SE MIKÄ alkoi rumasti, rumasti myös päättyi. Näinkin lyhyesti voidaan kiteyttää Antti Rinteen ura Sdp:n puheenjohtajana. Rinteen ero pääministerin paikalta antaa Sdp:lle mahdollisuuden uuteen alkuun ja nousuun.
Politiikassa on yleistä ajattelu, että hyvät tavoitteet pyhittävät pahatkin keinot. Eivät pyhitä. Ei ole niin hyviä päämääriä, etteivät väärät keinot niitä pilaisi.
Junttausoperaatio, joka nosti Rinteen Jutta Urpilaisen tilalle Sdp:n johtoon vuonna 2014, oli sekä tehokas että ruma. Tämä on leimannut koko Rinteen uraa poliitikkona.
JUNTTAUS REPI puolueen kahtia ja jätti haavoja, jotka eivät koskaan parantuneet. Voittajat ovat käyttäytyneet kuin miehittäjät valloitetussa maassa tai kuin uskonlahko, joka vainoaa ainoasta oikeasta uskosta harhautuneita jäseniään.
Kunnon sosialidemokraateiksi on kelpuutettu vain ne, jotka ovat yhtyneet uskontunnustukseen: ”Minä uskon Antti Rinteeseen, kaikkivaltiaaseen demaripolitiikan luojaan, meidän Herraamme”. Ne muut, jyrätyksi tulleet, ovat joutuneet pitämään suunsa kiinni, elleivät ole halunneet tulla leimatuiksi oman pesän likaajiksi ja vihollisvoimien agenteiksi.
Monet jyrätyistä ovat olleet Sdp:n aatteellisinta, avarakatseisinta ja sivistyneintä väkeä. He ovat olleet väkeä, joka ei kanna huolta vain Sdp:n vaan koko valtakunnan menestyksestä – Sdp:n parhaiden perinteiden mukaisesti.
RINTEEN junttamiestenkin tarkoitus oli varmaan hyvä. Mikään ei kuitenkaan mennyt niin kuin piti: Rinteestä ei tullut puolueen pelastajaa, vaan syöksykierteen vauhdittaja. Mitä selvemmäksi tämä tosiasia on käynyt, sitä kiihkeämmin sen ovat kiistäneet ne, jotka tekivät Rinteestä puheenjohtajan.Rinteestä ei tullut puolueen pelastajaa, vaan syöksykierteen vauhdittaja.
Sitä ahtaammaksi on myös puolueen henkinen ilmapiiri käynyt. Sdp:n katto oli korkealla ja seinät lavealla puolueen suuruuden päivinä. Puolueeseen ja sen kannattajiin kuului yleishumanisteja ja -demokraatteja, sivistyneistöä ja kulttuuriväkeä, radikaalia nuorisoa, naisasianaisia, jopa yrittäjiä.
Rinteen Sdp:llä on ollut vaikeuksia sietää edes niitä jäseniään ja kannattajiaan, jotka eivät ole häneen uskoneet. Sdp on kuihtunut avarasta yleispuolueesta tiukasti samanmielisten eläkeläisten ja ay-aktiivien puolueeksi.
LAHKOLAISEEN ajatusmaailmaan kuuluu, että syy kaikkiin koettelemuksiin on aina ulkopuolisissa pahan voimissa. Niinpä Rinteen erokin johtui ”kepun kostosta”, ”työantajapiirien juonittelusta”, ”lestadiolaisten salaliitosta” – kaikesta muusta paitsi omista tai Rinteen virheistä.
On tietenkin hyvä, että kaikki hallituskriisiin johtaneet syyt ja tapahtumat käydään tarkoin läpi. On kuitenkin vaara, että kaikenkarvaisten salaliittoteorioiden alle hukkuu se ainoa totuus, jolla lopulta on merkitystä: Rinne keitti ihan itse sopan, jonka joutui nielemään.
Myös Rinteen tarkoitus oli epäilemättä hyvä. Mutta keinot olivat vääriä. Hänet kaatoi lopulta se, että hän johti selkeästi eduskuntaa harhaan, vieläpä mitä ilmeisimmin vastoin parempaa tietoaan. Sen jälkeen ei voi jatkaa pääministerinä.
Totuus kiinnostaa kansalaisia, ja kaikki
muut paitsi puolueuskon pahiten
sokaisemat sen myös näkevät.
Poliitikot, jotka näin ajattelevat, tekevät pahan virheen. Totuus kiinnostaa kansalaisia, ja kaikki muut paitsi puolueuskon pahiten sokaisemat sen myös näkevät. He saattavat kääntää lopullisesti selkänsä poliitikoille, joiden mielestä totuudella ei ole väliä.
Tietenkin keskustan operaatiota saattoivat siivittää vähemmän ylevätkin motiivit. Silti puolue teki suuren palveluksen demokraattiselle järjestelmälle, kun pani pisteen pelille, joka oli vahingoittamassa sen perustuksia.
Suuren palveluksen keskusta teki myös Sdp:lle. Rinteen lähtö on parasta, mitä Sdp:lle on tapahtunut toukokuun 2014 jälkeen. Nyt puolueella on todelliset mahdollisuudet saada uusi alku ja päästä jälleen nousuun.
SDP:LLÄ ON kaksi erinomaista pääministeriehdokasta: liikenne- ja viestintäministeri Sanna Marin ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. On itsestään selvää, että voittajasta tulee myös Sdp:n puheenjohtaja.
Voitti kumpi tahansa, puolueesta voi tulla jälleen puolue, jonka katto on korkealla ja seinät lavealla. Siitä voi tulla jälleen puolue, jossa voivat toimia ja jota voivat äänestää muutkin kuin uskonsa sokaisemat.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti