Asia kävi hetki sitten välähdyksenomaisesti mielessäni katsellessani työhuoneeni nurkassa nojallaan olevia kitaroita, kahta Landola-kitaraa.
Muistan hyvin isäni mandoliinin näppäilyt/tapailut joskus 1950-luvun alkupuolella. Hän saattoi omaksi iloksi soitella tuttua sävelmää käytyään liiterissä puita hakemassa...
Alkuvuodesta edesmennyt veljeni toi meriltä minulle kitaran, jota minäkin vähin tapailin. Kerrottakoon, että sitä kitaraa tapaili naapurin poika erittäin aktiivisesti aina meillä käydessään.
Perheeni oli leikillisesti sanoen lähes "hermoromahduksen partaalla" kuunnellessaan hänen yksitotista ja yksioikoista kitaranrämpytystä.
Todettakoon, että hänestä tuli aikuisiässä muusikko, hänellä oli pitkään oma orkesterikin > harjoitus teki ainakin myöhäisemmässä vaiheessa mestarin...
Edellä olevia soittimia - mandoliinia ja kitaraa - ei ilmeisesti ole enää olemassa.
Toisen työhuoneeni nurkassa olevan Landola-kitaran ostin kauan sitten ja toisen, mustassa kitaralaukussa olevan pojat, Tommi ja Timo ostivat minulle syntymäpäivälahjaksi myös kauan sitten.
Molemmat pojat ovat aikanaan "nuorinamiehinä" soitelleet bändeissä ja vielä aikuisiässäkin, Tommi tosin satunnaisesti.
Nuorempi pojistamme eli Timo on mukana nykyäänkin Musiikillinen Kollektiivi Roihuvuori-bändissä. Ovat tuottaneet omaa musiikkia.
Niin - musiikillisesti lastenlapsemme Veera on omalla tasollaan monivuotisten musiikkiopintojen ryydittämä, Anna on myös kiinnostunut pianonsoitosta, Lauri sen sijaan on urheilumiehiä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti