tiistai 6. elokuuta 2019

Eräs Facebook-tekstini eilen...

Kirjoitin eilen Facebook-foorumilla:

Että mitäkö mietin? Itse en peukuta, enkä käytä muitakaan nettisymboleita vaan aina kommentoin, mikäli on aiheellista kommentoida.
Siksi totean, että peukuttaminen/tykkääminen ja eri nettisymboleiden käyttö on mitä suurimmassa määrin vallankäyttöä ei pelkästään kevyttä, harmitonta nettitouhuilua...


Sain asiaan liittyvänä aiheellisen kysymyksen: Miksi näet asian noin?

Tämä on tätä minun henkilökohtaista veispuukkipohdiskelua, mutta tuo vallankäyttöteema on laaja, vakava kysymys varsinkin nuorten, lasten osalta...
Minä kirjoitan kohtalaisen paljon, pääasiassa kevyttä tekstiä omista päivittäisistä touhuistani ja minulla näyttää olevan muutama "vakipeukuttaja/-tykkääjä". Arvelen tietäväni, että tekstejäni kuitenkin lukee huomattavasti useampi kavereistani, mutta he eivät koskaan ilmaise näkemystään kommentoimalla, eivät edes "kevytpeukuttamalla/-tykkäämällä".
Luonnollisesti se on heidän valintansa.
Minä tulkitsen asian niin, että he viestittävät minulle, että tekstini/kommenttini/näkemykseni/lainaukseni ovat niin turhanpäiväisiä, että niihin ei kannata vaivautua reagoida millään tavalla. Se on mielestäni vallankäyttöä mitä suurimmassa määrin...

Minullakin on oikeus näkemykseeni...

Tuo edellä mainittu on pikku juttu siihen verrattuna, mitä todellisessa somemaailmassa näyttää tapahtuvan. 
Siitä oli mm. eilen huolestuttavanhyvä dokumentti televisiossa. Kilpaillaan rajusti mm. kaverimäärillä ja peukutuksilla/tykkäyksillä. 
Nuoriin ihmisiin jopa lapsiin näillä saattaa olla arvaamattoman murheelliset vaikutukset.

Olet auttamattomasti mitäänsanomaton luuseri, sivuraiteilla oleva/joutuva, mikäli sinulla ei ole n-kapplaletta kavereita ja mikäli sanomisiasi/kirjoittamisiasi ei juuri koskaan kommentoida ja/tai peukuteta/tykätä. Olet ihmisenä turhis, nolla...

Tämä on hyvin raadollista myös mm. yritysmaailmassa. Kosiskellaan peukuttamaan/tykkäämään aggressiivisesti tyyliin, mikäli tietty raja saavutetaan, taphtuu sitä sun tätä ja yhtä ja toista. Aivan kuin yrityksen arvon mittari on houkutuspeukutusten/-tykkäysten määrä...

Edellä hiukan sitä henkilökohtaista pohdiskeluani, jota olen käynyt koko Facebook-historiani ajan eli vuoden 2017 alusta alkaen. Olen pari kertaa uusinut kaveriporukkani. Voi olla, että uusimisen aika on taas edessä - ken elää, hän näkee...

maanantai 5. elokuuta 2019

Britannian pää­ministerin paljastuminen hilpeäksi tapa­valehtelijaksi on brittien ongelma...

Hmmmmm - niinpä - kyllä briteillä on kestämistä/sietämistä...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:
Mielipide    |   Kolumni

Britannian pää­ministerin paljastuminen hilpeäksi tapa­valehtelijaksi on brittien ongelma

Ranskalaislehden toimittaja Jean Quatremer kertoo, että Boris Johnson loi kokonaisen journalistisen suuntauksen, euromyytin.

VASEMMALLE
 kallistuvan ranskalais­lehden Libérationin Brysselin-kirjeen­vaihtaja Jean Quatremer muistelee artikkelissaan – joka julkaistiin heinäkuussa Libérationin lisäksi brittiläisessä The Guardian -lehdessä – Britannian uuden pääministerin Boris Johnsonin toimittajavuosia 1989–1994 brittilehti Daily Telegraphin Brysselin-kirjeenvaihtajana.

Quatremer kertoo, että Johnson suorastaan loi kokonaisen journalistisen suuntauksen, euromyytin. Ranskalaiskollegan mukaan Johnson kirjoitti muun muassa, että EU suunnittelee hedelmien muotoa valvovan ”banaanipoliisin” perustamista, ruumisarkkujen standardisointia ja katkarapusipsien kieltämistä. Nämä ”uutiset” Johnson keksi omasta, pörröisestä päästään.

VASTAAVIA uutisia EU-pöhlöilystä riittää Suomessakin. EU-määrää nakkien värit, EU pakottaa taksikuskit turhille ammattikursseille, EU kieltää ahvenen perkauksen rannassa, EU kieltää hyljetuotteiden myynnin ja niin edelleen.

Ongelma on, ettei kukaan tunnu tietävän, milloin kyse on pelkästä myytistä. Pohjoisessa kerrottiin takavuosina varmana asiana, että EU on kieltänyt poron kuivalihan myynnin, kunnes selvisi, että Suomen 2004 ja 2005 jättämien notifikaatioiden ansiosta ei kieltänytkään.
Joskus paljastuu, että suomalainen viranomainen on tekaissut jotkin ammattikuljettajien kurssitukset ja vetoaa sitten EU-päätöksiin, vaikkei niissä hullutuksista mitään määrätäkään. Tai sitten löytyy direktiivi, joka jostain tuntemattomasta syystä kieltää hyljetuotteiden myynnin.

JOS nuori Boris Johnson olisi väittänyt, että maapallo on litteä ja pääministeri Tony Blair avaruusolento, hänet olisi erotettu ja ohjattu mielenterveyspalveluiden piiriin. Ruumisarkkustandardi ja vaaralliset katkarapusipsit sen sijaan kuulostavat aivan uskottavilta jutuilta.

Unioni todella puuhastelee sellaisten asioiden parissa, jotka ilman muuta kuuluvat kansalliseen päätöksentekoon, jos sinnekään. Samaan aikaan unionille päivänselvästi kuuluvat asiat, kuten vastuunjako siirtolaisista ja pakolaisista, ovat retuperällä. Puhumattakaan asioista, joissa ilman unioniakin pärjätään mutta unionin kanssa pärjättäisiin paremmin. Kuten Syyrian ja Irakin pakolaisleireille ahdettujen, ulkomaalaisten Isis-taistelijoiden perheenjäsenten kohtalon ratkaisu.

Britannian pääministerin paljastuminen hilpeäksi tapavalehtelijaksi on brittien ongelma. Euroopan unionin rakenteelliset ongelmat taas koskevat suomalaisia kovastikin.

Kirjoittaja on HS:n ulkomaantoimittaja.

sunnuntai 4. elokuuta 2019

Päärakennuksen takan tuunausta...

Olen taannoin kirjoittanut, että vuonna 1982 rakennetussa päärakennuksessamme on massiivinen, varaava takka, todellinen "kivikasa". Se on ollut ahkerassa käytössä.

Siinä on esiintynyt veto-ongelmia - alusta alkaen - varsinkin sytytysvaiheessa. Aikanaan poskikanaviin meneviä tiilenkulmia on pyöristetty ja piippuun pistettiin hiukan pituutta lisää. Ne auttoivat. 

Toista vuotta sitten keväällä alkoi ilmaantua poikkeuksellisen huonoa vetoa. Lopetimme takan käytön.
Heti kohta kävi nuohooja, joka totesi, että suuluukun yläpuolella kolme neljästä tiilestä on ”kaatunut”. Totta, minäkin katsoin valolampun ja peilin avulla, kolme tiiltä on toisessa asennossa.
Aiemman yhteydenottoni perusteella muurari tutki asian ja hänellä oli valmis ratkaisu asiaan. Neljä tulitiiltä korvattiin valetulla, tulenkestävällä palkilla. Se toteutetiin ja olemme lämmittäneet takkaa sittemmin jo viikon ajan - kyllä toimii mutta kuinka ollakaan palkki irtosi...

Vaikka olemme lämmittäneet kyseistä takkaa 36 vuotta, oli pakko opetella uusi lämmitystapa. Aloitin päältäsytyttämisestä, luovuin siitä ja siirryin perinteiseen, mutta pistän takkaan aiempaan verrattuna vähemmän puita > rapiat kolmanneksen aiemmasta. Se merkitsee luonnollisesti tieheämpiä lämmityskertoja. Käytän lisäksi sytytyspusseja sytytysvaiheessa.

Toistaiseksi näyttää hyvältä. Nyt koputan maalaamatonta puuta - varmuuden vuoksi...

Kuitenkin viime keväänä alkoi olla taas veto-ongelmia. Otin muutama päivä sitten yhteyttä sähköpostin välityksellä edellä mainittuun muurariin. Hän käväisi paikan päällä ja totesi tilanteen.
Nyt tehdään sellainen operaatio, että poskikanaviin asennetaan erilliset tuhkaluukut puhdistuksen helpottamiseksi. Samassa yhteydessä tutkitaan mahdollisuutta em. tulenkestävän palkin muuraamista uudestaan kiinni.

Tätä kirjoittaessani poskikanaviin aukot on piikattu auki, tavaraa kannettu muutama ämpärillinen tontin kulmalle, samoin kuin tuhkaimuroinnin jäänteet > poskikanavat olivat tukossa.
Tuhkaluukut on asennettu paikoilleen ja tulipesän saumakohtia täytetty. Arvelenpa, että nyt on vuonna 1982 rakennettu takka vihdoinkin sille kuuluvassa iskussa. Eiköhän nuo vedot parane, kun poskikanavat saadaan kunnolla puhdistetuiksi myöhäisemmässäkin vaiheessa.

Lomamatka 20.-27.07.2019 - Kemi-Helsinki-Lontoo-Pariisi-Helsinki-Kemi - loppupohdiskelua...

Toteutimme lomamatkan 20.-27.07.2019: Kemi-Helsinki-Lontoo-Pariisi-Helsinki-Kemi.

Nyt on vielä kevyen loppupohdiskelun hetki:
Olimme pääsääntöisesti tyytyväisiä matkaamme, koska olimme jo vuosia aikaisemmin juuri vastaavantyyppistä matkaa suunnitelleet. Euroopan levottomuudet siirsivät matkamme toteutuksen.
Olimme erittäin tyytyväisiä siihen, että mitään ikäviä tapahtumia emme joutuneet kokemaan. 
Ainoastaan tuo Pariisissa tapahtunut lievä "kuurokusetus" ja tuo mitätön 20 euron menetys olisi saanut jäädä tapahtumatta. Mutta otetaan opiksi...

Luonnollisesti murheellisena jouduimme toteamaan, miten kurjissa olosuhteissa kadulla olevat/asuvat ihmiset joutuvat elämään. Se on asia, johon satunnainen matkailija ei voi luonnollisestikaan vaikuttaa, muutamat kolikot kuppiin ei asiaa juurikaan edistä. Se on vain ja ainoastaan symbolinen myötätuntoele.
Toisaalta äärimmäinen vauraus ja loisto pistävät mietityttämään maailmassa vallistsevaa epäoikeudenmukaisuutta ja epätasa-arvoa.  

Niin kuin matkamuisteluistani on aistittavissa nuo tympeännöyryyttävät lentokenttätapahtumat = matkustajien kävelyttäminen "karjalaumamaisesti" siksakkia, todennäköisesti aiheuttavat sen, että siirrymme takaisin Inter Rail-matkailijoiksi hiukan aiempaa kevyemmällä varustuksella ja kevyemmällä ohjelmalla.

Toinen vaihtoehto on se, että odotamme sitä - epätodennäköistä vaihtoehtoa - että pääsemme Kemistä lentämään suoraan lomakohteeseen.

Kolmas vaihtoehto voi olla se, että emme lähde enää yleensäkään ulkomaanmatkoille, kotimaanmatkatkin taitavat jäädä vähille. 


Todennäköisesti emme ainakaan lähde enää nyt toteutetun tyyppiselle ryhmämatkalle. Jos lähdemme ryhmämatkalle, ryhmän täytyy olla meille tutuista henkilöistä koostunut.

Kemissä on hyvä elää/asua ja Selkäsaari ja lähivedet ovat matkakohteina ihan nokko. Toki käymme edelleen muutaman kerran vuodessa Ruotsin Haaparannalla...

Olimme tyytyväisiä siihen, että selvisimme matkasta - lievää iltaväsymystä lukuunottamatta - kohtalaisen hyvin. 
Tuo mukana aika-ajoin raahattu suuri matkalaukku oli virheratkaisu, se ei enää toistu, jos olemme matkalla. Turhaa, käyttämätöntä tavaraa oli matkalla taas kerran mukana.


Täytyy miettiä noita kännykkäratkaisuja. Höyryälykännykät eivät toimineet matkallamme.
Itse menen jututtamaan kännykkäkauppiaita seuraavan aktiviteettipyräykseni yhteydessä.

Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että sauvakävelykepit herättivät jonkin verran kiinnostusta. 
Todettakoon, että emme Lontoossa emmekä Pariisissa nähneet vastaavia eipä noita tosin näkynyt Helsingissäkään. Erilaisilla muilla kepeillä ihmisiä toki oli liikkeellä.



lauantai 3. elokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen oli pakko lähteä pihalle kastelu- ja tynnyreiden täyttöhommiin.
Kyllä - on ollut niin kuivaa, että aiemmin "mainostamani" pieni perunapeltomme alkoi kaalien osalta näyttää osittain hiukan nuupahtaneen näköiseltä.

Tontin kulmalle seisoskellessani kävi mielessä, että oliko se kesä sitten tässä - toivottavasti ei aivan niin.

Vaimoni oli eilen ottanut yhden kaalen. Istuttamamme yhden perunan asemesta oli selvästikin useampia perunoita. Maa antaa antejaan, kohta ilmeisesti aloitamme uusien perunoiden syönnin suoraa omasta pellosta...

Perunapeltoa ja ryytimaata kastellessani tuli pikkulinnunpoikanen ihmettelemään vesisuihkuani. Istahti ns. matopeltoon iskemäni lapion kahvalle ja plöräytti sille pienen tortun. Oli siinä kahvassa aikaisempiakin sotkuja, joten huuhtelin ne vesisuihkulla pois.

Käväisin hetki sitten keskustassa kaupoilla. Kriittisen kohta näyttää edelleen olevan kassajono. Maksettuani ostokset tulee aina tunne, että nyt äkkiä pois alta. Tuntuu siltä ihmiset kassajonossakin ovat kuin "tuli perseessä" - on kiire, kiire, kiire...

Joka tapauksessa tein hyviä, edullisia ostoksia.

Ajoin uteliaisuuttani Hahtisaaren ja sisäsataman kautta. Meripuistokadulta Valtakadulle kääntyessäni kännykkäni soi. Ajoin parkkiin kadunvarteen. Outo numero mutta siitä huolimatta vastasin. 
Mieshenkilö kertoi naapuriltani kuulleensa, että minulla on "jonkilainen auto" tallissa. Sanoin hänelle, että minulla ei ole jonkilainen auto vaan...


En ehtinyt pitemmälle, kun hän totesi: "Niin Mersu!" Kerroin hänelle, että en ole autoa viime aikoina kaupitellut, mutta jos joku haluaa ostaa sen niin mikä ettei. Hän tuntui tietävän auton historian ja lupasi tulla katsomaan sitä ensi viikon maanantaina aamulla - hyvä niin...

Vielä tältä illalta:

Kävimme Satama Open Air-lauantain taphtumassa illansuussa. Tai oikeastaan puolen tunnin autoajelun Hahtisaaren satama-alueella. Näytti siellä olevan muitakin. Ilma oli varsin siedettävä - hyvä niin...

Helsinki 27.07.2019 > takaisin Kokkolan kautta kotiin Kemiin...

Viimeinen matkamuisteluteksti:

Kirjoitin eilen mm. seuraavaa: Mukava lento Helsinkiin keskikokoisella Finnairin koneella. Lentokentältä Finnairin bussilla keskustaan ja hotellille. 
Olimme varanneet kotimaan matkat ja hotellin Travellinkin kautta. Hotellimme oli Scandik Simonkenttä.

Vastaanotossa nuorimies totesi: "Hotelli on aivan täynnä, joduimme majoittamaan teidät sviittiin. Toivottavasti se kelpaa teille."

Seitsemännen kerroksen hotellihuoneeseen, sviittiin päästyämme totesimme, että nyt kyllä kelpaa. Ei paha...

Seuraavalle päivälle ei ollut muuta tavoitetta kuin uusi kirjastorakennus Oodi. Pojanpoikamme Lauri oli Kemissä käydessään luvannut meitä siellä kierrättää/opastaa.

Taas uni maistui.
_____________

Nousimme ylös virkeinä. Menimme aamupalalle, joka oli aivan toista laatuluokkaa kuin viime päivinä kokemamme. Kertakaikkiaan erinomaisen monipuolinen kattaus.kyllä havaitsi, että hotelli oli täynnä...

Reppu selkään, laukku olkapäälle ja vastaanoton kautta aurinkoiselle pihalle. Kävelimme rauhallisesti Oodia kohti.
Helsinki tuntui varsin rauhalliselta Pariisiin ja Lontooseen verrattuna. Turisteja näytti olevan paljon liikkeellä.
Menimme Oodin tuloaulaan odottelemaan Lauria. Hän tuli vauhdikkaasti sisään. Kiertelimme eri kerrokset läpi. Kahvittelimme valtavan suuren, sydämenmuotoisen korvapuustin ryydittämänä. Mehu myös maistui oppaallemme. 

Kyllä kyseinen rakennus on mielenkiintoinen, rauhallinen ja toimivan tuntuinen. Kannatti ehdottomasti pistäytyä. 

Lauri lähti paluumatkalle Vuosaaren Aurinkolahteen ja me Finnairin bussilla lentokentälle. Tutut turvatarkastuskuviot. Saimme valita jonon, sillä tarkastukseen ei ollut menossa muita koko alueella, olimme ajoissa paikalla.

Kävelimme ostosparatiisialueen ohi lähtöportille. Lento Kokkolan kautta Kemiin sujui erinomaisesti.
Totesimme, että lämmintä riittää sinä päivänä Kemissäkin.

Kotiin tultuamme oli mukava istahtaa päärakennuksen terassille. Kyllä kotona on hyvä olla, ei kahta sanaa...

perjantai 2. elokuuta 2019

Mitä tänään tähän asti> mm. päiväongella...

Kirjoitin eilen muun muassa seuraavaa: Huomenna perjantaina illansuussa lähden kuuntelemaan Satama Open Air musiikkia illansuussa Selkäsaaren pohjoispään merialueelle - kaksi jigionkea ja kesäpilkki on vedessä. Toivottavasti saan ns. särkipilkillä sen särjen, jotta pääsen isoja ahvenia nostamaan...

Suunnitelmat muuttuivat.

Kuultuani, että kalakaverillani on tänään lapsenlapsipäivä eikä hänellä ole mahdollisuutta lähteä kököttämään veneeseen, päätin lähteä poikkeuksellisesti päiväongelle. Päiväongelle vaikka oli kylmä ilma, kova tuuli ja sekin aivan väärästä suunnasta.

Pistin haalarin alle villahousut ja villapaidan, hain ostomatopurkin kellarista, ajoin Hahtisaaren Nesteen kautta hahtisaaren venesatamaan. Vesi oli tosi matalalla.

Ajelin Kojukallion väylälle ja annoin Kiikelin suunnasta puhaltavan tuulen viedä minua Selkäsaaren pohjoisrantaa päin. Pistin kaksi jigionkea veteen. Tuli pieniä ahvenia. Ajelin rannasta varovaisesti takaisin väylälle, sillä tämän tästä vilahteli uppopuita aika korkean aallokon keskellä. 
Annoin tuulen viedä vielä toisen kerran. Sitten ajoin taas "keskelle ei mitään", ankkuroiduin ja keskityin onkimaan.

Kieltämättä välillä alkuvaiheessa kävi mielessä, onko tässä loppujen mitään järkeä eli olla kalassa tällaisella ilmalla, ven humpasi tuulella aikalailla.
Pientä ahventa tuli, päästin ne takaisin mereen ja osalla yritin syöttää viittä lokkia, jotka olivat tulleet katselemaan touhujani. Ei tullut ns. särkipilkillä särkeä mutta pieniä ahvenia. Uhrasin yhden pienimmistä syötiksi - toiveissa isot ahvenet.

Se toimi, vaikka ihan ennätyskaloja ei tullutkaan. Kyllä meriahventa tuli sen verran, että pieni perhe voi syödä niitä savustettuna vaikka "yli kylkiensä"...

Sisäsatamassa viriteltiin musiikkitouhuja.

Ajelin suhtkoht tyytyväisenä takaisin Hahtisaareen. Huomasin, että jotkut ovat intoutuneet syöttämään maissa sämpylänpalasilla, lokkeja, tiiroja ja variksia - huvinsa kullakin. Tätä kirjoittaessani ahvenet ovat jo pakastimessa.

Ihan hyvä päiväonkireissu. 

Pariisi 26.07.2019 > illalla Helsinkiin...

Matkamuistelua: Pariisi 26.07.2019 > illalla Helsinkiin...
Kirjoitin eilen mm. seuraavaa: Laskeuduimme rauhallisesti alas, kysyimme kahdelta pysähdyksissä olleelta "polkupyöräpoliisilta" bussilippujen ostopaikkaa. Niinpä ostimme Pigalle-metroasemalta päivän bussiliput. 
Kävelimme puistokäytävää pitkin - ohi Moulin Rougen - hotellille päin välillä istuskellen/vettä juoden. Kävimme pienessä supermarketissa täydentämässä ruoka- ja juomavarastoa ja menimme hotellille lepäämään hetkeksi. Televisioruudussa vilahti ennätyslämpötila Pariisissa 43,6 astetta Celsiusta...
Iltapäivällä ja illansuussa ajelimme busseilla siksakkia ja jalkaannuimme käydäksemme suuressa Haussmann-tavaratalossa. Tavarataloa oltiin juuri sulkemassa, joten se jäi kokematta.
Siispä kävimme siemaisemassa - happy hour - oluet tavarataloa lähellä olevassa baarissa. Iltahelteessä maistui hyvältä.
Hetken harhailtuamme iltapimeässä, ajoimme tutulla bussilla hotellille. Superhelteisen päivän jälkeen uni maistui.

Viimeisenä Pariisi-päivänä päätimme rauhoittua tutustumalla hotellin vieressä olevaan Cimetiere de Montmartre-hautausmaahan.
Miksi?
Siksi, että olimme matkamme aikana tavanneet/ohittaneet kymmeniätuhansia, satojatuhansia, kukaties miljoonia eläviä ihmisiä, joten oli paikallaan käydä paikanpäällä katselemassa todellisia korvaamattomia, joista ei ole kuin nimet/muistot jäljellä.
Otimme edellisenä iltana ostamamme edullisen punaviinipullon/uuden korkinavaajan ja mukit reppuun ja siirryimme hautausmaalle. Ilma oli edelleen hiostavan lämmin, ei toki eilisen kaltainen - onneksi...

Hautausmaalla ei ollut meidän lisäksemme kuin muutama ihminen, lähinnä turistiperheita. Istahdimme puiden siimeksessä olevalle puistonpenkille. 
Otimme mukillisen, toisenkin punaviintä ja yhtäkkiä alkoi kova, lämmin vesisade, jota säesti ukkosen jyrähdys. Menimme suojaan katokseen. Kaikki oli ohi varttitunnissa, jatkoimme matkaa...

Menimme hotellille, pakkasimme ison matkalaukkumme ja reppumme ja veimme ne tilapäissäilytykseen odottamaan iltapäivän lentokentälle lähtöä. Samalla luovutimme huoneemme.

Katselimme hotellin tuntumassa olevaa arkielämää "aikaa tappaen" odotellessamme lähtöä Charles de Gaulle-lentokentälle.
Istuimme lähiterassilla ja siirryimme lähiravintolaan/avoravintolaan syömään hiukan hiukopalaa

Tapasimmeko matkamme aikana yhtään tuttu? Emme, tosin em. avoravintolassa jututimme yhtä ryhmään kuuluvaa periskuntaa niin löytyi yhteisiä tuttuja Kemin Veitsiluodon saarelta. Maailma on pieni...

Ryhmä kokoontui hotellin ala-aulaan, matkaopas ja bussi saapuivat. Opas kertoili kentälle mennessämme vielä Pariisiin liittyviä asioita ja ohjeisti lentokenttäkäyttäytymistä. Toteutui sama, tyypillinen, nöyryyttävä siksak-kävely, jonka jälkeen siirryimme lentokentän "ostosparatiisiin". Vähäiset olivat ostoksemme...

Mukava lento Helsinkiin keskikokoisella Finnairin koneella. Lentokentältä Finnairin bussilla keskustaan ja hotellille. 
Olimme varanneet kotimaan matkat ja hotellin Travellinkin kautta. Hotellimme oli Scandik Simonkenttä.

Vastaanotossa nuorimies totesi: "Hotelli on aivan täynnä, joduimme majoittamaan teidät sviittiin. Toivottavasti se kelpaa teille."

Seitsemännen kerroksen hotellihuoneeseen, sviittiin päästyämme totesimme, että nyt kyllä kelpaa. Ei paha...

Seuraavalle päivälle ei ollut muuta tavoitetta kuin uusi kirjastorakennus Oodi. Pojanpoikamme Lauri oli Kemissä käydessään luvannut meitä siellä kierrättää/opastaa.

Taas uni maistui.










torstai 1. elokuuta 2019

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En sen kummempia, mutta kävi mielessä sanonta: Ei kannata mennä merta edemmäksi kalaan...
Olen vuosikymmeniä kalastellut Siikalahti-Kraaseli-Juurakko-Laitakari-alueella entisen puunuittoväylän varrella. Mutta oikeastaan vuodesta 2011 lähtien Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella ja vähin Lehmikiven karikon tuntumassa.
Miksi?
Siksi, että Hahtisaaresta alueelle on muutaman minuutin ajomatka.
Onko alueella ollut tungosta. Ei, en ole nähnyt kahdeksan vuoden aikana ensimmäistäkään onkijaa, paitsi mukaani veneeseeni pyytämät henkilöt. Tosin tämän kesän aikana olen itsekin vähentänyt jigiongintaa ja kesäpilkkimistä. Katiskatkin ovat olleet maissa jo pitkään.
Minulla on tunne, että ihmiset epäilevät, että alueelta ei tule kalaa.
Toki ei aina, mutta aina silloin tällöin sen verran ja sen kokoisia, että voi hyvällä syyllä todeta: Keittää, paistaa ja vähän suolaan.
Olen varmasti kirjoittanut aika monta kertaa, että minun mielestäni meriahven on paras savustuskala. Niitä minä pyydän. Jos hauki tulee niin tulkoon...
Huomenna perjantaina illansuussa lähden kuuntelemaan Satama Open Air musiikkia illansuussa Selkäsaaren pohjoispään merialueelle - kaksi jigionkea ja kesäpilkki on vedessä. Toivottavasti saan ns. särkipilkillä sen särjen, jotta pääsen isoja ahvenia nostamaan...

Kemin Selkäsaaressa tänään...

Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa tiistaina 16.07.2019. Olimme eilen päättäneet lähteä käymään saaressa, näin teimme. 
Perinteisten aamutoimien jälkeen ajelimme Hahtisaareen. Näytti Tomminkin pakettiauto olevan parkissa.

Aurinkoinen ja kevyttuulinen aamu, vesi aika alhaalla, mutta rantautuminen sujui asiallisesti.

Lammasfarmari oli varoitellut karkuun päässeestä katraastaan. Kyllä - ranta oli myllätty ja paskoja siellä täällä. Heittelin niitä lehtiharjalla sivuun polulta.Mökille päästyämme istahdimme pihaterassilla hetken aikaa. Tänään ei ollut työtavoitteita ollenkaan mutta...

Vaimoni pisti tulen tuvan uuniin ja kasteli kivi-istutuksia. Minä otin kirveet esiin ja kopsin klapeiksi muutaman ison kuusipökäleen vain neljään osaan, fiilistelen niiden kanssa myöhemmin.

Superloukussa oli pieni myyrä täynnä muurahaisia. Kannoin "saaliin" kompostikasaan käsin koskematta ja pistin loukun uudestaan pyytämään. 


Saaren pohjoispäässä oli hiljaista. Linnunpöntöillä oli hiljaista. Kahvittelun jälkeen, vaimoni kävi rannasta hakemassa pari mielenkiintoista kiveä vesikärryllä ja minä menin lähimaastoon sauvakävelemään.
Mustikat alkavat olla kypsiä, mutta niitä on vähänlaisesti. Metsämansikoita kypsyy taas pitkän ajanjakson aikana.
Metsässä kävellessäni tein havainnon, että lampaat olivat ilmeisesti kulkeneet - paskoista päätellen - hirvien kulkureittejä.
Ajatuksissani taas halailin niitä "kahen kuution puita", kyllä ne ovat komeita. 

Teimme lähtöä. Vesi oli vielä matalammalla kuin kuin tullessamme. Oli taas pakko soutamalla lähteä rannasta.

Oli mukava saaressakäynti taas kerran.


Parisi 25.07.2019...

Matkamuistelua > Pariisi 25.07.2019:

Kirjoitin eilen mm. seuraavaa: Pariisissa ykköstavoitteemme oli käydä Place du Tertren-aukiolla sijaitsevassa kirkossa ja sieltä ylhäällä kukkulalla sijatsevassa, upeassa Sacré-Coeur-kirkossa.
Miksi? 
Siksi, että haltuumme on joutunut vanha öljyvärimaalaus, jossa on em. aukio ja takana kyseiset kirkot. Kyseinen öljyvärimaalaus on päärakennuksemme eteisaulassa...

Alunperin tosin tavoitteena oli myös käydä - viimeinkin - Louvren taidemuseossa ja Eiffel-tornissa.
Olimme pyytäneet matkatoimistoa varaamaan liput. Emme saaneet asiaan vastausta emmekä ohjeistusta. Netin kautta liput olisi voinut ostaa. Paikalla jonottamiseen ennätyshelteellä emme lähteneet...

Hiukan katseltuamme hotellin lähiympäristöä kävimme pienessä lähikaupassa ostamassa pientä purtavaa ja juomaa - oikeastaan juomia "kivakan kulun kunniaksi"...

Kyllä uni taas maistui,
_________________

Herättyämme laskeuduimme hotellin ensimmäiseen kerrokseen aamupalalle. Olimme oppaalta saaneet ohjeistuksen, että ryhmämatkalaiset menevät oikealle ja yksityismatkalaiset, liikemiehet, jne. vasemmalle...

Paikalla ollessamme välittömästi ajatukset ottivat kierroksia: Eihän nyt näin sentään voi olla nykymaailman Ranskassa/Pariisissa. Maassa, jossa Vapaus, Veljeys, Tasa-arvoisuus käsitteet väitetään olevan kunniassa.
Annoin matkan jälkeen matkatoimistolle palautetta tästä "kahden kerroksen väkeä"-kohtelusta - hengessä > vaihtakaa hotellia... 

Aamupala nautittiin rahvas-osastolla, noustiin huoneeseen, rauhoituttiin ja valmistauduttiin lähtöön ykköstavoitteeseemme. Oli tulossa kuuma, hiostava päivä.

Hotellilta lähtiessämme pohdiskelimme reittivalintoja. Etenimme koko ajan oikeaan suuntaan välillä hiukan sivuunkin mennen, mutta jotakuinkin vaivattomasti  löysimme Place du Tertren-aukion ja sen reunalla olevan vanhan kirkon, jonka sisälle menimme vilvoittelemaan.

Aukiolla liikuskeli paljon taiteilijoita, jotka olisivat kohtuuhinnasta ikuistaneet piirtämällä olemuksemme.

