Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin Kalkkinokalle remontin jälkeisiä loppuja romppeita hakemaan. Olimme päättäneet lähteä käymään Haaparannalla ostoksilla, joten käynti Vilmilässä Ekoasemalla oli matkan varrella. Saimme remonttiromppeet ja vähän muutakin viedyksi Land Roverin takatilasta. Ihailimme alueen tarpeellisuutta ja järjestystä. Köröttelimme Haaparannalle. Vähän oli liikennettä menomatkalla...
Olemme viimeksi käyneet Haaparannalla maanantaina 12.08.2019. Tie oli erittäin hyvässä kunnossa, ilman ja tiepinnan lämpötila +4 Celsiusastetta.
Ankean näköinen tuo "Barents Center"-monttu, vesilammikko! Murheellista!
Jälleen Haaparannalla perinteinen ICA MAXI- käynti. Hyllyssä oli "kaksipistekasi" janojuomaolutta. Sitä oli ostettava, se on edullista. Myös muut perinteiset ostoksemme tehtiin ja vähän uutta heräteostosta "makeannälkään".
Kävimme uteliaisuuttamme samassa rakennuksessa avatussa uudessä liikkeessä -"Dollarimaailmassa". Olihan siellä tavaraa! Kukaties edullistakin, jos olisi ollut tarvetta. Toki jotain sieltäkin tuli ostetuksi... Käynti Systembolagetissa, sehän olikin muuttanut uuteen paikkaan - Coop-rakennukseen. Olihan se väljä ja sortimenttia oli vähää vaille pirusti. Sielläkin tuttuakin tutummat ostokset.
Tuttu käynti IKEA:ssa, vaimoni teki lenkin ostoskärryn kanssa ja minä istuskelin tuloaulan sohvalla. Sain puhelinsoiton VARMAKOTI-remonttimieheltä, Villeltä. Sovimme loppukatselmuksen Kalkkinokalla klo 16.30. En nähnyt tällä kerralla kuin yhden tutun, oikeastaan tutun näköisen mieshenkilön olevan liikkeellä. Olihan niitä IKEA:n lihapullia taas pakko ostaa, vaikka takaraivossa kieltämättä vilahti Kärnän Mikon irrottelut, asialliset irrottelut kotimaisen lihan puolesta... Ajelimme "vihreässä aallossa" suoraan moottoritielle ja reippaasti Kemiin Koukkasimme Karjalahdelle. Olin saanut tekstiviestin Matkahuollosta, että sivupeilipaketti oli saapunut.
Ihan mukava pistäytyminen Haaparannalla taas kerran. Kukaties siellä vielä tämän vuoden puolella kerran tulee käytyä....
Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Joku lukijoista saattaa tupista, mitä ihmeellistä siinä nyt on loppujen lopuksi. No eihän siinä toki olekaan mutta... Olemme taistelleet tuon massiivisen, varaavan takan - "kivikasan" - kanssa vuodesta 1982 lähtien niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut. Totta - takat ovat yksilöitä niin tämäkin. Olemme sytyttäneet/polttaneet siinä puita monella eri tavalla ja takkaa on tuunattu useaan otteeseen. Tänä aamuna kokeilin viimekertaista tapaa. Isot koivut (50 cm 5 kpl) vaakatasoon kahteen kerrokseen. Niiden päälle lyhyitä (30 cm), ohuita kuusirimoja ja niiden päälle hiukan paperisytykettä. Paperisytykkeen päälle pari korkillista sytytysgeeliä ja tulitikku perään... Siis päältä sytyttäminen ja alkuvaiheessa takkaluukku aavistuksen verran raollaan. Se näytti onnistuvan tälläkin kerralla paitsi, että aivan tietyssä palamisvaiheessa takka pyrkii himpun verran tuprauttamaan savua sisälle. Onko loppujen lopuksi niin, että puolen tiilen hormi ei kerta kaikkiaan tietyssä vaiheessa kykene vetämään kaikkia savuja taivaalle... Päärakennuksen piippumme tehtiin aikanaan - vuonna 1982 - neljällä puolen tiilen hormilla: Yksi takalle, yksi pesuhuoneen vesipadalle, yksi leivinuunille ja yksi ilmastoinnille. Loppujen lopuksi leivinuunia ei koskaan rakennettu ja vesipataakin on erittäin vähän käytetty. Ainakin tuo leivinuunin hormi on "tyhjän panttina". Tällaista aamupohdiskelua tänään... Ajattelin, että tänään en tee mitään muuta mutta... Tutkin netistä otsikon: Kuolinpesä työnantajana - toimenpiteet. Asia on harvinaisen selvä. Vaimoni oli laittanut Pikkupuolen leivinuuniin tulet. Kertoi tekevänsä Janssonin-kiusausta. Samalla hän esitti, että toisin jossakin vaiheessa lisää koivupuita Pikkupuolelle, kun runsaan viikon päästä saamme etelän lomalaisia pistäytymään: Anna tulee kuulemma kahden kaverinsa kanssa... Kärräsin välittömästi tulisijan (leivinuuni+varaava takka) vierustan täyteen puita puukatoksesta. Nyt jatkan Veikkauksen Live-jalkapalloa ja kohta saa jännittää meidän aitajuoksijatrion menestymistä MM-kisoissa. Niin ja tietysti keihäänheittäjäämme > 4. sija, ei paha...
Perinteisten aamutoimien jälkeen vaimoni lähti pihatöihin, taisipa mainita parin pienen ulkomaton pesustakin Pikkupuolen terassilla. Minä asetuin tietokoneen ääereen, mutta sen tehtyäni ovikello soi ja ovella seisoi remonttimiehemme. Hän ojensi lainaamansa siivousvälineet ja avainnipun. Sisälle päästyään kertoi viimeisimmät kuulumiset. Hänen osaltaan homma on tehty - hyvä niin. Kerroin meneväni käymään Kalkkinokalla. Näin tein ja tyhjentelin ylimääräisiä remonttijämiä. Samalla reissulla kävin viemässä Karjalahdelle kierrätykseen muovi- ja metallitavaraa sekä Prismaan kierrätykseen pulloja. Kotiin tultuani soitin sisarelleni remontin edistymisestä. Menevät varmaan käväisemään hekin asunnolla. Sovimme vaimoni kanssa lähtevämme uudestaan käymään asunnolla. Näin teimme ja hyväksi tehdyt työt yhdessä totesimme. Taisipa vaimoni todeta, että tämä on nyt viimeisen päälle... VARMAKODIN-katselmus vielä tehdään ja asunto laitetaan uudestaan myyntiin. Perkeleen > hiukan lievennettyä kirotut kopolaatat ovat tämän rivitaloasunnon osalta historiaa.
Kyllä - perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme pihalle - vaimoni lehtiharavointiin ja minä kesäautomme kevyttarkistuksiin. Latasin varmuuden vuoksi Volkkarin akun, huomasin, että se olikin jotakuinkin täysi. Pistin raakaa pakkasnestettä jäähdytysjärjestelmän täytteeksi. Ajoin auton alustavasti päärakennuksemme päätyyn tuttuun talvisäilytyspaikkaan. Ilmeisesti poistan sen kohtapuolin liikennekäytöstä. Kärräsin muutaman kärryllisen vaimoni haravoimia lehtiä tontinkulmalle, matopellon päälle. Eiköhän tuo riitä aluksi talveen valmistautumiseksi... Poistin hetki sitten kesäautomme eli Volkkarin liikennekäytöstä, onpahan tuokin pois mielenpäältä. Trafin sivuilla on helppo asioida...
Kirjoitin eilen: Huomenna haemme veneen Hahtisaaresta, mikäli ilmat ovat suotuisat. Kyllä - perinteisten aamutoimien jälkeen pistimme trailerin Land Roverin perään ja ajelimme Hahtisaareen. Nostimme pulpettiveneemme trailerin päälle, kiinnitimme liinat ja ajelimme Haukkariin. Koko komeus on nyt meidän kakkosliittymässä. Todennäköisesti hiukan tyhjentelen venettä, kukaties vesirajapintoja hiukan puhdistelen ja jään odottamaan veneen siirtämistä Prima Rautaan tuunaukseen. Kyllä - nyt on vene Prima Raudan pihassa. Sovimme Riston kanssa, että lähdemme liikkeelle ylimääräisten romppeitten poistamisesta ja moottorin huollosta. Miksi? Siksi, että veneemme Bella 475 R olikin ns. lyhytrikinen eikä Ristolla ollut "hyllyssä" uutta konetta. Koneen huolto puolustaa myös paikkaansa, sillä he joka tapauksessa sen huoltavat/tarkistavat. Sovimme myös, että vanha kaikuluotain tarkistettuna jää paikoilleen ja viereen hankitaan uusi Lowrance kaiku-plotteri. Tyyppi on vielä avoin. Asia etenee. Kerrottuani vaimolleni mahdollisesta uuden perämoottorin vaihtorahan suuruudesta hän puki totuuden sanoiksi:"Sillä ostaa paljon bensiiniä!" Totta näinhän se on, no Risto tutkii asiaa, ja tekee tarjouksen. Toivottavasti se on tyypiltään tarjous, josta ei voi kieltäytyä... Oli niin tai näin, poksautin hetki sitten kuohuviinipullon auki veneily- ja mökkikauden kunniaksi. Takana on ihan mukava kesä.
Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin orientoitua iltapäivän tarkastuslautakunnan kokoukseen.
Sitä ennen käväisin Kalkkinokalla ja samlla reissulla kesäautollamme Ekoasemalla, jonne vein hiukan joutilasta kotikierrätystavaraa.
Päivällä sain puhelun, jossa VARMAKOTI-remonttimies Ville ehdotti tapaamista klo 17 Kalkkinokalla, jolloin käydään läpi hänen aikaansaannoksensa.
Ilmoitin hänelle, että esityslistasta päätellen klo 14 alkava tarkastuslautakunnan kokous antaa siihen mahdollisuuden.
Kyllä - kävin klo 16.45 - 17.00 Kalkkinokalla. Sähkömies ei ollut lupauksistaan huolimatta tullut paikalle, joten siirsimme katselmuksen lähitulevaisuuteen.
VARMAKOTI-remontin jälki näyttää erinomaiselta, ei kahta sanaa...
Voi olla, että kesäautomme eli VW Doppel TD vm. 1989 ajetaan päärakennuksen päätyyn "talviparkkiin" ja poistetaan lähiaikoina liikennekäytöstä - odottelemaan vuoden 2020 toukokuuta...
Huomenna haemme veneen Hahtisaaresta, mikäli ilmat ovat suotuisat.
Kävin viemässä hetki sitten Veeran reppuineen, kitaroineen ja polkupyörineen kesäautollamme Lallinperäntielle kotiin... Kerroin hänelle omista aikataulu- ja tottumiskysymyksistä edellisessä elämässäni eli opetustyössä Kemin ammattikoulussa, sittemmin Kemin ammattioppilaitoksessa, sittemmin Kemi-Tornion ammattiopistossa ja sittemmin Ammattiopisto Lappiassa. Kerroin, että pyrin olemaan työhuoneessani aamulla noin puoli tuntia ennen koulutuntien alkamista. Jos jostain syystä olin vaikkapa varttia vaille, tunsin olevani jo myöhässä. Työhuoneeseen tultuani, päällysvaatteet riisuttuani istuin tuoliini ja nostin jalat kirjoituspöytäni kulmalle. Tavoitteeni oli eräänlaisena mentaaliharjoitteluna elää päivä ajatuksissani etukäteen... Väitän, että usein siinä onnistuin, mutta eihän se opetustyö aina mennyt kuin lautaa pitkin. Karjalahdella ollessani samassa työhuoneessa oli vuosikausia Kaarlo Kalle Salmi ja Kallen jäätyä eläkkeelle hänen seuraajansa Juhani Jussi Pietarila. Molemmat voimakkaita, mielenkiintoisia persoonia... Niin - tuo aikataulu- ja tottumuskysymys on jäänyt minulle päälle. Haluan olla aina ajoissa paikalla, joskus kieltämättä liiankin aikaisin mutta...
Perinteisten aamutoimien jälkeen pikapistäytyminen Karjalahdella Tervahallin kupeessa. Havaintojeni mukaan työssäkäyvien työhönmeno on aika vauhdikasta - nimenomaan autoilla. Syynä on ilmeisesti pääsääntöisesti se, että lähtö on jäänyt liian viime tippaan... Kävin keskustassa sosiaalitoimistossa tarkastamassa sosiaali- ja terveyslautakunnan viimeisimmän kokouksen pöytäkirjan omalta osaltani. Totesin sihteerille, että vielä sitä paperiakin tarvitaan, sillä aineisto oli liitteineen lähes kahden senttimetrin paksuinen. Samalla reissulla päätin käydä katsomassa Kalkkinokalla, miten rivitaloasunnon remontti on VARMAKOTI-remonttimiehen osalta edistynyt. Kyllä - siistiä jälkeä - huomenna kuulemma tulee vielä putki- ja sähkömies paikalle. Kohde alkaa olla sitten valmis. Remonttimiehen seuraava kohde on omakotitalo Torniossa. Kotiin tultuani sovin vaimoni kanssa, että haemme veneemme Hahtisaaresta torstaina. Tuomme sen kotipihalle väliaikaisesti. Tyhjennämme ylimääräisistä tavaroista, jonka jälkeen vien sen trailerin päällä Prima Rautaan Karjalahdelle...
Jatkoa edelliseen:
Enpä malta olla kirjoittamatta, että pistin muutama minuutti sitten pitkän sähköpostiviestin Luoteis-Venäjälle Severomorskiin Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - kuvataideystävilleni Anatoly Sergienkolle ja Ivan Voronille pitkästä aikaa. Käänsin viestin Google-kääntäjällä. Kun asian tietää, teksti tuntui aika ymmärrettävältä.
Kirjoitin eilen muun muassa: Vilkaisin huomisen säätilaa Forecan sivuilta. Miksi? Siksi, että huomenna aamulla on aikomus lähteä käymään Selkäsaaressa. Todennäköisesti viimeinen käynti tämän vuoden aikana. Tuulet ovat suotuisat, pilvistä ja kukaties vähän sadettakin. Pieni sade ei ole esteenä... Kyllä - tänään aamulla oli käyynykän hälytys klo 06.30 - pimeää ja kosteaa mutta lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen tein vähän evästä saarireissuun ja aloin varustautua saaressa käyntiin ottamalla sadeasun varmuuden vuoksi kassinpohjalle mukaan... Olemme sopineet entisen oppilaani, Mikko Särkelän kanssa tapaamamme Hahtisaaressa klo 09.00. Kyllä - ajelimme Mikon kanssa Selkäsaareen, hyvä oli rantautua, sillä vesi oli ylhäällä ja poukama tyven. Tuulta oli kohtalaisesti mutta oikeasta suunnasta. Mökkitontille noustuamme istahdimme rakennuksen lipan alle ja otimme neuvoa-antavat. Eihän siinä kauan nokka tuhissut, kun Mikko pisti pöllit sopivaan mittaan. Pääosa niistä pilkkomisen jälkeen poltetaan tulistelupaikalla - sitten joskus. Kävimme kahvittelun jälkeen lenkin uudella, kepitetyllä tontilla, muutama lehtipuu kaadettiin maahan ja pilkottiin vesikärryllä siirrettävään mittaan. Hirviä oli ollut vastikään liikkeellä, joten latvukset häipyvät kohta parempiin suihin. Hirvistä puheen ollen myös hirvikärpäsiä saimme nyppiä hiuksistamme. Latvuksia kukaties jäniksetkin käyvät kaluamassa... Mukava pistäytyminen. Suzuki pörisi/hyrräsi niin mukavasti, sitä saattaa tulla ikävä, jos/kun vaihtokauppaa aletaan hieroa.
Perinteisten aamutoimien, nimenomaan kahvittelun aikana keskustelimme kohtaamiemme tuttujen kohtaloista. Samalla itse ihmettelin hiukan kevyempänä asiana, miten ihmeessä nukuin aamulla niin pitkään. Osasyynä todennäköisesti oli katsomani televisio-ohjelma > ruotsalainen Wallander ja toisaalta MM-kisojen katselu. Katselimme hetki sitten Ylen Areena mielenkiintoisen dokumentin muotimaailman huipulta. Murheellinen tarina...
McQueen: muodin kauhukakara
1 h 46 min
23 pv
9039 katselua
Liikuttava, tyylikäs ja hätkähdyttävä dokumenttielokuva edesmenneestä brittiläisestä muotisuunnittelijasta Alexander McQueenistä (1969 - 2010), joka aloitti uransa pennittömänä ja raivasi tiensä muotimaailman huipulle. McQueenin suurta lahjakkuutta varjostivat kuitenkin tummat pilvet, jotka johtivat itsemurhaan kesken säkenöivän uran. Ohjaus Ian Bohôte. (McQueen, Britannia 2018)
Vilkaisin huomisen säätilaa Forecan sivuilta.
Miksi?
Siksi, että huomenna aamulla on aikomus lähteä käymään Selkäsaaressa. Todennäköisesti viimeinen käynti tämän vuoden aikana. Tuulet ovat suotuisat, pilvistä ja kukaties vähän sadettakin. Pieni sade ei ole esteenä...
Pistin päärakennuksen takkaan tulet. Se vaatii näemmä edelleenkin pientä virittelyä, hienosäätöä.
Olen tähänastisen elämäni aikana kirjoittanut satoja, kukaties tuhansia lausuntoja, ehdotuksia, kirjelmiä, jne. ... Olen useasti yrittänyt "lähes rautalangasta taivutella" näkemykseni esille, varsinkin, jos olen kokenut jossakin asiassa epäoikeudenmukaisuutta, tulkinnanvaraisuutta siten, että tunnen sisimmässäni tulleeni kaltoinkohdelluksi. Voin avoimesti todeta/kirjoittaa, että olen pääsääntöisesti onnistunut tavoitteessani. Olen saanut kohteena olleen vaikuttajatahon ymmärtämään, että tilanteessa, jossa esiintyy voimakas tulkinnanmahdollisuus, asiaa voi ajatella ainakin kahdella tavalla. Olen usein kirjoittanut, että elämä ei ole pääsääntäisesti koskaan - on/off- prosessia. Asioita käsiteltäessä ja nimenomaan päätöksiä tehtäessä täytyy löytyä joustavuutta ja inhimillistä, asiakaslähtöistä suhtautumista. Viime aikoina olen kuitenkin törmännyt tahtomattani tilanteeseen, jossa aika-ajoin tuntuu olevan kylmä/kova kivimuuri edessä. Asia liittyy edesmennen veljeni Kalkkinokalla sijatsevan rivitaloasunnon remonttiin ja nimenomaan vastuukysymyksiin, jotka luonnollisesti vaikuttavat, kuka maksaa ja mitäkin. Vastuukysymyksiin, joissa minulla on vakuutusyhtiön ja isännöitsijän kanssa selkeä näkemysero taannoisista tapahtumista. Toisin sanoen, mitkä ovat syy-seuraussuhteet. Asuinhuoneiston remontti valmistunee ensi viikolla, joten kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun on kyllä kylliksi aikaa, mikäli tahtotila on oikea.
Viimeksi pidetyssä Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa, erään pykäläkohdan mielestäni erinomaisessa keskustelussa tuli - taas kerran - esiin se, että eurojen takana on aina ihminen erilaisine tarpeineen. Olipa kysymyksessä sylivauva tai elämänsä ehtoopuolen vanhus - niin ja tietysti siltä väliltä... Tuli esiin voimallisesti se, että meidän on välillä syytä pysähtyä ja kysyä: Miten sinä voit? Voinko jotenkin auttaa sinua? Kysymys ja sen myötä mahdollisesti avautuva keskustelu saattaa avata parhaassa tapauksessa elämään liittyviä solmukohtia...
Sanonta: Monta kärpästä samalla iskulla kävi mielessä tämän iltapäivän touhuistani. Niin - lähdin fiilistelemään merelle = lähivesille, kun oli niin kertakaikkisen kaunis ilma. Ajelin kesäautollamme Hahtisaareen. Laiturille mennessäni huomasin, että mökkinaapurimme auto oli parkissa ja venepaikka tyhjänä... Ajelin Kojukallion ohi väylää pitkin. Jouduin ohittamaan hytillisen keskimoottoriveneen jonka hinauksessa oli pulpettivene. Ilmeisesti kyseessä oli ilmastomuutokseen liittyvä säästötoimenpide, sillä viimeksimainitun veneen omistaja istuskeli tyytyväisenä hytissä. Selkäsaaren pohjoispäässä oli Unto Kärjen kaivinkonen edelleenkin. Hän tulikin hetken päästä paikalle. Vaikutti sltä, että yksi - kohtalaisen uusi hirsimökki - oli tällä paikalla elinkaarensa päässä. Varmaan jatkaa purettuna ja uudelleen pystytettynä elämää jossakin vielä vuosikymmeniä... Tosiaan fiilistelin ajellen melkein tyhjäkäynnillä siksakkia kuunnellen 40 hevosvoiman Suzuki-perämoottorin röpötystä. 2-sylinterinen noin 700 kuutiosenttimetrin kaksitahtikone - idioottivarma kone - niin kuin katunaapurini asian ilmaisi. Äänekäs ja hyväruokainen lienee lähellä koneen ominaisuuksia, varsinkin jos hiukan reippaammin ajelee. Ensi viikolla, kun veneilykausi todennäköisesti meidän osaltamme loppuu, vene viedään trailerin päällä Prima-Rautaan. Ajatuksena on asentaa veneeseen uusi 30 hv Tohatsu-nelitahtikone nykyisen tilalle, riisua veneestä ylimääräistä rompetta ja asentaa Lawrance-kaiku/plotteri. Arvelen, että Kamppisen Riston kanssa pääsemme euromääristä kohtuudella sopimukseen... Takaisin Hahtisaareen ajellessani totesin, että paljon oli veneitä liikkeellä ja/tai nostettu jo talviteloille. Ajoin Mansikkanokan Lumilinna-alueen kautta. Siellä oli täysi veneiden ylösnostotouhu käynnissä - hyvä niin. Kotiin tullessani tein vielä lenkin Haukkarinkatu-Erkinkatu-Kainuunkatu kautta. Pysähdyin remonttimiestämme jututtamaan. Totesimme, että VARMAKOTI-työt ovat edistyneet sovitulla tavalla ja hän pääsee kohta muun loppuviimeistelyn hoitamaan.
Perinteisten aamutoimien jälkeen ajattelin pitää kirjoittamisen osalta vapaapäivää. Avattuani tietokoneeni ja vilkaistuani sähköpostit suunnitelmat muuttuivat. Olin taannoin saanut maksumuistutuksen. Pyysin maksumuistutuksen lähettäjää tarkistamaan vielä asian, sillä minulla oli mielikuva, että olin laskun maksanut. Kysymyksessä oli pieni lasku/suoritus. Sain aamulla sähköpostiviestin, että maksua ei ole suoritettu. Asia ok ilmoitin, maksan laskun kohtapuolin. Menin nettipankkiin, kun oli pari muutakin maksua. Maksoin laskun. Kuitenkin lähdin uteliaisuuttani selailemaan muutaman kuukauden ajalta maksamiani laskuja ja kuinka ollakaan, sieltä löytyi maksusuoritukseni kuluvan vuoden toukokuulta. Pyysin maksumuistutuksen lähettäjää/maksun saajaa tarkistamaan tutkimaan asian. Pistin sähköpostin liitteeksi maksuun liittyvän virallisen pankki-informaation varmemmaksi vakuudeksi ja maininnan, että en minä aivan "horisko" ole - ainakaan tässä asiassa - muistikuvani oli tällä kerralla oikea... Varmaan saan asiallisen selvityksen/selityksen asiasta aikanaan. Edelliseen> Asia selvitetty: Laskun lähettäjätaholla oli kaksi erillistä tiliä ja alkuperäinen suoritus oli mennyt "väärälle" tilille. Asia kunnossa. Ilmeisesti minulle palautetaan toinen eli tämän päivän maksuni takaisin... Asiasta toiseen: Voi olla, että lähden kohta pistäytymään Kalkkinokalla vilkaisemassa, missä vaiheessa rivitalo-osakkeen remontti on, arvelen, että VARMAKOTI-remonttimies asentaa parhaillaan uusia lattia-, seinä ja kattopintoja - hyvä niin.
Perinteisten aamutoimien aikana ja niiden jälkeenkin olemme saaneet seurata tuttua ja tavanomaista näytelmää tontillamme olevien pihlajien, pihlajanmarjojen osalta. Näyttää siltä, että rastaat ja tilhet käyvät niistä pientä kisaa. Pihlajanmarjat hupenevat silmissä. Olen orientoitumassa tämän illansuun Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokoukseen käymällä aamulla läpi toistamiseen kokousmateriaalia tabletilta. Olen käynyt läpi myös sähköpostiviestintää liittyen Kalkkinokan rivitaloasunnon pesuhuoneen, kodinhoitohuoneen ja saunan remonttiin. Sähköpostiviestintä liittyy minun/meidän, vakuutusyhtiön ja isännöitsijän/taloyhtiön välisiin vastuuasioihin. Tähän asti saamani näkemykset, lausunnot eivät vastaa minun käsitystä oikeudenmukaisuudesta ja kohtuullisuudesta. Tutkin edelleen asiaa korvausvastuiden osalta... Edelliseen liittyen VARMAKOTI-remonttimies ilmoitti eilen, että hän saanee työn valmiiksi ensi viikon tiistaiksi/keskiviikoksi - hyvä niin.
Jatkoa edelliseen: Kävin ostamassa Ojanperältä Karjalahdelta iltapäivällä K27 Henkilöauton kokopeitteen. Miksi? Siksi että olen jo aiemmin ajatellut talvisin ulkosäilytyksessä olevan Mersun suojaamista asiallisesti. Nyt sekin on tehty. Ja sitten itse asiaan. Olin illansuussa klo 16-20 Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa. Hyvä ja asiallinen kokous taas kerran. Kyllä lautakunnassa oli selkeästi aistittavissa vakava huoli Kemin kuntataloudesta ja kemiläisten saamasta palvelusta turbulenttisessa myllerryksessä...
Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin käväisemään Kalkkinokalla katsomassa rivitalohuoneiston remontin edistymistä. VARMAKOTI-yrityksen remonttimies oli odottelemassa vesieristyksen tarkistusta, jotta pääsee tekemään lopullisen lattiapinnan. Seinien pohjalevytys oli tehty. Hyvältä näytti... Kotiin tultuani pistin työhaalarin päälle ja lähdin pihalle "autojenvaihtoon". Kyllä se on tehty. Mersu odottaa päärakennuksen päädyssä tutussa talvipaikassa uutta elämää valmiiksi talvirenkaat alla mahdollista liikennekäyttöön ottoa vareten. Volkkari on myös lähestyvässä talviseisontapaikassa ensi viikon liikenteestä pois ottoa varten. Päärakennuksen autotalli on siten Lantikan käytössä - hyvä niin. Tässä päivän mittaan todennäköisesti käyn läpi asuinhuoneiston remonttiin liittyviä vastuukysymyksiä.
Hmmmmm - vai niin - ei tarvitse olla ilmastovähättelijä ja/tai pilkkaaja, jos aidosti on huolissaan nuoren tytön, Greta Thunbergin olemuksesta/jaksamisesta. Kyllä kehonkieli on armoton. Siitä on luettavissa paljon. Toivottavasti Greta Thunberg jaksaa julistaa tärkeää sanomaa jatkossakin. Kieltämättä puhe oli historiallinen/supermediajulkinen ja varmaan se on myöhemmin tulkittavissa eräänlaista käännekohtaa edustavaksi mutta...
En itse rohkene sentään rinnastaa Greta Thunbergiä seuraaviin nimiin: Mahatma Gandhi, Nelson Mandela tai Martin Luther King.
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:
Pekka Juntin kolumni: Minua ei kiinnosta, miten Greta Thunberg jaksaa
Ilmastovähättelijä puuttuu Greta Thunbergin vointiin ja ulosantiin, kun muuta ei ole jäljellä, kirjoittaa Pekka Juntti.
Minua ei kiinnosta, miten Greta Thunbergin mielenterveys kestää saati miten hän lapsena jaksaa valtavaa julkisuutta.
Hyvä netin ilmastovähättelijä, ei se kiinnosta sinuakaan. Ei vaikka Thunbergin vointi näyttää olevan sinulle koko ilmastokeskustelun suurin huolenaihe. Sanot, että Thunberg on Soroksen sylivauva, vanhempiensa aivopesemä, että hänen kustannuksellaan tehdään vain rahaa. Ruotsalaisviranomaisten pitäisi ottaa mokoma vammaistyttönen huostaan, vaadit, koska sinulla on niin kova huoli.
Empaattista, mutten usko sanaakaan.
Olen 39-vuotias ohimoilta kelottuva äijä. Koko elämäni ajan on tiedetty, että ilmasto lämpenee. Kansainvälinen tutkija-armeija, YK, lukemattomat kansalaisjärjestöt ja Sauli Niinistö ovat vakuuttuneet, että ihminen ilmaston paskoo. Syynä on fossiilitalous, ne taianomaiset maasta löytyneet polttoaineet, joita ilman minäkin kyntäisin parhaillaan hevosella ohrapeltoa kotikyläni savimailla, joita ilman meitä olisi vähemmän täällä, joita ilman ihmiselukan lopullinen harppaus olisi jäänyt toteutumatta.
Ilmastonmuutoksen äärellä joudun kohtaamaan ymmärrykseni puutteet ja luottamaan itseäni viisaampiin.
Tiede ei ole yksimielinen. Sen muistat meille somessa kertoa. Minä sanon, että on terveen tieteen merkki, että totuuksia haastetaan. Minulla ei ole kykyä arvioida, kuka lopulta on oikeassa. Ei sinullakaan ole, vaikka Greta-uutisten kommenttiketjuissa olet varma asiasta ja linkkaat jonkun CLIMATE REAL TRUTH -sivuston dokumentin, josta olet saanut vahvistusta uskoosi.
Ilmastonmuutoksen äärellä joudun kohtaamaan ymmärrykseni puutteet ja luottamaan itseäni viisaampiin. Lisäksi uskon omia silmiäni. Haen näkemästäni vahvistusta niin kuin sinäkin.
Kun pakkasmittari näyttää kerran talvessa –30 Anders Celsiuksen asteikolla, sinä linkkaat siitä kuvan someen ja huudat hirtehisesti, että tulisi jo se vietävän ilmastonmuutos. Minä ihmettelen, kuinka Suomessa jolkottaa ihan outoja elukoita, liitelee kerrassaan kummia lintuja ja perhosia. Samalla tuiki tavalliset kotoperäiset lajit katoavat. Metsäjänis pakenee pohjoiseen rusakon tieltä. Riekot kuolevat suo kerrallaan, ja kohta niitä on enää Ylä-Lapissa. Olen törmännyt metsäkauriin jälkiin tunturissa, vaikka luulin, että se on poron maata.
Luonto on aina muuttunut, sanot ja minä myönnän sen. Eihän jääkauden jälkeinen luontomme ole vanha, mutta ei sen pitäisi tällä lailla harppoa.
Se on luonnollista ilmastonmuutosta, sanot, kun jälleen yksi Uudenmaan kokoinen jäävuori ryskää ikijäästä irti. En pysty kommentoimaan juuta enkä jaata tähänkään, mutta kysyn: eikö ilmastonmuutosta silti kannattaisi koettaa hidastaa? Eikö hiilidioksidia kannattaisi poistaa ilmasta, eikö kuudetta sukupuuttoaaltoa pitäisi yrittää jarruttaa? Herrattu sentään, kai jotakin kannattaa tehdä, jos miljoonakaupunkeja uhkaa vedenpaisumus.
Tähän joku kaikkein kirkkaimmin näkevä sanoo, ettei ole mitään ilmastonmuutosta. Sen edessä olen sanaton.
Elämme aikaa, jossa ruotsalainen autistinen tyttölapsi Greta Thunberg sanoo kaiken vuosikymmeniä tiedetyn ääneen, irvistellen ja rumasti, meitä aikuisia syyttäen. Hänen viestinsä maailman johtajille on populistinen, mutta julmetun kirkas. How dare you? Kuinka te kehtaatte? Kaikki maailman poliittiset johtajat kuuntelevat. Sadat miljoonat kansalaiset kuulevat.
Minä puolestani ennustan, että puhe oli historiallinen.
Mutta sinä olet ilmastovähättelijä ja puutut Thunbergin ulosantiin. Sanot, että hänen puheensa YK:n ilmastohuippukokouksessa oli teatraalinen, feikki, yliampuva, huonosti näytelty.
Saattaa olla.
Sinä ilmastotieteen ja esiintymistaidon monialaisena osaajana osaat kuvailla kommenttiketjuissa esityksen varmasti minua paremmin.
Minä puolestani ennustan, että puhe oli historiallinen. Se oli kaliiberia Mahatma Gandhi, Nelson Mandela tai Martin Luther King. Se oli aikakauden kuva, ajan henki, mahdollinen käännekohta.
Siksi en jaksa kantaa huolta Greta Thunbergin mielenterveydestä. Ei yhden ruotsalaisnuoren jaksaminen ole tässä se tärkein asia, jos kaikkien nuorten tulevaisuus keikkuu vaakalaudalla. Jos Thunberg saa tuhonkelkkaa nitkahtamaan edes piirun paremmalle uralle, hänen elämällään on ollut merkitystä.
Jos pilkan ja vähättelyn määrästä pitäisi jotakin päätellä, liikahdus on tapahtumassa. Sillä kun vasta-argumentit kuivuvat, keskitytään sanojaan.
Argumentum ad hominem, minä sanon ja sinä katsot Googlesta.
Pekka Juntti
Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva, Lapissa työskentelevä vapaa toimittaja.
Perinteisten aamutoimien jälkeen havahduin tuttuun, ennalta odotettuun näkyyn: Autonikkunat olivat jäässä. Nyt se sitten alkoi - talventulo oikein kunnolla, vaikka jo loppuviikosta on säätiedotusten mukaan hiukan lämpimämpää... Täytyy taas miettiä autojen sijoittelu, jotta välttyy turhilta, lähestyvän talven arkisilta touhuilta - lähinnä ikkunoiden rapaamisesta ja mahdollisista käynnistysvirittelyistä. Mutta sitä ennen olemme suunnitelleet lähtevämme käväisemään Selkäsaaressan. Siis tänään tiistaina 24.09.2019 ja pistämme mökin talvikuntoon varmuuden vuoksi.
Kyllä - se on tehty. Otimme kassillisen noin 30 senttimetrin pituisia kuivia kuusiklapeja mukaan mökin puukatoksesta. Kokeilemme niitä koivuklapien jatkeena päärakennuksen takassamme. Mukava saaressa pikakäynti. Todennäköisesti itse käyn vielä ensi viikon maanantaina eli 30.09.2019 saaressa valmistelemassa ensi vuoden alkukesää.
Tulin hetki sitten Kemin kaupunginvaltuuston kokouksesta. Aluksi ryhmäkokous klo 15.00-16.30. Kahvittelu ja sitten infoa Kemin työllistämistoimenpiteiden vaikutuksista klo 17.00-17.55 Mikko Kesä Oy:n konsultin Mikko Kesän toimesta. Ihan asiallinen ja mielenkiintoinen esitys. Varsinainen valtuustokokous alkoi klo 18.00 ja kesti lähes klo 21 saakka. Totta - isoja, tärkeitä asioita, jotka ovat kohta luettavissa mediassa. Tutustuin samalla valtuustosalin uuteen tekniikkaan, kirjautumiseen ja äänestykäyttäytymiseen. Turhaa jaarittelua ja turhia äänestyksiä. Istuimet olivat yhtä epämukavat kuin ennenkin.
Valtuuston suurin ryhmittymä ehdotti puheenjohtajalle 10 minuutin neuvottelutaukoa. Sen saatuaan tauko venähti jotakuinkin 25 minuuttiin. Pääsin juttelemaan tauon aikana myös muiden ryhmien edustajien kanssa. Kerroin eräälle kuntavaikuttajalle, että viime kuntavaalien jälkeen - ikärasismin ja nuoruuden ihannoinnin jälkimainingeissa - ajattelin jättäväni kuntapäättäjän työt tähän valtuustokauteen. Sanoin hänelle, että nimenomaan lautakuntatyöskentelyssä olen havainnut iän tuomasta kokemuksesta olevan suurta hyötyä. Kokemuksen puute paistaa läpi monien untuvikkolautakuntajäsenten toiminnasta. Hän totesi yksiselitteisesti:"Kyllä kilometrejä täytyy löytyä mittarista." Mainitsin hänelle, että pistän vakavasti harkintaan asettua ehdokkaaksi seuraavissa kuntavaaleissa, mikäli tunnen olevani - omasta mielestäni - edelleen täysissä sielun ja ruumiin voimissa. Niin - kotiin tultuani totesin vaimolleni, että olin miehistä selkeästi "ylipukeutunut". Kenelläkään muulla ei ollut havaintojeni mukaan pukua päällä ja kravattia kaulassa. No toki ei minullakaan kuin tuo harmaa arkipuku... Se siitä - huomenna lähden vaimoni kanssa käväisemään Selkäsaaressa...
Aamulla oli kännykän hälytys päällä klo 06.30. Miksi? Siksi, että Veera on meillä mummolassa "hoidossa" tämän viikon ja pistämme hänet liikkeelle lukio-opiskeluihin ja musiikkiharrastuksiin. Aamupalan jälkeen hän lähtikin polkupyörällä reppu ja kitaralaukku selässään - hyvä niin. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin lämpimään takkaan aiempaa kevyemmän puuannoksen odottamaan sytyttämistä - ehkä huomenna illansuussa... Selailin läpi toistamiseen illan valtuustokokouksen liiteaineistoja. Kyllä avoimesti on todettava, että ei ole helppo olla - ei ole koskaan ollut - kemiläisenä kuntapäättäjänä. Asiat ovat vaikeita ja vieläkin vaikempia. Laaditun talousarvion vuosittainen ylitys, velkataakan nousu ja nimenomaan tällä hetkellä julkisten rakennusten - lähinnä kulttuurikeskuksen ja uimahallin - remonttitarpeet/purkutarpeet aiheuttavat ylimääräistä päänvaivaa ja kohtuuttomia kustannuksia. Lisäksi tyhjillään olevien asuinrakennusten purkaminen on ollut vuosien iäisyysongelma... Nyt ei ole ainakaan puoluepolitikoinnin ja populististen irtopisteiden keruun paikka. Siihen ei ole ilmeisesti kenelläkään tarvetta, sillä Kemin pääpuolueet ovat valtakunnallisestikin samassa hallituksessa. Mielenkiintoinen ja todennäköisesti pitkä valtuustokokous on joka tapaksessa odotettavissa.
Lueskelin viime kesän ulkomaanmatkamme kirjoitukset Blogisivultani. Niin - ovathan ne Facebook-foorumillakin. Kysymyksessähän oli matkamme 20.-27.07. välisenä aikana: Kemi-Helsinki-Lontoo-Pariisi-Helsinki-Kemi. Olisin voinut kirjoitella hiukan pitempiäkin tekstejä. Voipa olla, että niitä vielä joskus täydennänkin... Näin jälkikäteenkin luettuana/muisteltuna ihan mukava matka. Voi olla, että sitä vielä intoudutaan lähteen matkalle - kukaties uudentyyppinen, kevennetty Inter Rail-matka tai jokin risteilyjuttu...
Perinteisten aamutoimien jälkeen sytytin päärakennuksemme varaavan takan puut taas uudella tavalla. Tuntuisi, että vuodesta 1982 lähtien lämmitettyä takkaa ei enää tarvitse uudella tavalla sytyttää. Kyllä täytyy. Tämän massiivisen "kivikasan" kanssa on tapeltu enemmän ja vähemmän ja sitä on viime aikoina tuunattu. Onhan siitä eräs ammattimies antanut rankan tuomion: "Hajoitetaan se, kannetaan koko paska kartanolle ja tehdään uusi."
Olemme yrittäneet psyykata itsemme ajatukseen, että kyllä se vielä taltutetaan = saadaan asiallisesti toimimaan. Takan vedosta ja lievästä savun "tuprahtelusta" tietyssä lämmitysvaiheessa tässä pääasiassa on kysymys. No joka tapauksessa tämänaamuinen kokeilu liittyi puiden uudentyyppiseen asetteluun ja polttogeelin käyttöön sytytyksessä. Voi olla, että tätä kannattaa hioa edelleen jatkossa... Todettakoon, että Pikkupuolella oleva massiivinen takka ja leivinuuni ovat kuin toisesta maailmasta - ei mitään ongelmia...
Asiasta toiseen... Ensi viikko on Kalkkinokan rivitaloasunnon osalta merkityksellinen. Viime viikon perjantaina VARMAKOTI-yrityksen ammattimies aloitti työt. Kävin paikalla samoin kuin meidän remonttimiehemme. Kaikki näyttää edistyvän myönteisesti suunnitellulla tavalla.
Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä Selkäsaareen. Lähinnä oli ajatuksena se, josko Unto Kärki kaivinkoneensa kanssa olisi työn touhussa. Selkäsaaren pohjoispoukamaan päästyäni totesin vedenpinnan olevan korkealla, oli mukava - kerrankin - ajaa rantaan saakka. Mökkitontille kavuttuani pistin tulistelupaikalle heti tulet. Vanhaa, osittain lahonnutta puuta polttelin joutessani. Eipä mennyt kuin hetki niin naapuritonteilta alkoi kuulua työn ääniä. Menin uteliaisuuttani katselemaan lähinnä, mitä kaivinkone saa aikaiseksi. Jälkeä oli syntynyt: Oli ollut kantojen poistoa, menossa oli maakellarin tuunausta ja sitten rantapoukaman/aallonmurtajan kohentamista. "Kahvitauon" aikana pääsin jututtamaan itse mestaria. Kävimme läpi meidän tonttimme kivisiirrot, joista olin kirjoittanut toivetekstin karttoineen. Kyllä - homma hoituu. Mökkiterassille palattuani Metsä Groupin tehtailta tuli - ensimmäistä kertaa - reippaat sellutehtaan hajut. Olisko huoltoseisokin jälkeistä hajukaasujen polttohäiriöitä. Ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen päässäni vilisi hajujen kemiallisia yhdisteitä. Arvelen, että tärkeimmät olivat vielä muistissa... Päätin pistää lipan alla olevan kiikkustuolin sisälle. Kuinka ollakaan, tuolin reunalla istui pikkuriikkinen käpylinnun poikanen. Yritin jututtaa sitä, että menehän siitä, jotta saan tuolin vietyä sisälle. Se ei ollut moksiskaan. Menin tulistelupaikalle ajatuksella, että eiköhän tuo ymmärrä lähteä mutta ei, siinä se istui hievahtamatta pää kallellaan. Lähdin sauvakävelylle metsään. Sieltä palattuani käpylinnun poikanen oli poistunut paikalta. Mikä lie tuonkin tarkoitus? Tein lähtöä ottamalla varastosta maalipurkit mukaan ja nostin varmuuden vuoksi juomavesiastiat ulos. Kukaties käymme vielä saaressa kerran tai kaksi.
Kirjoitin Facebook-foorumille elokuun alkupuolella muun muassa seuraavaa:
Että mitäkö mietin? Tuossa pihalla hetki sitten kävellessäni kävi mielessä syntymäpäivien viettäminen ihan yleisellä tasolla.
Perinteisesti vietetään pääasiassa ns. täysiä vuosikymmeniä ja iän karttuessa "välivitosiakin". Aikanaan en itse viettänyt lainkaan 50-vuotisjuhlia. Hyvin pienimuotoisesti 60- ja 70-vuotisjuhliakin. Lähestyviä 75-vuotisjuhlia vielä puoli vuotta sitten ajattelin myös pienimuotoisesti viettää, mutta olen tullut toisiin ajatuksiin.
Aika on kulunut niin kiivaasti, että kyllä juhlat jäävät tällä kerralla väliin. On koko ajan kaikenlaista muuta aktiviteettia...
Edellinen asia kävi hetki sitten mielessäni kävellessäni pihallamme olevan ison taideteoksen Elämän purje ohi. Sen alla oleva iso "kivivene" löytyi vuonna 1982 päärakennusta rakennettaessa nykyisen peuhuoneen alta. Ihailin sen ympärillä olevia "käräjäkiviä" > 12 kiveä, jotka ovat vanhan kotitalomme kivijalasta, perustuksista.
Olen joskus miettinyt, että olisi mukava istuskella niillä sopivan porukan kanssa ja antaa ajatusten lentää.
Tosin viime aikoina, realistisesti ajatellen, eipä sellaista porukkaa taida hevillä löytyä...
No jospa viiden vuoden päästä on rauhallisempaa. Ken elää, hän näkee...
