perjantai 26. lokakuuta 2018

Haaparannalla tänään - oliko se sitten tässä...

Päätimme tänään lähteä  aamupäivällä pistäytymään siellä kevytostoksilla.

Ajelimme = köröttelimme upeassa alkutalven säässä mennen tullen. Liikennettä oli jonkin verran ilman ja tiepinnan lämpötila -1 ja -3 asteen välillä.


Menomatkalla kävimme Torniossa olohuoneeseen kattolamppua katsomassa tutussa Virvatuli-liikkeessä (EURONICKS). Kyllä lamppu löytyi ja edullisesti, palvelu oli erinomaista.

Jälleen Haaparannalla perinteinen ICA MAX- käynti. Nyt hyllyssä oli "kaksipistekasi" tummaa janojuomaolutta. Sitä oli ostettava, se on edullista. 

Nyt jätimme Systembolagetin väliin eli ajelimme suoraan IKEA:aan. Minä jäin istuskelemaan tuloaulan sohvalle. Väkeä oli liikkeellä aika lailla.

Arvelin vaimollani menevän tällä kerralla kierrokseen noin kolme varttia. Kyllä hiukan vajaa mutta kassajonossa hän oli noin puoli tuntia. Aivan liian vähän kassoja auki ja juuri sillä kassalla, jonka jonossa hän oli, oli jotain häslinkiä vaimoani edeltävän asiakkaan kanssa...

Ohi kulkevien ihmisten tavarakärräystä katsellessani pohdiskelin, että varmaan puolet ostoksista on turhaa/turhanpäiväistä/heräteostoksia.

Vihdoin viimein päästyään kassajonosta vaimoni totesi:"Oliko se sitten tässä?" Hän tarkoitti yleensä Haaparannalla ja nimenomaan IKEA:ssa käyntiä.

Kerroin, että en nähnyt ensimmäistäkään tuttua tai edes tutun näköistä ihmistä. Hän totesi, että eipä ne taida meidän tutut vanhukset täälläpäin liikkua.

Istahdimme tuloaulan sohvalle hetkeksi aikaa. Sohvalla istui myös harmaahapsinen, iäkäs naishenkilö, joka sanoi olevansa ryhmän mukana liikkeellä. Sanoi jääneensä aulaan odottamaan, kun ei ole mitään tarvetta ostaa yhtään mitään. Kaapit täynnä kotona tavaraa...

Ajelimme "vihreässä aallossa" suoraan moottoritielle. Paluumatkalla keskustelimme, että jatkossa saamme ostetuksi Kemissä varmaan kaikki, mitä me yleensä tarvitsemme.

Ihan mukava pistäytyminen Haaparannalla taas kerran, mutta jää nähtäväksi, oliko se sitten tässä....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti