torstai 27. marraskuuta 2014

Oikeus valittaa = reklamoida on Sinullakin...

Opetustyössä ollessani toin aina voimakkaasti esiin oman näkemykseni sellaiseen asiakokonaisuuteen, jossa esim. olin saanut ostotapahtumassa virheellisen, puutteellisen tuotteen. Tuotteen, joka oli normaalikäytössä hajonnut käsiin ja oli hankala tai lähes mahdoton jatkossa käyttää.

Kerroin oppilailleni, että itse olen aktiivinen valittaja, reklamoija ja toiminnastani on tullut myönteistä palautetta paitsi yhdessä tapauksessa.

Mikäli oikein muistan tarinani valitusprosesseista kiinnostivat oppilaitani suunnattomasti, ajoivat kirkkaasti hetkellisesti ohi esim. puun kasvu, puun hankinnan, puun logistiikkaketjun tehtaalle, tms. ...

Syy tämän tekstin kirjoittamiseen tuli mieleen hetki sitten. Päätin juoda kupillisen, kaksi teetä.

Avasin Liptonin Yellow Label Tea-pussin.

Siinä ei nyt mitään ihmeellistä ole, mutta ajatukseni siirtyivat 1980-luvun alkupuolelle eräänlaisen mielenyhtymän vuoksi.

Perheessämme juotiin siihen aikaan aika lailla teetä, mm. edellä mainittua Liptonin teetä. Kuinka ollakaan ostamassamme teepaketissa oli teepusseja, joissa naru irtosi välittömästi irti pussin päästä, kun pussin oli pistänyt tulikuumaan veteen ja/tai narua ei ollut lainkaan...

Tilanne oli hankala. Toki kaikki teepussit käytettiin, mutta päätin ottaa yhteyttä suoraan valmistajaan/pakkaajaan.
Yleensä ensimmäinen valituskohde on kauppa, josta tuote on ostettu.

Päätin toimia toisin. Kirjoitin englanninkielisen kirjeen poikiemme Tommin ja Timon nimissä, taisinpa heillekin asiasta mainita.

Kerroin, että olemme Liptonin teepussien aktiivikäyttäjiä ja olimme yllättyneitä tämän kertaisen pakkauksen puutteista.

Leikkasin irti pahvipakkauksen EAN-koodin, jotta valmistaja/pakkaaja pystyy jäljittämään/paikallistamaan tuotantoprosessin virheet.

Kirje lähti matkaan Iso-Britanniaan, Lontooseen, osoitteeseen joka oli selkeästi painettu pakkaukseen.

Melkein paluupostissa eli erittäin nopeasti tuli vastaus.

Kirjeessä pahoiteltiin tuotteen puutteellisuutta ja siitä meille aiheutunutta harmia. Samalla kiitettiin EAN-koodista, jonka perusteella pakkauskoneen vika oli kyetty paikallistamaan.
Kirjeessä todettiin myös, että he toimittavat meille korvaukseksi Liptonin Yellow Label Tea-pakkauksen.

Pakkaus tuli noin viikon sisällä. Iso pakkaus, jonka teepusseja perheessämm käytettiin pitkään.

Todettakoon, että korvaukseksi saamamme tee oli kaupasta ostamaamme teehen verrattuna "aivan toiselta planeetalta" - se oli superhyvää. Teksteistä päätellen se oli johonkin Lähi-Itään menossa.

Ikävä todeta, mutta tuli mieleen, että siihen maailman aikaan tänne susirajalle taidettiin toimittaa teetä, joka oli tehtaan lattialta pusseihin lakaistu...

Nykyisin - yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin - tilanne on varmaan aivan toinen.

Muun muassa avaamani tee oli pakattu erittäin hyvin - täysin ilmatiiviisti ymärtääkseni...

Mahdollisesti kirjoitan näitä tositarinoita reklamaatioistani jatkossakin.

Todettakoon lisäksi, että en ole pitkään aikaan joutunut/päässyt valittamaan, reklamoimaan.

Nyt on kyllä pakko koputtaa puuta tai ainakin päätä.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

TV 1 Vaalien välissä-ohjelma...

Katselin hetki sitten - niin kuin varmaan muutama satatuhatta muutakin suomalaista - TV 1:n ohjelman nimeltään Vaalien välissä: Pätkähallituksen kuntotesti.
Ohjelmassa päätähtinä olivat Suomen eduskuntapuolueiden puheenjohtajat. Ohjelmassa oli erilaisia teemoja.

Muun muassa otsikkoina esiintyivät: TYÖ, SOTE, SOTA...

Saattaa olla, että kahden tunnin ohjelmassa teemoja oli muitakin. En katsonut yhtäjaksoisesti koko ohjelmaa.

Ohjelmassa kahden juontajan lisäksi esiintyi kaksi asiantuntijaa. Netin kautta tuli lisäkommentteja katsojilta. Todennäköisesti kysymyksiäkin.
Itse en siis katsonut aivan koko aikaan kyseistä ohjelmaa, vaan käväisin muutaman kerran hoitamassa tietokoneellani muutamia sähköpostilähetyksiä...

Enpä muista pitkään aikaan katselleeni niin huonosti juonnettua/ohjattua/nimenomaan johdettua haastatteluohjelmaa kuin edellä mainittu oli, miksi, siksi, että puheenjohtajien annettiin puhua rankasti toistensa päälle. Välillä puhe oli epämääräistä mölinää, josta ei saanut mitään tolkkua...

Juontajat eivät olleet ajan tasalla, mutta eivät olleet aika-ajoin haastateltavatkaan. Kyseessä olivat siis Suomen eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.

Saattaa toki olla, että pätkittäin ohjelmaa katsellessani ruutuun sattuivat hälinäpätkät.

Ohjelmassa esiintyneet asiantuntijat selvisivät tehtävästään hyvin. Heidän esittäessä kommenttejaan puheenjohtajat ymmärsivät olla jotakuinkin hiljaa.

Jos jaksoit tähän saakka lukea tekstiäni, saat hiukan tämän päivän täydennystä - ole hyvä!

Täydennän em. otsikoita katseltuani tällä hetkellä menossa olevaa uusintaa eilisestä ohjelmasta. Ainakin keskusteluissa on myös LAMA-otsikko...

Ohjelmassa näytti vilahtavan myös Blogit-sana, johon ruotsalaisasiantuntijalta haettiin "rymittäytymisneuvoja" - eipä tullut kovinkaan kummoisia neuvoja...

Vilkaisin em. ohjeman loppuosan, jossa puheenjohtajat kommentoivat, kuka tykkää kenestäkin.
Lisäksi ohjelman juontajat pyysivät heidän osuudestaan palautetta Naurunremakan seasta taisi kuulua maininta, että perinteisessä kouluarvosanalla huontajat pääsivät luokalta.

Oma näkemykseni on edelleenkin sama: Aika-ajoin sekavaa menoa, häiriötekijöitä aivan liikaa...

Tänään illalla toisin sanoen hetki sitten katselin em. ohjelman alkuosan Yle Areenasta ja totesin, että perjantaina päätettävä avioliittolaki oli ollut esillä ensimmäisenä. Puheenjohtajat saivat esittää näkemyksiään homo-/lesbo-asiasta. Kuultiin hyviä perusteluja nykyisen avioliittolain säilyttämisestä.
Toisaalta avioliittolakia halutaan tehdyn kansalaisaloitteen perusteella muuttaa niin, että myös samaa sukupuolta olevat voivat mennä naimisiin. Perusteluina mainittiin yhdenvertaisuus-, tasa-arvo- ja ihmisoikeusasiat. Keskustelussa ennakoitiin tiukkaa äänestystä eduskunnassa...

Käytännön nimetöntä realimaailmaa...

Minua hivenen häiritsee se, että alla olevan raportin lähteet ovat nimettömiä. Ovatko he asiantuntijoita vai "asiantuntijoita"? Siinäpä kysymys...

Eduskunnan laajassa Venäjä-raportissa spekuloidaan jopa sotilaallisen yhteenoton vaihtoehdosta

KOTIMAA 26.11.2014 19:38

Petja Pelli

HELSINGIN SANOMAT

ANDREI MAKHONIN / AFP

Venäjä-raportin nimi on Russia as a neighbour eli Venäjä naapurina.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisi keskiviikkona laajan Venäjä-raportin, jossa hahmotellaan eri vaihtoehtoja Venäjän ja muun maailman suhteiden kehityksestä.

Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkijan Hanna Smithin kokoama raportti listaa viisi mahdollisuutta: suhteiden palautuminen länteen,neuvostoimperiumi, keskittyminen lähialueille, ystävien valikointi jaeristäytyminen.

Neuvostoimperiumiksi nimetyssä vaihtoehdossa Venäjä "laajentaa aluettaan liittäen Itä-Ukrainan itseensä" ja pienten naapurimaiden, kuten Suomen, "kiusaaminen saavuttaa uuden tason". Ystävien valikointi -skenaariossa Venäjä taas toteuttaa entistä selvemmin hajota ja hallitse -periaatetta suosien tiettyjä maita ja etääntyen toisista. EU-maista selkeitä mielistelyn kohteita ovat esimerkiksi Unkari ja Suomi. Raportin mukaan Suomi saattaisi tästä hyötyäkin, mutta joutuisi yhä hankalampaan asemaan suhteessa EU:hun.

Eristäytymisvaihtoehdossa "nationalismi nousee valtionideologiaksi" ja Venäjä alkaa yhä ärhäkämmin valvoa naapurimaissaan asuvien venäläisten etuja, mikä voi johtaa jännitteiden kasvuun tai jopa sotilaallisiin yhteenottoihin.

Raportoija ei ota kantaa eri mahdollisuuksien todennäköisyyksiin.

"Niin nopeasti ovat asiat kehittyneet vuoden 2014 kuluessa, että merkkejä kaikista näistä kehityskuluista on ollut nähtävissä. Se tekee ennustamisesta erityisen vaikeaa", raportissa kirjoitetaan.

Englanniksi kirjoitettu raportti on saanut nimekseen Russia as a neighbour eliVenäjä naapurina.

Kirjallisuus, jolla raportoijat pohjustavat tulevaisuusajatteluaan, on suurelta osin Ukrainan kriisiä edeltävältä ajalta. Osa lähteistä on kymmenen vuoden takaa.

Ajankohtaisuutta raporttiin on haettu pyytämällä tuoreita arvioita Venäjästä asiantuntijoilta, jotka edustavat useita Venäjän naapurimaita – Azerbaidžania, Valko-Venäjää, Viroa, Georgiaa, Japania, Kazakstania ja Norjaa.

Kyselyyn vastanneista ei kerrota mitään muuta kuin että he ovat asiantuntijoita. Nimiä tai edes heidän edustamaansa tahoa ei kerrota, eikä sitä, onko heitä maata kohden yksi vai useampia.

Valtaosa näistä nimettömistä asiantuntijoista näkee Venäjän viime aikojen käyttäytymisen huolestuttavana ja pitää suhteiden palautumista länteen lyhyellä aikavälillä hyvin epätodennäköisenä. Virolainen asiantuntija kommentoi Venäjän muutosta ärhäkästi.

"Venäjä on esimerkki maasta, jossa poliittinen ja taloudellinen eliitti on pitkälti irrallaan muusta yhteiskunnasta", hän toteaa.

"Virolle tilanne on ehdottomasti vaarallinen."

Jopa Venäjän läheisen liittolaismaan Valko-Venäjän asiantuntija toteaa, että Venäjällä on "imperialistista kunnianhimoa".

Japanilaisen vastaus on varovaisempi, vaikka hänkin toteaa, että monen japanilaisen on vaikea luottaa venäläiseen ajattelutapaan.

"Suhteemme eivät ole niin ideologiset kuin Venäjällä ja lännellä", hän muotoilee.

Sotsin porinoita...

Ulkomaat 26.11.2014 klo 17:35 | päivitetty 26.11.2014 klo 17:51

Putin: Venäjä ei ole uhka kenellekään

Putin on tavannut armeijan päälliköitä Sotšin residenssissään tänään keskiviikkona.

Venäjä suojaa oman turvallisuutensa ja liittolaistensa turvallisuuden, mutta se ei ole uhka kenellekään, Venäjän presidentti Vladimir Putin vakuuttaa.

– Emme muodosta uhkaa kenellekään, emmekä aio sekaantua mihinkään geopoliittisiin juoniin tai peleihin, konflikteista puhumattakaan. On samantekevää, kuka meidät yrittää vetää mukaan niihin, ja miten he sen tekevät, Putin sanoi tavatessaan armeijan päälliköitä Sotšin residenssissään.

– Samaan aikaan on turvallisuudelle välttämätöntä, että suojaamme suvereniteettimme ja Venäjän yhtenäisyyden.

J.V.Snellmanin patsas Suomen Pankin edustalla Helsingissä...

Niin kuin muistatte, käväisin viikolla 47 Helsingissä yhdistetyllä jääkiekko-ottelu- ja kokousmatkalla - hyvä matka kaiken kaikkiaan...

Sauvakäveleskelin keskustassa Senaatintorin ympäristössä ja huomioni kiinnittyi J.V.Snellmanin patsaan jalustan kuntoon. Mainitsin siitä pojallemme Timolle ja sain häneltä ohjeistusta, että se on tarkoituksella jätetty siihen kuntoon > jatkosodan pommitusten jäljet näkyvät...

Alla asiaan liittyvä tekstinpätkä nettilainauksena:

Toukokuussa 1923 paljastettiin juhlallisin menoin J. W. Snellmanin patsas Suomen Pankin edustalla. Osakuntien edustajat ja kadettikomppania ryhmittyivät paljastustilaisuudessa patsaan taakse puoliympyrän muotoon. Koko Helsinki oli juhlaliputettu.

Keräysvaroin rahoitettu kansallismuistomerkki oli valmis jo vuonna 1916. Ensimmäinen maailmansota ja Suomessa käyty kansalaissota kuitenkin viivästyttivät monella vuodella patsaan paljastusta.

Kööpenhaminassa pronssiin valettu patsas on Emil Wikströmin käsialaa. Jalusta ja muistomerkin ympäristön suunnittelusta vastasi arkkitehti Eliel Saarinen.

Snellmanin patsas vaurioitui jatkosodan pommituksissa helmikuussa 1944. Sirpaleiden aiheuttamat vauriot on jätetty patsaan jalustaan suurpommituksen muistomerkiksi.

Teksti: Reijo Perälä

SAK ja Sttk puheenjohtajat "liekeissä"...

Olen seurannut "salaisten" ammattijärjestöneuvottelujen etenemistä, joissa nimenomaan keskusjärjestöjen SAK:n ja Sttk:n puheenjohtajat noin kahdenkymmenen liittotason puheenjohtajan tavoin ovat "liekeissä"...

Media tarjoaa Akavalle tulevaisuudessa ns. Mopen osaa, mikäli ei lähde mukaan yhteiseen rintamaan.

Ammattijärjestökenttä on elänyt aikaisemminkin, elää nyt ja elää vielä tulevaisuudessakin...

Mitkä seikat ratkaisevat työssä olevan henkilön, työyhteisön jopa ammattiliitonkin järjestäytymisen?

Siirryn ajatuksissa 1970-luvun alkupuolelle...

Valmistuttuani lyhyen teollisuusrupeaman jälkeen siirryin opetustehtäviin ammatilliselle sektorille, ammattikouluun toimien myös tuntiopettajana teknillisen koulun puolella.

Olin 1960-luvulla ollut järjestäytyneenä SAK-laiseen Paperiliittoon, opiskeluaikana Insinööriliiton opiskelijajärjestöön ja valmistuttuani Insinööriliittoon.

Todettakoon, että Insinööriliitto oli aiemmin käynyt kädenvääntöä Sttk:n ja Akavan välillä. Valinta päätyi siihen maailman aikaan Akavaan.

Mentyäni töihin ammattikouluun totesin, että silloin jotakuinkin kaikki opettajat kuuluivat TVK-laiseen AOL:oon. Niin minäkin aluksi...

Silloisessa AOL:ssa pääasiassa ammattiaineiden opettajina toimivat insinöörit, maisterit, diplomi-insinöörit, jne. eivät kokeneet etujensa tulevan riittävän hyvin hoidetuiksi työnopettaja-, ammatinopettaja- ja yleisaineopettajaympäristössä.

Epäoikeudenmukaisuus kulminoitui 1970-luvun puolenvälin AOL:n työnopettajien jaoston virallisiin lausuntoihin.
He antoivat ymmärtää, että työnopettajat, silloin pääasiassa teknikot, rakennusmestarit kykenevät opettamaan kaikki tekniikan osa-alueen ammatilliset osa-alueet = varsinaisen työnopetuksen lisäksi myös ammattiaineiden opetuksen.

Ehkä työnantajalla ei ollut täysin samanlaista näkemystä asiasta, mutta monille insinööreille em. näkemykset olivat viimeinen pisara.

Lähdettiin hakemaan joukolla uusia järjestäytymis- ja vaikutuskanavia > syntyi Ammattioppilaitosten Insinöörit AOI ry, joka liittyi Insinööriliittoon ja sitä kautta Akavaan.

Elettiin 1970-luvun puolta väliä, jonka muistan erittäin hyvin, koska se oli ninunkin jokapäiväistä elämää, olin aktiivisesti itsekin "barrikaadeilla". "Järjestösota" ammatillisella sektorilla oli syttynyt ja sitä jatkui aina 1990-luvun puoleen väliin saakka toisin sanoen noin 20 vuotta...

!990-luvun puolessa välissä Insinööriliiton ja Opetusalan Ammattijärjetyö OAJ ry:n kanssa syntyi sopimus opetustehtävissä työskentelevien insinöörien järjestäytymisestä, puhuttiin eräänlaisesta kaksoisjäsenyydestä. Käytännössä kaikki ei mennyt sopimuksen hengen mukaisesti - valitettavasti.

No joka tapauksessa todettakoon, että minä olin AOI ry:n viimeinen puheenjohtaja ja Tekniikan Opettajat TOP ry:n ensimmäinen puheenjohtaja (AOI >TOP).

Sittemmin olin mukana Akava/OAJ/AOO-hallitusjäsenenä muutaman kauden ja sitä kautta mm. Opettaja-lehden toimitusneuvostossa, joidenkin mielestä kukaties liiankin pitkään, olin kuulemma toimitusneuvoston "Kekkonen"...

Miksi tämän vaivauduin muistelemaan? Siksi, että taas rytisee ja aika lailla toisella tavalla kuin meidän pienissä kuvioissa aikanaan.

Mielestäni Akavaa yritetään ajaa nurkkaan, eräänlaiseen paitsioon. Eihän se sentään näin onneksi mene.
Minulla on jopa tunne, että Akavan viime aikojen kohtalaisen aktiivinen, tiitterä ammattijärjestöpolitiikka on alkanut hermostuttaa muita keskusjärjestöaktiiveja.

SAK:n ja Sttk:n edunvalvontapolitiikka ei välttämättä ole ainakaan aikaisemmin ollut Akavan päälinjojen mukaista, tuskin on jatkossakaan.
Nimenomaan koulutuspohja, ansiotaso ja viime aikoina eläkeratkaisut ovat olleet "hiekkajyvänä, väliillä jopa kivenä kengässä" hiertämässä ratkaisuja viimekädessä tehtäessä...

tiistai 25. marraskuuta 2014

Kemin hallit samaan yhtiöön...

Hyvä päätös, joka jäi tässä vaiheessa vaajaavaiseksi. Samaan nippuun on saatava Perämeren Jäähalli Oy myöhäisemmässä vaiheessa.

Enpä malta olla muistelematta hiukan vanhoja eli 1990-luvun alkupuolen tapahtumia.

Kemiin oli jäähallia yritetty saada aikaan moneen otteeseen - tuloksetta.

Kemin Lämärit ry:n johtokunta teki päätöksen, että jäähalli on saatava aikaan "nyt tai ei koskaan"-hengessä. Olin siihen aikaan puheenjohtajana em. jääkiekkoseurassa.

Asiasta näyttää olevan pieni tekstinpätkä Kemin Lämärit ry:n kotisivuilla historia-osuudessa mm. Pohjolan Sanomien artikkelin muodossa. Artikkelissa käsitellään Kemin Lämärit ry:n 20-vuotisjuhlia Kemin Pirtillä.

Perämeren Jäähallin alkuvaiheet on oman tarinan, muutamankin arvoinen.

Varsinkin se vaihe, jossa Keminmaan kunta saatiin silloisen kunnanjohtajan, edesmenneen Raimo Venäläisen kautta mukaan yhteiseen ponnistukseen. Oman panoksensa asian eteenpäin viemiseski toi kunnanvaltuuston puheenjohtaja Erkki Alatalo.

Kemin puolelta olennaisinta roolia esitti silloinen kaupunginjohtaja, edesmennyt Juhani Leino. Kyllä oli aikanaan mukava keskustella hänen kanssaan jäähallin tarpeellisuudesta, lopullisesta sijainnista ja Kemin kaupungin vastaantulosta - siinä ratkaistiin koko jäähallin lopullinen toteutuminen...

Itse jäähallityypin valinta ja rakentaminen pääasiassa talkoovoimin ansaitsevat omat tarinansa.

Nettitekstilainaus Pohjolan Sanomista:

Päivitetty 25.11.2014 09:32, julkaistu 25.11.2014 08:58

Kemin keilahalli ja Junkohalli fuusioidaan

Kuva: Nina Susi

Martti Vuolukka

: Junkohalli ja keilahalli fuusioidaan. Kemin kaupunginhallitus hyväksyi linjauksen eilen.

Kemin liikuntahalliyhtiöitten fuusiohanke etenee. Kaupunginhallituksen hyväksymän linjauksen mukaan Kemin keila- ja tennishalli Oy ja Junkohalli Oy fuusioidaan uudeksi yhtiöksi ensi syksystä alkaen.

Työnimenä uudella toimijalla on Kemin liikuntapaikat Oy. Perämeren Jäähalli Oy ei ole tässä vaiheessa mukana fuusiokuviossa.

Keminmaan kunta omistaa jäähalliyhtiöstä neljänneksen. Kunta on ilmoittanut joko haluavansa luopua omistuksestaan tai pysyvänsä mukana yhtiössä sillä edellytyksellä, että jäähalli ei osallistu fuusioon.

Keila- ja tennishalli on sataprosenttisesti Kemin omistama. Jäähalliyhtiöstä Kemi omistaa 51 prosenttia. Tällä hetkellä Kemillä ei ole edellytyksiä lisätä omistustaan jäähalliyhtiössä.

Kaupunki ei ole mukana Junkohallin omistuksessa, mutta sidos on vahva. Junkohallin liikevaihdosta lähes 40 prosenttia tulee kaupungin ostoista. Ne ovat runsaat 90 000 euroa vuodessa.

Junkohallille

on myönnetty 200 000 euron lyhytaikainen rahoitus kaupungilta tämän vuoden loppuun saakka. Yhtiö on ilmoittanut, että se ei pysty maksamaan lainaa määräaikaan mennessä.

Tehdyn selvityksen mukaan fuusiosta ei ole tulossa nopeita ja suuria synergiahyötyjä. Pienempiä etuja saadaan hallinnon, henkilöstön käytön ja hankintojen puolelta.

Kaupunginhallitus esitys menee valtuuston käsittelyyn. Uudelle yhtiölle esitetään kaupungin takausta enintään puolentoista miljoonan lainalle. Takaus käsitellään erikseen ensi keväänä.

Lainalla uusi yhtiö hoitaa Junkohallin puolen miljoonan euron leasing-rahoituksen lunastamisen sekä Junkohallin 200 000 euron pikavipin kaupungille. Lainan avulla yhtiö toteuttaa myös keilahallin lähivuosien investoinnit, maksimissaan puoli miljoona.

Kaupunginhallitus

hyväksyi tilapalvelun kiinteistöhoitajien sopimuksen ylitöiden tekemisestä tälle vuodelle. Viidestä kiinteistönhoitajasta neljällä ylittyy tänä vuonna lain sallima 250 ylityötuntia.

Teknisen lautakunnan on tehtävä helmikuun loppuun mennessä esitys siitä, miten päivystysluontoisesti hoidettavista tehtävistä selvitään ilman nykyisiä ylityömääriä. Kaupunginhallitus korosti, että nykyinen meno ei voi jatkua.

Käytännössä kaikki ylityöt kertyvät päivystyksen aikana. Tilapalvelun päivystysrinkiin on aiemmin kuulunut 8-6 kiinteistönhoitajaa. Muun muassa eläköitymisten seurauksena päivystystyöhön osallistuu nyt viisi työntekijää.

Valtaosa ylitöistä aiheutuu uimahallilla tehtävistä töistä. Uimahallilla on enää yksi laitosmies, ja hänkin tekee puolikasta työaikaa.

Aiheellinen kommentti Talvivaarasta...

Kenellä on Talvivaaran suhteen vielä niin sanotusti puhtaat jauhot pussissa? Varmaan tarkkaavainen lukija on näitä minunkin tekstejä lukiessaan päätynyt lopputulemaan, että Talvivaaraa on lyöty kuin vierasta sikaa, vähempikin olisi riittänyt...

Nettilainaus Kauppalehdestä:

Kommentti Kyösti Jurvelin

Media karkotti Talvivaarasta satoja miljoonia euroja

Tiistai 25.11.2014 klo 10:00 (päivitetty ti 10:09)

Tietokirjailija Marko Erolan Kirottu kaivos -kirja on analyysi mediasta, ei nikkelikaivoksesta. Kirjan mukaan toimittajien mediatemput synnyttivät rahoittajissa hylkimisreaktion.

Median kirjoittelu on tarkoittanut Talvivaaralle satojen miljoonien eurojen hintalappua. Näin toteaa Talvivaaran talousjohtaja Saila Miettinen-Lähde tänään julkaistussa Kirottu kaivos -kirjassa, jonka on kirjoittanut toimittaja ja tietokirjailija Marko Erola.

Miettinen-Lähde viittaa kommentillaan siihen, että negatiivisesta kirjoittelusta johtunut huono maine on karkottanut potentiaalisia rahoittajia. Erola antaa ymmärtää, että Talvivaarasta on kirjoitettu tarkoitushakuisesti virheellisesti.

Hänen mukaansa median toiminta on ollut moraalitonta.

Erola toteaa kirjansa ensimmäisessä luvussa haluavansa kertoa Talvivaaran omistajille, että suuren menestyksen ja suuren menetyksen välillä on pieni ero. Toisaalta Erolaa on kirittänyt kirjan tekoon se, että hänen mielestään Talvivaarasta on julkisuudessa kirjoitettu ja puhuttu enimmäkseen potaskaa. Tämän jälkimmäisen väitteen todentamiseen Erola käyttää runsaasti tilaa.

Hän käy varsin tarmokkaasti Talvivaarasta tehtyjen uutisten kimppuun. Ja niitä riittää. Erolan mukaan Talvivaara on esiintynyt parin viime vuoden aikana keskimäärin 15 kertaa päivässä.

Kirjassa lyödään toimittajia lyttyyn nimet mainiten. Erola on useassa asiassa oikeassa. Hän pyrkii faktoin osoittamaan, että Talvivaaran ympäristövahinkoja on liioiteltu. Tunteet ja kaivostoiminnan vastustaminen ovat vieneet mediaa. Tunteet vievät mukanaan kyllä Erolaakin.

Se ei ole ihme. Jokainen Talvivaaran kaivosalueella vieraileva ihminen mykistyy joko ihastuksesta tai kauhusta. Kaivos on laajuutensa ja toimintansa järeyden johdosta aivan poikkeuksellinen ilmestys Suomessa. Talvivaara on vahvasti myös henkilöitynyt toimitusjohtaja Pekka Perään, joka myös jakaa mielipiteitä vahvasti. Talvivaaralla on lisäksi paljon omistajia, noin 80 000 suomalaista on laittanut rahojaan kiinni yhtiöön.

Draaman ainekset ovat kaikilta osin siis vahvat. Se pitää sisällään sankaruutta, petturuutta, inhimillisiä erehdyksiä, huolimattomuutta ja silkkaa pahantahtoisuutta. Kaivoksen kohtaloksi muodostuivat alun murskausvaikeudet ja lopulta vesitaseen hallinta vettyneine kasoineen.

Kirja asettaa mittasuhteisiin Talvivaarasta livenneet päästöt. Kyseessä ei ole laaja ympäristökatastrofi, vaan pikemminkin rajattu ympäristöhaitta. Tosin, kun kyse on Talvivaarasta, Erolan esittämät väitteet tullaan todennäköisesti vahvasti kyseenalaistamaan.

Kirottu kaivos on tervetullut median toimintaa luotaavana opuksena ja keskustelun herättäjänä. Talvivaaran varsinaisesta kaivostoiminnasta kirja ei sisällä järisyttäviä uusia havaintoja. Se ei avaa myöskään tuoreita näkökulmia Talvivaaran tulevaisuuteen. Erola uskoo Talvivaaran toiminnan jatkumiseen ja rahoituksen löytymiseen.

Kirjassa on yli 300 sivua. Se olisi kaivannut tiivistämistä. Väliin Erola juoksuttaa tiukkaa dataa, ja välillä hän seikkailee kirjan sivuilla aktiivisina toimijana sähköpostilähettelyineen.

Tämä ei tee hyvää kirjan jäntevyydelle. Suomalaisten taloustoimittajien joukossa Erola on ehdottomasti sujuvasanaisimpia ja näkemyksiltään kirkkaimpia kirjoittajia, mutta Kirottu kaivos ei ole tekstinsä puolesta parasta Erolaa.

Kirottu kaivos -kirjassa olisi voitu syväluodata hieman enemmän sitä, käynnistettiinkö Talvivaaran kaivoshanke yltiöoptimistisin laskelmin. Erola viittaa tähän suuntaan pariinkin kertaan, kun hän esimerkiksi sivuaa lyhyesti muualla maailmassa pystytettyjä kaivoshankkeita, joissa on Talvivaaraa muistuttavia piirteitä. Niissä kaikissa starttivaiheen kustannukset ovat moninkertaistuneet alkuperäisodotuksista.

Erola kysyy itseltään, olisiko Talvivaara syntynyt realistisimmilla suunnitelmilla kustannusarvion tai aikataulutuksen suhteen? ”Epäilen”, vastaa kirjan tekijä itselleen.

"Onko sinun pakko..."

Siitä on jo pitkä aika, kun eräs ystäväni kysyi minulta: "Onko sinun pakko puuttua aina kaiken maailman asioihin?"
Taisipa hän todeta lisäksi, että minulta puuttuu itsesuojeluvaisto ja että aivan varmasti kirjoituksiini vielä puututaan kovalla kädellä...

Edellä mainittu tapahtui silloin, kun ei ollut tietokoneita, internettiä, sähköpostia, kännyköitä, jne. eli elettiin aikaa, jolloin minäkin kirjoitin tekstini vanhalla Remington-kirjoituskoneella ja toimitin tekstin lehteen yleensä itse perille vieden. Aina siloin tällöin niitä julkaistiinkin.

Taisinpa em. kysymykseen vastata, että vastaan tulee asioita, jotka kiinnostavat ja joista on lähes pakko sanoa mielipiteensä - yleensä kirjoittamalla.

Samalla tavalla todennäköisesti vastaisin tänäänkin. Nyt tilanne on 100-0 helpompaa mutta ympärillämme oleva tietotulva on valtava, joka vaikeuttaa asiaa.

Eipä ole kuin muutama päivä aikaa, kun jouduin etelään suuntautuneella kokousmatkallani perustelemaan blogikirjoitusaktiviteettiani.
"Minua yksikertaisesti kiinnostavat kirjoittamani asiat, ei sinä sen kummallisempaa ole, kiinnostavatko minun mielipiteeni ketään, se on asia erikseen." totesin kokouskollegalleni.

"Toisaalta olen päättänyt kirjoittaa niin kauan kuin ymmärrän ja/tai jotakuinkin muistan, mitä minä kirjoitan." totesin.

Niin kuin olen vuosikymmeniä todennut, huomisesta päivästä, seuraavasta tunnista, minuutista, edes sekunnistakaan kukaan ei varmuudella tiedä mitään - onneksi näin...
_____________________________________________________________________

Muuten tuo edellä mainittu Remington-kirjoituskone on vieläkin tallella varaston hyllyllä pölyyntymässä. Siellä on myös uudenveroinen Adler-merkkinen leveätelakirjoituskone, jonka ostin eräästä vanhan tavaran hävitysmyynnistä. Sitä(kään) ei ole toistaiseksi tarvittu.

Ukko-Pekka Siperiassa 100 vuotta sitten...

"Kyllä Siperia opettaa!" meille suomalaisille on muodostunut tutuksi maininnaksi, jolla on monia erilaisia ulottuvaisuuksia.

Alla oleva artikkeli antaa lähestulkoon romanttisen kuvan Svinhufvudin Siperian matkasta. Tulee tunne, että hän kävi muutaman vuoden "pidennetyllä lomamatkalla" itseään rauhoittamassa - tuskin nyt sentään aivan näin mutta...

Svinhuvud on kiistatta itsenäisen Suomen alkuvuosikymmenien tukipylväitä...

Nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan muunneltuna:

Svinhufvud karkotettiin Siperiaan sata vuotta sitten: "Häntä pelättiin kuin murhamiestä"

KOTIMAA 24.11.2014 20:06

Mark Autio

HELSINGIN SANOMAT

Sata vuotta sitten Venäjän tsaarinvaltaa vastaan toistuvasti niskuroinut nuorsuomalainen kihlakunnantuomari P. E. Svinhufvud sai käskyn saapua Luumäen käräjätuvalle.

Svinhufvudille ilmoitettiin, että kenraalikuvernööri oli määrännyt hänet karkotettavaksi Siperiaan.

Käräjätuvalta Svinhufvud ajettiin Viipurin lääninvankilaan.

”Auto seisoi vankilan ovella. Etsiväkomisario painoi nappia portinpielessä, sivuovi aukeni ja sinne vankilan sisälle hävisi se komea, pitkäviiksinen, ruotsia puhuva herra laukkuineen ja raskaine turkkeineen. Kättään heilautti vain astrakanihattunsa reunaa kohti hyvästiksi minulle – autonkuljettajalle. Seuraavana aamuna silmäiltyäni lehtiä minulle vasta selvisi, että lääninvankilaan ajettu herra oli kihlakunnantuomari Pehr Evind Svinhufvud ja kova itsenäisyysmies”, muisteli Suomen Kuvalehden vuonna 1937 haastattelema Viipurin poliisilaitoksen entinen autonkuljettaja karkotusmatkan alkua.

Pari päivää myöhemmin Svinhufvud ja hänen vaimonsa Ellen nousivat kohti itää matkaavaan junaan. Viipurin asemalle oli tuolloin kerääntynyt tuhansia uteliaita seuraamaan tapahtumaan.

Alkoi pitkä matka Siperian Tomskiin.

Svinhufvud sai poikkeuksellisesti luvan matkustaa maanpakoon omalla kustannuksellaan ja tavallisena matkustajana, kunhan maksoi myös vartijoiden matkan.

”Sinne päästäkseen he matkasivat kovassa pakkasessa reellä yli 600 kilometrin matkan Tymsk-joelle”, kertoo Svinhufvudin muistosäätiön puheenjohtaja Jyrki Vesikansa.

Svinhufvud kuvaili jälkeenpäin maanpakoa rauhalliseksi, joskin epävarmuuden varjostamaksi ajaksi. Karkotetut vierailivat toistensa luona ja järjestivät kutsuja.

”Kerran viikossa tuli posti. Saimme kotoa sanomalehdet, Helsingin Sanomat vapaakappaleena. Kirjeetkin tulivat yleensä perille, mutta olivat useimmiten sensuroituja”, hän kuvasi aikaa Tymskojen kylässä.

”Eivät ne Siperian vuodet ilmeisesti mitään kauheita olleet, Svinhufvud taisi viihtyä ihan hyvin. Hän sai jopa ottaa rakkaimman haulikkonsa mukaan, jonka kanssa pääsi metsälle. Oikeudellisessa mielessä karkotus oli tietenkin kova loukkaus”, sanoo Siperiaan karkotuksen muistotilaisuuteen osallistunut professori Timo Vihavainen.

Metsästyksen lisäksi tuleva presidentti kulutti aikaansa puhdetöiden parissa. Ellen-vaimo vieraili Siperiassa vain kolmesti, joten Svinhufvudin oli opeteltava huoltamaan omat vaatteensa, esimerkiksi parsimaan sukkansa.

Svinhufvud asui Siperiassa Viron Paltiskista karkotetun pastori von Hörschelmannin luona, jossa iltojen kerrotaan sujuneen saksalaista kirjallisuutta lukien.

"Se paikka vaan oli hirvittävän kaukana, sellainen peräkylän-peräkylä, johon ei vielä tänäkään päivänä ole vedetty teitä. Karkottaminen niin kauas kertoo siitä, että häntä pidettiin murhamiehiäkin vaarallisempana. Siperia oli muutenkin vähän outo paikka, vähän kuten Australia myöhemmin, rangaistussiirtola, jossa elämä monella tapaa jatkui. Hän ei ollut siellä vankina, vaan nimenomaan karkotettuna", toteaa Svinhufvudista uutta elämäkertaa laativa professori Martti Häikiö.

Palaamaan Svinhufvud pääsi vasta maaliskuussa 1917, kun keisarivalta oli kukistunut. Svinhufvud otettiin Suomessa vastaan kansallissankarina.

Paluunsa jälkeen hänestä tuli prokuraattori (silloinen oikeuskansleri) ja itsenäisyyssenaatin puheenjohtaja. Tässä asemassa hän esitteli joulukuussa 1917 Suomen itsenäisyysjulistuksen.

Presidentiksi Svinhufvud valittiin vuoden 1931 vaaleissa. Presidenttikauden huippuhetkeksi muodostui Mäntsälän kapinan nujertaminen vuonna 1932.

Lapuanliikkeen tukemat suojeluskuntalaiset vaativat tuolloin hallituksen eroa, jolloin presidentti Svinhufvud piti kuuluisan radiopuheensa. Puhe rauhoitti tilanteen ja sai suojeluskuntalaiset palaamaan koteihinsa.

”Se, että presidentti ei antanut periksi ulkoparlamentaariselle liikehdinnälle, oli kyllä vahva valtiomiesteko”, toteaa Vihavainen.

"Svinhufvud pelasti suomalaisen kansanvallan kahdesti: ensin vuonna 1918 ja sitten vuonna 1932. Näitä tekoja ei voi ohittaa mitenkään", jatkaa Häikiö.

Entäpä se lempinimi: Ukko-Pekka? Sen synnystä ei ole varmuutta, mutta vielä Siperian-vuosina Svinhufvudia ei sillä nimellä kutsuttu.

Yhden tarinan mukaan suojeluskuntaharjoituksissa suoritettiin tavallista kovempia harjoituksia. Sivustaseuraajat ihmettelivät tämän syytä. Joku oli todennut, että "harjoitellaan, koska siellä on se Luumäen ukko".

Lempinimi tarttui, ja Pehr taipui suomalaiseen muotoon Pekka.

"On aika uskottavaa, että lempinimi tuli joskus 1920-luvulla, suojeluskunta-aikana", kertoo Häikiö.

"Myöhemmin on vaikea arvioida, milloin nämä lempinimet tarttuvat. Kuka osaa esimerkiksi tarkkaan sanoa, koska Kekkosta ruvettiin kutsumaan lempinimellä Urkki?" Häikiö kysyy.

Aki Pyykkö