Sieltä siirryimme istuskelemaan aukion reunalla olevaan "avoravintolaan" - varjoon nautiskelemaan virvokkeita. Kysyin tarjoilijanuorukaiselta, onko hän käynyt Suomessa, Helsingissä. Ei kuulemma ollut. Samalla sain tilaisuuden mainostaa Kemiä, sillä pikkurepussa on vanha > Maailman Suurin Lumilinna-logo englanninkielellä ommeltuna.

Tovin istuskeltuamme ja ihmisvilinää katseltuamme lähdimme ylhäällä kukkulalla sijatsevaa, upeaa Sacré-Coeur-kirkkoa kohti. Loppujen lopuksi se oli kivenheiton päässä aukiolta.

Väkeä - pääosa turisteja - oli liikkeellä todella paljon helteestä huolimatta. Oli mukava mennä sisälle viileään. Istuimme siellä tovin...
Sacré-Coeur on upea ja nimenomaan upealla paikalla. Ylhäältä näkee aikamoisen osan Pariisia.

Laskeutuessamme alaspäin eräällä varjoisella tasanteella näimme nuoria, pieniä, laihoja, meitä tummempi-ihoisia naisia, jotka "iskivät" meidän kylkeemme - pysähdyimme varjoon. Meille molemmille työnnettiin nimenkeräyslista eteen. Naiset, joita taisi olla kaikkiaan viisi,  eivät puhuneet mitään, vaan viittilöivät eräänlaista kuurokieltä.

Meille molemmille syntyi mielikuva, että he keräsivät nimiä jotain kannaottoa varten. Meille molemmille syntyi myös mielikuva myötätuntoisesta asennoitumisesta asiaan, olimmehan mm. Lontoossa jaelleet kolikkoja kadunvarressa makailleille/istuville vähäosasille reppanoille.

Kyseinen naisporukka vaati - viittilöivät - nimenkirjoittamisesta rahaa. Siinä vaiheessa kellot kilisivät meillä molemmilla. Otin parikymmpisen esiin päästäksemme porukasta eroon, mutta meille näytettiin listan kääntöpuolta, että minimi on 20 euroa/henkilö!

Taisinpa kirota reilusti suomenkielellä, että perkele, nyt riittää. 

Kävi mielessä jopa, että nappaan ojentamani parikymppisen takaisin. Lähdimme niiltä jalansijoilta laskeutumaan portaita alaspäin.
Kuulimme takaa aikamoista - miesäänistä älämölöä - ilmeisesti kuuroporukka tai "kuuroporukka" sai pikapalautetta, kun eivät saaneet lypsettyä meiltä vaadittua summaa.

Meitä kusetettiin!

Näin jälkikäteen ajatellen/muistellen meille esitetyt kaavakkeet olivat hiukan epäselviä, äpöstyksiä. Todennäköisesti porukka touhusi turvakameroiden katvealueella. Taktisesti paikka valittu superhelteellä puiden varjoon, johon mielellään - mekin - valitut uhrit pysähtyvät. Ilmeisesti nuo älämölömiehet seisoivat vielä syrjemmällä, kukatis piilossa...

Päätimme siltä seisomalta, että enää koskaan emme pysähdy vastaavassa tilaneessa, vaan kävelemme kylmästi aina ohi - aina!

Todettakoon, että olemme mm. kolme kertaa olleet Inter Rail-matkalla: Vuonna 2000 Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa, vuonna 2001 Saksassa, Itävallassa, Sveitsissä mutta pääosin Ranskassa ja vuonna 2003 Italiassa. Koskaan meitä ei ole edellä kerrotun tavalla yllätetty.

Laskeuduimme rauhallisesti alas, kysyimme kahdelta pysähdyksissä olleelta "polkupyöräpoliisilta" bussilippujen ostopaikkaa. Niinpä ostimme Pigalle-metroasemalta päivän bussiliput. 
Kävelimme puistokäytävää pitkin - ohi Moulin Rougen - hotellille päin välillä istuskellen/vettä juoden. Kävimme pienessä supermarketissa täydentämässä ruoka- ja juomavarastoa ja menimme hotellille lepäämään hetkeksi. Televisioruudussa vilahti ennätyslämpötila Pariisissa 43,6 astetta Celsiusta...

Iltapäivällä ja illansuussa ajelimme busseilla siksakkia ja jalkaannuimme käydäksemme suuressa Haussmann-tavaratalossa. Tavarataloa oltiin juuri sulkemassa, joten se jäi kokematta.
Siispä kävimme siemaisemassa - happy hour - oluet tavarataloa lähellä olevassa baarissa. Iltahelteessä maistui hyvältä.

Hetken harhailtuamme iltapimeässä, ajoimme tutulla bussilla hotellille. Superhelteisen päivän jälkeen uni maistui.