 1968.
Olimme menneet aiemmin kihloihin ja sittemmin naimisiin heinäkuussa 1968 ja vaimoni Tuula lähti Tampellan sairauskassaan töihin.
Kävimme haeskelemassa asuntoa Tampereelta. Meillä oli siihen aikaan vanha Opel-farmariauto. Asunto löytyi. Siihen saimme yllättävän vinkin. Tampereella ajellessamme tapasimme - täysin sattumalta - rajanaapurini Kemistä - Hanna ja Vilhelm Rosengrenin. He sanoivat lukeneensa uusien opiskelija-asuntojen valmistumisesta Peltolammille - rapiat kymmenen kilometriä Tampereen keskustasta Helsingin suuntaan.
Palasimme takaisin Kemiin ja edessä oli muuttokuorman kanssa meno Tampereelle. Aluksi oli kova ikävä pohjoiseen...
Yritin katsastaa em. auton Tampereella. Muistan hyvin katsastusmiehen sanat: "Kyllä on Lapin pojalla ruostunut auto!" Mielestäni se ei niin erityisen heikkokuntoinen ollut, mutta en alkanut oudossa kaupungissa autoa hitsauttamaan. Ajoin auton junaan Tampereen rautatieasemalla. Auto tuli junalla Kemiin ja sitä lievää enemmän tuunattiin. Se oli sen jälkeen vaihdon välineenä...
Asuimme aluksi opiskelija-asuntolassa Peltolammilla ja myöhemmin vuokra-asunnossa Tampereen keskustassa.
Opiskelun ja työnteon merkeissä aika kului nopeasti. Esikoisemme Tommi syntyi Tampereella keväällä vuonna 1971.
Valmistuin paperi-insinööriksi vuonna 1972. Minulla oli käytännössä vakituinen työpaikka A. Ahlström Oy:n Kauttuan hienopaperitehtaalla Eurassa, jossa olin ollut aikaisemmin opiskeluaikaan vuoromestareiden kesälomittajana.
Olin opiskeluaikaan Kauttuan hienopaperitehtaalla kesät 1969,1970 ja sekä valmistuttuani 1972.
Yhden opiskelukesän eli 1971 olin töissä Tampellan vedenkäsittelyosastolla suunnittelijana. Mielenkiintoinen kesä varsinkin kun vaimoni työkaverin aviomiehen kautta olimme vuokranneet porukalla Näsijärven rannan tuntumassa sijainneen vanhan, virka-asuntokäytöstä poistetun Aitolahden pappilan.
Mahdollisesti tuosta kesästä vielä myöhemmin lisää...
Minulle tarjottiin entiseen opinahjooni päätoimisen tuntiopettajan virkaa Kemiin. Silloinen rehtori Olli Ingman oli jäämässä eläkkeelle ja hän sekä hänen seuraajansa Valdemar Rantonen tarjosivat opettajatehtävää minulle - vapautuneiden selluloosa- ja paperiteknologiatuntien opettajaksi. Minulla on heidän lähettämänsä kirjeet tallella, mielenkiintoista luettavaa.
Päätimme muuttaa Kemiin loppukesästä 1972. Asuimme silloin vielä vakituisesti Tampereella, mutta meillä oli pieni omakotitalo käytössä Euran Kauttualla.
Edelliseen saakka en ollut millään tavalla tekemisissä politiikan kanssa.
Opiskeluaikoina en ottanut osaa ns. opiskelijapolitiikkaan enkä ammattijärjetöasioihin. Ne tuntuivat minusta täysin vierailta.
Tosin opiskelun loppuvaiheessa olin opiskelijajäsenenä Insinööriliitossa, johon siirryin varsinaiseksi jäseneksi valmistuttuani.
Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti