Kyllä! Tein työn, jota en ole koskaan vaivautunut tekemään. Liekö laiskuutta tai olen kokenut asian turhanpäiväiseksi. Että minkäkö?
Talvirenkaiden vaihto Land Roveriin on tänään. Otin päärakennuksen autotallista valmiiksi esiin alumiinivanteilla olevat NOKIA-talvrenkaat. Kärräsin ne varastorakennuksen autotallin eteen. Niitä siirrellessä havaitsin, että renkaiden urissa oli aika lailla pieniä kiviä. Päätin puhdistaa ne pois ensimmäistä kertaa - tunnin työ...
Niitä irrotellessani kävi mielessä loppukevään 1972 tapahtuma. Olin valmistumassa insinööriksi ja olin hakenut paikkaa silloisen OULU Oy:n myynti-insinööriksi. Tehtaan uudella kemianlaitoksella oli aloitettu/alkamassa päällystyssideaineen, lateksin tuotanto lisenssivalmistuksena.
Yhtiön pitkä musta auto haki minut Oulun rautaieasemalta. Neuvottelut käytiin. Tunsin välittömästi, että nyt ei mennyt niin sanotusti putkeen. Nimenomaan englanninkielellä käydyssä keskusteluosuudessa sanat olivat hakusessa. Siihen maailman aikaan pääpaino mm. englanninkielen opetuksessa oli tekniikan osa-alueen tekstin ymmärtämisessä.
Kun tilanne oli ruokailuineen ohi, yhtiön autokuski tuli hakemaan minut ja kysyi: "Minne ajetaan?" "Ohikulkutien varteen." sanoin hänelle. Hän näytti lievästi hämmästyneeltä. Kerroin hänelle selityksenä, että liftaan samalla reissulla Kemissä käväisemään.
Eipä tarvinnut pitkään odotella, kun luisuperäinen, urheilullinen Ford pysähtyi peukutukseeni. Nuori kuski kysäisi, minne olin menossa ja niin istahdin pelkääjän paikalle. Keroin matkani tarkoituksen ja hän kertoi olevansa NOKIA-talvirenkaiden testaaja. He testasivat nimenomaan nastojen kiinnipysymistä uusissa talvirengasmalleissa.
Siihen maailman aikaan autoilla sai ajaa, mitä pellin alta moottorista lähtee. Kuski kiihdytti nopeuden 150 km/h:ssa ja samalla selosti "testaustaan". "Kuuntele, kuuntele, nyt niitä alkaa irrota!" hän innoissaan huuteli. Totta tosiaan! Aina silloin tällöin kuului rapsahdus, kun nasta irtosi.
Kuski kertoi, että vielä on työtä paljon tehtävänä, sillä eihän nastojen saa kovassakaan vauhdissa irrota.
Hän sanoi olevansa menossa pohjoiseen Saariselälle vähän lepäilemään ja pyysi mukaan muutamaksi päiväksi. Kiitin kutsusta, mutta sanoin seuraavana päivänä jo palaavani Kemistä Tampereelle perheeni luo...
Niin - tuon myynti-insinöörin paikan sai loppujen lopuksi oululainen kurssikaverini ja oli siinä eläkeikäänsä saakka. Tapasimme sittemmin monilla messuilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti