Voi järjen valo!

Voi järjen valo - sanoi kauan sitten opettajani supermöllin, typerän, totaalivirheellisen, äärimmäisen huonon vastauksen kuultuaan/luettuaan meiltä pojanviikareilta.

Olin kyllä kuullut huhuja ruotsalaisten suunnitelmista ottaa suomenkielen hän-sanalle uuden version.
Ajattelin niiden olelleen vain huhuja, jotka tuskin järjettömyydessään toteutuvat. Mutta kuinka ollakaan: han, hon ja nyt sitten hen!

Heh, heh, heh! No eipä tuota ruotsinkieltä tule niin kovin usein praatattua, joten tuskin minun tarvitsee arpoa han-, hon- ja hen-sanojen valillä... 

Suomi vahvasti EU:n nettomaksaja

Mietiskelin jo hetken, mikä mahtaa olla aiheeltaan minun sadas blogitekstini? Kuin taivaan lahjana tänään julkaistiin Europpan Unionin tilastot nettomaksajista ja -saajista.

Tämä on yksi minun lempiaiheistani.

Miksi?

Siksi, että en ole koko EU-historiamme aikana hyväksynyt sitä monien suomalaisten ylenpalttista iloa jäsenyydestämme ja toisaalta harhaanjohtavaa keskustelua "saamistamme EU-rahoista"...

Tähän mennessä - kolmea vuotta eli vuosia 1996, 1997 ja 2000 - lukuunottamatta saamamme EU-rahat ovat meidän omia rahojamme.

Sinun ja minun rahoja, jotka olemme hiellä ja tuskalla ansainneet. Ne ovat vaan kiertäneet mutkan kautta meille takaisin armottoman kovalla kinuamisella ja paperisodalla - byrokratialla.

Tänään julkaistujen tilastojen mukaan edellisvuosien tapaan Suomi kuuluu EU-budjetin nettomaksajien joukkoon.

Suomen nettomaksu Euroopan unionille vuonna 2013 oli 604 miljoonaa euroa eli noin 112 euroa asukasta kohden.

Yli 600 miljoonaa euroa on aikamoinen kasa riihikuivaa rahaa!

Nettomaksu aleni noin 55 miljoonalla eurolla vuodesta 2012, jolloin se oli noin 659 miljoonaa euroa.

Suurimmat nettomaksajat suhteessa bruttokansantuloon vuonna 2013 olivat Ruotsi, Tanska ja Saksa. Nettomaksajat maksoivat EU:lle vuonna 2013 keskimäärin -0,39 prosenttia bruttokansantulostaan, joten Suomen nettoasema, -0,31 prosenttia bruttokansantulosta, jäi edellisvuoden tapaan keskimääräistä hieman pienemmäksi.

Toki Suomen saama rahoitus hiukan kasvoi. Suomen EU-budjetista saama rahoitus kasvoi edellisvuodesta yhteensä noin 173 miljoonalla eurolla.

Kasvu selittyi ensisijaisesti Suomen rakennepolitiikan tukien kasvulla. Rakennepoliittiset tuet kasvoivat noin 120 miljoonalla.

Suurimmat nettosaajat bruttokansantuloon suhteutettuna olivat Unkari, Liettua ja Viro - ei erikoisemmin yllätä. Todennäköisesti luettelossa on pikapuolin myös Ukraina...

Vasili ja Anna

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että hyvät tarinat kiinnostavat minua.

Minua kiehtoo valtavasti mm. Veijo Meren kirjan perusteella tehty televisionäytelmä, Vasili ja Anna, joka näytettiin kauan sitten Suomen televisiossa.

Toivottavasti se näytetään taas joskus uusintana.

Usein televisionäytelmästä jää jokin kohta erityisesti mieleen - niin tässäkin tapauksessa...

Näytelmässä 1900 - luvun alkupuolella, kaupunki oli mahdollisesti Hämeenlinna, venäläisen upseerin miespalvelijan Vasilin sanat tyttöystävälleen Annalle, painuivat erityisesti mieleeni.

Anna kysyi Vasilin tulevaisuudensuunnitelmista.

Vasili sanoi ykskantaan: ”Minusta tulee kauppias, ostaa halvalla, myydä halvalla, hyvä elämä!”

Arvelen, että kaupanteko kiinnostaa monia ihmisiä. Se kiinnostaa minuakin.

Hyvin harvat ihmiset tekevät elämässään superhyviä kauppoja, pääosin keskinkertaisia, valitettavasti monet tekemistämme kaupoista, jälkikäteen ja nimenomaan jälkiviisaana ajatellen, olisi saanut jäädä tekemättä.

Kaupanteosta pitäisi ymmärtääkseni jäädä kaikille osapuolille " hyvä maku suuhun".

Kuitenkin vielä eräänlainen BIG BANG-tyyppinen kauppa on ainakin minulta, niin kuin varmaan monelta muultakin, tekemättä.

Kukaties se tapahtuu jo huomenna. Elämässä täytyy olla vaihtoehtoja...

Nätti-Jussin viimeiset pitkospuut - pronssiveistos kivialustalla

Tämä on ensimmäinen kokeilu, testi lähettää kuvataidekuva pienen lisätekstin ryydittämänä blogisivujeni kautta.

Teen sen mielenkiintoisen kivijalustalla olevan prossiveistoksen muodossa. Veistos on kemiläisen kuvataiteilijan, Seppo Mikkasen ensimmäinen pronssiteos. Veistos on nimeltään Nätti-Jussin viimeiset pitkospuut.
Seppo Mikkanen on ammentanut aikanaan pronssiveistostaitoa kemiläiseltä, erittäin tunnetulta ja tuotteliaalta, edesmenneeltä pronssiveistosspesialistilta, Ensio Seppäseltä.

Tunnetun tarinan mukaan tukkijätkä muuttuu kuollessaan poroksi. Vaatimattomalla digikameralla otettu kuva meidän keittiöpödän päällä ei tuo riittävästi mielestäni esiin veistoksen erinomaisuutta.

Todettakoon, että Kirjailija Lasse Lehtinen on kirjoittanut pari vuotta sitten kirjan suomalaisesta tukkijätkästä, armoitetusta tarinankertojasta, jo kauan sitten edesmenneestä Nätti-Jussista. Kirja syntyi kirjalija Arto Paasilinnan "puolivalmiin" tekstin pohjalta...

Kyseinen veistos ei ole oikein löytänyt paikkaa kodissamme, joten myyn sen mielellään hyvään taideperheeseen. Mikäli olet asiasta kiinnostunut, ota yhteyttä esim. sähköpostin välityksellä, niin hieraistaan veistoksesta kaupat. 

Sähköpostiosoitteeni on aki.pyykko@netti.fi

Informaatioteknikan kehitys hiukan hymyilyttää...

Niin kuin muistatte, olen opetusalan eläkeläinen Kemistä. Jäin eläkkeelle lokakuussa 2008 hiukan päälle 64-vuotiaana.

Luen, lueskelen tai vähintäänkin selailen nykyisin viikoittain ainoastaan yhtä tekniikan alan suomenkielistä lehteä: vanhasta muistista edelleen Talentumin Tekniikka & Talous-lehteä.

Lehdessä tulee voimallisesti esiin mm. teknologiateollisuuden tukeva rooli maassamme mutta nimenomaan informaatiotekniikan valtavan nopea kehitys.

Insinööriliiton julkaisemassa INSINÖÖRI-lehdessä tulee myös tekniikkaa ihan kotitarpeiksi järjestöasioiden ohessa.

Selailen aina silloin tällöin vanhoja papereitani tavoitteena pistää ainakin osa niistä paperinkeräykseen.

Usein siivousprosessin yhteydessä putkahtaa esiin mielenkiintoisia artikkeleita, jotka patistelevat kirjoittamaan asiaan liittyvänä taas uuden artikkelin – niin kävi tälläkin kertaa...

1980-luvun alkupuolella oli pienimuotoinen, taisipa olla opetussektorin masinoima kirjoituskilpailu, jossa tavoitteena oli hahmottaa, minkä tyyppisessä tietotekniikka-/koulumaailmassa elämme vuosituhannen vaihteessa.

Toisin sanoen silloisesta hetkestä noin kahdenkymmenen vuoden kuluttua…

Lähetin oman näkemykseni asiasta irrotellen kohtalaisen reippaasti vuosituhannen vaihteen elämää.

Näin jälkikäteen totean, että menipä pahanpäiväisesti pieleen. En osannut arvioida tietotekniikan ja erityisesti informaatiotekniikan kiivasta kehitystä, uskonpa, että ei osannut moni muukaan.

Vuosituhannen vaihteesta taas tähän hetkeen olemme edenneet edelleen niin rajuin harppauksin hillittömässä markkinakilpailussa eteenpäin, että tulee kysyneeksi itseltään, kuka noita huippuunsa viritettyjä älyvempaimia loppujen lopuksi – välttämättä – tarvitsee? Eikö jo hiukan vähempi riitä?

Tuntuu siltä, että uuteen huipputekniikkaan höyrähtäneet kävelevät pienimuotoinen tietotalo povitaskussa tai käsilaukussa.

Toki tyytyväisenä totean, että ennustin aikanaan myös tietyllä osa-alueella kehityksen etenevän huomattavasti nopeammin eteenpäin verrattuna tapahtuneeseen.

Ajattelin, että ennen eläkkeelle siirtymistäni viimeisinä vuosina töihin lähtiessäni irrottaisin pienen sähköautoni kotipistorasiasta, istahtaisin sähköauton takapenkille, avaisin aamun sanomalehden selaillen siitä vinkkejä aamun virittelyyn oppilaitteni kanssa.

Niin tuo kyseinen sähköauto olisi vienyt minut Kemissä Haukkarista Karjalahdelle/Kivikankaalle ”automaattisesti”. Näin ei päässyt käymään – valitettavasti ja/tai onneksi!

Myöhemmin – jo 2000-luvun alkupuolella – toisaalta ennustin tulevaisuuden kännykän, lörpöttimen – kaiken ylitsevuotavan hulppeuden lisäksi – olevan sellainen, että siihen tulevasta/siinä olevasta informaatiosta saa tarvittaessa myös A4-paperiversion, tietysti väreissä, mikäli sille on tarvetta.

Muistelenpa, että oppilaitani hiukan hymyilytti tämä ennustukseni informaatiotekniikan kehityksestä. ”A4-arkki, printti työntyy esiin sileänä tulitikkulaatikon kokoisesta hyperkännykästä – joopa joo, pitelee ilimoja!” taisi joku oppilaistani todeta…

Nykynuori sanoisi todennäköisesti: "Tosi siisti ihan oikeesti!"

_____________________________________________________________

Kyllä rehellisyyden nimissä on pakko myös todeta, että nykyaikainen, moderni älypuhelin on aivan muuta kuin olisi voinut uneksiakaan, vaikka siitä ei vielä tänään saakaan ulos A4-paperiversioita... 

On tämä outoa aikaa!

Kirjoitin pari viikkoa sitten artikkelin otsikolla: Turhaa ja tuhoavaa uutisointia ja pari päivää sitten otsikolla: Erinomainen teksti Talvivaarasta.

Molemmat artikkelit liittyivät Sotkamossa toimivaan kaivosyhtiöön, Talvivaaraan. Ensimmäinen teksteistäni näyttää kirvoittaneen keskustelua mm. Kauppalehden nettisivuilla...

Lehdistössä näyttää olevan eräänlainen pikkukisa menossa Talvivaarasta. Pelin juoni on seuraava: 

Jos jossakin kirjoitetaan ihan asiallinen teksti, jossa avoimesti tuodaan esiin myös mahdolliset/todennäköisetkin uhkatekijät mutta yleishenki on myönteinen, niin se ei käy!

Kohtapuolin ladataan tuutin täydeltä esiin sellaista tekstiä, jossa suunnilleen haistatetaan paskat edelliselle ja väännetään niin vahvaa negatiivista öykkäröintiä, että sivullistakin alkaa hävettää. 

Asialla ovat tietysti niin sanotut asiantuntijat - niinpä! 

Tätä kai se sitten on niin kauan kuin mm. Talvivaaran osalta on löydettävissä ratkaisumalli, jolla turvataan yrityksen lähitulevaisuus, menestyminen...

Niin: Tällä kerralla taannoisen Helsingin Sanomien - mielestäni ihan asiallisen tekstin - Talvivaaran toimitusjohtajan Pekka Perän näkemyksistä kuvien ryydittämänä Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju ampui alas Kauppalehdessä alta aikayksikön.

Mikäli oikein muistan, kyseinen henkilö ei ollut asialla ensimmäistä kertaa.  Artikkelin kyseenalaisen yleisilmeen perusteella ei varmaan ainakaan viimeistä kertaa...

Suomi on pieni maa, jossa monilla henkilöillä on niin sanotusti hampaankolossa yhtä sun toista.
Patoutumia puretaan esiin usein tympeän sivistymättömästi - näin se menee - valitettavasti.    

Dokumentti venäläisestä sielusta...

Tämä on vanha juttu mutta siitä huolimatta se on kirjoittamisen arvoinen.

Faktaa Ylen sivuilta:

Ranskalaisen Anne Abitbolin ohjaamassa televisiodokumentissa tutustutaan neuvostokauden ylpeyteen - jättiläismäiseen hotelliin, joka yli neljän vuosikymmenen ajan kestitti poliitikkoja ja turisteja.

Mittasuhteiltansa valtava betoninen Hotelli Rossija sijaitsi aivan Kremlin kupeessa Punaisentorin laidalla. Hotellin rakennusvaiheessa 1964-67 historiallinen Zarjadjen kortteli raivattiin jättimäisen kompleksin alta; valmistuessaan hotelli oli maailman suurin ja senkin jälkeen vielä Euroopan kookkain.

Kaupunkikuvan pilaajana paljon arvosteltu hotelli koostui neljästä suljetun suorakaiteen muotoon rakennetusta siivestä, jotka olivat 250 metriä pitkiä ja 12-kerroksisia. Pohjoista julkisivua kruunasi 21 kerroksinen torni.
Jättiläisbunkkerin eteläsiivestä löytyi myös 2500-paikkainen konserttisali, jonka alla kivijalassa oli kaksi katsomoa käsittävä elokuvateatteri.

Putinin aikakauteen tämä neuvostoajan muistomerkki ei enää sopinut ja hotelli suljettiin vuonna 2006. Huhtikuussa 2007 se lopullisesti purettiin.
________________________________________________________________________

Katselimme edellä mainitun dokumenttiprojekti-ohjelman netistä. Mielenkiintoinen ja vaikuttava dokumentti, joka valotti kyseisen rakennuksen syntyhistoriaa, loiston aikaa ja tuhoa, oikeastaan tuhoamista…

Tulipa dokumenttia katsellessa mieleen, että käydessämme loppukesästä 1989 Moskovassa, käväisimme kyseisen hotellin alakerrassa sijaitsevassa Berjuska-kaupassa edullisilla matkamuisto-ostoksilla.

Nyt tuskin rahat riittäisivät Moskovassa edes pikaiseen pistäytymiseen, on kuulemma sen verran kallis turistikohde. No toisaalta eipä sinne tässä maailmantilanteessa tunne tarvetta lähteäkään...

Puuttumatta tarkemmin dokumentin sanomaan siinä kuitenkin kiinnitti mm. huomiota mieleenpainuva laulu, jonka rakennuksen purkuvaiheessa hotellissa töissä ollut työntekijä esittää pohtiessaan 40 vuotta vanhan hotellin purkamista työtoverinsa kanssa.

He toteavat: ”Hotelli Rossija on erään aikakauden, Neuvostoliiton loppuvaiheen symboli. Pitääkö kaikki sen vuoksi tuhota! Sehän on meidän historiaamme.” He puhuvat, miten venäläinen elää sielullaan. Vilahtaapa rivien välistä lähes ajatus, että rakennuksella – tässä tapauksessa Hotelli Rossijalla – on/on ollut sielu…

Kitaralla itseään säestäen toinen miehistä laulaa melodisen, murheellisen ja vaikuttavan laulun, balladin karhealla äänellään. Tässä balladista pätkä alusta ja lopusta:

Saapuu ilta, en sitä kutsunut.

Heitetty on arpa – vaikkei kädestäni.

Illan tullen ikkunoihin – sade rummuttaa.

Totuus piilee korteissa, en niitä jakanut.

_________________________________

Vuodet, jotka vielä sain, on kärsittävä vain.

Nöyryytykset kaikki siedät, kumarassa kuljeksit.

Vaan ei sentään tule kuuloon, ettäs tiedätkin.

Asia on sillä lailla, en sieluani myy.

En minnekään lähde, kun sydän vaikenee.

Sielu taivaalle nousee – tähtenä tuikkimaan.

Vain muisto jää rakkaitteni mieleen.

Balladin teksti kokonaisuudessaan ja erityisesti:

Vaan ei sentään tule kuuloon, ettäs tiedätkin. Asia on sillä lailla, en sieluani myy, on tyypiltään minulle henkilökohtaisesti tärkeä.

Toivon, että siitä löytyy Sinullekin hiukan ajateltavaa ja voimaa nykyajan dynaamiseen, kvartaalitalouden kaaosmaiseen ja hektiseen menoon.

Dokumentin loppuosassa suuren osan elämästään, viime vaiheessa Hotelli Rossijassa johtajana työskennellyt henkilö toteaa kävellessään, kuvia ottaen tyhjällä tontilla:” Untako vain oli elämäni? Vietin koko elämäni paikassa, jota ei enää ole.”

”Kun tulen vanhemmaksi, koittaa ehkä sellainen päivä, että joku sanoo minulle, ei täällä mitään hotellia ole ollut. Vain katu ja kirkkoja.  Ai niinkö?” minä sanon ” Missä sitten olen elämäni elänyt?”

Entisen Rossija-hotellin työmaa on edelleenkin suljettu työmaa valtavien mainosseinämien peitossa, kolme hehtaaria Kremlin vieressä – maailman kallein rakentamaton alue, niin kuin dokumentissa todetaan. Uutta alueelle dokumentin mukaan suureellisesti ulkomaalaisvoimin suunnitellaan…

Mitä kyseiselle alueelle on mahdettu rakentaa?

Saattaapa tuo löytyä Google Maps-sivuilta, eipä ole tullut katsotuksi. 

Vasemmiston uusi marssijärjestys

Taloustutkimus haastatteli Ylen gallupia varten noin 2 400 henkilöä heinäkuussa 2014. Virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta 1,6 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Viimeisimmän kannatusmittauksen mukaan Sdp:n kannatus on historiallisen alhainen, ainoastaan 13,8%.

Saman tasoisissa kannatusluvuissa rypi pari vuotta sitten Suomen Keskusta rp. Keskusta teki erinomaisen puheenjohtajavalinnan. Sipilä on siivittänyt - kenttäväen aktiivisella tuella - kannatusluvut aivan uusiin lukemiin, paalupaikkakin oli jo välillä tovin hallussa.

Tämänhetkinen Keskustan kannatusprosentti on 20,9% heti Kokoomuksen 21,8%:n vanavedessä.

Kokoomus on tehnyt myös puheenjohtajavaihdoksen, Stubb astui kehiin. On mielenkiintoista seurata, kantaako superpopulistinen Stubb-ilmiö kohta nurkan takana oleviin eduskuntavaaleihin saakka...  

Perussuomalaisten kannatus on laskussa. Kuitenkin tällä hetkellä vielä kolmannella sijalla hiukan päälle 16%:n kannatuksella, jytkyt taitavat olla historiaa.

Pienpuolueista Vasemmistoliitto on nostanut kannatustaan oikea-aikaisen hallitusvastuusta irtaantumisprosessin myötä, kannatusluvut tällä hetkellä 9,3% - Arhinmäellä on selvästi pelisilmää...

Kykeneekö Sdp:n uusi puheenjohtaja Rinne saamaan uuden, yhtenäisen marssijärjestyksen puolueeseen ennen seuraavia eduskuntavaaleja? Tällä hetkellä rivit tuntuvat rakoilevat pahanpäiväisesti. Puoluevene vuotaa..

Jäsenistö odottaa konkreettisia tekoja.

Tämän tästä eri lehtien yleisönosastokirjoituksissa tulee esiin aito huoli Suomen vasemmiston tilasta, hajanaisuudesta ja kannatuslukujen murheellisen alhaisista lukemista.

Itsekin olen pohdiskellut asiaa tyyliin: Eikö Suomessa riitä yksi vasemmistopuolue, joka kerää yhteen kaikki sen aatemaailman toimijat?

Edellä mainittujen Sdp:n ja Vaemmistoliiton lisäksi on tukku pieniä, aatemaailmaltaan vasemmistolaisia sirpalepuolueita, jotka eivät yllä eduskuntaan.

Seuraaviin eli kevään 2015 eduskuntavaaleihin vasemmiston yhteisrintama on luonnollisesti utopiaa mutta sitäseuraaviin kukaties kannattanee ainakin yrittää...

Vanhojen tottumusten orja - minäkin...

Tietokoneeni on yleensä yöajan kiinni. Aamulla käynnistäessäni sen teen jotakuinkin samat rutiinisuoritukset.

Olen vanhojen tottumusten orja.

Avattuani tietokoneeni käyn yleensä vilkaisemassa ensimmäisenä sähköpostini. Sen jälkeen menen Ylen uutissivuille, seuraavaksi Helsingin Sanomien nettisivuille ja sitten Pohjolan Sanomien nettisivuille. Kahden viimeisimmän järjestys on toisinpäin sellaisina aamuina, jolloin ei ilmesty Pohjolan Sanomat lehteä, toisin sanoen maanantaina ja torstaina.

Eipä tuota rutiinijärjestystä ole tarkoitus ainakaan heti muuttaa.

Toki minunkin tietokoneen käyttöön liittyy paljon muutakin. Muun muassa tähän blogikirjoittamiseen liittyvä mielenkiintoinen vanhojen tekstien selailu.
Sieltä ainakin omasta mielestä löytää tämän tästä jotain uusvanhaa, sillä maailma ei näytä loppujen muuttuvan niin dynaamisen kiihkeästi joka osa-alueella, vaikka se siltä toisaalta väliin tuntuukin.

Tässä tämän helteisen kesäpäivän kevytavaus...

Maailman eniten käytetty sana?

Selailin hetki sitten vanhoja tekstejäni. Muun muassa alla oleva hiukan päivitettynä alkoi kiinnostaa...

Olin kauan – noin kaksikymmentä vuotta sitten – koulutus- ja opintopäivillä Virossa, Tallinnassa.

Tapahtuman eräs luennoitsija, matkasaarnaaja, superkouluttaja kysyi oman luentonsa alussa: ”Mikä on maailman eniten käytetty sana?”

Luettelimme tukun suomenkielisiä versioita, kuten; globalisoituminen, ympäristönsuojelu, tietotekniikka, verkostoituminen, jne. ,nykyisin olisimme todennäköisesti luetelleet aivan muita käsitteitä.

Hänen mielestä maailman eniten käytetty sana siihen aikaan oli PARADIGMA.

Mitä se on?

Hän luonnehti em. sanaa yleisesti ja laajasti eräänlaisena ihmisen mielikuvana, näkemyksenä, käsityksenä ympäröivästä maailmasta.

Hän liitti sen taitavasti myös oppimiseen ja nimenomaan uusien asioiden omaksumiseen ja luovien ratkaisumallien aitoon etsimiseen, aistimiseen…

Hän kuvasi asiaansa erittäin mielenkiintoisesti piirtoheittimen avustuksella.

Todettakoon, että pyysin häneltä esitelmän jälkeen hänen piirtämänsä lennokkaat piirtoheitinkalvot muistoksi erinomaisesta esitelmästä, johon hän mielihyvin suostui ja signeerasi pääkalvon nimellään.

Pitänee raamittaa ja panna oman kotityöhuoneen huoneentauluksi, kunhan tässä ehtii…

Hän otti esimerkin pääkopastamme kuvaten siinä olevaa tilaa meidän kaikkien tuntemalla mämmilaatikolla!

Hän kertoi lennokkaasti, että meidän jokaisen päässä on todellakin tavallaan mämmilaatikko, jonka mittasuhteen ovat jotakuinkin kaikkien tiedossa.

Hän kuvasi ns. Gaussin käyrän avulla meitä tavallisia maan tallaajia ja nimenomaan meidän käyttäytymistämme tilanteessa, jossa esim. organisaatiolle esitetään uusi, entisestä poikkeava ehdotus, jonkin asian toteuttamiseksi…

Tutkimusten mukaan pieni, todella pieni osa ryhmästä ”syttyy” välittömästi asialle.

Toisena on suurin osa on ns. hiljaista enemmistöä, joka hartaasti toivoo, että jatketaan entiseen, hyväksi havaittuun tyyliin.

Kolmantena selkeästi erottuvana ryhmänä on myös pieni, mutta yleensä erittäin aggressiivinen ryhmä, joka jotakuinkin haistattaa kaikille uudistuksille, koska ne ovat tähänkin saakka aina menneet lievästi sanottuna poskelleen!

Tämähän meille kaikille on tuttua, mutta…

Hän sanoi, että em. pieni ryhmä, joka suhtautuu myönteisesti uusiin asioihin on todella merkittävä, josta on erityisesti huolehdittava, koska siinä ryhmässä on koko organisaation kannalta menestyksen avaimet!

Siinä ryhmässä on tulisieluisia soihdunkantajia, esitaistelijoita, jotka yleensä saavat myös muut syttymään esitetylle, uudelle asialle. Se on juuri se ryhmä, joka ei aivan ensimmäisenä sano ei!, EI ja EEEIII!, näin ei voida menetellä, näin ei ole aikaisemminkaan tehty, vaan …

Se on juuri se ryhmä, joka madaltaa oman mämmilaatikkonsa reunoja ja laajentaa mämmilaatikkonsa pohjapinta-alaa antaen uusien ajatusmallien vapaasti iskeytyä omaan tajuntaan ja siten avartaa, monipuolistaa omaa näkemystään esitettävästä asiasta!

Tämän ryhmän jäsenet eivät aivan ensimmäisenä myöskään ajattele: “ Kun tuo ajatus ei ole minun omasta päästäni lähtöisin, minä en voi sitä kannattaa ja eteenpäin viedä!”, vaan että …

“Mikä ettei, pannaan homma haisemaan!”, ja tulosta yleensä syntyy!

Kysymys kuuluu:" Haluatko Sinä olla em. tyyppinen tulisieluinen soihdunkantaja?"

Jos vastasit kyllä, Sinulla on todennäköisesti loistava tulevaisuus edessäsi! Kaikkea hyvää Sinulle...

Ihmeellinen uni ihmeellisestä ihmisestä

Olin kertakaikkisen ylivoipa kaikkiin kanssaihmisiin verrattuna. Kaikki, mihin ryhdyin, onnistui omasta mielestäni valtavan hyvin, suorastaan erinomaisesti. Toimintaani luonnollisesti kehuttiin ylenpalttisesti joka paikassa, missä liikuin, tupailloista konferenssikeskuksiin, mikäli oikein kuulin ja kuulemani ymmärsin…

Minulla oli voimakas tunne, että löin ylivoimaisella viisaudellani, aktiviteetillani ja toimintatarmollani kaikki ällikällä. Minuun ajan hammas ei ollut jättänyt juurikaan jälkiä,
ryhtini oli suora ja askeleni hiipivän lennokas, suorastaan tehokas, en ollut mikään ikäisteni
lailla – köpöttelijä.
Ainoastaan hiukseni olivat hiukan ohimoilta harmaantuneet ja päälaelta ohentuneet, harmaantuminen oli hoidettavissa nykyaikaisilla hiusväreillä käden käänteessä ja ohentuminen aikanaan hiuslisäkkeellä, mikäli vielä nuorennustarvetta ilmenee – mietiskelin.

Olin niin vetreässä kunnossa, että kaikki lääkäritoimenpiteet olivat vuosikymmenien aikana
olleet minimaaliset, olemattomat ja kaikki varmuuden vuoksi otetut laboratorioarvot
viittasivat jotakuinkin 40-vuotiaan arvoihin, voiko paremmin enää olla…

Päätin jatkaa työntekoa ikuisesti! Eläkkeelle? Mitä se on? En koskaan jää eläkkeelle!
Minulle se on täysin vieras käsite. Oli tunne: ”Olisi maassa rivat, niin nostaisin!” 

Ainoastaan yksi asia minua mietitytti.

Minun tekojani, valtakunnallisesti, jopa globaalisesti suuria, merkittäviä ja erinomaisia urotekoja eivät kaikki toisaalta enää muistaneet – aikalaiseni olivat ukkoutuneet/akkoutuneet. Toisaalta em. suurtekojani nuoremmat sukupolvet eivät voineet tosiasiassa edes tietää. Jopa miljoonat ihmiset olivat täysin tietämättömiä suurteoistani.
Todettakoon, että olin ihmeellinen, oikeastaan ihmeellisin henkilö, mitä maa päällään kantaa, josta kaikki lähes imeväisistä, jokeltavista vauvoista lähtien kaikki puhuivat.

Päätin, että nyt jos koskaan on tiedottamisen hetki! Kutsuin median tiedotustilaisuuteen.

Astuessani kutsumaani tiedotustilaisuuteen ehdin nähdä oven raosta puvuntakkiani
napittaessani kiinni kymmenet ja taas kymmenet median edustajat odottamassa minun
ajantasainfoani ja siinä ohessa viisaita näkemyksiäni.

Siinä vaiheessa heräsin. Onneksi!

Nuuhkin tyytyväisenä keittiöstä tulevan, vaimoni keittämän aamukahvin tuoksua, joka mukavasti sekoittui paahtoleivän miellyttävään tuoksuun…

Olin todella huojentunut. Aamun lehteä lukiessani käväisi uneni vielä mielessä ja mietiskelin:
”Mitä erinomaista minulla olisi ollut tiedotettavana? Parempi olla arvailematta! Tuskin mitään!"

Erinomainen artikkeli Talvivaarasta

Luin hetki sitten Helsingin Sanomista artikkelin Talvivaarasta otsikolla:

Talvivaara horjuu konkurssin partaalla mutta Perä uskoo: "Kaivoksesta tulee vielä rahantekokone".

Mielestäni Petri Sahari ja Miska Puumala ovat onnistuneet työssään hyvin.

Erinomainen artikkeli Talvivaarasta, jossa kyseisen kaivosyrityksen tämänhetkinen tilanne ja lähitulevaisuus kuvataan kiihkottomasti ja realistisesti - suositelen jokaisen luettavaksi...

SWOT-analyysi Natosta

Suora nettilainaus Wikipediasta:

SWOT-nelikenttä

SWOT-analyysi (Strengths, Weaknesses, Opportunities, Threats) on Albert Humphreyn kehittämä nelikenttämenetelmä, jota käytetään strategian laatimisessa, sekä oppimisen tai ongelmien tunnistamisessa, arvioinnissa ja kehittämisessä. Se on hyödyllinen ja yksinkertainen työkalu yrityksen toiminnan, hankkeiden ja projektien suunnittelussa. SWOT-analyysin kohteena voi olla jonkin yrityksen toiminta koko laajudessaan, jonkin tuotteen tai palvelun asema ja kilpailukyky tai esimerkiksi kilpailijan toiminta ja kilpailukyky.

SWOT-analyysissä kirjataan ylös analysoidun asian:

• sisäiset vahvuudet
• sisäiset heikkoudet
• ulkoiset mahdollisuudet
• ulkoiset uhat

SWOT-analyysi on kahden ulottuvuuden kuvaama nelikenttä. Kaavion vasempaan puoliskoon kuvataan myönteiset ja oikeaan puoliskoon negatiiviset asiat. Kaavion alapuoliskoon kuvataan organisaation ulkoiset ja yläpuoliskoon sisäiset asiat.

Tämän jälkeen SWOT-analyysin pohjalta voidaan tehdä päätelmiä, miten vahvuuksia voidaan käyttää hyväksi, miten heikkoudet muutetaan vahvuuksiksi, miten tulevaisuuden mahdollisuuksia hyödynnetään ja miten uhat vältetään. Tuloksena saadaan toimintasuunnitelma siitä, mitä millekin asialle pitää tehdä. SWOT-mallia on tarkoitus käyttää ideointiin ja jatkokehittelyyn.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista:
.
Puolustusvoimain uusi komentaja, kenraali Jarmo Lindberg pitää Natosta käytävää poliittista keskustelua tervetulleena. Lindberg otti perjantaina vastaan tehtävänsä puolustusvoimien johdossa.

Tiedotustilaisuudessaan hän otti kantaa myös viime päivien Nato-keskusteluun.

– Kaikki keskustelu on tervetullutta. Faktatiedon jakaminen ei ole koskaan huonoa. Toivon, että se on faktatietoa, jota jaetaan. Tietysti tunnettakin on ollut mukana ja varmaan jatkossakin on. 

Oletan, että kun Naton huippukokous lähestyy, niin siitä tulee lisää materiaalia keskusteluun. Odotan mielenkiinnolla millaisia linjauksia Nato tekee.
_____________________________________________________________________

Suomessa ei tarvitse avointa keskustelua pelätä. Varmaan tässäkin asiassa pätee vanha viisaus: Ken tietoa lisää, hän tuskaa lisää!

Välitilinpäätös 01.08.2014

Lupasin tehdä kuukauden välitilinpäätöksen, tässä se sitten tulee.

Aloitin oman blogisivun pitämisen ja siihen kirjoittamisen 1. päivänä heinäkuuta 2014, nyt on jo 1. päivä elokuuta, kuukausi vilahti äkkiä, aika kuluu kuin iltamissa, oli ennen tapana sanoa...

Olen kirjoittanut tähän mennessä kaiken kaikkiaan 88 blogikirjoitusta. Niitä on käyty lukemassa yhteensä tasan 1.000 kertaa. Tunnustan, että itsekin olen niitä käynyt muutaman kerran kurkkaamassa = tarkistamassa, käytännössä hiukan muokkaamassakin.
En toistaiseksi osaa lainkaan arvioida, kuinka paljon yleensä blogisivuja käydään lukemassa, todennäköisesti lukijamäärät vaihtelevat erittäin paljon.

Muutamia hajahavaintoja blogisivuistani:

+ on yllättävän helppo kirjoittaa blogisivulle teksti ja pistää se yhdellä napin/hiiren painalluksella julkiseen jakeluun maailmanlaajuisesti

+ toistaiseksi olen kirjoittanut kohtalaisen neutraaleja, ei erityisen kantaaottavia, oikeastaan aika kilttejä tekstejä, toistaiseksi ei ole odotettavissa suurta linjanmuutosta

+ blogisivuni ovat ulkoasultaan yksinkertaisia, pelkistettyjä ja kaipaavat varmaan jatkossa pientä piristystä mm. kuvien muodossa, voipa olla, että liitän blogisivuilleni myös kuvataidetta lähitulevaisuudessa

+ kukaties blogisivuilleni ilmestyy jossakin vaiheessa tekstin "höysteeksi" sopivaa musiikkiakin

+ kukaties on tarkoituksenmukaista ryhmitellä tekstejä eri otsikoiden alle, nyt ne ovat "yhä mössöä"

+ em. tyyppinen ryhmittely ilmeisesti tuhoaa selkeän aikajärjestyksen, joka saattaa auttaa kuitenkin jatkossa lukijaa/kirjoittajaakin eli minua hahmottamaan erilaisia syy-seurauselementtejä

+ tekstejäni on kommentoitu toistaiseksi vähänpuoleisesti, syy on luonnollinen, kommentoijan täytyy olla rekisteröitynyt blogikirjoittaja

+ oikeastaan yksi teksti on ylitse muiden lukijamäärien ja kommentointimäärien suhteen, se on Talvivaaran kaivokseen liittyvä teksti: Turhaa ja tuhoavaa uutisointia, sitä on kommentoitu mm. Suomessa Kauppalehden nettisivuilla aika tavalla - puolesta ja vastaan - hyvä niin...

+ minulla on vahva tunne, että blogisivuni "löydetään" jatkossa ja ns. "viidakkorumpu" toimii

+ on tullut vahva tunne, että näitäkin tekestejä maailmalla haistellaa/nuuskitaan, asia ei minua häiritse, sillä voin edelleenkin kirjoittaa turvallisesti tiukan kontrollin alla

Henkilökohtaisesti suurin yllätys on kävijäjakauma, josta liitän viimeisimmän tilanteen:

+ Suomessa 474 kertaa

+ Yhdysvalloissa 370 kertaa

+ Saksassa 52 kertaa

+ Puolassa 47 kertaa

+ Ukrainassa 7 kertaa

+ Iso-Britanniassa 6 kertaa

+ Ruotsissa 4 kertaa

+ Venäjällä 3 kertaa

+ Ranskassa 1 kerta

+ Hong Kongissa 1 kerta

Havaitsin, että käytössäni olevan tilaston kokonaiskävijämäärä 1.000 ja yllä olevan luettelon yhteenlaskettu kävijämäärä ei räsmää, erotus on rapiat 30 kävijää. Varmaan sillekin jokin järkevä selitys löytyy. Ovat ilmeisesti olleet niitä "kuolleita sieluja" vai olisiko niin, että omien käyntieni määrä on otettu huomioon vähennyksenä - mene ja tiedä...

Tästä on joka tapauksessa hyvä jatkaa. Tosin saatan vetää vähän henkeä välillä tai sitten en, katsotaan...

Ahven, Suomen kansalliskala

Ahven (Perca fluviatilis) on Suomen yleisin kalalaji ja Suomen kansalliskala. Se on
parvikala, joka liikkuu ja etsii ravintoa päivisin parvissa, mutta yöksi se menee yksin
pohjalle kasvuston suojaan lepäämään.

Näin todetaan Wikipedian sivuilla netissä.

Olen lukenut monta mielenkiintoista lehtiartikkelia kaloista. Hyvin usein ne keskittyvät loheen ja muihin ns. arvokaloihin.

Perämeren pohjukan kalastuskulttuurista kirjoitettaessa sanaa ahven ei voi mielestäni ohittaa.

Myönnän, että kalatiskillä ahven saattaa olla harvinaista ja erittäin kallista herkkua
varsinkin fileiksi jalostettuna.

Kalastus on ollut itselleni harrastus, rentouttava ja terapeuttinen harrastus jo vuosikymmeniä.
Olen nostanut ahventa, vähin haukiakin aivan Kemin lähivesiltä kesäaikaan kymmeniä kiloja vuosittain.

Katiskoilla, jigeillä laahaamalla ja pilkkimällä soutuveneestä/nykyisin moottoriveneestä.
Olemme pysyneet toistaiseksi hyvin kalassa kesäaikaan ja varsin usein ahvenia on riittänyt ystäville sekä tutuillekin jaettaviksi.

Itse pääasiassa savustamme ahvenet, emmekä tiedä parempaa kalaa, mutta nehän
ovatkin oikeastaan niin sanottuja makuasioita, joista on turha lähteä kiistelemään…

Niin, pienenä yksityiskohtana todettakoon, että viimeksi tänään torstaina 31.07.2014 kävin rajanaapurini kanssa aamukalassa. Hiukan oli tuulinen, hiukan myöhemmin sateinen sää.
Naapurini pääsi kokeilemaan uutta avokelavapaansa - hyvin toimi. Minä operoin jigiongella ja pilkillä. Kalaa tuli ihan evääksi, tosin asiaa olennaisesti auttoi katiska.

Oikeastaan superkatiska, keskikokoinen Weke! Nyt kyllä tekstini lipsahti lähes mainoksen puolelle, mutta olkoon näin, on se niin hyvä pyytämään - kertakaikkiaan...

Siinä meni mies seisovilta jaloiltaan...

Alla oleva, ehkä pitkän- kukaties pitkästyttävänkin puoleinen teksti on sarjastamme jutustelua marketin kassajonossa:

En voinut olla kerta kaikkiaan kuulematta jutustelua marketin kassajonossa, jossa kaksi
jämäkän oloista, iäkkäänpuoleista miestä - taisivat olla vielä kuitenkin aktiivisesti työssäkäyviä
ammattimiehiä - keskusteli jokseenkin äänekkäästi työtoverinsa äkillisestä kuolemasta…

Jutustelun aikana vilahtelivat melkein kaikki urheilutermit, työtoveri oli ilmeisesti ollut aikanaan
ns. joka paikan höylä, ottanut osaa melkein kaikkeen, mitä maa päällään urheilukuvioissa
kantaa.
Asia, mikä nimenomaan minun kiinnostukseni, oikeastaan uteliaisuuteni herätti, oli toisen
jutustelijan sanat: ”Siinä meni mies seisovilta jaloiltaani! Ei olisi kyllä millään arvannut, että
Kake meistä ensimmäisenä lähtee. Mies terve kuin pukki!” sanoi myöhemmin Kalleksi
osoittautunut.

”Niin, oli se kova urheilumies! Jo aivan vaahtosammuttimen kokoisena nassikkana se kävi läpi
kaikki sarjakilpailut, kaikki lajit! Jaksoi poikasena vielä pelata jalka- ja pesäpalloa kesällä,
luistella ja pelata jääpalloa talvella. Hiihtokaan ei ollut vierasta ja innostuipa vielä ennen
armeijaa pelaamaan sarjatasolla jääkiekkoakin, vaikka ulkoilmakaukaloissa rämmittiinkin!

Armeijan jälkeen innostui armottomasti mutkamäestä, laskettelusta ja ehtipä myöhemmin
lumilaudan kanssa katkaista pariin kertaan jalkansakin. Kopsautti päänsäkin rinteeseen
syöksylaskussa ollen pari viikkoa tajuttomana. Oli jo melkein vihanneksena petissään!
Sanoi myöhemmin, että tulipa edes pari viikkoa kunnolla levätyksi. Mäkihyppyäkin ehti
harrastaa, mutta asia jäi, kun nuo kunnot mäet ovat niin kaukana. Tosin mäkihyppyhallia tuo
suunnitteli jo siihen aikaan luppoaikoinaan.” sanoin toinen keskustelijoista, Reksaksi
osoittautunut…

”Kyllä, kyllä, ei ollut myöhemminkään juuri lajia, johon Kake ei ottanut osaa. Oli kaikissa
tehtaan kilpailuissa aina mukana. Muut tahtoivat jo välistä tuskaantua, sillä lajissa kuin lajissa
hän oli aika ylivoimainen, muut lähtivätkin aina suosiolla tavoittelemaan toisesta sijasta
eteenpäin sijoituksia!” totesi Kalle.

”Laskuvarjohypyt, pyöräily, rullaluistelu, suunnistus, jousiammunta, soutukilpailut, uinti ja
hölkkä olivat Kakelle sopivia välipaloja, juoksipa hän muutaman maratoninkin siinä sivussa,
Rapakon takanakin jonkun citymaratonin. Nyrkkeilyä ja nykyaikaisia itämaisia
kamppailulajejakin hän harrasti hetken aikaa, mutta sanoi olevansa liian kärsimätön niihin.
Taisipa kori- ja lentopallo jäädä vähemmälle. Käsipalloa ja amerikkalaista jalkapalloahan näillä
kulmilla ei pelatakaan.” lisäsi Kalle.

”Viimeisin villitys tuo golf, ei alkuun Kakea oikein sytyttänyt. Sanoi sen olevan joutilaitten
puuhaa, mutta siihenkin innostui ja se otti koko miehen kerta laakista! Kaken vaimo sanoi
aivan viime aikoina, että eihän tuota näe enää kotona juuri ollenkaan, aina rangella. On
kuulemma saanut jo useamman ”hole in one”-lyönnin, mitä se nyt sitten lieneekään!” sanoi
Reksa ja lisäsi ”Oli se onni, että tuohon jäähalliin ei ainakaan vielä ole saatu curling-porukkaa
kasaan, sillä olisiko enää töihin ehtinyt.”

”Tiesitkö, että Kake kävi viime aikoina neljä kertaa viikossa kuntosalilla? Siinä kuule hiki lensi,
kun Kake pisti rautaa liikkeelle! Ei mies säästellyt itseään, oli nimittäin saanut päähänsä
kiivetä vielä Mont Everestin huipulle jossakin ökyporukassa. Piti olla timmikunnossa vielä
kuusikymppisenä, jonka hän olisi täyttänyt päivä jälkeen kuoleman.” Kalle totesi lisäten

”Tiesitkö, miten Kake loppujen lopuksi lähti – meni mies seisovilta jaloiltaan?”

”En tosiaankaan!” sanoi Reksa.

”Punttisalilla hirvittävän tiukan treenin ja rentouttavan suihkun jälkeen hän oli kyykistynyt seisaaltaan, ei ehtinyt istumaan kärsimätön kun oli, solmimaan kengännauhoja. Oli kuulemma
kuulunut voimakas naksahdus ja Kake oli lyyhistynyt maahan. Mitään ei ollut tehtävissä. Naks
ja Kake oli poistunut! Niin yksinkertaista se joskus on!

Tiedä sitten naksahtiko päässä vai räjähtikö pumppu, se selvinnee aikanaan?” sanoi Kalle…

”Niinpä, mennään me puolestaan naksauttelemaan noita hedelmäpelejä, jospa se ei niin
koville ottaisi!” sanoi Reksa miettiväisenä kuulemastaan.
Niin he poistuivat kassalta hedelmäpelien suuntaan, joilla näytti olevan vielä iltamyöhäänkin
tungosta.

Uskotko tätä...